Kuuntelin töissä radiota ja siellä talvirenkaita vaihdosta muistuttava mies kertoi, että talvi alkaa nollasta. Niin alkaa puutarhan talvikin. Tai ehkä jo hieman ennen sitä. Ensimmäinen nolla tai hallayö nimittäin tappaa laakista kaikki puutarhan kesäkukkaset. Aamulla jäiset kasvit kuten ahkeraliisat voivat vielä näyttää hehkeiltä, mutta auringon alkaessa lämmittää päivällä nuupahtavat kukat ja muuttuvat mustiksi möykyiksi.

Turussa ensimmäiset hallayöt tulivat jo pari viikkoa sitten, siksi on aika viimeisen blogikirjoitukseni tältä kesältä.

Kuten aiemmin kerroin, onnistuin nappaamaan pitkän, mutta uuvuttavan köhän tänä syksynä. Onneksi kellari oli pullollaan puna- ja mustaherukkamehua, jotka lievensivät oireita. Ilokseni parannuin köhästäni niin, että pääsin kauan odottamalle matkalle Pietariin. Syksyinen Pietari olikin kaunis, mutta kylmä. Tässä muutama muisto Pietarista:

Pietarilaiset naiset tuntuvat käyttävän korkokenkiä tilanteessa kuin tilanteessa. Näin korkokenkiä niin miliiseillä, kukkapenkkejä pöyhivillä rouvilla kuin metrossa lastensa kanssa kiiruhtavilla äideillä.
Kauniit mosaiikkikuvioidut betoniruukut julkisilla aukioilla. Myös Suomen betonisia suurkaupunkeja voisi ilahduttaa värikkäillä mosaiikkikuvioiduilla betoniruukuilla.
En ollut tajunnutkaan, miten soista ja vetistä maasto on välillä Viipuri-Pietari. Pietarihan on tunnettu Pohjoisen Venetsiana kauniiden vesistöjensä ja niiden rannalla olevien loistokkaiden rakennusten ansiosta.
Sunnuntai-aamuna ennen bussin lähtöä piipahdin aamukävelyllä pakkasenpureman ortodoksikirkon ja luostarin pihapiirissä. Miten kauniitä olivatkaan huurteiset ruusut vaaleanpunaista luostarirakennusta vasten. Vaikka en itse kuulukaan kirkkoon niin ortodoksikirkon loistokas pihapiiri kauniine kukkaistutuksineen oli paikka, jossa mieli lepäsi. Ehkä vielä joskus voin palata Pietariin nauttimaan suurkaupungin puistoista, loistokkaiden palatsien puutarhoista, mielenkiintoisista ja kiehtovista hautausmaista sekä kukkaloistosta.

Lopuksi voin kertoa ilouutisen: perheeseemme on saapunut kaksi marsutyttöä. Tytöt villiintyvät aivan täysin omenapuunoksista. Meillä on jo ulkohäkki odottamassa ensi kesää, joten myös marsutytöt pääsevät nauttimaan puutarhastamme. Tämän vuoden viljelykset olivat ja menivät. Ensi keväänä heti joulun jälkeen, alan suunnitella ensi kesän kasvimaata. Veikkaan, että ensi vuonna viljelemme myös paljon sellaista, josta marsutyttömme nauttivat: punajuurenlehtiä, porkkanaa, salaattia kurkkua.

Kiitos kuluneesta kesästä kaikille blogini lukijoille! Toivottavasti saitte kerättyä paljon kauniita ja aurinkoisia muistoja kesästä, joita voi muistella talven tuiskatessa sohvan nurkassa lämpimän peiton alla.

Tällä viikolla viedessäni ekaluokkalaistamme kouluun tarkkailimme punaisiksi ja keltaisiksi muuttuvia puiden lehtiä. Syksy saapuu hiipien. Syksy 2009 on ollut sangen lämmin ja on vaikea uskoa, että olemme kohta jo lokakuulla. Olin yllättynyt, kuinka ekaluokkalaiseni osasi jo kertoa luonnon kiertokulusta: ravinteet vetäytyvät kasvien juuriin, lehdet muuttavat väriään ja putoavat lopulta pois kunnes puut ja pensaat ensi keväänä vihertyvät jälleen.

Puutarhassamme jatkuu syystyöt, jotta saamme puutarhan talviteloille. Nurmikko pitäisi leikata vielä kertaalleen, perennojen kellastuvia oksia pitäisi leikata, loput omenoista pitäisi kerätä talteen ja tehdä hilloksi. Myöhemmin syksyllä kerään sadevesitynnyrit kasvihuoneelle suojaan, jotteivät ne jäädy ja räjähdä talvipakkasella.

