Sunnuntaina 12.2.2012

Ikkunalaudalla vihertää

11. huhtikuuta 2010, kello 18.54 - Mirka Muukkonen

Viime viikolla tehdyistä kylvöksistä basilika vihertää kunnolla. Sen sijaan muut kylvöastiat ovat pysyneet mustina. Kävin äsken ropsuttamassa tomaattikylvöstä ja kyllä sieltä mullan alta tomaatit lähtevät itämään. Ilmeisesti olen kylvänyt siemenet liian syvään tai laittanut liikaa multaa päälle. Taidan tehdä varmuudeksi pikauusintakylvöjä tänään.

Ikkunalaudalla kyllä vihertää muutoin, sillä olen päässyt käymään taimikaupoissa. Olen käynyt Helle oy:llä ja Kauppilassa, ja olen tehnyt ihania löytöjä. Olen ostanut muutaman vanhanajan pelargonian taimen sekä petunian ja siniviuhkan taimia. Olisin ostanut myös kerrottua vaaleanpunaista ahkeraliisaa, mutta niitä ei enää ollut saatavissa.

Eteisessä odottaa myös säkillinen sipuleita: on kelta-, puna ja salottisipulia sekä muutama pussi liljojen sipuleita. Ja kun kerran alan liikkeisiin päästiin, niin tokihan ostin muutaman pussin siemeniä. Kotiin on viikon aikana kulkeutunut myös useampi kukka- ja suojaruukku.

Pihatöihin olen jo päässyt, sillä lumet ovat sulaneet hurjaa vauhtia pihaltamme. Vasta viime viikolla hakkasin jäitä pihaltamme, kun nyt etupihamme on jo lähes täysin lumetonta aluetta. Viikonlopun aikana sain etupihan kukkapenkin puhdistettua talven törröttäjistä ja haravoitua nurmea. Sipulikukat työntävät jo kovaa vauhtia versojaan esiin maasta ja kohta näitä kohtia ei enää voisikaan haravoida. Myös kukkapenkkien puhdistus rikkakasveista on vielä nyt helppoa ennen kuin ne juurtuvat kunnolla maahan kiinni.

Kevään tulosta kertovat liilat krookukset, jotka avasivat kukkansa talon seinustalla tällä viikolla. Ensimmäiset perhoset olen myös päässyt bongaamaan. Ja mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntaiaamua kuin rauhallisessa tunnelmassa aamuauringossa pihaa haravoiden lintujen laulusta nautiskellen.

Yksi vastaus to “Ikkunalaudalla vihertää”

  1. Timo Brander kirjoitti:

    Minulla on basilika ja ruohosipulia ikkunalaudalla kasvamassa. Hyvin nousivat,mutta kuten edellis keväänäkin nekaatuvat nurin eikä niistä tulemitään.Mistätämä kaatuminen johtuu? Olen kastellu niitä varoen suihkuttaen,muuta se on myrkkyä taimille.

Jätä kommentti

Spam Protection by WP-SpamFree

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319