Perjantaina 31.10.2014

Arkisto ‘Origami’ -aihealueelle

Mustaa, pinkkiä ja pinkkiä ja mustaa

6. syyskuuta 2010, kello 11.09 - Anni-Helena Leppälä

Siitä se yrittää ohjeen mukaisesti syntyä.

Työhuone oli jälleen asumiskäytössä puolitoista viikkoa, joten mitään erityistä ei ole syntynyt. Lisäksi onnistuin saamaan ylävartalon lihakset niin oivaan kuntoon, ettei oikein mikään onnistunut.

Neulontaa toki olen harjoittanut kaikenmoista. Lapseni ilmoitti tarkkaan millaisen paidan itselleen haluaa ja koitan nyt kiltisti toimia hänen ohjeidensa mukaan. Helppoa se ei ole, sillä oma pääni pulputtaa jatkuvasti työn edetessä hienoja visioita siitä, miten paidasta tulisi toooodella hieno. Yritän kuitenkin pitäytyä suunnilleen ohjeissa. Muutaman paidan kuluttua saa poika neuloa itse omansa. Viime talvena hän neuloi huilupussin ja kyllä siitä lopulta ihan kelvollinen tulikin.

Hankin myös itselleni lisää lankoja. Värit olivat shokeeraavia: mustaa ja pinkkiä. Niistä syntyy ainakin paita, katsotaanpa mitä muuta. Lisäksi pitäisi vuokrata jostain kangaspuut. Huomasin viime yönä, että olohuone kaipaa ehdottomasti kahta mattoa, joissa on mustaa ja pinkkiä. Pitää seuraavaksi selvitellä mistä moiset voisi vuokrata ja sitten voisi selvitellä mistä siihen kutomiseen repisi aikaa. Mutta eiköhän sekin taas sutvaannu. Jos joku tietää mistä moiset voi varata tai vuokrata, mieluiten Helsingin alueelta, niin voisi ilmoitella. Kovasti paljon olisin kiitollinen ja ilomielinen.

Perjantaina leikimme pitkästä aikaa toimituksen askartelukerhoa, mutta aika laihaksi se tällä erää jäi. Yritin opettaa niiden kirjanmerkkien tekoa, muttei oppiminen sitten tainnutkaan ihan niin helppoa olla. Joka tapauksessa aika moni täällä sai itselleen kirjanmerkin, kun opetustarkoituksessa suolsin niitä minkä ehdin. Opetin myös hyppivän sammakon tekoa ja se tuntui olevan helpommin opittavissa. Aikani kuluksi näpertelin vielä paperi-ilmapalloja, joille en ole keksinyt mitään funktiota.

Itse asiassa opetuksen uhri olisi alkujaan halunnut tehdä tällaisen, mutta onnekseni ehdin upottaa ajatuksen. Vähemmän taitelleelle tuossa menisi hermot. Voisi mennä itseltänikin, jos ei saisi ensin vähän pähkäillä. Täytyyhän tuota kuitenkin kokeilla tässä lähitulevaisuudessa.

Tämä mieli ei lakkaa

23. elokuuta 2010, kello 14.08 - Anni-Helena Leppälä

Ilotulitus

Niinpä niin, olisi sitten taas aika päivittää, että mitä viime aikoina olen saanut aikaan. Kaikkee tosi ihkuu ja hienoo tietty. On tuo lukeminen taas vienyt vähän mennessään. Yltiöpäisyyteenhän kuuluu kaikki.

Näin se vääntyy moneksi.

Jos luetaan niin luetaan sitten tosissaan, kunnes verta valuu silmistä. Ja taitellaan paperia niin taitellaan niin kauan, että sormenpäät hajoaa. Jos neulotaan niin neulotaan, kunnes ranteet viiltyvät auki… Ja sitä rataa.

Joko tai -ihmisenä en ole oikein puolimatkan juoksija. Asiat tehdään kunnolla ja loppuun saakka tai sitten niitä ei edes aloiteta. Ja kun sen asian on tehnyt loppuun niin voi aloittaa saman alusta. Ei erityisen fiksua, mutta näillä mennään.

Niinpä opettelin jälleen vääntämään paperista uudenlaisen rasian, joka tavallaan on sekin variaatio tähtilaatikosta. Opettelin myös tekemään hyppiviä sammakoita. Ne ovat ainakin lapsen suuressa suosiossa. Tosin kannattanee muistaa, että jos sattuu lapselle jotain taittelemaan niin tutkii myös taskut tarkasti ennen pyykin pesua. Onnekseni olin kaukaa viisas ja poistin eräänkin housun taskuista kaksitoista heittotähteä ja seitsemän sammakkoa. Näiden taitteluiden lisäksi nostin haastetasoa reippaamman puoleisesti ja taittelin ilotulituksen. Se koostuu kahdestatoista osasta. Osat sinällään ovat suhteellisen helppoja tehdä ja niiden yhteen liittäminenkin on ihan mahdollisuuksien rajoissa, mutta kolme viimeistä taitoista tuppaavat viemään mielenrauhan. Luultavasti vähän paksumpi paperi auttaisi asiaa. Joku sellainen  muistikuutio saattaisi sisältää sopivanlaista. Mutta tuo on siis toiminnallinen origami. Sellainen jota kieputetaan ikään kuin itsensä ympäri ja se näyttää aina uudenlaiselta. Olisiko siinä viisi erilaista mahdollisuutta. Valmiina se on siis oivallinen. Yhden tuollaisen tekeminen paperista tuntuu kuitenkin vievän vähintään 45 minuuttia, joten ihan haukkapalana sitä ei kannata pitää.

