Palasin edellisyönä kotiin kahden viikon reissulta Ranskasta. Suomessa meitä vastaanotti valoisa suomalainen yö, peltojen yllä leijaili kaunis sumu ja ilma oli ihanan raikas.
Kotona meitä odotti yllätys: puutarha oli muuttunut viidakoksi. Tai siltä ainakin tuntui. Ensimmäisenä ryntäsin haistelemaan portinpielessä kauniin valkoisena hehkunutta juhannusruusua. Mikä ihana tunne oli olla kotona jälleen!
Kukkapenkkimme oli muuttunut täysin. Siroja kukintojaan nosti ylpeästi kohti taivaita jaloakileijat. Useat pionit olivat jo ehtineet kukkia, mutta paras on vielä tulossa: Sarah Bernhard, jonka suuria, vaaleanpunaisia pilviä kannattaa odottaa. Kunhan eivät nyt kukkisi pelkästään ensi viikonloppuna puoluekokouksen aikaan, jolloin olen taas kolme päivää poissa kotoa ja puutarhasta.
Sipulipenkissä on tapahtunut huimaa kasvua, sieltä saa jo satoa pöytään. Mansikkamaa tuntuu räjähtäneen kasvuun ja kaipaa kiireesti perkaamista. Kovin runsaasti mansikantaimet jo kukkii.
Myös kesäkukkaistutukset ovat lähteneet kovaan kasvuun. Yritän saada niistä teille kuvia. Komeat oli kukinnot valkoisissa petunioissa, kesäkynttilöissä, kerrotussa ahkeraliisassa ja pelargoniassa. Vaan arvaapa vaan, kelluivatko kovan onnen orvokkini jälleen vedessä..
Vaikka kesälomaa on vielä viikko jäljellä menee se tiiviisti poliittisissa merkeissä. Heti maanantai-illalla pääsin istumaan valtuustoon. Tänään kahlaan peruspalvelulautakunnan paperit läpi, joka onkin tuhti nippu, ja valmistaudun keskiviikkoiseen kokoukseen. Kovaa vääntöä luvassa mm valtakunnan mediaankin noussut kolmen lastenkodin sulku-uhka. Perjantai-aamulla lähden klo 5.15. kohti Jyväskylää ja puoluekokousta. Kovin on poliittinen viimeinen kesälomaviikko. Onneksi on olemassa ihana, terapeuttinen puutarha, jossa voi yllin kyllin nauttia väriloistosta ja ihanista tuoksuista. Kyllä siinä mieli rentoutuu!
Niitä lupaamiani Ranskankuvia yritän ennättää laittaa nähtäväksenne vielä ennen puoluekokousta. Sitä ennen ripustan Ranskasta tuomani pöllö-aiheisen tuulikellon pihalle kilkattamaan.
