Rauni Mollbergin ohjaama Maa on syntinen laulu (1973) kulkee jyrkästi erilaisia latuja pitkin kuin alkuperäisteos. Timo K. Mukan romaanin lyyris-traagiseen poljentoon vastataan rehevällä ja verevällä naturalismilla.
Pohjoisen elämää ja ihmistä elokuva lähestyy siten, että huomio keskittyy vähänkin erikoiseen ja hätkähdyttävään. Seksuaalisuus on hikistä ähkyä, eikä eläimiäkään säästetä, mitä kuvauksen suorasukaisuuteen tulee. Mukan hienon romaanin rinnalla elokuva luo ”eksoottisuudellaan” vaikutelman tuhruisesta tirkistelystä. Marttaa näyttelee Maritta Viitamäki.
Erik Blombergin ohjaama Valkoinen peura (1952) on toisen aikakauden ja toisenlaisen ihmiskuvan mukainen elokuva. Blomberg vastaa myös kuvauksesta, ja hänen kameratyönsä on komeaa katseltavaa. Oma sähköisyytensä on pääosan Mirjami Kuosmasen tummanpuhuvien kasvojen intohimoisessa välkkeessä.
Noidutun naisen tarina on visuaalisesti vaikuttava runollinen fantasia muinaisesta kansantarusta. Kerronnaltaan mallikkaasti tiivistetyn elokuvan symboliikassa on vahva seksuaalinen lataus. Lisädramatiikkaa hankien keskelle tuo Einar Englundin iskevä musiikki.
Maa on syntinen laulu. Yle Teema lauantaina klo 21.00Valkoinen peura. Yle Teema lauantaina klo 22.44