Vaan vielä jaksaa puutarha tarjota väriloistoaan. Ihailimme yhdessä naapurin naisen kanssa kasvien väriskaalaa eräänä aamuna. Keväällä siemenestä kylvämäni punakosmoskukat loistavat punaisen eri väreissä, syysasterit loistavat lilan eri sävyissä, isomaksaruoho hehkuu punaisuuttaan. Myös malvan vaaleanpunaiset hempeät kukat sulostuttavat syyskukinnallaan, kuten valkoiset ja vaaleanpunaiset neilikkaruusummekin. Sain vielä jopa maistiaisia saunamme edessä kasvavasta mansikasta.

Lopuksi minun on kerrottava, kuinka eräänä iltana myöhään ihmettelin, miksi liikkeentunnistimella toimiva ulkovalomme oli syttynyt palamaan. Kurkistelin ikkunasta ulos odottaen näkeväni rusakon, joita Raunistulassa vilisee. Vaan innostukseni oli suuri, kun nurmikollamme kipitti pullea suloinen siili.

Ehkä olen kertonutkin, että näin tänä kesänä ensimmäisen kerran siilin pihallamme. Talomme aiemmat asukkaat kertoivat pihan siileistä ja seitsemän pitkää vuotta olen odottanut tapaavani siilin pihallamme. Nyt tapasin tuon suloisen eläimen toistamiseen tänä kesänä ja vihdoin uskon, että sillä on varmasti koti täällä jossain. Pitkä odotukseni palkittiin, miten onnellinen olenkaan!

Olen ollut pari viikkoa pahassa yskässä, joten poliittinen aktiivisuuteni on hieman kärsinyt. Tämän vuoksi viimeviikkoinen kirjoitukseni jäi Punapellavassa väliin.

Eilen illalla otin käteeni Tulva-lehden ja innostuin suunnattomasti otsikosta Politiikkaa ja puutarhanhoitoa – sukupolvet kohtaavat feministileirillä. Pettymykseni oli kuitenkin kova luettuani sangen pintapuolisen ja sisällöllisestikin aika tyhjäksi jääneen jutun nuoren naisen matkasta Ruotsiin feministileirille. Päivät kuluivat puutarhaa hoidellessa, mutta otsikossa luvattua politiikkaa tai yhteiskunnallisesti kantaaottavuutta ei jutussa ilmennyt. Ilmeisesti leiri oli kova pettymys myös jutun kirjoittajalle.

Poliittisena toimijana, innokkaana puutarhurina ja naisena asia jäi kaihertamaan mieltäni. Mitä on feministinen puutarhanhoito? Voiko puutarhanhoito olla feminististä? Yritin perehtyä aiheeseen internetin avulla, laitoin jopa pikakyselyä aiheesta ystäväpiirilleni.

Pohdin omaa toimintaani puutarhurina. Olen kiivennyt joka kevät seitsemän vuoden ajan omenapuuhun leikkaamaan sen oksia. Olen luonut lunta talvisin, ajanut nurmea kesäisin. Olen kaivanut kuoppia, kärrännyt painavia multakuormia ja nostellut painavia säkkejä. Toisaalta huomaan jättäneeni trampoliinin kasaamisen miehelleni, samoin kuin poikien leikkimajan rakentamisen, ruohonleikkaajan korjaamisen olen jättänyt isäni vastuulle. Olenko toiminut feministisesti? Entä onko tätä edes syytä pohtia? Feministinen liikehdintä on perinteisesti keskittynyt enemmän kotitöiden jakamiseen mm tiskaukseen, pyykkäämiseen, lattioiden luuttuamiseen. Äitinä voin kuitenkin todeta pystyneeni puutarhaharrastuksen avulla opettamaan lapsille luonnon ja eläinten kunnioitusta, ympäristöpolitiikkaa ja jopa globaalia ruuantuotantoa.

Entä voiko puutarhanhoidon avulla edistää feminismiä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa? Ystäväni vinkistä googletin ekofeminismin. Minä en ole akateemisesti koulutettu ja siten en kykene kovin syvällisesti paneutumaan filosofiseen pohdintaan. Löytämäni tiedon pohjalta ekofeminismi pyrkii pääsemään eroon kaikista vallassa olevista alistavista suhteista on kyseessä sitten rasismi, fasismi, seksismi tai vaikka rikkaiden länsimaiden suhde köyhiin kolmansiin maihin. Siinä missä feminismi pyrkii lopettamaan naisten välineellistämisen, laajentaa ekofeminismi kamppailun koskemaan myös eläinten ja muun luonnon oikeuksia.

