Keskustele artikkelista
STTK tyytyväinen Ahtelan eläketyöryhmän tuloksiin
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääsihteerin Leila Kostiaisen mielestä Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Jukka Ahtelan johtaman eläketyöryhmän tulos riittää täyttämään hallituksen tavoitteen työurien pidentämiseksi kolmella vuodella.STTK:n...
Keskustelu Kansan Uutisten verkkosivuilla
Kansan Uutisten verkkolehdessä keskustellaan toimitetusti. Jätetyt viestit ilmestyvät keskustelualueelle vasta kun moderoija on ne hyväksynyt.
Julkaistavien viestien on oltava hyvien tapojen mukaisia. Toimitus päättää itsenäisesti niiden julkaisemisesta.
Moderoinnilla ei sensuroida viestejä, vaan varmistetaan keskustelun pysyminen asiallisena ja Suomen lakien mukaisena. Asiallinenkin viesti voidaan hylätä, jos sen arvioidaan vain toistavan jo ennen sanottua näkemystä.
Kansan Uutisten keskusteluun voi osallistua nimimerkillä tai oikealla nimellä.
Keskusteluja voidaan lyhentää ja julkaista painetussa lehdessämme.
Keskusteluissa julkaistavat mielipiteet eivät edusta Kansan Uutisten mielipiteitä tai linjaa. Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Keskusteluihin osallistuminen
Kirjoita viestin otsikko sille varattuun kenttään. Otsikoi mahdollisimman ytimekkäästi ja aihetta kuvaavasti.
Kirjoita napakasti. Yhden viestin maksimipituus on 3800 merkkiä. Jos saat virheilmoituksen viestin pituudesta, lyhennä viestiäsi ja lähetä viesti uudelleen.
- älä toistele samoja asioita.
- älä kopioi aiempia viestejäsi
- äläkä liitä viestiisi tekijänoikeuksin suojattua materiaalia.
- älä HUUDA.
- älä herjaa keskustelukumppaneitasi. Keskustelun muuttuessa kahden kirjoittajan väliseksi kiistelyksi, se keskeytetään.
- älä nimittele tai solvaa muita ihmisiä. Rasismia tai vihan lietsontaa jotakin kansanryhmää vastaan ei hyväksytä.
- samassa viestiketjussa saa käyttää vain yhtä nimimerkkiä.
- nimimerkin käyttö ei ole sallittua viesteissä, joissa kommentoidaan nimeltä mainittuja henkilöitä tai heidän toimintaansa.
Ei tiedotteita keskustelualueelle.
Ongelmia?
Teknisistä ongelmista pyydämme ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen ku@kansanuutiset.fi.
Samaan osoitteeseen voi lähettää myös parannusehdotuksia.

