Sunnuntaina 12.2.2012

Leppoisaa äitienpäivää

9. toukokuuta 2010, kello 15.49 - Mirka Muukkonen

Äitienpäivää voi viettää monella tapaa. Meillä sitä vietetään leppoisissa tunnelmissa.

Äitienpäivälahjaksi sain uudet Fiskarsin oksasakset sekä kassillisen kauniita kivikkokasveja. Nuorempi poikani oli koulussa kylvänyt ruusupavun, johon lapset olivat askarrelleet itse ruukut. Hieman paineita kyseinen kukka nostattaa, etten vain vahingossakaan mene tappamaan tai muuten vahingoittamaan sitä. Hankin myös itse itselleni tai oikeastaan koko perheelle lahjan, nimittäin dyykkasin eilen aivan upean messinkisen jalkalampun omakotitaloyhdistyksen roskalavalta. Varjostin siihen pitää hankkia, mutta muuten olen todella tyytyväinen löytööni, sillä nykyisin ei edes kaupasta tunnu löytyvän koristeellisia lampunjalkoja.

Turussa äitienpäivää vietetään hieman sumuisessa ja kosteassa tunnelmassa eli sisätiloissa oleskelua tiedossa. Minua on jo pitkään mietityttänyt kaikki ne puutarha-, naisten- ja kodinsisustuslehdet, joita olen nurkkiini muutamien hauskojen artikkeleiden tai kuvien vuoksi koonnut, mutta joita ei sitten kuitenkaan tule koskaan luettua. Tänään otin nipun lehtiä, leikkelin niistä kauneimmat puutarhakuvat irti ja loput lehdestä tungin kierrätykseen. Irti leikkaamani kuvat liimasin sitten kovakantiseen piirustuslehtiöön. Touhu oli oikein rentouttavaa ja mieltä virkistävää, kun sai niitä ihania kuvia selailla. Kun seuraavan kerran stressi pukkaa päälle tai muuten ahdistaa, aion kaivaa lehtiöni esiin muistuttamaan kauniista aurinkoisista kesäpäivistä.

Samalla tein suunnitelmia kesää varten, että mitä kesäkukkia mihinkin ruukkuihin istuttaisin ja millaisia kasviyhdistelmiä kasvihuoneelle ja kasvimaan viljelylaatikkoihin tekisin. Kun kahdeksan vuotta sitten muutimme taloon, päätin hankkia vain vanhanajan perennoja pihaamme. Sittemmin ajatus on jalostunut. Olen erittäin viehättynyt englantilaisesta puutarhasta, cottage-tyylistä ja muutenkin romanttisesta ja ruosteisen rustiikkisesta maailmasta. Leikekirjan avulla saan ylös vinkkejä kivoista kasviyhdistelmistä, sommitelmista sekä suomalaiseen pihaan sopivista perinnekasveista, jotka kuitenkin edustavat minun mieltymystäni ja värimaailmaa.

Muutamia kesäkasveja luetellakseni aion hankkia vaaleanpunaisia ja valkoisia pelargoneja, kerrottua vaaleanpunaista ahkeraliisaa, siniviuhkoa, kesäkynttilää, tsinniaa. Perennoista pihalla tulevat kukkimaan pionit, jaloritarinkannukset, aitoukonhatut, leimut, asterit, akileijat. Sekaan laitan liljoja sekä tänään kylvämiäni malvikkia, kosmoskukkaa ja kermanvalkoista krassia sekä isosamettikukkaa. Pihallamme kasvaa kotimaisia omajuurisia ruusuja mm juhannusruusua sekä valamonruusua, mutta ruusuvalikoimaa olen laajentanut kauniilla neilikkaruusulla sekä maanpeiteruusulla Fairylla. Jopa pieneen pihaan mahtuu paljon, kun suunnittelee kukkapenkit ja kasvimaat ensin hyvin.

Seuraavaksi suuntaan ulos, sillä vielä on muutamat vaaleanpunaisen ja valkoisen liljan kukkasipulit istuttamatta. Illemmalla on suunnitelmissa kaivaa esiin kerä metallilankaa ja lasihelmiä. Metallilangasta olisi tarkoitus vääntää kiemuraiset tuet aitoelämänlangan aluille, jotka nyt kiipeilevät tuen puutteessa muissa taimissa. Metallikiehkuroihin voi ripustaa muutaman lasihelmen koristeeksi. Samalla voisi taiteilla myös uuden kranssin ovelle. Saa nyt nähdä, mitä kaikkea ihanaa ja rentouttavaa sitä vielä keksiikään.

Jätä kommentti

Spam Protection by WP-SpamFree

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319