linjasi puoluehallitus käsitellessään puolueen tavoiteohjelmaa 5.5.2010. Niin lisääntyvät puutarhojen kasvitkin ja niistä saatu ilo.
Viikonloppuna pidettiin 20-vuotiaan Vasemmistoliiton puoluekokous Jyväskylässä. Yleisilmettä kokouksessa hallitsivat kasvimaailman osalta sekä punaiset että keltaiset gerberat. Olin yksi niistä onnekkaista, jotka saivat kotiin tuomisina gerberoita sisältäneen kukkakimpun. Kukittamisen syynä oli nappaamani puoluevaltuuston varapuheenjohtajuus, mistä haluan lähettää lämpimät kiitokseni puoluekokousväelle. Vaan löytyi kimpusta myös kermanvaaleaa neilikkaa ja sinistä ikikukkaa, josta eräs puoluekokousedustaja vitsailikin. Siitä inspiroituneena aloinkin pohtia, että mitä sinisen sävyjä Vasemmistoliitosta löytyy. Keksitkö Sinä hyviä vastauksia?
Tarjoilu kokouksessa oli erittäin maukasta. Tarjolla oli lämpimien ruokien osalta kasvisruokaa ja kalaa. Saimmekin maistella kasviskaalikääryleitä, kasvismoussakaa, punajuurilasagnea, juurespihvejä, perunamuusia, erilaisia kasvispateita, yrttimaustettuja papuja, hapankaalia, viininlehtikääryleitä ja maukkaita salaatteja. Kasvissyöjänä olin tietenkin erittäin iloinen kokouksen ruokalinjauksista ja ne vastasivat myös puoluekokouksen päätöstä siirtyä kasvispainotteiseen kokoustarjoiluun.
Kotona puutarhasta siitä kokouksessakin mainitusta punaisesta Raunistulasta löytyy muuten tällä hetkellä ruohosipulia ja muita yrttejä, sipulia sekä raparperia. Innolla odotan jo kesän ensimmäisiä vadelmia ja mansikoita. Tarjolla on kohta myös kesän ensimmäiset kurkut ja kesäkurpitsat.
Palatakseni puoluekokoukseen ja jatkaakseni ruoka-teemalla, tein tavoiteohjelmaan lisäesityksen leipäjonojen poistamiseksi. Leipäjonojen piti olla ohimenevä ilmiö 90-luvulla, vaan toisin kävi. Kotikaupungissani Turussa on tällä hetkellä maan pisimmät leipäjonot. Vasemmistoliitto linjasikin tavoiteohjelmassaan perusturvan korottamisen ja yhtenäistämisen askeleena kohti vasemmistolaista perustuloa. Perusturvan uudistamisen myötä haluamme leipäjonoista eroon, jotka mielestäni ovat suomalainen häpeäpilkku.
Paikalliseen luontoon pääsimme tutustumaan lauantai-illalla, kun suuntasimme kokoussalista kansanjuhlaan. Oli ilo kilistellä skumppalaseja pehmeällä kesäisellä nurmella ihanien toverien seurassa.