Tulen lopputulokseen, että puutarhanhoito on erittäin hieno, hyödyllinen ja antoisa harrastus, jossa ihminen voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Puutarhanhoito ei myöskään tunnu olevan kovinkaan sukupuoliroolittunut. Puutarhanhoito yhdistää ihmisiä eri yhteiskuntaluokista, sekä mahdollistaa miesten ja naisten tasavertaisen työskentelyn yhdessä. Puutarhanhoito karistaa myös ennakkoluuloja, olenhan itsekin löytänyt uusia, jopa yllättäviä tuttavuuksia itseäni vanhemmista miehistä puutarhanhoidon myötä. Parhaimmillaan puutarhanhoito saa ihmiset tiedostamaan ja ajattelemaan myös yhteiskunnallisia vallitsevia valtarakenteita. Johtopäätöksenä uskallan todeta, että puutarhanhoito on feministinen harrastus.

Tänään alkaa syksyn poliittinen sadonkorjuu kolmessa kunnassa nimittäin kuntavaalien ennakkoäänestys Karkkilassa, Vihdissä ja Kauniaisissa. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 6.9. Näissä kunnissa käytiin muiden lailla kuntavaalit syksyllä 2008, mutta sittemmin korkein hallinto-oikeus kumosi toimitetut vaalit sähköisessä äänestyksessä ilmenneiden ongelmien vuoksi.

Osallistuin kuntavaalitalkoisiin kirjoittamalla kepeän sadonkorjuuaiheisen kolumnin Karkkilan vaalilehteen. Tässä se teille luettavaksi. Onnea ja intoa vaalityöhön kaikille kolmelle paikkakunnalle!

*****

Syksy on sadonkorjuun aikaa

Rakastan syksyn moni-ilmeisyyttä. Elokuussa saamme nauttia pimenevistä, mutta lämpimistä syysilloista. Syyskuussa sateiden ropistessa ikkunaan on ihana käpertyä sisälle lämpimään nauttimaan kynttilän tuikkeesta. Aurinkoisina syyspäivinä ruska saa luonnon väriloiston hehkumaan ja kutsuu retkelle metsän siimekseen. Ihanaa on seistä meren rannalla ja antaa syystuulen viedä murheet ja ajatukset pois. Syksy on toisaalta rauhoittumisen ja sisään hengityksen aikaa, mutta toisaalta lupaus uudesta: pienen ekaluokkalaisen jännittävä koulunalku tai uusi harrastus.

Loppukesästä ja alkusyksystä pääsemme korjaamaan satoa niin luonnosta kuin puutarhasta ja se kannattaa: puutarhan sato tekee hetkessä arjesta juhlan. Raikas vadelmamehu saa auringonsäteet jälleen tuntumaan kasvoilla. Makoisa mansikkahillo kruunaa riehakkaat lettukestit. Villi irrottelija levittää aamuisin  pihlajanmarmeladia paahtoleivälle.

Sadepäivän osuessa kohdalle pisaroiden valuessa pitkin ikkunaruutua on ihana käpertyä sohvalle peiton alle juomaan kuumaa mustaherukkamehua ja lukemaan rentouttavaa romaania. (Tai luultavasti lautakunnan kokouspapereita, jos satut olemaan kunnallisvaikuttaja..) Syksyllä saamme voimia työnalkuun uunijuureksista, tulisesta sipulikeitosta tai täyteläisestä kaalipadasta. Koululaisen reppuun  sujahtavat punaposkiset omenat evääksi. Omenoita riittää usein myös kuivattavaksi asti ja mikäs sen ihanampaa kuin napostella terveellisiä, kuivattuja omenarenkaita paperipussista.

Syksyn myötä kannattaa kukkapenkkiin kätkeä erikokoisia sipuleita: tulppaaneja, narsisseja, helmililjoja. Näin varmistat, että talven taittuessa auringonsäteiden löytäessä jälleen pimeän pohjolan vastassasi on värikäs ja henkeäsalpaavan kaunis kukkaloisto.

