Suomella menee hyvin. Näin väittävät ainakin Tilastokeskus ja Kulkumiesten ja yleisten naisten ministeriö. Työttömien määrä jää ehkä sittenkin tänä vuonna alle 10 % :iin työvoimasta. Pahimmat kriisiajan kauhukuvat eivät toteudu ja usko uuteen taloudelliseen nousuun on vahva.

Kenellä on , kenellä ei. Epäilen kuitenkin, että ministeritasolla ja tilastonikkareilla on saattanut nousta turhan aikaisin vappusima päähän.

Onnellisesti vasemmalla?

Vasemmalla laidallakin menee hyvin ja onnellisuusbarometri nousee. Paavo Arhinmäki valaa positiivista uskoa tulevaisuuteen – rintanapeissakin lukee nyt, että ONNELLISESTI VASEMMALLA. Ja toki uusi tunnus on ihan muuta kuin “työväki yhteisrintamaan” eli: RIKKAUTTA JOLLA ON ARVOA.

Epäilen, että iskulause on nyt ovelasti suunnattu kokoomuksen suuntaan? Kokoomus teki tulosta heittäytymällä työväenpuolueeksi, nyt vasemmistoliitto etenee porvaripuolueeksi ja varaa rikkauden käsitteen omaan käyttöönsä. Mikäpä siinä. Tunnus on kuitenkin vaikeasti avattavissa, mutta ehkä tarkoitus on palata Marxin arvoteorioihin? Näin saataisiin myyntiin pölyttyneet PÄÄOMAT, joita lienee monien yhdistysten kellareissa ja vinttikomeroissa. Jokunen euro niistä kertyisi, sitä rikkautta jolla on arvoa.

Työttömän arvo?

Työ ei ole muodissa ja nuoriso etsii uudenlaista elämäntapaa. Ammatti ja työ määrittävät kansalaisen onnea ja tavoitteita paljon entistä vähemmän. Se on tutkittua tietoa, vapaa-ajan odotukset onnellistuttavat enemmän. Toisaalta, pätikkää pitää silti olla: työttömyys ei ole monen tavoittelema olotila. Kun potkut tulee tai työntö eläkeputkeen alkaa, siinä helposti hermostuu, masentuu ja voi kuolla kupsahtaakin…

Vappu ei ole työttömän juhla, sillä työttömän arvo on nollassa,vain juhlapuheissa ja eduskuntaväittelyissä. Olen jonkun vuoden odotellut pätkätyöläisenä ja työttömänäkin, sitä ONNELLISTA hetkeä, jolloin vasemmistopuolueet löytäisivät nuo 200 000 -300 000 virallista työtöntä ja ne 100 000 – tai enemmänkin – epävirallista “kouluttautujaa”. Puhumattakaan edes yhteiskunnan marginaalissa elävistä pätkätyöläisistä, sadoista tuhansista prekaareista. Olipa kerran vasemmistopuolueillakin tunnus SOLIDAARISUUS. Voisiko sen suomentaa?

Kukaan ei ole totta vie kertaakaan, vappunakaan, julistanut että TYÖTTÖMÄSSÄ ON ARVOA!?

Sen sijaan, olen kyllä sen sata kertaa kuullut erilaisten gurujen ja auktoriteettien suusta, että THINK POSITIVE! Sitä mantraa toistetaan poispotkitulle, vakavasti sairastuneelle ja periaattessa jokaiselle yhteiskunnan ulkopuolelle nakatulle vähempiosaiselle.

Siksipä toivotan kaikille työttömän työn juhlaa: TYÖTTÖMÄSSÄ ON ARVOA.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

On hienoa, että KU verkko on Kai Hirvasnoron aloitteesta aloittanut kirjapalstan.
Lukupiiri

http://www.kansanuutiset.fi/blogit/lukupiiri/

Voisin joskus sinne vinkata.
Olen entisessä elämässäni aika paljon kirja-arvioinut eri tuotoksia ja yksi mieleenjääneistä – tai kaksi – ovat Anna Kontulan Punainen exodus ja Tästä äiti varoitti. Olen niistä kirjoittanut ajat sitten agricolaan. Sieltä löytyvät, jos haluatte. Hyviä kirjoja molemmat. Anna on huipputukija.

