Olen ollut pari viikkoa pahassa yskässä, joten poliittinen aktiivisuuteni on hieman kärsinyt. Tämän vuoksi viimeviikkoinen kirjoitukseni jäi Punapellavassa väliin.
Eilen illalla otin käteeni Tulva-lehden ja innostuin suunnattomasti otsikosta Politiikkaa ja puutarhanhoitoa – sukupolvet kohtaavat feministileirillä. Pettymykseni oli kuitenkin kova luettuani sangen pintapuolisen ja sisällöllisestikin aika tyhjäksi jääneen jutun nuoren naisen matkasta Ruotsiin feministileirille. Päivät kuluivat puutarhaa hoidellessa, mutta otsikossa luvattua politiikkaa tai yhteiskunnallisesti kantaaottavuutta ei jutussa ilmennyt. Ilmeisesti leiri oli kova pettymys myös jutun kirjoittajalle.
Poliittisena toimijana, innokkaana puutarhurina ja naisena asia jäi kaihertamaan mieltäni. Mitä on feministinen puutarhanhoito? Voiko puutarhanhoito olla feminististä? Yritin perehtyä aiheeseen internetin avulla, laitoin jopa pikakyselyä aiheesta ystäväpiirilleni.
Pohdin omaa toimintaani puutarhurina. Olen kiivennyt joka kevät seitsemän vuoden ajan omenapuuhun leikkaamaan sen oksia. Olen luonut lunta talvisin, ajanut nurmea kesäisin. Olen kaivanut kuoppia, kärrännyt painavia multakuormia ja nostellut painavia säkkejä. Toisaalta huomaan jättäneeni trampoliinin kasaamisen miehelleni, samoin kuin poikien leikkimajan rakentamisen, ruohonleikkaajan korjaamisen olen jättänyt isäni vastuulle. Olenko toiminut feministisesti? Entä onko tätä edes syytä pohtia? Feministinen liikehdintä on perinteisesti keskittynyt enemmän kotitöiden jakamiseen mm tiskaukseen, pyykkäämiseen, lattioiden luuttuamiseen. Äitinä voin kuitenkin todeta pystyneeni puutarhaharrastuksen avulla opettamaan lapsille luonnon ja eläinten kunnioitusta, ympäristöpolitiikkaa ja jopa globaalia ruuantuotantoa.
Entä voiko puutarhanhoidon avulla edistää feminismiä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa? Ystäväni vinkistä googletin ekofeminismin. Minä en ole akateemisesti koulutettu ja siten en kykene kovin syvällisesti paneutumaan filosofiseen pohdintaan. Löytämäni tiedon pohjalta ekofeminismi pyrkii pääsemään eroon kaikista vallassa olevista alistavista suhteista on kyseessä sitten rasismi, fasismi, seksismi tai vaikka rikkaiden länsimaiden suhde köyhiin kolmansiin maihin. Siinä missä feminismi pyrkii lopettamaan naisten välineellistämisen, laajentaa ekofeminismi kamppailun koskemaan myös eläinten ja muun luonnon oikeuksia.
Tulen lopputulokseen, että puutarhanhoito on erittäin hieno, hyödyllinen ja antoisa harrastus, jossa ihminen voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Puutarhanhoito ei myöskään tunnu olevan kovinkaan sukupuoliroolittunut. Puutarhanhoito yhdistää ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, sekä mahdollistaa miesten ja naisten tasavertaisen työskentelyn yhdessä. Puutarhanhoito karistaa myös ennakkoluuloja, olenhan itsekin löytänyt uusia, jopa yllättäviä tuttavuuksia itseäni vanhemmista miehistä puutarhanhoidon myötä. Parhaimmillaan puutarhanhoito saa ihmiset tiedostamaan ja ajattelemaan myös yhteiskunnallisia vallitsevia valtarakenteita. Johtopäätöksenä uskallan todeta, että puutarhanhoito on feministinen harrastus.
