Muutama sananen puutarhastamme näin alkuun. Perheemme muutti Raunistulassa sijaitsevaan puutaloon seitsemän vuotta sitten juhannuksen jälkeen. Puinen talomme on rakennettu 20-luvulla ja alunperin se on oletettavasti rakennettu alueella sijaitsevan tehtaan työläisten kodiksi. Alunperin pari hellahuonetta sisältänyt talo on vuosikymmenten saatossa muuttunut pienen kaupunkilaisperheen kodiksi.
Taloamme ympäröi hassunmallinen puutarha, joka koostuu erilaisista osioista. Puutarhamme läpi on aikoinaan kulkenut julkinen hiekkatie, mutta joku aiemmista talon asukkaista on hankkinut sen taloon ja nyt alueella sijaitsee etupihamme. Kun seitsemän vuotta sitten muutimme taloon, kasvoi puutarhassamme kaikkialla perunoita. Etupihalla, takapihalla, autotallin takana. Jokainen neliö tuntui olevan hyötykäytössä perunalle, jopa omanapuun ja marjapensaiden aluset. Puutarhamme on muuttunut siitä paljon, sillä enää ei pihallamme kasva peruna. Maaperä on aika köyhää ja savista ja siten aika haastava viljelyalusta.
Olen vuosien saatossa istuttanut monivuotisia perennoja, luumupuita, marjapensaita, vadelmia, siirtänyt mansikkapenkkiämme, pystyttänyt kasvihuoneen, perustanut yrttipenkkejä, sipuli- ja juurespenkkejä ja kylvänyt kesäkukkia. Puutarhamme näyttää muuttavan ilmettään joka vuosi eikä se taida koskaan tulla valmiiksi. Vaan siinä sen viehkeys piileekin.
Puutarhurina ja alan innokkaana harrastelijana olen luonnollisesti kahlannut läpi lukemattomia alan kirjoja ja teoriassa tiedän, missä mikäkin laji viihtyy ja miten sitä pitäisi hoitaa. Vuosien saatossa olen saanut huomata, että käytäntö ei taina toteuta teoriaa. Toiset kasvit rehottavat ja valtaavat tilaa heikoimmiltaan, kun taas toiset kuihtuvat ja kuolevat pois. Puutarhassamme ei noudateta tiukkaa kuria, vaikka vuosittain pyrin ohjailmeaan kasveja haluamilleni paikoille. Vaan mikäpä minä olen niille sanomaan. Antaa kaikkien kukkien rehottaa ja elää omaa elämäänsä!