Anna ja seksi

Anna, jonka jotenkin muistan ja tunnen esim. Esko Seppäsen vapaavas-palstalta, on joutunut syyttä suotta myrskyn silmään.
Aika ihme, että tutkijan matka kaukaiseen itään herättää ihmeellisiä tuntemuksia, siis ainakin keltaisissa journalisteisssa. Eikö tässä maailmassa oikeasti ole muuta kirjoittamisen / kommentoinnin arvoista? Minusta – viittaan edell. blogiini – vihreän Annin käyttäytyminen hallituksessa ja vihreät muutenkin, Oras joukossa, ansaitsisivat enemmän analyysia. Mikä HELVETIN VIHREÄ PUOLUE VOI OLLA HALLITUKSESSA, JOKA PÄÄTTÄÄ PARISTA YDINVOIMALASTA. Eihän siinä ole mitään järkeä?

Verrata nyt sitten näitä juttuja keskenään, Annia ja Annaa?

Jos aikuiset ihmiset matkustelevat yhdessä siel sun tääl, siinä ei ole mitään outoa.

Eikä kukaan , tutkija / kansanedustaja, ole kenellekään tilivelvollinen menoistaan, tuloistaan – paitsi jos väärinkäyttää verorahoja. Mutta miettikää nyt vähän mittasuhteita, näitä merisaloja ja yli-ali-saunamäkiä!

Häpeääkö Kimmo?

Kimmo Kiljunen kuuluu huonomuististen joukkoon siinä mielessä, että hän ei ceeveessä, tietääkseni, muista opiskeluvuottaan UKRAINAN KIOVASSA. Häpeääkö Kimmo vai mitä? Muistatko, että asuit Jorman kanssa samassa huoneessa? Kävisit joskus Ullavassa kaveria katsomassa? Osaat jonkin verran venäjää, mutta unohdat mieluusti sen vajaan vuoden 1970-71 Kiovassa, siellä akaasioiden varjossa. Miksi?

Vaikka Neuvostoliitto on hajonnut, me eläkeikää lähestyvät kommunistit ja kansandemokraatit, siis ex, olemme yhä olemassa. Meillä on menneisyytemme, jota minä ainakaan en kiellä. Sitä paitsi, olen oppinut yhteisöllisyydestä eniten pietarilaisissa kommunalkoissa ja asuntoloissa. Naisista ja seksistä eniten Gribojedovin kanavalla! Vanhin poikanikin syntyi siellä, oppi kävelemään Nevan rannalla. Useat uskolliset ystäväni ovat yhä vielä siellä rajan takana. Minä en kaipaa neurostoliittoa takaisin mutta en myöskään rakasta eurostoliittoa.

Kimmo, lopeta häpeäminen. Elämä voi alkaa kuusikymppisenä

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Kirjoitan tätä keskiyöllä. LYHYESTI. Olen järkyttynyt. Katsoin juuri uutiset ja tsiikasin Annia myös, vaikka hän ei ole erityisemmän seksikäs, keskiyöllä… Muistelen Ultra Braata: kuinka drinkki aamiaiseksi muuttuu…, vai miten se oli? Kiersit lammikot jne…Miksi Anni et jäänyt sinne, kaihdeverhon taakse kuten Peltsi Pellonpää elokuvassa VARJOJA PARATIISISSA? MIKSI ET pysynyt Sinnemäen suvun kunniakkaissa perinteissä? Kulttuurivihkoissa tms? Anni, miksi?

Anni yrittää selkokieltä, mutta hänestä näkee sen: on vaikeaa olla vihreä hallituksessa, joka rakentaa paria uutta ydinvoimalaa. Ei siellä, muuten, ole mikään pakko olla. Tule tänne, Anni, kansa on täällä, vasemmalla.

Tämä on lyhyin blogini. Mutta ehkä selkein poliittinen kannanottoni, politiikkaa kun en yleensä harrasta, kuten olette huomanneet.

Niin, selvyyden vuoksi, sanon senkin: pullotin juuri kotiviinin.

