A-klinikkasäätiö käynnistää Tampereella 20 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Ne koskevat Tampereen A-klinikan, päiväosaston ja jalkautuneen päihdetyön työntekijöitä. Yt-neuvottelujen piiriin kuuluu muun muassa sosiaaliterapeutteja, sairaanhoitajia ja lääkäreitä.
Yt-neuvottelujen taustalla on Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan tammikuinen päätös. Sen mukaan vuoden 2014 aikana valmistellaan A-klinikkasäätiön palvelujen siirtämistä mielenterveys- ja päihdepalveluihin päihdepsykiatrian poliklinikalle.
Tampereen kaupungilla on tämän vuoden loppuun asti sopimus päihdepalvelujen hankkimisesta A-klinikkasäätiöltä. Kaupunki ei jatka sopimusta 31. toukokuuta 2015 jälkeen. Koska järjestelyä ei toteuteta liikkeenluovutuksena, A-klinikkasäätiö joutuu irtisanomaan Tampereen A-klinikan, päiväosaston ja jalkautuneen päihdetyön työntekijät.
Vuosittain yli 1300 tamperelaista on saanut Tampereen A-klinikalta apua alkoholiongelmiin, peliriippuvuuteen, päihteiden sekakäyttöön ja lääkeriippuvuuteen.
Säätiön mukaan uhkana on, että A-klinikkapalvelujen loppumisen myötä Tampereella ei ole enää riittävästi alkoholiongelmien ja toiminnallisten riippuvuuksien hoitoon tarvittavia palveluja, jolloin nämä asiakasryhmät saattavat ohjautua yhä enemmän kaupungin terveysasemille.
Tampereen A-klinikka on toiminut 57 vuotta.
A-klinikkasäätiö palvelee edelleen Tampereella muiden pirkanmaalaisten kuntien asukkaita.