Torstaina 9.2.2012

Arkisto ajalle huhtikuu, 2010

Lupa olla ihan pihalla

19. huhtikuuta 2010, kello 07.04 - Mirka Muukkonen

Kotipuutarhurilla on lupa olla ihan pihalla. Ja ihan pihalla sitä haluaakin olla, kun kevätaurinko alkaa suloisesti lämmittämään. Minäkin olen viettänyt jälleen yhden ihana keväisen päivän puutarhassamme. Olen jatkanut haravointia, talventörröttäjien poistamista ja pensaiden leikkuuta.

Omenapuut sain leikattua jo maalishuhtikuun taitteessa, mutta nyt olen siirtynyt pensaisiin. Olen leikannut vadelmapensaista kuolleita ja vaurioituneita oksia pois ja muutenkin pyrkinyt saamaan hurjasti leviävät ja rehottavat puskat kuriin.

Kulunut talvi oli poikkeuksellisen kovaluminen täällä eteläisessä Suomessakin. Raskas lumi on painanut pensaita kumoon ja vinoon. Olen leikellyt pahoin vääntyneitä oksia ja pyrkinyt hieman korjailemaan niitä. Käsittelyyn ovat joutuneet niin angervot, punapajuangervo, sireeni, marjapensaat kuin ruusutkin. Talon seinustalla rehottava ruusupensas sai kyytiä, kun talvella se esti pääsyni tikapuita pitkin katolle lunta pois luomaan.

Turussa jätekeskukset ovat jälleen alkaneet ottamaan puutarhajätettä vastaan, mikä on todella hienoa! Puutarhajätettä, haravointituotoksia ja risuja saa viedä kuukauden ajan Topinojan jätekeskukselle sen aukioloaikana. Myös Isosuon ja Rauhalan jätekeskuksille voi puutarhajätettä kuskata. Tsekkaa oman kotikaupunkisi kotisivuilta, minne voit viedä omat puutarhajätteesi. Ainakaan meillä kompostiin ei kaikki kerätty massa mahda.

Myös lapsilla on ollut tänään ilon päivä, sillä kaivoimme trampoliinin esiin autotallin  kätköistä.

****

Sisällä olen myös ehtinyt touhuta. Viikolla sain koulittua tomaatin, kurkun ja kurpitsan taimet. Kouliminenhan tarkoittaa, että itäneet taimenalut istutetaan omiin isompiin ruukkuihin. Lisäksi tein kylvöksiä kesäkukista (samettikukka, hämähäkkikukka, aitoelämänlanka) ja vesimelonista. Samettikukkaa aion istuttaa kasvihuoneelle ja sitä olen kasvattanut siemenestä aiemminkin. Muut ovat minulle uutuuksia.

Facebookin kautta jo kuulutinkin, että minulta jäi muutama taimi yli. Kylväessä siemeniä tulee aina heiteltyä runsaasti multaan. Kun nuo sitten vihdoin itävät, niin taimenalkuja ei millään raskisi heittää menemään. Usein vahvimmat ylijäämätaimet ovatkin päätyneet ystävien ja naapurien hellään huomaan. Monesti olen myös saanut muutamia vaihdokkeja siinä samalla.

Tässä vielä kuva orvokkilaatikostani. Vaikka öisin on vielä paikoitellen hallaa, niin orvokit onneksi kestävät pientä pakkasta. Myös narsissit ja sinililjat sopivat malttamattomimpien kevätistutuksiin.

Ikkunalaudalla vihertää

11. huhtikuuta 2010, kello 18.04 - Mirka Muukkonen

Viime viikolla tehdyistä kylvöksistä basilika vihertää kunnolla. Sen sijaan muut kylvöastiat ovat pysyneet mustina. Kävin äsken ropsuttamassa tomaattikylvöstä ja kyllä sieltä mullan alta tomaatit lähtevät itämään. Ilmeisesti olen kylvänyt siemenet liian syvään tai laittanut liikaa multaa päälle. Taidan tehdä varmuudeksi pikauusintakylvöjä tänään.

Ikkunalaudalla kyllä vihertää muutoin, sillä olen päässyt käymään taimikaupoissa. Olen käynyt Helle oy:llä ja Kauppilassa, ja olen tehnyt ihania löytöjä. Olen ostanut muutaman vanhanajan pelargonian taimen sekä petunian ja siniviuhkan taimia. Olisin ostanut myös kerrottua vaaleanpunaista ahkeraliisaa, mutta niitä ei enää ollut saatavissa.

Eteisessä odottaa myös säkillinen sipuleita: on kelta-, puna ja salottisipulia sekä muutama pussi liljojen sipuleita. Ja kun kerran alan liikkeisiin päästiin, niin tokihan ostin muutaman pussin siemeniä. Kotiin on viikon aikana kulkeutunut myös useampi kukka- ja suojaruukku.

Pihatöihin olen jo päässyt, sillä lumet ovat sulaneet hurjaa vauhtia pihaltamme. Vasta viime viikolla hakkasin jäitä pihaltamme, kun nyt etupihamme on jo lähes täysin lumetonta aluetta. Viikonlopun aikana sain etupihan kukkapenkin puhdistettua talven törröttäjistä ja haravoitua nurmea. Sipulikukat työntävät jo kovaa vauhtia versojaan esiin maasta ja kohta näitä kohtia ei enää voisikaan haravoida. Myös kukkapenkkien puhdistus rikkakasveista on vielä nyt helppoa ennen kuin ne juurtuvat kunnolla maahan kiinni.

