Piti viikonloppuna kirjoitella, mutta ei se sitten jotenkin lähtenyt teksti kulkemaan. Olisi aivan hirmuisesti hyviä selityksiä, mutta näin hyviä selityksiä ei kannata tuhlata. Säästelen niitä johonkin tiukempaan paikkaan.

Onnellinen saapi olla siitä, että itsenäisyyspäivän pipariurakka on taas tältä vuoden suoritettuna. Pipariväsymyksellä varmaan saa anteeksi senkin, että vuoden kohokohta jäi katsomatta, en yhtään tiedä kuka on kätellyt ketäkin ja miksi. Sen sijaan teidän, että lähisuvun apu piparoimisessa leikkaa kaksi tuntia työaikaa pois. Taikinoiden, kaulinten ja uunin kanssa hikoiltiin vain viisi tuntia.

Iskin taikinoihin(kin) tänä vuonna voita margariinien sijaan ja kyllä se teki massasta huomattavasti helpommin käsiteltävää. Kakkusistakin tuli ilahduttavan rapeita. Voi tietysti tekee taikinasta myös jokseenkin kovempaa, mutta jos ei voimasta ole pulaa niin… Minua tosin kiellettiin rikkomasta keittiönpöytää. Ihan niinkuin muka joskus teksin mitään semmoista. Ei ole vikani, jos esineet joskus vähän menevät rikki, kun työstän asiota poliisiotteella.

Aina välillä koitan pohtia millaisia määriä pipareita ihmiset normaalisti tekevät kerrallaan, muttei pohde ole tuottanut tulosta. Meiltä ei ainakaan lopu kesken. Ja olisihan se kammoittavan tylsää tehdä vain yhdenlaisesta taikinasta… Illalla olin niin mukasti jauhossa, että housut pölähtivät joka liikkeellä, hiukset olivat lähes harmaat ja pestyistä käsistä jäi valkoisia jälkiä kaikkialle. Mutta onpahan tehtynä.

—

Lunta ja vähän viileämpää ilmaakin tarjoillaan taas ja heti tuli sellainen neulontaolo. Täytynee käydä ensi viikolla keikkaamassa lankaa ja antaa puikkojen kilkahdella iltojen pimeydessä. Tosin kohta on jo talvipäivänseisauskin ja valo alkaa väkisin tunkemaan takaisin. Ajatella, ehkä enää kolmisen kuukautta kynttiläaikaa, täytynee aloittaa tehopolttaminen piakkoin.

—

Oli tarkoitus ratkuttaa, niistä kirjasarjojen kakkososista. Luen vuosittain valtavat määrät nuortenkirjoja tai vähemmän nätisti sanottuna teinisarjoja, ja niin niiden kaavat ovat käyneet harmillisen tutuiksi. Tietysti täytyy todeta, että ilahduttavia poikkeuksiakin on. Sellaisina monin tavoin hyvinä sarjoina toimivat muun muassa Maggie Stiefvaterin ihmissusisaaga ja ehkäpä Rachel Cainen The Morganville Vampires -sarja…

Mutta siis tytöille suunnattu fantasia, tottakai sinne tarvitaan vähän romantiikkaakin sekaan, joskus vähän suurempikin luraus ja juuri sen ympärillehän tarinat pitkälti rakentuvat, eikä minulla oli sinällään mitään moista vastaan. Mutta.

Ensimmäisessä osassa kaikinpuolin täydelliseksi pariksi osoittautuneet päähenkilöt ovat päätyneet yhteen suunnattomien vaikeuksien kautta. Yksi syy vaikeuksille on totta kai, että he ovat eri lajia: enkeli, keiju, vampyyri, ihmissusi, haamu, jonkin muu henkimaailman olento (valitse mieleisesi). Eikä sillä ihmiselläkään helppoa ole. Vanhemmat ovat kuolleet tai eronneet, älyä riittää, mutta ystäviä ei oikein ole, mutta eipä hätään onhan hän sentään aivan tolkuttoman kaunis! Ja ikäänkuin bonarina, ihmisella usein on vieläpä jokin hauska kyky, kuten tulevaisuuteen näkeminen, ajatusten lukeminen tai sitten ne ovat vain hyviä tappamaan enkeleitä.

Ehkäpä niissä ensimmäisissäkin osissa on jotain ärsyttävää…

Mutta se toisten osien ihanuus. Tämä täydellinen pari erotetaan ja sekaan isketään vielä yksi olento lisää. Ja sitten kärvistellään, koko kirjan pääasiallisen ytimen perustuessa siihen, että mites me nyt saataskaan nää taas takasin yhteen? Huh,huh, tässäpä meillä onkin suunnaton ongelma! Ja viimeisillä sivuilla voidaan yllättyä kaikki yhteen ääneen, kun Edward ja Bella, Willow ja Alex, Patch ja Nora, Ever ja Damen, Se ja Se Toinen saavat toisensa (taas kerran). Kolmannessa osassa, sitten voidaan taas vähän pureutua tarinaankin, onhan ne pahimmat esteet ylitetty. Vai onko? Hitsikkä, ihan kamalaa epävarmuutta ja arpomista edessä.

Ja kyllä tässä nitisen ja silti ihan taatusti jatkan noidenkin kirjojen/sarjojen lukemista. Ihan vaan sitä kyselen, että onko pakko kirjoittaa, niitä kirjoja samaan muottiin? Tai jos vaikka yllätettäs sitten viimesillä sivuilla, ähäskutti – ei ne nyt palaakaan yhteen ja seuraavassa osassa grillataan hylkiöt! Ehkä se on vain liikaa vaadittu. Vaikenen ja menen lukemaan jotain ärsyttävää.