Hetket jotka jäivät 13

Kuin kaksi tavallista kaveria

Kai Hirvasnoro

Tuskinpa koskaan öisen suurkaupungin kauneutta on kuvattu niin sykähdyttävästi kuin Los Angelesia Michael Mannin rosvo ja poliisi -elokuvien kuninkaassa Heat (1995).

Viimeinen, kaiken ratkaiseva keikka on rikoselokuvan kerrotuimpia tarinoita. Heatissa aiemmin lähinnä tv-töistään tunnettu Mann otti sen täydellisesti haltuunsa.

Mutta varsinaisesti Heat muistetaan siitä, että se oli kahden amerikkalaiselokuvan suurnäyttelijän Al Pacinon ja Robert De Niron ensimmäinen yhteinen elokuva.

Heatissa kuluu vielä lähes puolitoista tuntia ennen kuin Pacino ja De Niro saadaan samaan kohtaukseen. Härkäpäinen poliisi Vincent Hanna (Pacino) kutsuu vertaisensa vastustajan, ryöstökoplaa johtavan Neil McCauleyn (De Niro) kahville. Poliisi yrittää puhua rosvolle järkeä. Tekeillä oleva keikka on pantu merkille ja siitä olisi nyt parasta luopua.

”Minun elämäni on katastrofialue”, Vincent Hanna esittelee itsensä.

”Tytärpuoleni on sekaisin, koska hänen isänsä on kusipää. Vaimon kanssa olen kolmannen avioeroni partaalla, koska jahtaan koko ajan sinunlaisiasi.”

Vincent: Me istumme tässä niin kuin pari tavallista kaveria. Sinä teet, mitä teet ja minä teen, mitä minun on tehtävä. Nyt ollaan tavattu. Ja jos minun pitää tappaa sinut, en pidä siitä. Mutta sanon vain… Jos pitää valita sinut tai joku raukka, jonka vaimosta olet tekemässä lesken, niin veli, sinulle tulee lähtö.

Neil: Kolikolla on kääntöpuolensa. Mitä jos ahdistat minut nurkkaan ja minun pitää tappaa sinut? Vaikka olisi mikä, sinä et minua estä. Joo, nyt on tavattu. Mutta en epäröi hetkeäkään

Kohtaus päättyy. Rautaiset ammattilaiset katsovat vielä kerran arvostaen toisiaan.

Seuraavan kerran kohdataan elokuvan loppumetreillä Los Angelesin lentokentällä. Silloin puhuvat aseet, eivät miehet.

keskustele aiheesta

Tulosta

jaa

Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina