Tungosta ikkunalaudalla
Nyt on sitten se aika keväästä, kun ikkunalaudalla alkaa olemaan tungosta. Taimet alkavat olla kookkaita, tarvitsevat yhä isompia purkkeja, lajimäärä lisääntyy ja tila vain loppuu kesken. Kunnes parin viikon päästä, jahka yöpakkaset hieman hellittävät, siirrän kasvit kasvihuoneelle.
Meidän kasvihuone on ns. kylmäkasvihuone. Se tarkoittaa, ettei siellä ole mitään lämmitystä. Alkukevättä ja loppusyksyä se toki kivasti pidentää. Eikä leutoina hallaöinä pieni pakkanen pääse sisään. Varmuuden vuoksi levitän toki taimien yli tarvittaessa harsoa.
Palatakseni ikkunalaudalle, niin sieltä löytyy terhakoita taimia. On tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, basilikaa, kesäkukkia kuten samettikukkaa, aitoelämänlankaa, petuniaa.. tänään kylvin vielä parsakaalinsiemeniä, jotka ovat meidän perheen suosikkeja. Vielä pitäisi pinaatti laittaa tulemaan.
Ulkona olen ihastellut vihertyvää luontoa. Olen nähnyt jo ensimmäiset leskenlehdet ja köynnöskuusamassa on isot lehdet. Marjapensaiden ja sireenien silmut pullistelevat komeasti ja raparperi työntyy ylös maasta. Ruohosipuliakin olen jo päässyt maistelemaan. Vaikka vielä kuukausi sitten huhtikuun alussa tuntui, ettei se kesä koskaan tule, niin kyllä se tulee. Vaikka vappu oli suhteellisen kylmä ja paikoittain sateinen, niin perinteisesti vappuna on ilmassa jo varmat kevään merkit. Meilläkin päästiin viikonloppuna avaamaan puutarhakausi, kun nautimme herkullisen vappulounaan pihalla ystäviemme kera.
Ostoksillakin olen ehtinyt käydä. Ostin alennusmyynnistä kolme kaunista piharuukkua, linnunjuottoaltaan sekä Kekkilän viljelylaatikon. Ensi viikolla kokoan sen paikoilleen ja valmistan siihen hyvän multapedin. Kelta- ja punasipulit on jo aika laittaa maahan. Ja kyllä ne siellä harson alla hyvin pärjäävät, vaikka öisin pakkanen vielä kipristelee. Kasvihuone ja puutarhan kasvimaat kannattaakin nyt laittaa kuntoon, jotta heti kun ilmat sallivat, pääsee kylvö- ja istutushommiin.


