Heinäkuun alussa pihallamme kukkivat pensaat ja perennat. Ylläolevassa kuvassa ruusuangervo aloittelee kukintaansa. Ruusuangervon taimia olen poikkeuksellisesti hankkinut kukkakaupasta aidannetta varten.
Vaaleanpunainen ruusu on omajuurinen, kotimainen ja olen saanut juurakonpalan anopiltani Loviisasta. Ruusu on hempeä, kaunis ja tuoksuu taivaalliselle. Sateisina kesinä ruusu ei ikävä kyllä ehdi avata nuppujaan vaan ruusunkukat mätänevät helposti sateessa. Ikävä kyllä en tiedä ruusun nimeä.
Akileijan olen muutama vuosi sitten kylvänyt kukkapenkkiin siemenistä, joita olen saanut enoltani. Ensimmäisinä vuosina akileijat näyttivät surullisen pieniltä, kunnes ne nyt pari vuotta on vallannut tilaa kukkapenkissä.
Malvan olen kylvänyt ihan kaupan siemenistä. Yöksi kukinto kääriytyy tötterölle. Malvat minulla menee helposti sekaisin, olisikohan tässä kyseessä ruusumalva. Tämä on matala, vain noin 30-50 cm korkea.
Punapajuangervo aloittelee myös kukintaansa. Sitä olen siirtänyt pihallemme tuttaviemme pihalta täältä Raunistulasta. Punapajuangervo on helppo ja kiitettävä perinekasvi. Se kasvaa nopeasti ja antaa hyvän näkö- tai tuulisuojan, tosin haittapuolena on liiankin runsas ja raju leviäminen. Meillä punapajuangervoa on puutarhan kahdella laidalla aidanteena.
Kun muutimme taloomme, jalopähkämö oli minulle aivan uusi tutavuus. Kasvi on kuitenkin viehättänyt minua ensimmäisestä kukinnastaan lähtien: kukinto muistuttaa mielestäni hieman hyasinttia, tosin ei tuoksu niin voimakkaasti. Jalopähkämöllä on lisäksi erittäin kauniit lehdet ja kasvi viihtyy savisessakin maassa. Näin ainakin meillä.
Köynnöksiä olen ostanut puutarhakaupoista alehintaan, kuten tämänkin ihanan kärhön. Kukkaostoksilla on syytä muistaa, että tärkeintä kasvissa ovat kunnolliset juuret, jotka jaksavat nostaa kasvin pintaan seuraava kesänä. Siitä se sitten lähtee!
Lupiinia on meidän pihalla sekä sinisenä että vaaleanpunaisena. Lupiini on kaunis kasvi, joka parhaillaan värittää teidemme varsia laajoina kasvustoina. Lupiinista tulee helposti rikkakasvi laajalla leviämisvietillään, joten sen kanssa kannattaa olla varuillaan. Liikaa leviämistä voi ehkäistä leikkaamalla siemenkodat irti ennen kuin kasvi ehtii heittämään siemenet ympäristöönsä.
Tämän kauniin pionin juurakkoa pihistin äidiltäni. Kesti useamman vuoden odottaa ensimmäistä kunnollista, jättimäistä kukintoa, mutta se kannatti! Ensi kesänä minun on muistettava tukea kasvi kunnolla, sillä sen suuret, raskaat kukinnot painuvat helposti maantasolle. Pioni viihtyy pitkään samalla paikallaan eikä tykkää siirtelemisestä.
Kuvasarjan päättää valamonruusu, jonka jo viimeksi teille esittelin. Se on myös omajuurinen, kotimainen ruusu.
Kylläpä näyttää mukavalta. Harmi kun et tiedä tuon kauniin ruusun nimeä, se näyttää aika lailla samanlaiselta kuin tuo ihanuus meidän pihalla. Sen nimeä en siis tiedä minäkään… Se vaan on tosi kaunis ja tuoksuu ihanalle … Sitä pitäisi siirtää hieman parempaan kasvupaikkaan, en vaan tiedä millä keinoin sen tekisin… Koko kasvin kaivaminen taitaisi vaatia kauhakuormaajan ja kovin innokkaasti se ei tunnu juuriversoja tekevän (vrt. juhannusruusu). Osaatko antaa vinkkiä? En nimittäin tiedä ruusuista mitään, kuten kysymyksistä varmaan huomaatkin :)
Jalopähkämö on myös yksi suosikeistani, ennen kukintaa se toimii hyvin peittokasvina ja kukkiessaan isona ryhmänä se on aivan upea!
Hei Jaana! Kiva, että olet löytänyt puutarhablogin :)
Omajuurista ruusua (kuten siis tämäkin ruusu on) on helppo siirtää juurakosta. Kun sain juurakon palan anopiltani, jouduin leikkaamaan maanpäällisen osan lähes kokonaan pois. Jätin vain noin 10-20 cm:n palan oksaa, jossa oli mukana silmujen tyvikohtia. Näistähän lähtee sitten uudet lehdet ja oksat syntymään seuraavana keväänä. (Ja kun juuri kasvaa vuosien myötä, lähtee sieltäkin puskemaan uutta kasvustoa) Jos jättää siirtovaiheessa oksat ja lehdet pystyyn kasvia siirrettäessä, ne helposti kuivuvat juurakkoa ronkkiessa ja saattavat viedä elinvoimaa kasvilta.
Parasta siirtoaikaa on heti alkukeväällä tai sitten elokuussa. Silloin juuri on voimakkaimmillaan ja sillloin yleensä sääolosuhteetkin tukevat hyvää juurtumista. Sain viime kesänä tuttavieni mökiltä Kemiöstä vanhanajanruusun juurakkoa myös (noin 30 sentin palan) ja silloin otin mukaani vain pienen palan juurta + jätin trröttämään n. 20 senttiä maanpäällistä oksaa. Hyvin on juuri jaksanut uutta kasvustoa puskea tänä vuonna. Kukintaa on vielä turha odottaa, mutta ehkä jo ensi vuonna saan alkumaistiaisia..
Juurakkoa siirtäessä kannattaa huomioida, ettei jätä juurakkoa aurinkoon tai tuuleen kuivumaan vaan yrittää tehdä siirron suoraan uuteen istutettavaan paikkaan. Ja vaikka kasvilla ei ole maanpäällisiä osia siirtovuotena, niin kannattaa muistaa säännöllinen kastelu hyvän juurtumisen takaamiseksi.
Ruusun juuri on muuten hassunnäköinen, jopa omituinen, kuiva oksankäppyrä, jossa ei ole perennojen lailla juuririhmastoa (tai miten sen nyt kuvailisi). Rohkeasti vaan tuo juurenpala maahan, niin kyllä siitä hyvää tulee!
Tällaiset vinkit antaisin. Onnea siirto-operaatioon!
Terkuin, Mirka