Karkkilalaisilla on edessään poikkeuksellinen syksy, sillä perinteisen sadonkorjuun lisäksi luvassa on poliittisen sadonkorjuun aika: kuntavaalit ’09. Ei ole ihan sama, millaista satoa näistä vaaleista kerätään. Olemalla aktiivinen ja osallistumalla vaalityöhön tai ainakin käymällä äänestämässä varmistat parhaimman sadon, joka muuttaa arjen juhlaksi.

Mirka Muukkonen
Vasemmistoliitto
Puoluehallituksen jäsen

Tällä viikolla alkoi koulut Turussa. Tiistai-aamulla puutarhassamme räpsittiin siis kuvia koululaisista komeissa kouluvaatteissaan. Koulun alkamispäivä on aina hieman jännittävä ja tunnelmallinen. Tänä vuonna se oli perheellemme erittäin jännittävä, sillä nuorempi poikamme aloitti ensimmäisen luokan. Vanhempi poikamme kaipasi jo kesällä koulukavereitaan ja meni siten innokkaana konkarina viidennelle luokalle. Vielä kun kuluu pari viikkoa, niin pojat saavat herkullisia omenoita evääksi koulutielle. Niitä on jo kaveritkin käyneet kysymässä.

Loppukesä on yleensä sadonkorjuun aikaa. Samalla puutarhaa aletaan pikkuhiljaa valmistelemaan syksyn tuloon. Meilläkin pakattiin jo uima-allas ja rantavehkeet odottamaan seuraavaa kesää. Kesän kukkijoiden kukkavarsia on saanut leikkailla ja pikku hiljaa saa kesäkukkien tilalle ruukkuihin ostaa syyskukkivia. Syyskukat kestävät paremmin syksyn sateita ja öisin hiipivää kylmyyttä. Suosituimpia syyskukkia lienevät eriväriset pallokrysanteemit, joita myyvät lähes kaikki kaupat.

Vaikka elokuu on ollut todella sateinen, niin onneksi luonto suo meille yhä kauniita aurinkoisia päiviä yhä. Tänään söimme sunnuntai-lounaan omenapuun alla auringonpaisteessa: kotimaista maissia ja rosamunda-perunaa sekä kotimaassa valmistettua tofua pihveinä. Maittavaa ja herkullista.

Vaikka elokuun sateet ja ukkoset ovat kohdelleet kaltoin puutarhan kukkia saaden nämä vallan ränsistymään, niin onneksi muutamat lajit vasta aloittelevat kukintaansa. Meidän pihalla alkavat kukkia punakosmoskukka, kultapallo, syysasterit ja kultapiiskut. Valtavan isomaksaruohon punainen kukinta on vasta edessä. Kukkaa pukkaa myös kärhöissä, suopayrteissä (joiden juurista kuulemma ennen vanhaan tehtiin saippuaa), balsameissa, leimuissa, kehäkukissa, ruusuissa.

Maailma on täynnä kemikaaleja ja synteettisiä aineita. Miksi siis kyllästäisi oman puutarhansa niillä? Luomuviljely on hauskaa ja antoisaa. Ja samalla tietää syövänsä puhdasta ruokaa.

Luonnonmukaisessa viljelyssä ei lähdetä tehoviljelyn tapaan vain kasvien ravitsemisesta vaan maanparannuksesta. Hyvässä humuspitoisessa maassa kasvit viihtyvät ja tuottavat satoa. Jo pienessä puutarhassa voi harrastaa kiertoviljelyä, mikä tarkoittaa, ettei vuosikausia viljellä samaa kasvia samassa paikassa kuluttaen yksipuolisesti kasvin tarvitsemia ravinteita vaan vaihdellaan vuosittain kasvien paikkaa.

Puutarhamyymälät ovat onneksi pullollaan luomuvaihtoehtoja. Jo multaa ostaessa voi ostaa Biolanin kanankakalla höystetyn multasäkin tai turve-multaseoksen. Vanhaa kukkapenkkiä tai nurmikkoa voi myös ravita kanankakkarakeilla. Keväiset lannoitteet ovat kasvua vauhdittavia typpipitoisia, kun syksylannoitteissa on enemmän kasvintalvehtimista tukevia ravinteita.

Monilla kotitarveviljelijöillä on puutarhansa nurkassa komposti, josta saa vuosittain hyvää mehevää multaa. Kalkituksen jälkeen se sopii mainiosti kasvualustaksi lähes kaikille kasveille.

