Tällä viikolla alkoi koulut Turussa. Tiistai-aamulla puutarhassamme räpsittiin siis kuvia koululaisista komeissa kouluvaatteissaan. Koulun alkamispäivä on aina hieman jännittävä ja tunnelmallinen. Tänä vuonna se oli perheellemme erittäin jännittävä, sillä nuorempi poikamme aloitti ensimmäisen luokan. Vanhempi poikamme kaipasi jo kesällä koulukavereitaan ja meni siten innokkaana konkarina viidennelle luokalle. Vielä kun kuluu pari viikkoa, niin pojat saavat herkullisia omenoita evääksi koulutielle. Niitä on jo kaveritkin käyneet kysymässä.
Loppukesä on yleensä sadonkorjuun aikaa. Samalla puutarhaa aletaan pikkuhiljaa valmistelemaan syksyn tuloon. Meilläkin pakattiin jo uima-allas ja rantavehkeet odottamaan seuraavaa kesää. Kesän kukkijoiden kukkavarsia on saanut leikkailla ja pikku hiljaa saa kesäkukkien tilalle ruukkuihin ostaa syyskukkivia. Syyskukat kestävät paremmin syksyn sateita ja öisin hiipivää kylmyyttä. Suosituimpia syyskukkia lienevät eriväriset pallokrysanteemit, joita myyvät lähes kaikki kaupat.
Vaikka elokuu on ollut todella sateinen, niin onneksi luonto suo meille yhä kauniita aurinkoisia päiviä yhä. Tänään söimme sunnuntai-lounaan omenapuun alla auringonpaisteessa: kotimaista maissia ja rosamunda-perunaa sekä kotimaassa valmistettua tofua pihveinä. Maittavaa ja herkullista.
Vaikka elokuun sateet ja ukkoset ovat kohdelleet kaltoin puutarhan kukkia saaden nämä vallan ränsistymään, niin onneksi muutamat lajit vasta aloittelevat kukintaansa. Meidän pihalla alkavat kukkia punakosmoskukka, kultapallo, syysasterit ja kultapiiskut. Valtavan isomaksaruohon punainen kukinta on vasta edessä. Kukkaa pukkaa myös kärhöissä, suopayrteissä (joiden juurista kuulemma ennen vanhaan tehtiin saippuaa), balsameissa, leimuissa, kehäkukissa, ruusuissa.


