Tällä viikolla viedessäni ekaluokkalaistamme kouluun tarkkailimme punaisiksi ja keltaisiksi muuttuvia puiden lehtiä. Syksy saapuu hiipien. Syksy 2009 on ollut sangen lämmin ja on vaikea uskoa, että olemme kohta jo lokakuulla. Olin yllättynyt, kuinka ekaluokkalaiseni osasi jo kertoa luonnon kiertokulusta: ravinteet vetäytyvät kasvien juuriin, lehdet muuttavat väriään ja putoavat lopulta pois kunnes puut ja pensaat ensi keväänä vihertyvät jälleen.

Puutarhassamme jatkuu syystyöt, jotta saamme puutarhan talviteloille. Nurmikko pitäisi leikata vielä kertaalleen, perennojen kellastuvia oksia pitäisi leikata, loput omenoista pitäisi kerätä talteen ja tehdä hilloksi. Myöhemmin syksyllä kerään sadevesitynnyrit kasvihuoneelle suojaan, jotteivät ne jäädy ja räjähdä talvipakkasella.

Vaan vielä jaksaa puutarha tarjota väriloistoaan. Ihailimme yhdessä naapurin naisen kanssa kasvien väriskaalaa eräänä aamuna. Keväällä siemenestä kylvämäni punakosmoskukat loistavat punaisen eri väreissä, syysasterit loistavat lilan eri sävyissä, isomaksaruoho hehkuu punaisuuttaan. Myös malvan vaaleanpunaiset hempeät kukat sulostuttavat syyskukinnallaan, kuten valkoiset ja vaaleanpunaiset neilikkaruusummekin. Sain vielä jopa maistiaisia saunamme edessä kasvavasta mansikasta.

Lopuksi minun on kerrottava, kuinka eräänä iltana myöhään ihmettelin, miksi liikkeentunnistimella toimiva ulkovalomme oli syttynyt palamaan. Kurkistelin ikkunasta ulos odottaen näkeväni rusakon, joita Raunistulassa vilisee. Vaan innostukseni oli suuri, kun nurmikollamme kipitti pullea suloinen siili.

Ehkä olen kertonutkin, että näin tänä kesänä ensimmäisen kerran siilin pihallamme. Talomme aiemmat asukkaat kertoivat pihan siileistä ja seitsemän pitkää vuotta olen odottanut tapaavani siilin pihallamme. Nyt tapasin tuon suloisen eläimen toistamiseen tänä kesänä ja vihdoin uskon, että sillä on varmasti koti täällä jossain. Pitkä odotukseni palkittiin, miten onnellinen olenkaan!

Olen ollut pari viikkoa pahassa yskässä, joten poliittinen aktiivisuuteni on hieman kärsinyt. Tämän vuoksi viimeviikkoinen kirjoitukseni jäi Punapellavassa väliin.

Eilen illalla otin käteeni Tulva-lehden ja innostuin suunnattomasti otsikosta Politiikkaa ja puutarhanhoitoa – sukupolvet kohtaavat feministileirillä. Pettymykseni oli kuitenkin kova luettuani sangen pintapuolisen ja sisällöllisestikin aika tyhjäksi jääneen jutun nuoren naisen matkasta Ruotsiin feministileirille. Päivät kuluivat puutarhaa hoidellessa, mutta otsikossa luvattua politiikkaa tai yhteiskunnallisesti kantaaottavuutta ei jutussa ilmennyt. Ilmeisesti leiri oli kova pettymys myös jutun kirjoittajalle.

Poliittisena toimijana, innokkaana puutarhurina ja naisena asia jäi kaihertamaan mieltäni. Mitä on feministinen puutarhanhoito? Voiko puutarhanhoito olla feminististä? Yritin perehtyä aiheeseen internetin avulla, laitoin jopa pikakyselyä aiheesta ystäväpiirilleni.

Pohdin omaa toimintaani puutarhurina. Olen kiivennyt joka kevät seitsemän vuoden ajan omenapuuhun leikkaamaan sen oksia. Olen luonut lunta talvisin, ajanut nurmea kesäisin. Olen kaivanut kuoppia, kärrännyt painavia multakuormia ja nostellut painavia säkkejä. Toisaalta huomaan jättäneeni trampoliinin kasaamisen miehelleni, samoin kuin poikien leikkimajan rakentamisen, ruohonleikkaajan korjaamisen olen jättänyt isäni vastuulle. Olenko toiminut feministisesti? Entä onko tätä edes syytä pohtia? Feministinen liikehdintä on perinteisesti keskittynyt enemmän kotitöiden jakamiseen mm tiskaukseen, pyykkäämiseen, lattioiden luuttuamiseen. Äitinä voin kuitenkin todeta pystyneeni puutarhaharrastuksen avulla opettamaan lapsille luonnon ja eläinten kunnioitusta, ympäristöpolitiikkaa ja jopa globaalia ruuantuotantoa.

Entä voiko puutarhanhoidon avulla edistää feminismiä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa? Ystäväni vinkistä googletin ekofeminismin. Minä en ole akateemisesti koulutettu ja siten en kykene kovin syvällisesti paneutumaan filosofiseen pohdintaan. Löytämäni tiedon pohjalta ekofeminismi pyrkii pääsemään eroon kaikista vallassa olevista alistavista suhteista on kyseessä sitten rasismi, fasismi, seksismi tai vaikka rikkaiden länsimaiden suhde köyhiin kolmansiin maihin. Siinä missä feminismi pyrkii lopettamaan naisten välineellistämisen, laajentaa ekofeminismi kamppailun koskemaan myös eläinten ja muun luonnon oikeuksia.

Tulen lopputulokseen, että puutarhanhoito on erittäin hieno, hyödyllinen ja antoisa harrastus, jossa ihminen voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Puutarhanhoito ei myöskään tunnu olevan kovinkaan sukupuoliroolittunut. Puutarhanhoito yhdistää ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, sekä mahdollistaa miesten ja naisten tasavertaisen työskentelyn yhdessä. Puutarhanhoito karistaa myös ennakkoluuloja, olenhan itsekin löytänyt uusia, jopa yllättäviä tuttavuuksia itseäni vanhemmista miehistä puutarhanhoidon myötä. Parhaimmillaan puutarhanhoito saa ihmiset tiedostamaan ja ajattelemaan myös yhteiskunnallisia vallitsevia valtarakenteita. Johtopäätöksenä uskallan todeta, että puutarhanhoito on feministinen harrastus.