Muistan ajan, kolmenkymmenen vuoden takaa. KoiJärvi ja kahleet. Muutama lapseni oli jo silloin syntynyt …ja etsin kotia. Taisin äänestää vihreitä kerran, vain kerran…kunnes muistin KRISTIINA HALKOLAN rinnat, keskusteluni MIKKO NISKASEN kanssa. HÄPY SELÄN ALLA. (Mulla on vieläkin tuoli, elokuva-arkistosta nussittu, jossa kaikki Suomen ohjaajat ovat istuneet, Edwinistä alkaen…)

Maailma on tottavie PIENI MUTTA muuttunut. Minä haluan silakkamarkkinoille, metsään, sinne, missä kaimani PENTTI LINKOLA kirjoittelee vanhalla Olympialla ja kalkkermonisteilla juttujaan, joita kukaan ei lue, julkaise. Minä haluan lukea niitä ja ANTTI ESKOLAA, haluan että vasen laita olisi lavea ja vanhat taistolaiset vihdoinkin ymmärtäisivät , että … junat ovat muuttuneet…

JA paskat politiikasta, ANNI, tule pois sieltä Arkadialta. Et sinä sinne kuulu, et varsinkaan tähän hallitukseen. Valta turmelee aina, absoluuttinen valta absoluuttisesti.
Joensuun virallinen Öisinajattelija

Historiassa on kääntynyt monta lehteä ennen kuin tultiin tähän: Katyn yhdistää puolalaisia ja venäläisiä. Vuoden 1940 tragedia ikään kuin toistui Smolenskin lento-onnnettomuudessa. 70 vuotta myöhemmin. Se, että presidentti Medvedev riisui karhuntaljansa ja matkusti puolalaisiin hautajaisiin kertoo paljon uudesta historiankirjoituksesta. Venäjän televisio esitti parhaaseen katseluaikaan Andrzej Wajdan elokuvan KATYN. Myös Tarja Halonen olisi halutessaan päässyt hautajaisiin, vaikka taksilla! En millään ymmärrä ettei Suomi ollut mukana Puolan tragediassa!?

Puolan ja Venäjän suhteet

Puolan ja Venäjän suhteet eivät ole koskaan olleet helpot. Puolaa on jaettu monet kerrat ja Venäjä on ollut joko jakaja tai katsonut ilkamoiden päältä, pitänyt maata eräänlaisena barrikadina länteen. Eri usko, katoliset vs. ortodoksit, ei ole myöskään ollut tekijä joka maita lähentäisi. Toisaalta, puna-armeijan roolia Puolan vapauttamiseen ei pidä vähätellä vuosina 1944-45. Samalla tavalla ei pidä vähätellä n. 20 000 puolalaisupseerin raakaa murhaa Katynissa, venäläisten sotilaiden ja upseerien suorittamia raiskauksia Berliinissä keväällä ja kesällä 1945. Iho muistaa, ihminen, nainen. Paremmin kuin puolue.

Silti Puola on itää ja Saksa länttä. Tämä pitäisi myös muistaa. Jossakin se itä- ja länsieurooppalainen rajalinja kulkee. Ja jos haluaisin provosoida, väittäisin että me suomalaisetkin olemme itää – puolislaaveja, Euroopan reunalla (eläköön Pentti Saarikoski ja samanniminen teos!). Meillä on omat velvollisuutemme idän ja lännen rajamailla.

Elokuva ei ole aina taidetta

Katsoin eilen sunnuntaina (18.4.) Andrzej Wajdan elokuvan KATYN, vuodelta 2007. Se ei ole suurta elokuvataidetta, valitettavasti. Wajda on elokuvamiehenä taantunut sitten RAUTA- ja MARMORIMIEHEN. KATYN ei ole edes spektaakkelina nautittava, se ei kosketa, ei tule iholle. Se ei ole TUHKAA JA TIMANTTIA, vaan vaikuttaa tilaustyöltä, vaikka Wajda ei varmasti tätä tunnusta! Wajdasta on tullut eräänlainen uuden Puolan rasittava elokuvaikoni, johon rooliin ( siis elokuvamiehenä) sopisi tietenkin paremmin Kieslowski. Hän vain ehti kuolla.

