
Hetket jotka jäivät 22
Minä en keskustele varkaiden kanssa
Viikko sitten esitellyn Raoul Walshin rinnalla Michael Curtiz teki häikäisevän uran elokuvaohjaajana nousematta itse suureksi nimeksi. Budapestissä 1886 syntynyt Manó Kertész Kaminer teki kymmeniä elokuvia Unkarissa ja Saksassa kunnes muutti Yhdysvaltoihin 1926, vaihtoi nimensä ja alkoi ohjata Warner Brothersille elokuvia kaikesta mahdollisesta.
Yhteensä Curtizilta syntyi 172 elokuvaa, monet edelleen ylivertaisia klassikoita. Esimerkiksi Robin Hood on filmattu moneen kertaan, mutta Curtizin Robin Hoodin seikkailujen (1938) veroista versiota ei ole nähty.
Seikkailu-, gangsteri-, sota- ja lännenelokuvien lisäksi Michael Curtizilta syntyi kädenkäänteessä vaikka musikaali. Ja tietysti elämää suurempiin lukeutuva Casablanca (1942), joka ammattimiehelle oli vain työ muiden joukossa, yksi vuoden 1942 kolmesta ohjauksesta.
Muiden hommiensa ohessa Curtiz ohjasi myös kaksi suurta Erroll Flynnin tähdittämää merirosvoelokuvaa. Jälkimmäisessä, Merihaukassa (Sea Hawk, 1940), Flynn on seikkailija Geoffrey Thorpe, joka ryöstää espanjalaisia laivoja Englannin kuningatar Elisabeth ensimmäisen toimeksiannosta. Yhden armadan yhteydessä saaliiksi joutuu myös Espanjan kuninkaallisiin kuuluva superkaunotar Dona Maria (Brenda Marshall).
Ymmärrettävistä syistä Dona Maria ei oikein lämpene Thorpen hurmausyrityksille.
Dona Maria: Minulla ei ole tapana keskustella varkaiden kanssa. Luulin tehneeni sen täysin selväksi kapteeni Thorpe.
Geoffrey Thorpe: Kyllä, lukuun ottamatta kuvaustanne. Kertokaapa, onko varas vain englantilainen, joka varastaa?
Dona Maria: Jokainen joka varastaa, on kyse sitten naisista tai merirosvouksesta.
Geoffrey Thorpe: Ymmärrän. Olen ihaillut noita teidän jalokiviänne, varsinkin tuota kultaista. Sehän on peräisin atsteekeilta, eikö vain? Ihmettelen, miten ne intiaanit suostuteltiin jakamaan kultansa.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Teidän on tuomittava minut kuolemaan 27.11.2010 16.22
- » Olette varmaan lukenut toisenkin kirjan 20.11.2010 16.05
- » Kekkonen löysi linjansa 13.11.2010 17.31
- » Uskonto on oopiumia kansalle 6.11.2010 16.22
- » Rosebud 30.10.2010 16.00
- » Tunneli vapauteen 2.10.2010 15.42
- » Kylläpä minut taas liemeen järjestit 25.9.2010 16.02
- » Tulin tapaamaan sukulaisiani 18.9.2010 15.05
- » Maailman huipulla, äiti 4.9.2010 16.06
- » Tyttäreenne rakastuvan pää pitäisi tutkia 28.8.2010 14.41
Yhdessä hirvessä voi olla jopa 17 500 hirvikärpästä
Vasemmistoliitolle lisäpaikka HOK-Elannon vaaleissa
Paavo Arhinmäki hävisi ääniharavan paikan seitsemällä äänellä Pentti Arajärvelle.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina



