Ilta-Sanomien kulttuuritoimituksen entinen päällikkö Matti Rinne (s. 1934) on tällä kertaa tarttunut kynään kirjoittaakseen elämäkerran erään Suomen kansainvälisesti tunnetuimman oikeustieteilijän Otto Brusiinin elämästä. Brusiinin uran kotimaassa tunnetuin vaihe oli hänen kautensa niin sanotun Punaisen Valpon johdossa.
Brusiin syntyi varakkaaseen perheeseen Helsingissä 1906 ja kirjoitti ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin Hämeenlinnan lyseosta 1924. Nuori Otto Brusiin ryhtyi lukemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän kuului alkuun oikeistolaisen kotitaustansa velvoittamana kokoomuksen nuoriin.
Istuttuaan Muuruvedellä kesän käräjiä sai hovioikeuden auskultantti Otto Brusiin varatuomarin arvonimen 1932.
Kokoomusnuoresta kulttuuriradikaaliksi
Väitöskirjaa oikeusfilosofiasta valmisteleva Brusiin harrasti intohimoisesti kirjallisuutta ja kulttuuria. Hänen poliittiset mielipiteensä olivat lähellä vasemmistoa ja hän tunsi myös kiinnostusta kommunismia kohtaan.
Brusinin ystäväpiiriin kuuluivat tuon ajan vasemmistointellektuelleista niin Tapiovaaran veljekset kuin Jarno Pennanenkin. Brusiin teki laajan opintomatkan Ranskaan, jonka ilmapiiri viehätti häntä natsi-Saksan ja Suomen äärioikeistopiirien uhon sijaan.
Väitöskirja Tuomarin harkinta normin puutteessa valmistui 1938 ja väitöstilaisuus pidettiin huhtikuussa. Yllättäen vastaväittäjä, professori Eliser Kaila hyökkäsi Brusiinin työtä vastaan voimakkaasti. Kailan mielestä tärkeä puute väitöskirjassa oli, ettei Brusiin viitannut saksalaiseen Zeitschrift der Akademie für Deutsches Rechtiin, jota vastaväittäjä piti merkittävänä juridisena aikakauskirjana.
Brusiin vastasi, että aikakauskirjassa julkaistiin juutalaisvastaista aineistoa, eikä hän voinut sen vuoksi viitata siihen. ”Tieteellistä objektiivisuutta tämä ei ainakaan osoita”, iski Eliser Kaila takaisin. Brusiin masentui väitöstilaisuuden jälkeen syvästi, eikä jatko yliopistossa näyttänyt lupaavalta. Sodat Brusiin palveli Kotijoukkojen esikunnan hallinnollisella osastolla (upseerin arvoisena) sotilasvirkamiehenä.
Pianisti punaisen Valpon päällikkönä
Jatkosodan loputtua poliittinen tilanne oli muuttunut rajusti. Kommunisteilla oli nyt valtaa, mutta vain vähän koulutettua väkeä. Työtön tohtori Otto Brusiin valittiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1945. Hän ei kuulunut puolueeseen, mutta nautti kommunistien luottamusta.
Valpoon palkatut kommunistit apulaispäällikkö Aimo Aaltosen johdolla käyttivät omavaltaisia ja laittomia otteita epäiltyjä kuulusteltaessa. Muun muassa asekätkennästä syytetty kenraali A. F. Airo kärsi kohtuuttomasti Valpon vankina. Brusiin ei saanut alaisiaan kuriin ja vetäytyi ristiriitatilanteissa huoneeseensa soittamaan pianoa. Lopulta tehtävä kävi Brusiinille henkisesti liian raskaaksi ja hän erosi tammikuussa 1946.
Brusiin koki itse, ettei hän epäkäytännöllisenä tiedemiehenä osannut käsitellä Valpossa alaisinaan olleita gangsterityyppejä. Pettynyt ja poliittisesti leimattu Brusiin aloitti hitaan irrottautumisen kansandemokraattisesta liikkeestä.
Pesäeroa vauhditti matka Neuvostoliittoon 1948, jonka jälkeen hän kritisoi julkisesti neuvostojärjestelmää. Brusiin ajautui tiukkaan sanasotaan Raoul Palmgrenin kanssa, jolloin Brusiin vertasi Neuvostoliittoa Korkeasaaren karhuun: sitä on miellyttävämpi tarkkailla häkin ulko- kuin sisäpuolelta.
Kuolema yliopiston portailla
Otto Brusiin kärsi koko ikänsä saamastaan poliittisesta leimamerkistä. Hän onnistui kuitenkin luomaan 1950- ja 1960-luvuilla kansainvälisesti merkittävän oikeustieteellisen tuotannon.
Vuosina 1961–1973 Brusiin toimi Turun yliopiston yleisen oikeusopin professorina. Hän kuoli ennalta toivomallaan tavalla yliopiston kirjaston portaille.
Brusiinin tyttäret menestyivät elämässä hyvin: Kaarina Suonio on entinen ministeri ja Leena Brusiin taas valittiin Miss Euroopaksi vuonna 1968.
Matti Rinteellä on selkeä, arkaaisen koruton kirjoitustyyli, joka sopii erinomaisesti roomalaista oikeusfilosofiaa tutkineen Otto Brusiinin elämän kuvaamiseen. Pitkän linjan toimittajan laaja viime vuosisadan kulttuurihistorian tuntemus yhdistyy ajan kuluessa kypsyneeseen näkemykseen lähihistorian vaiheista.
Aikaisemmin muun muassa vasemmistolaisen kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan historiikin sekä Tapiovaarojen värikkäästä suurperheestä tietokirjan kirjoittanut Rinne on tehnyt tähän mennessä ehkä parhaan teoksensa.
Heikon huumorin uhallakin haluan lopuksi julkituoda sen tosiseikan, että Matti Rinne on Suomen lupaavin yli 75-vuotias historiankirjoittaja.
Matti Rinne: Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä. Teos 2011.