Kanankakan lisäksi puutarhamyymälöissä on erilaisia leväuutteita ja muitakin nestemäisiä luonnonmukaisia lisäravinteita tarjolla. Niitä voi hyvällä omallatunnolla lorautella kasvien juurille. Ja onhan se kieltämättä niin, että omassa ruukussa tai kasvihuoneen multapenkissä kasvatettu tomaatti on kesän paras tomaatti!

Jos olet innostunut luomuviljelystä, niin kirjaston hyllyiltä löytyy runsaasti lukemistoa. Myös netistä googlettamalla löytyy runsaasti tietoa aiheesta. Kevättalvella auringon jälleen paistaessa on sopiva aika suunnitella tulevan kevään ja kesän kylvöksiä ja istutuksia ja mahdollista omaan puutarhaan sopivaa viljelykiertoa.

Siitä saakka, kun muutimme seitsemän vuotta sitten Raunistulaan, on meidän pihalla ollut kasvihuone. Ensin alkuun meillä oli metallikaarinen, muovipeitteinen kasvihuone, joka muutama kesä sitten vaihtui ihan oikeaan kasvihuoneeseen, jossa on liukuovi ja kattoikkuna.

Meidän kasvihuonetta ei lämmitetä keväällä eikä syksyllä. Asumme kuitenkin niin etelässä, että kylmäkin kasvihuone pidentää mukavasti kasvukautta. Tarvittaessa peitämme taimet ja kasvit harsolla yöpakkasten tai hallan uhatessa.

Kasvihuoneellamme kasvaa tänä vuonna tomaattia ja paprikaa. Kasvatan myös chiliä ja basilikaa ruukussa sekä pikkaisen kesäporkkanaa laudasta tehdyssä penkissä. Aiempina vuosina olen kasvattanut lähinnä runkotomaattia, mutta nyt olen siirtynyt enimmäkseen pensastomaatteihin. Pienissä vihreissä puskissa onkin parhaillaan kymmeniä, ellei jopa satoja, pieniä palluraisia odottamassa punastumista.

Tomaatit olen ensimmäisestä kesästä lähtien kasvattanut itse siemenestä. Huhtikuun alussa olen siemenet kylvänyt laakeaan kylvöastiaan, josta parin viikon jälkeen koulin ne pieniin ruukkuihin. Toukokuulla olen siirtänyt terhakat taimet kasvihuoneelle. Tomaatteja on mielestäni helppo kasvattaa ja siksi niitä voi suositella vasta viherpeukaloaan etsivällekin. Taimet tarvitsevat päivittäin melko paljon vettä. Myös lannoitetta nuo kaipaavat, meillä ne saavat kanankakkarakeita juurellensa.

Ohessa eräs aiemman vuoden hauskanmallinen tomaatti kasvihuoneeltamme. Sellainen on tomaatti kuin kasvattajansa.

Risto Aaltonen valittiin lauantaina 1.8.09 Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajaksi. Risto on Forssan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (vas) sekä Vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen.

On ollut hauska huomata, että meitä puutarhaharrastelijoita on runsaasti puolueen riveissä, joiden kanssa vaihdamme kuulumisia ja viljelyvinkkejä, välillä myös juurakoita ja siemeniä. Erittäin suurta huomiota sai esimerkiksi chilini, jonka sain Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton entiseltä puheenjohtajalta Nina Söderlundilta pari vuotta sitten. Yhä edelleen tuttavapiirissäni hehkutetaan Ninan chilejä.

Siirtolapuutarhat ja viljelypalstat ovat asioita, joita pitäisi ehdottomasti lisätä kaupungeissa. Puutarhanhoito on kaikin puolin suositeltava harrastus. Alun perin siirtolapuutarhoja perustettiin aikana, jolloin ruuasta oli pulaa ja ihmisten oli pakko viljellä kotitarpeisiin. Yhä edelleen palstoilla voi paitsi viljellä puhdasta ruokaa, niin myös kokeilla erikoisuuksia ja uusia lajikkeita.  Siirtolapuutarhapalstoja taidetaan tosin yhä enemmän hankkia virkistyskäyttöön.

Toivottavasti siirtolapuutarhat säilyttävät myös tulevaisuudessa alkuperäisen idean toimia ”työläispuutarhoina”. Siirtolapuutarhojen avulla myös vähävaraisemmilla pitäisi olla mahdollisuus nauttia luonnon kauneudesta.

Luen parhaillaan toista kertaa Anu Hakalan Housukaartilaiset, Maarian punakaartin naiskomppania Suomen sisällissodassa. Kirja on Liken pystykorvatuotantoa.

