Lauantaina 11.2.2012

Arkisto ajalle lokakuu 20th, 2009

Ratiritiralla

20. lokakuuta 2009, kello 22.10 - Mirka Muukkonen

Kuuntelin töissä radiota ja siellä talvirenkaita vaihdosta muistuttava mies kertoi, että talvi alkaa nollasta. Niin alkaa puutarhan talvikin. Tai ehkä jo hieman ennen sitä. Ensimmäinen nolla tai hallayö nimittäin tappaa laakista kaikki puutarhan kesäkukkaset. Aamulla jäiset kasvit kuten ahkeraliisat voivat vielä näyttää hehkeiltä, mutta auringon alkaessa lämmittää päivällä nuupahtavat kukat ja muuttuvat mustiksi möykyiksi.

Turussa ensimmäiset hallayöt tulivat jo pari viikkoa sitten, siksi on aika viimeisen blogikirjoitukseni tältä kesältä.

Kuten aiemmin kerroin, onnistuin nappaamaan pitkän, mutta uuvuttavan köhän tänä syksynä. Onneksi kellari oli pullollaan puna- ja mustaherukkamehua, jotka lievensivät oireita. Ilokseni parannuin köhästäni niin, että pääsin kauan odottamalle matkalle Pietariin. Syksyinen Pietari olikin kaunis, mutta kylmä. Tässä muutama muisto Pietarista:

Pietarilaiset naiset tuntuvat käyttävän korkokenkiä tilanteessa kuin tilanteessa. Näin korkokenkiä niin miliiseillä, kukkapenkkejä pöyhivillä rouvilla kuin metrossa lastensa kanssa kiiruhtavilla äideillä.
Kauniit mosaiikkikuvioidut betoniruukut julkisilla aukioilla. Myös Suomen betonisia suurkaupunkeja voisi ilahduttaa värikkäillä mosaiikkikuvioiduilla betoniruukuilla.
En ollut tajunnutkaan, miten soista ja vetistä maasto on välillä Viipuri-Pietari. Pietarihan on tunnettu Pohjoisen Venetsiana kauniiden vesistöjensä ja niiden rannalla olevien loistokkaiden rakennusten ansiosta.
Sunnuntai-aamuna ennen bussin lähtöä piipahdin aamukävelyllä pakkasenpureman ortodoksikirkon ja luostarin pihapiirissä. Miten kauniitä olivatkaan huurteiset ruusut vaaleanpunaista luostarirakennusta vasten. Vaikka en itse kuulukaan kirkkoon niin ortodoksikirkon loistokas pihapiiri kauniine kukkaistutuksineen oli paikka, jossa mieli lepäsi. Ehkä vielä joskus voin palata Pietariin nauttimaan suurkaupungin puistoista, loistokkaiden palatsien puutarhoista, mielenkiintoisista ja kiehtovista hautausmaista sekä kukkaloistosta.

Kuva0236

Lopuksi voin kertoa ilouutisen: perheeseemme on saapunut kaksi marsutyttöä. Tytöt villiintyvät aivan täysin omenapuunoksista. Meillä on jo ulkohäkki odottamassa ensi kesää, joten myös marsutytöt pääsevät nauttimaan puutarhastamme. Tämän vuoden viljelykset olivat ja menivät. Ensi keväänä heti joulun jälkeen, alan suunnitella ensi kesän kasvimaata. Veikkaan, että ensi vuonna viljelemme myös paljon sellaista, josta marsutyttömme nauttivat: punajuurenlehtiä, porkkanaa, salaattia kurkkua.

Kiitos kuluneesta kesästä kaikille blogini lukijoille! Toivottavasti saitte kerättyä paljon kauniita ja aurinkoisia muistoja kesästä, joita voi muistella talven tuiskatessa sohvan nurkassa lämpimän peiton alla.

IMG_0694

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319