Ja tottakai , Roman Polanski. Mutta Polanskin biografia on perverssejä nyansseja täynnä. Huikea näyttelijätär ja seksipommi, Polanskin raskaana oleva vaimo Sharon Tate murhattiin raa´asti. Veikkaan, että Polanski ei ikinä siitä selvinnyt. Mutta: taiteilija selvisi. Mies, joka on ohjannut INHON, ROSEMARYN PAINAJAISEN ja VUOKRALAISEN ei voi olla ihan sekopää. Roman Polanskilla on aina ollut näkemystä ja elokuvan ilmaisukeinot hallussa. Hän on modernin kauhuelokuvan esi-isä, yhtä paljon kuin Stanley Kubrick ja HOHTO. Polanskille on valmis antamaan monta asiaa anteeksi, mutta ei tietenkään alaikäisen seksuaalista hyväksikäyttöä. Se taas on tekosyy siihen vainoon, mitä Polanski-vanhus saa nyt osakseen.

Puolan tragedian valossa toivoisi myös Roman Polanskille anteeksiantoa.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Islanti on saanut maailman sekaisin jo toistamiseen. Ensin puhkesi pankki- ja talouskupla, sitten se vatjajökulkötselövvetjandottir -niminen (tai sinnepäin) tulivuori.

Eläköön Islanti!

On aivan sama minkä lehden näinä aamuina avaa: pääuutinen on lentoliikenne ja haastateltavina bisnes- ja lomamatkoistaan huolestuneet kansalaiset. Jaa noh, uskon että greenpeacen, maanystävien, luontoliiton ja vihreitten sivuilta löytyy myös pakolliseen lentoseisokkiin myötämielisesti suhtautuvia mietteitä. Hyvä niin.

Myös Öisinajattelija on tulivuoren kannalla ja juurella. Helkutin hienoa, että bisnesmiehet joutuvat seisoskelemaan junissa ja matkustelemaan maitse. Voi kunpa maksaisivat vielä itse matkansa, kiljustelematta! Kolmannen luokan vaunu yhdistää kansan, kuten Dianan kuolema ja Lordi. Toisaalta, tahallinen ilmastonpilaaminen vähenee, koska lentoliikenne, jos mikä, on todellinen suurpeto ja saatana. Jostakin kumman syystä lentopetroolia kuulemma verotetaan vielä tavallista vähemmän? Liekö totta?

Olen joskus lennellyt, Aeroflotilla Sotsiin ja Finnairilla Portugaliin. Kerran joku ukrainalainen jumbojetti vei minut Jaltalle. Tulomatkalla oli hauskaa. Kävin vessassa ja huomasin että siinä verhojen takana ukrainalaiset – kauniita kuin kukat ja hoikkia varreltaan tietenkin! – lentoemännät nautiskelivat vodkaa pienistä muovisista kipoista. Kun tulin vessasta, kysyin venäjäksi että onko lentäjällekin tarjottu. Kaunottaret kihersivät naurua ja kaatoivat Öisinajattelijalle naukun. Vannottivat, ettei kannattauisi kertoa matkustajille mitään tällaisesta työajan väärinkäytöstä: matka on niin pitkä, eestaas.

En kertonut. Eikä siinä mitään.Ukrainalaiskone teki onnistuneen laskun Joensuuhun – ja sama miehistö jatkoi heti takaisin Kiovaan. Koska katastrofiuutisia ei kuulunut, kone kaiketi sinnekin päätyi.

Purkaudu sinäkin!

Ihmisen ja luonnon purkaukset puhdistavat ilmaa. Seksuaaliset purkaukset jopa pidentävät ikää, väitetään. Varmaa ei ole, mitä tämä Islannin jäätulivuori jatkossa aikaan saa – pidentääkö pallomme ikää? – varsinkin jos purkautujiin yhtyy joku isompi jäätikön alainen naapuri. Silti on selvää, että konevapaa ilmatila on upea esimerkki siitä, että luonto on yhä kahlitsematta ja sitä pitää joskus kuunnella.

”Suljettu ilmatila” on merkki positiivisesta pysähtymisestä, josta kaikkien pitäisi nauttia – vaikka ei puolalaisiin hautajaisiinn pääsisikään: kone sielläkin putosi, Katynin matkalla. Siinäkin mielessä kannattaa miettiä, kannattaako lentää ja miksi pitäisi olla heti perillä kun lomalle suuntaa. Eikö matkalla olo ole hauskempaa?