Lisäksi olen jälleen neulonut. Jos joku vielä muistaa sen hupparinalkeen, jossa oli tasku. Enää muutama sentti toista hihaa ja valmista on.  Ehkä tosin sijoitan mukaan vielä nappejakin. Hirmuisesti on uusia neuleideoita, joita varmaan alan toteuttaa loppuviikosta, kun posti tuo taas muutaman boksin verran televisiotavaraa.

Ja sitten on se takki. Pyrkimys olisi saada se tänään valmiiksi. Kaulus puuttuu ja sitten alakäänteet, jotka pitäisi tehdä käsin. Pitäisi ehkä lukea jostain miten tehdään piilotikki tai sitten vain soveltaa. Jotenkin soveltaminen tuntuu todennäköisemmältä ratkaisulta tähänkin.

Kahtotaanpa mitä tapahtuu.

Veriset sormenpäät

17. elokuuta 2010, kello 15.08 - Anni-Helena Leppälä

Hirvittävän koukuttavia kyhäelmiä ja vieläpä hauskan näköisiäkin.

Edelleen viihdyn oivallisesti origamien parissa. Hankin jopa sitä “oikeaa” paperia kolmessa eri koossa, se on tehnyt muun muassa bussissa askartelun hyvin helpoksi. Ongelma on lähinnä siinä, että tuo asiaan kuuluva paperi värjää myös sormet. Niinpä sormenpäideni väri on viime aikoina vaihdellut hyvinkin voimakkaasti, mutta tuohan se toki väriä elämään. Lisäksi sormenpääni ovat täynnä pieniä paperihaavoja ja sormiin ja kynsiin itseasiassa sattuu jatkuvasti. Vaan toki täytyy taiteen vuoksi kärsiä, eihän se muuten mitään oikeaa taidetta olisikaan…

Näitä pikkutähtiä syntyy lähes vahingossa.

Kurkiauroja on ollut liikkeellä.

Jokainen kirja ansaitsee oman kirjanmerkkinsä.

Jos olen joskus väittänyt olevani hieman addiktoituva persoona niin unohtakaa moinen höpinä oitis, tai korvatkaa ainakin tuo hieman -sana jollain muulla, kuten äärimmäisen…

Kysehän ei ole siitä, että opettelisi jonkin taittelun vaan siitä, että sitä täytyy toistaa loputtomasti. Noita helvatan kurkia alkaa olla, joka nurkka täynnä ja kirjanmerkkejäkin siinä määrin, että voi rauhassa lukea aika montaa kirjaa yhtä aikaa. Kirjanmerkin videoidun ohjeen saapi tästä, varsin näppärä ja hirvittävän hauska on tehdä se.

Erityisesti jämähdin tuollaisiin tähtipiikkipalloihin, joiden tekeminen vaatii jo enemmän keskittymistä. Ne syntyvät kuudesta osasta ja näprätä saa ihan tosissaan. Ensimmäisen kanssa meni puolisen tuntia, mutta nyt sellainen syntyy jo kymmenessä minuutissa. Ovathan ne lystikkään näköisiä, en vain yhtään tiedä mitä niillä voisi tehdä. Päässäni on kyllä tarkentunut eräänlainen idea kolmiulotteisesta “taideteoksesta”, katsotaan nyt saanko aikaan.

Tuollaisia pikkutähtiä olen myös askarrellut aika kasan. Äärimmäisen koukuttavaa. Sitä varten tarvitaan paperisuikaleita, joita leikellessä sormet ovat erityisvaarassa, etenkin jos on mattoveitsien ystävä kuten minä. Mutta veritippa siellä toinen täällä antaa vain tarvittavaa painoarvoa työlle. Niitä voisi tehdä isompinakin, mutta ovat sitä söpömpiä mitä pienempiä tekee.

Lapsen huoneen seinä on täyttynyt heittotähdistä, joista hän muodostaa perheitä. Loogista. Niiden tekeminen se vasta hauskaa onkin – ja sormia värjäävää.