On mielenkiintoista lukea, miksi sadat naiset vaihtoivat hameensa housuihin, solmivat punaisen nauhan käsivarteensa ja tarttuivat aseisiin vuoden 1918 sisällissodassa. 2000-luvun vasemmistolaisena naisena minua kiehtoo suunnattomasti, miksi he näin toimivat. Yhteiskunnallinen tilanne, elintaso, yleiset arvot ja normit olivat tuolloin tyystin erilaiset, joten sukellus tuon ajan yhteiskuntaan on haastavaa. Aate näillä naisilla lienee kuitenkin ollut sama, vaikka itsestäni aseisiin tarttuminen tuntuu sangen kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta.

Entä miten tämä kaikki liittyy Raunistulaan ja puutarhablogiini? Ehkäpä siten, että Raunistula oli 1900-luvun alussa sangen punainen ja erityisesti Raunistulasta lähti naisia eturintaman taisteluihin. Nuo työläisnaiset ovat eläneet täällä näillä samoilla teillä, samoissa torpissa ja käyneet yhteiskunnallisia keskusteluja niin työväentalolla, julkisissa saunoissa kuin kaivoilla. Ehkäpä he ovat käyneet poliittisia  keskustelujaan puutarhassamme aivan kuten minäkin teen nyt 2000-luvulla minun tuttavapiirini kanssa.

Tänäkin kesänä puutarhassamme on vieraillut niin politiikkoja, toimittajia, talonvaltaajia, kulttuurituottajia, ympäristö-, eläinoikeus- ja rauhanaktiiveja. Olemme käyneet vaihtelevasti kiivaita, haastavia ja mielenkiintoisia keskusteluja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, leipäjonoista, sulku-uhan alla olevista terveysasemista, Raunistulan viljasiiloista, mutta myös ympäristöasioista, ydinvoimasta, kulutuksen kasvusta, Venäjän ihmisoikeustilanteesta, asevarustelun kiihtymisestä. On ihana istua rauhassa omenapuun varjossa vaihtamassa mielipiteitä, löytää uusia näkökulmia, saada tuloksia aikaiseksi. On myös ihana puhua puhelimessa poliittisia puheluita ja popsia vattuja samalla suuhun tai kastella sipulipenkkiä.

Tänään kukassa sateisessa puutarhassamme on mm. Kärhöt. leimut, neilikkaruusut, kesämalvikit, liljat, kuunliljat..

Jokaisessa puutarhassa pitäisi olla vattupensas. Mikään ei ole sen makoisempaa, kuin poimia suuria, mehukkaita auringon lämmittämiä palleroita suuhunsa suoraan pensaasta!

Marjapensaita kannattaisi hyödyntää nykyistä enemmän kotipuutarhoissa. Ne ovat kauniita ja toimivat hyvinkin näkö- ja tuuliesteenä, kuten koristepensaatkin. Marjapensaat sopivat myös aidanteiksi. Lisäksi marjapensaat ovat helppohoitoisia. Myös kaupunkieläinten kuten erilaisten pikkulintujen vuoksi kannattaisi pihaan istuttaa marjovia pensaita.

Meidän pihasta löytyy niin puna- kuin mustaherukkaa, vadelmia ja karviaisia. Myös koristearoniaa, lähinnä peitekasvina.

Meillä marjapensaiden hoito on vaatimatonta. Keväällä lumien sulaessa leikkaan niitä yleensä jonkin verran. Sen jälkeen ne viihtyvät paikallaan. Vadelma tosin on kova tekemään juuriversoja ja niille annan  yleensä kyytiä ruohonleikkurilla. Satoisuutta tietenkin lisää säännöllinen kastelu ja tarvittaessa lannoitus. Meillä tavoite ei ole maksimaalinen sato vaan puutarhassa puuhastelu.

Koska puutarhamme etupiha on todella lämmin ja aurinkoinen, on meillä kerätty jo punaherukkasatoa. Viime viikolla leivoin mamman marjapiirasta ja vispasin  vispipuuroa. Yleensä keitän marjoista mehumaijalla mehua, nyt annoin osan marjoista ystäville. Marjoista voi myös keitellä hilloja ja hyytelöitä tai niitä voi pakastaa sellaisenaan. Parhaimmillaan marjat ovat tietenkin tuoreina, vastanoukittuina, jolloin niitä voi lisätä aamupuuroon tai jogurtin joukkoon.