Purkauksen pysähdyttävät merkitykset ovat pääsääntöisesti positiivisia. Ihmisen kannalta. Vähän sama ilmiö kun/jos taulutelevisio teksisi lakon ja joutuisi radion armoille. Pianhan siinä unohtaisi tiuralaiset hymyt ja jakkupuvut, puhumattakaan stubbilaisista hampaista ja pekkarisen tupeesta. Ei lentäisi, kiirehtisi ja katselisi taxfree-hintoja – vaan kävelisi, hidastelisi, keskustelisi ja kuuntelisi. Itseään, kehoaan, todellisia halujaan, himojaan …

PS. Tulivuoren juurella (Under the Volcano, 1962) on Malcolm Lowryn (1909-1957) tärkein työ. Lowry oli armoton juoppo, eikä juopottelultaan saanut aikaiseksi muita merkkiteoksia (vrt. Pentti Saarikoski!) Silti Tulivuoren juurella on yksi 1900-luvun merkittävimpiä kaunokirjallisia teoksia. Se on The lost weekend -kirjan ohella maailman parhaita viinakirjoja.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

 
Poliittisen yläluokan kansantaudit, Alzheimer tai dementia on varmaan iskenyt  Öisinajattelijaan. En millään muista, mistä lehdestä luin osuvan määritelmän suomalaisista keikkalääkäreistä: ”nykyajan käenpoikia”. Älkää hyvät köyhät lääketieteen opiskelijat loukkaantuko, mutta aikamoisia käenpoikiahan nämä ammatikseen terveyskeskuksesta toiseen ramppaavat tohtorit ja tohtorinnat ovat. Käyvät rahastamassa toisten pesämunilla! Ja tuskin käteltyään jättävät hoidokkinsa toisten haudottavaksi tai saattohoitoon. Näin köyhien kuntien ja kundien menot kasvavat ja kulut kulkeutuvat ylisuurina palkkasummina (kilometrikorvausten, päivärahojen yms. kulukorvausten vuoksi) isojen firmojen pohjattomaan hissikuiluun… Sinne samaan kuiluun on menossa myös pikahoitojen ammattitaito, luulisin.
 
Mallia Tshehovista
 
Toivoisi, että tohtoriporukassa ”maalaislääkäri Kiminkinen” olisi sittenkin enemmistöilmiö…ja nämä jatkuvassa amok-juoksussa viilettävät valkotakit jaksaisivat vaikka joskus pysähtyä lukemaan Anton Tshehovia. Hänkin oli lääkäri – kuten moni 1800-luvun loppupuolen ”maalaisnarodnikki” Äiti-Venäjän aroilla ja tiettömien taivalten takana. Heille palkaksi riitti leivänkannikka tai tattaripuuro  - ja kiitokseksi pelastettu potilas. Suon kyllä mielelläni nykylääkärin leivälle voita ja kinkkuakin, mutta rajansa ahneudella. Ihmettelen , että huutavia ääniä ei kuulu edes niiden satojen suomalaislääkärien kurkusta, jotka ovat  menneinä vuosikymmeninä saaneet tsehovilaisen oppinsa vaikka Pietarin I lääketieteellisestä instituutista. Ovatko hekin jo siirtyneet käenpoika-keikoille? Vai hoitelemaan pelkästään venäläisiä uusrikkaita?
 
Poikien ympärileikkaus
 
Sitten lääketieteellistä leikkausasiaa. Kun olen pohjimmiltani pohjanpoika, puutun vain poikien ympärileikkaukseen. Se on selkeästi kriminalisoitava Suomessa siinä missä tyttöjenkin ympärileikkaus. Kysymys on samankaltaisesta sukupuolielinten silpomisesta. Vain ani harvoin, esinahan ollessa äärimmäisen tiukka, jonkinlaista viiltoa voidaan tarvita hygienisistä syistä, mutta esim. koko esinahan poistoon ei ole minkään valtakunnan tarvetta. Esinahalla, joka on tuntohermoja täynnä kuten naisen klitoris, on aivan oma roolinsa sukupuoliaktissa.
 
On lähinnä käsittämätöntä, että Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on vielä viime vuosina neuvonut uskonnollisten ympärileikkausten tekemistä sairaanhoitopiireissä, jotta vältyttäisiin ”puoskaroinnilta”. Näin SUOMALAINEN VIRANOMAINEN ANTAA HILJAISEN SUOSTUMUKSENSA POIKIEN YMPÄRILEIKKAUKSILLE (!?).
 
