Liidulla, viivoittimella ja mittanauhalla saatiin oiva malli.

Materiaali ei ole luistavimmasta päästä, joten päärmääminen vaatii kärsivällisyyttä.

Lomaillessa ensteks hauskinta on sairastaminen ja toisteks valvominen todella hienojen ideoiden kanssa. Hieman söi, kun pää pulppusi upeita aatoksia, mutta kunto ei kestänyt minkään toteuttamista. Eilen kuitenkin olin jälleen kykenevä ryömimään kohti ompelukonetta.

Ostin viime viikolla puolenmetrin palan polyuretaania, jossa on polyesteri pohja, eli siis tekonahkaa. Materiaali antaa hieman myöten ja on yllä erityisen mukava, lisäksi se on helppo puhdistaa ihan vain pyyhkimällä.

Tein siitä siis hameen, omaan makuuni ja kaappiini nähden jopa aivan säädyllisen mittaisenkin. Mitään kaavoja en tälläkään erää jaksanut alkaa etsiä, vaan ensin mietin mallia ja sitten hieman mittailin. Tulos on siis mahdollisimman suora hame, mutta kuitenkin niin, että se vyötärön kohdaltakin istuu. Polyesteripohja on siitä lystikäs, että siihen on helppo piirrellä liidulla. Joten leikin hetken aikaa mittanauhalla, viivoittimella, liidulla ja mielikuvituksella. Linjojen alkaessa vaikuttaa hyviltä, tartuin saksiin. Tällainen suora hame on siitäkin helppo, että sen kasaaminen ei vaadi juuri mitään. Onneksi polyuretaani oli sen verran ohkosta, ettei tarvinnut vaivautua kaivamaan kaapista järeämpää konetta, vaan tuo kevytkone hoiti asian oivasti.

Piilovetoketju olisi ollut kauniimpi - malttamattomuudella on hintansa.

Vyötärönauhaksi kävi hyvin kanttinauha.

Sivusaumat varmistin kolminkertaisella tikillä. Suhteellisen tyköistuvan vaatteen kanssa kannattaa varmistaa, että saumat todella kestävät. Laatikoista ei ikävä kyllä löytynyt piilovetoketjuja, jotka olisivat tähän olleet parhautta, mutta suhteellisen nätisti tuo isompikin hameeseen istui.

Alareunan päärmäys oli hitusen hankalaa, tuo materiaalihan ei luontaisesti liu’u, joten sitä piti ohjailla kovasti, mutta venyvä materiaali taas ei ole erityisen iloinen vetämisestä. Kärsivällisyydellä siitä kuitenkin selvittiin. Vyötäröön ompelin ohutta kanttinauhaa, jonka käänsin hameen sisäpuolelle. Näin vyötärö ei pääse venymään turhasti, eikä käänteestä tullut liian paksua.

Pitkään harkitsin myös vuorin ompelemista, mutta totesin kankaan olevan sen verran tukevaa, ettei sen helma ala lähennellä vyötäröä vaikkei vuorta olekaan.

Kaiken kaikkiaan lopputulos on varsin oiva, sitä ei tosin oikein näy noista kuvista, koska tuo materiaali muotoutuu nimenomaan ylle puettaessa.

Valmista, päällä kauniimpi kuin lattialla.

Työhuoneen nurkassa odottaa lystikäs kangaskasa, jonka kanssa aion leikkiä tässä loppuviikon aikana. Jos ei muuta, niin ainakin muutama hame on vielä tiedossa. Muistelin myös tuossa kuumeillessani, että lapsuudessani oli hirmuisesti lystikkäitä kirjanmerkkejä. Oma suosikkini oli sellainen nahkainen kolmionmallinen tasku, jonka sisään laitettiin kesken oleva sivu. Erityisen hyvin nuo kolmiot soveltuivat pureskeluun. Hieman kuolalle pehmitetty nahka tarjoaa sellaisen aromin, jota ei vahventeilla aikaan saa. Tämän aatoksen myötä aloin kuitenkin pohtia, pitäisikö sitä askarrella jokunen kirjanmerkkikin. Jos tekisi tarpeeksi nättejä niin, niitä ei ehkä hukkaisikaan. Jos vaikka sitten mustaa ja pinkkiä käyttäisi, olisihan se uutta ja erilaista .