
Hetket jotka jäivät 21
Maailman huipulla, äiti
Sarjan kolmessa edellisessä osassa esiintyneet John Ford, Howard Hawks ja Frank Capra kuuluivat Hollywoodin suuriin nimiin. Nimet lienevät tuttuja useimmille sellaisillekin, jotka eivät harrasta aktiivisesti elokuvaa.
Heidän rinnallaan toimi monia rautaisia ammattilaisia, jotka ohjasivat merkkiteoksia liikkuen sujuvasti lajityypistä toiseen, nousematta itse koskaan parrasvaloihin. Monet heidän elokuvistaan tunnistetaan heti klassikoiksi, sanotaan nyt vaikka James Cagneyn vimmaisesti tähdittämä Valkoinen hehku (White Heat, 1949), mutta kuka senkin ohjasi?
Raoul Walsh oli 52 vuotta kestäneen uransa aikana 138 elokuvan mies. Jo mykkäelokuvan kaudella häneltä syntyi kymmeniä teoksia westernistä Henrik Ibsenin Peer Güntiin ja Carmenista vakoiluelokuviin.
1887 syntynyt Walsh toimi apulaisohjaajana ja leikkaajana jo D. W. Griffthin monumentaalisessa Kansakunnan synnyssä (1915) ja toi John Waynen valkokankaalle yhdeksän vuotta ennen John Fordia (The Big Trail, 1930). Humphrey Bogartin läpimurto High Sierra, 1941, oli Raoul Walshin käsialaa.
Valkoinen hehku oli Raoul Walshin viimeinen suuri gangsterielokuva. Karmeista päänsäryistä kärsivän gangsteripäällikkö Cody Jarretin (Cagney) jengiin solutetaan peitetehtävää suorittava poliisi Hank Fallon (Edmond O’Brien) ja äidistään riippuvaisen Codyn tuhontie alkaa.
1940-luvun elokuvaksi äärimmäisen kovaotteinen jännäri huipentuu Cody Jarrettin takaa-ajoon kemikaalitehtaalle. Cody on koko ikänsä janonnut huipulle ja nyt sairaassa mielessä syntynyt unelma korkealla liekkien keskellä vihdoin toteutuu. Juuri ennen räjähdystä mielipuoli huutaa:
”Tein sen, äiti! Olen maailman huipulla.”
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Teidän on tuomittava minut kuolemaan 27.11.2010 16.22
- » Olette varmaan lukenut toisenkin kirjan 20.11.2010 16.05
- » Kekkonen löysi linjansa 13.11.2010 17.31
- » Uskonto on oopiumia kansalle 6.11.2010 16.22
- » Rosebud 30.10.2010 16.00
- » Tunneli vapauteen 2.10.2010 15.42
- » Kylläpä minut taas liemeen järjestit 25.9.2010 16.02
- » Tulin tapaamaan sukulaisiani 18.9.2010 15.05
- » Minä en keskustele varkaiden kanssa 11.9.2010 13.11
- » Tyttäreenne rakastuvan pää pitäisi tutkia 28.8.2010 14.41
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