Kevään tulosta kertovat liilat krookukset, jotka avasivat kukkansa talon seinustalla tällä viikolla. Ensimmäiset perhoset olen myös päässyt bongaamaan. Ja mikäs sen parempi tapa viettää sunnuntaiaamua kuin rauhallisessa tunnelmassa aamuauringossa pihaa haravoiden lintujen laulusta nautiskellen.

Pääsiäiskylvöjä

5. huhtikuuta 2010, kello 15.04 - Mirka Muukkonen

Tänään sai ohrasta kasvatetut ylipitkiksi venähtäneet rairuohot kyytiä muiden viljelysten alta. Tein nimittäin vihdoin kevään ensimmäiset kylvöt: tomaattia, rucolaa ja basilikaa. Tarkoituksena oli kylvää myös viime kesän suosikkipaprikaa, mutta pussi olikin yllättäen aivan tyhjä. Täytynee hakea uusi pussi ensi viikolla.

Kevät on jo pitkällä ja tomaatinsiemenet olisi pitänyt laittaa multaan jo ajat sitten. Mutta toki vielä ehtii saada hyvät ja napakat taimet kesäkuun alkuun mennessä, kunhan taimia muistaa hoitaa säännöllisesti –huolella ja hellyydellä. Meillä siemenet sujahtivat Biolanin luonnonmukaiseen kylvömultaan. Kylvöastian laitoin pieneen minikasvihuoneeseen ikkunalaudalle. Jos ei omista minikasvihuonetta, niin kylvöksen voi peittää aluksi vaikka läpinäkyvällä hedelmäpussilla. Pääasia on, että kylvös pysyy kosteana eikä pääse kuivumaan.

Olen kuluneen kahdeksan vuoden aikana kokeillut erilaisia tomaattilajikkeita. Koska viljelen niitä pienessä, aika matalassa kasvihuoneessa, jossa tukimahdollisuudet ovat heikot, niin olen päätynyt suhteellisen mataliin lajikkeisiin. Tänä vuonna multaan sujahtivat viime kesältä tuttujen lajikkeiden siemeniä.

Tiny Tim – kirsikkatomaatti, joka sopii erinomaisesti ruukkuviljelyyn. Tämä on viime kesän suosikkini. Satoisa, matala tomaatti, joka ei sinänsä kaipaa tuentaa. Pensaasta kasvaa punaisia, pieniä, erittäin makoisia palleroita sellaisenaan popsittavaksi. Suosittelen kokeilemaan myös parvekeviljelyssä!

Yellow pearshaped – päärynätomaatti. Tämä tomaatti on korkea runkotomaatti eikä oikeastaan sovellu lainkaan meidän kasvihuoneelle. Tästä keltaisesta, hauskanmuotoisesta tomaatista on kuitenkin kehkeytynyt klassikko meidän kasvihuoneelle. Koska pussin pohjalla oli vielä siemeniä, laitoin niitä multaan. Kyllä yksi runkotomaatti on sekaan pakko mahtua..

ACE 55 VF – pensastomaatti, luomulaatuinen. Tämä tomaatti on matala, mutta tekee suuria, maukkaita tomaatteja. Tai niin luvataan pussin kyljessä. Olen kerran aiemmin yrittänyt tätä lajiketta kasvattaa, mutta erittäin huonoin tuloksin. Ensin tomaatti ei suostunut itämään ja kun vihdoin iti, niin taimet olivat heikkoja ja huonokasvuisia. Kyseisenä vuotena kevät oli huono: valoton ja kylmä. Pakkohan tätä lajiketta on uudelleen kokeilla.

Olen viljellyt jo monta vuotta kasvihuoneellani tomaatteja ja nyt haluaisin jo pikku hiljaa kokeilla erikoisuuksia. Kotimaista, herkullista perustomaattia saa kesällä halvalla. Nyt olisikin kiinnostusta kokeilla siis erikoisia lajikkeita. On kuitenkin turhauttavaa ostaa koko pussillista siemeniä yhden tai kahden taimen vuoksi. Niinpä luotan siihen, että torimyyjillä on tarjota jotain erityistä minulle kevään lämmetessä. Toinen vaihtoehto on tietenkin ostaa tuttavan kanssa puoliksi erikoispussi.

Mielelläni kuulisin vinkkejä myös teiltä lukijoilta, että mitä lajikkeita olette kokeilleet. Mitkä ovat suosikkejanne ja mitä kannattaisi ehdottomasti kokeilla.

Auringonpaistetta ja kevätpuroja!

2. huhtikuuta 2010, kello 15.04 - Mirka Muukkonen

Pitkän, kylmän ja lumisen talven jälkeen on vaikea uskoa, että kevät saapuisi koskaan enää. Mutta niin se vaan saapuu! Eilen töistä palatessani kevätaurinko oli sulattanut tehokkaasti jäätä pihalta ja pääsin ihailemaan kiemurtelevia kevätpuroja pihallamme. Miten sykähdyttävä tunne onkaan äästä seuraamaan noita kauniita puroja. Ihan tuntee, kuinka energiat lähtevät pitkän pysähtyneen kauden jälkeen jälleen liikkeelle.

Kevätaurinkojen myötä herää Punapellava puutarhablogi jälleen eloon. Seuraamme yhdessä kevään tuloa, kylvämme tomaattien ja yrttien siemeniä ja nautimme puutarhan väriloistosta. Vaikka hieman epätoivoiselta välillä vaikuttaa, niin haluan rohkaista teitä kaikkia. Jo vappuna ovat koivut hiirenkorvilla ainakin meillä täällä etelässä. Eilen töistä palatessani ihailin tienpientareilta paistavia lumien alta paljastuvia ruskeita heinäpälviä. Ehkä jo kohta pääsemme bongaamaan ensimmäisiä kirkkaankeltaisia leskenlehtiä. Kyllä se kesä sieltä tulee!

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319