Bussissa näperreltyäni olen toisinaan pyrkinyt jättämään näitä töitä jälkeeni, ettemme niihin aivan hukkuisi. Tosin huomasin eilen illalla, että ne kaikki löytyvät lapsen repusta, jonne hän on ne ajattelevaisesti jemmannut. Epäilen, että mania voi jossain vaiheessa alkaa syömään myös ystävyyttä tai ainakin ihmiset kieltäytyvät tulemasta kylään, kun täältä lähtiessä on kaikkien laukut täynnä näperteitä. Saattaa hyvinkin olla, että tämä mania syrjäyttää minut yhteiskunnasta, mutta sen riskin kanssa täytyy vain kyetä elämään.

Tässäpä taas pieni raapaisu siitä, mitä olen kokeillut. Meidän kaikkien onneksi erilaisia origameja tuntuu olevan lähes loputon määrä, tieni on siis vasta aivan alussa. Kunhan joskus uskaltaudun kokeilemaan taikapallon taittelua niin katsellaan mihin tämä ura vie.

Koukussa origameihin

12. elokuuta 2010, kello 21.08 - Anni-Helena Leppälä

Karkkirasia on varsin lystikkään näköinen ja astetta haastavampi.

Ehkäpä se äidin ennuste yltiöpäisyydestä on jollain tasolla oikeellinenkin. Kun sen yhden laatikon/rasian kanssa pääsin vähän makuun, on sen jälkeen pitänyt opetella muutama muukin.

Tästä syntyy taas takki, hylkii taatusti ulkoista kosteutta.

Siitä edelliskerran rasiasta tosin sai todella hienoja, kun käytti paksua akvarellipaperia ja liimasi sen pintaan kankaan. Nyt on oikeasti oivia säilytysrasioita muun muassa soljille, jotka voisi johonkin takkiin tulevaisuudessa upottaa. Ei kuitenkaan tähän takkiin, joka nyt on syntymässä. Materiaalina tietenkin tekonahka. Kuinka oivaa. Mutta ihan hyvä tulee tuostakin takista, kunhan siihen vielä noudan sopivan pitkän metallivetoketjun.

Mutta niistä origameista piti oikeammin kirjoitella. Olen niitä nyt väännellyt jos jonkinlaisen ohjeen mukaan, ne piirretyt ohjeet ovat kyllä äärimmäisen haastavia, tai sitten en vain tajua mitään, mutta juuri tästä syystä toki ilahdutankin teitä uudella opetusvideolla .

Tähtirasian ohjeet löytyvät videomuodossa.


Kankaalla päällystetystä rasiasta sai oivan kodin soljille.

Siispä ensin opettelin rasian, jota kutsutaan karamellilaatikoksi, varmaankin niiden päälle syntyvien ruusukkeiden takia. Laatikko on semihaastava, joten en vielä videoinut sen tekemistä, täytyy ensin itse näppäröityä vielä hieman. Mutta kun ensin harjoittelee vaikeampaa niin helpommat syntyvätkin sitten kuin itsestään. Tähtilaatikon tekemisestä teinkin jopa videota, tuo on taas niitä erityisen koukuttavia rasioita ja niitä löytyy tällä hetkellä erikokoisina ympäri makuuhuoneen lattiaa (ja lapsen reppua, koska innostuin aamulla bussissa tekemään niitä kuiteista…). Tapetistakin syntyi hieno, kannattaa kokeilla. Lähes samalla mallilla syntyy myös kukkalaatikko/ruukunsuojus. Sen selittäminen tosin on hieman hankalaa, joten saatanpa videoida sitäkin lähitulevaisuudessa.

Tänään aion harjoitella miten tehdään heittotähtiä, ehkä sen jälkeen todella on jo sen ninjapäähineenkin vuoro. Aluksi ajattelin olevani kiinnostunut ainoastaan erilaisista laatikoista ja rasioista, mutta nyt tuntuu siltä, että ihan sama kunhan saa taitella paperia. Luultavasti hyökkään vielä etsimään jostain origamipaperia, niin loppuu tuo jatkuva saksien kanssa heiluminen. Tosin se karkkirasia syntyi suorakaiteen muotoisista paloista, mutta muuten nuo tuntuvat pääasiassa rakentuvan neliöistä. Olen kyllä noista ylijäämäpaloista testannut kuinka pieniä rasioita on mahdollista tehdä. Pienin tähän mennessä syntynyt on suurin piirtein peukalonpään kokoinen.

Katsotaan mihin tämä hulluus seuraavaksi johtaa.

Ylitöpäisyyttä

9. elokuuta 2010, kello 16.08 - Anni-Helena Leppälä

Ja niin niitä rasioita vain syntyi.

Kas niin korjailin sitten muutamat muutkin velipojan housut, nyt on vetoketjuja, nappeja, ehjiä persiitä ja toimivia taskuja. Veli puolestaan oli opetellut hienon laatikon tekemisen sanomalehdestä. Jotenkin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli omaan mieleeni koittaa jonkinlaista rasiaa vääntää. Viinillä ei taatusti ollut mitään tekemistä asian kanssa.
(lisää…)

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319