Juuri nyt on oikea aika hankkia kasa kukkasipuleita ja istuttaa ne maahan. Kauppojen hyllyt notkuvat herkullisia kukkasipuleita ja nyt on valinnanvaraa. Lisäksi nyt kukkasipulit ovat hyväkuntoisia, eli rahalleen saa hyvää laatua. Kun istuttaa kukkasipulin nyt, ehtii se vielä hieman juurtua maahan, jolloin talvenkestävyys paranee.
Toki myöhemmin löytää halvalla jäämäpusseja ja voi tehdä hyviäkin löytöjä. Myöhemmin valikoima ei vain ole enää niin laaja ja usein alennuspusseista osa sipuleista on mennyt pilalle. Tästäkin huolimatta koluan aina kaikki alennuspussit kaupoissa läpi. Myöhemmin syksyllä maa alkaa olemaan aika märkää istutuspuuhiin. Vaan olen minä kuullut legendaarisia tarinoita, kuinka kukkasipuleita on rautakangella maahan lyöty vielä roudan saavuttua joulun alla.
Tänä vuonna mukaani kauppareissulla tarttui kaksi pussia tulppaaneja. Heräteostoksena tietenkin. Toiset ovat liloja peruspikarimallisia. Toiset ovat kerrottuja vaaleanpunaisia. Näiden kanssa on kiva kevättä odotella. Mikäs sen ihanampi ja kutkuttavampi tunne, kun pitkän talven jälkeen kevätauringon lämmittäessä pääsee taas odottamaan tulppaanin varsien työntymistä maasta ylös.
Rakastan myös narsisseja ja niitä aion myös istuttaa. Minulla on visio, että haluan niitä jonkun puskan juureen, vaan toistaiseksi minulla ei ole sopivaa paikkaa niille. Vaan sekin on ihana tunne, kun on ensin pitkään haudutellut mielessä tiettyä näkyä omasta puutarhasta, ja sitten sen yhtäkkiä keksii sopivan toteuttamistavan ja asiat vaan loksahtaa kohdalleen.