Näen muutaman päivän ikäisen poikavauvan ympärileikkauksessa myös uskomattoman uskonnollisen paradoksin. Vanhan testamentin mukaan Abraham oli 99 –vuotias kun hän jumalan neuvosta antoi ympärileikata itsensä. Miksi nykyisin uhreiksi joutuvat puolustuskyvyttömät vauvat? Eikö voisi odottaa ensimmäiset sata vuotta, josko yksilön oma tahto ja järki sanoisi mitä mieltä kukin on ympärileikkauksesta, sukupuolielimensä silpomisesta?

Ai niin, mahtavatko keikkalääkärit tehdä ympärileikkauksia? Sehän on niin helppoa ja kivutonta – nips-naps ja esinahka veks!

Joensuun virallinen Öisinajattelija
 
PS. Kannattaa lukea Kari Heusalan artikkeli  ”Vaikuttaako ympärileikkaus seksuaaliseen nautintoon?”, joka löytyy täältä:

http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/491527?viikonvaihde-viihdetta-kolumnit

Karjalan tasavallan pääkaupungissa, Petroskoissa, on käyty kiivasta keskustelua ja kamppailua Kansallisen teatterin tiimoilta. Maaliskuussa 2010 kaupungissa alkoi kiertää huhu, että teatteri häädetään pois omasta talostaan. Jäljet johtivat sylttytehtaalle eli kulttuuriministeriöön ja ministeri Galina Brunin harkitsemattomiin lausuntoihin siitä että prameat tilat kumisevat tyhjyyttään ja ne tarvitaan muuhun käyttöön. Nyt neuvottelut jatkuvat, mutta uhka on silti todellinen ja teatteri on vedonnut ystäviinsä Suomessa.

Kansallinen teatteri on ainoa Suomen rajojen ulkopuolella toimiva ammattiteatteri, jossa näytellään suomeksi. Karjalan kielen ja tasavallan alkuperäiskulttuurin ylläpito ja elvyttäminen ovat keskeinen osa sen tehtäviä. Yhteistyö rajan yli on myös ollut vilkasta ja Kansallinen teatteri toimii siltana suomalaisen ja venäläisen teatterikulttuurin välillä.

Niinpä Öisinajattelija on vahvasti sitä mieltä, että myös VIRANOMAISTAHOT Suomessa voisivat ottaa kantaa teatterin puolesta. Kysymys on suomen kielen säilyvyydestä itänaapurissa! Ja vielä: näyttäväthän venäläisviranomaisetkin ottavan kantaa esim. Suomessa asuvien suomalais-venäläisten perheiden lastenhuoltokiistoissa (?)

Petroskoin Kansallinen teatteri pähkinänkuoressa

”Suomalaisen teatterin” nimellä pitkään tunnettu Petroskoin Kansallinen teatteri perustettiin vuonna 1932. Kansalaissodan ja 1930-luvun alun maailmanpulan jälkeisinä vuosina Venäjän Karjalaan oli päätynyt pakolaisina monituhatpäinen joukko suomalaisia, joista monet olivat aktiiveja kulttuuri-ihmisiä. Teatterin puuhamiehiä olivat kirjailija Ragnar Nyström ja harrastelijateatterilaiset Kuuno Sevander ja Alarik Sundelin, joiden johdolla oppia haettiin Pietarista saakka.

Stalinismin ja neuvostosensuurin pahimpinakin vuosina Kansallinen teatteri pystyi säilyttämään elävänä suomen kielen ja teatteriperinteen. Kalevala-aiheista on vuosikymmenten saatossa siirrytty milloin Niskavuorelle, milloin Nummisuutarien jalanjäljille. Aiheita on riittänyt Gorkista Moliereen.

Pieni paradoksi on sekin, että vasta Neuvostoliiton hajottua teatterin ”suomalaisuus” alkoi olla todella vaarassa monien ammattilaisten muutettua Suomeen. Nykyisin esityskielinä ovat suomi, karjala ja venäjä siten, että suomenkielisissä näytöksissä on venäjänkielinen simultaanitulkkaus.

