Sunnuntaina 12.2.2012

Oi ihana toukokuu!

8. toukokuuta 2010, kello 19.45 - Mirka Muukkonen

On ollut ihania, aurinkoisia päiviä, ja sitten on näitä tylsiä sadepäiviä. Pieni sumu ja tihku ei ole kuitenkaan menoa haitannut, vaan sinnikkäästi olen kumpparit jalassa ulos ängennyt. Tänään sain vihdoin perattua yhden kukkapenkin, joka on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Perkasin samalla talon päädyssä olevan kukkapenkin, jossa vuohenputki on ottanut ylivallan. Pelastin kukkapenkistä pieniä valkoisia sipuleita, joista kasvaa oransseja kauniita liljoja. Liljat istutin toiseen kukkapenkkiin. Jännä nähdä, miten ne innostuvat tänä vuonna kukkimaan.

Viikolla pyysin miehen apuun puutarhahommiin. Hän sai koota Kekkilän viljelylaatikon, kun minä tein pohjan sille. Ensin piti siirtää karviaispensas pois tieltä, ja sen jälkeen poistin alueelta kaikki monivuotiset rikkakasvit. Maa viljelylaatikon alla on aika savista, joten siinä ei ole rehottanut mitään kovin runsasta heinikkoa. Viljelylaatikon pohjalle laitoin varmuudeksi pari sanomalehteä estämään monivuotisten rikkakasvien läpipuskemista.

Mullan viljelylaatikkoon tein vanhoista aineksista: otin osan kasvihuoneen tomaattipenkistä ja osan kompostista. Aika hyvänoloista kasvualustaa siitä sai. Viljelylaatikkoon istutin sipuleita (ryvässipulia, kelta- ja punasipulia), jotka viihtyvät aika savisessakin maassa eikä tarvitse kovin lannoitettua maata. Uskon sipuleiden viihtyvän uudessa kasvupaikassaan.

Viikolla oli myös aurinkoisia päiviä. Saimme vihdoin vietyä marsuhäkin ja marsutytöt ulos. Tässä kuva Hillevistä, Onnista ja Zorbasta. Laitan myös ihanista ja herkistä  Skilloista eli Idän-sinililjoista kuvan sekä uudesta viljelylaatikosta.

On ihana huomata, miten se kevät aina saapuu ajallaan. On toukokuun alku ja niin ne koivut ja angervot jälleen vihertävät viehkeästi. Perjantaina ihastelin myös työpaikan lähimetsää, jossa maa oli valkoisenaan valkovuokoista. Äitienpäiväähän se tietää!

PS. Nyt on oikein sopiva aika kalkita maa. Öisin on vielä niin paljon kosteutta, että kalkki sulaa mukavasti maahan.

Jätä kommentti

Spam Protection by WP-SpamFree

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319