Kansallinen teatteri peruskorjattiin 2000-luvun alussa ja nykyisin sen 300-paikkaisella Suurella näyttämöllä sekä 60-paikkaisella Pienellä näyttämöllä on käytössään täysin moderni tekniikka valo- ja äänilaitteistoineen. Teatteri onkin Venäjän valtiollisten draamateatterien joukossa tekniikaltaan aivan huippuluokkaa. Vuodesta 2004 upeita tiloja pääsi hyödyntämään uusi teatterinjohtaja, Sergei Pronin. Hän toimii myös teatterin taiteellisena johtajana. (Vuoden 2009 lopulla Proninin johtama näyttelijäseurue kävi Joensuussa esittämässä huikean modernin uustulkinnan Tulitikkuja lainaamassa –klassikosta…)

Suomen kieltä on elvytetty paitsi yhteistyöhankkein myös suomalaisohjaajien ja näyttelijöiden avulla. Petroskoista ovat viime vuosikymmeninä näyttelijäoppia hakeneet ainakin Timo Munne, Riina Uimonen, Marko Tiusanen ja Jaakko Tohkanen. Vierailevina ohjaajina Kansallisessa teatterissa ovat työskennelleet puolestaan mm. Kurt Nuotio, Kaisa Korhonen, Paavo Liski ja Timo Ventola.

http://www.adressit.com/petroskoin_kansallinen_teatteri

pkt@onego.ru ( teatterin sposti )

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Suomi on kiusaajien tasavalta. Kansalaisten kiusaaminen, huijaaminen, häpäiseminen, nöyryyttäminen, perseelle potkiminen ja selkään puukottaminen on jokapäiväistä. Eristäminen, kiristäminen ja töniminen alkaa jo päiväkodeissa, kuten päivänä muutamana media meille kertoi. Mediassa ei vain kunnolla kysytty miksi näin tapahtuu jo lasten maailmassa. Outoa. Miksi? -kysymykset ovat mielestäni entistä tärkeämpiä. Mutta onko sitä kuuluisaa tutkivaa journalismia enää missään? Siis lööppi- , juoru- ja selko-verkkolehtien aikakaudella? Hutkivaa journalismia sen sijaan on kaikkialla…

Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) suunnittelija Laura Kirves sanoo, että ”…noin neljästä vuodesta ylöspäin lapset osaavat kiusata. Viimeistään kuusivuotiailla kiusaamisen kuviot ovat täysin selvillä.” Kyllä olisi kirveellä töitä, mutta miksi kiusaamista esiintyy jo vauvaiässä? Ja enenevässä määrin peruskoulussa.

Mistä kiusaajat tulevat?

Väitän että kiusaamisen juuret löytyvät yhteiskunnan ytimestä. Kaikesta ei toki sovi syyttää systeemiä aina ja ikuisesti, mutta kyllä markkinatalouden, kilpailuyhteiskunnan ja rosvokapitalismin ytimessä on niin paljon mätää, että joku mättää. Jatkossa joitakin esimerkkejä.

Lamakausina markkinatalous potkii perseelle, siis irtisanoo, sankoin joukoin uutteria ahertajia tehtaasta jos toisesta. Kilometritehtaan kansalaiset, leipäjonojen ja sossun asiakkaat muodostavat ison kiusattujen ryhmän. Heitä heitellään luukulta toiselle ja käsitellään usein surkeina luusereina. Johan siinä kiusaantuu! Joku syrjäytyy niinkin, että alkaa kiusata muita: hällä väliä! Mutta todelliset kiusaajat kulkevat pää pystyssä markkinatalouden menestyjinä…Pörssikurssit nousevat kun UPM, Nokia jne jne irtisanovat työntekijöitään.

Virtuaaliyhteiskunnassa ja väkivaltaisen visuaalisen kulttuurin hallitessa elokuva- ja pelimaailmaa, mallioppiminen on vahvaa jo vauvaiässä. Apinakin mallioppii, miksi ei nelivuotias? Kun vielä parhaan televisiokatseluajan täyttävät erilaiset diilit, big brotherit, idolsit ja muut kiusaamis- ja uloslyöntilähetykset, ei tarvitse ihmetellä jos nuori hyväksyy ja omaksuu sen, että agressiivisella esiintymisellä saa tahtonsa läpi ja usein vielä mainetta ja kunniaa … ”Jos lapsi on kotona oppinut, että aggressiivisella käytöksellä saa haluamansa, hän käyttäytyy samoin toisten lasten kanssa”, sanoo MLL:n Laura Kirveskin.

Erittäin suuri rooli kiusaajien tasavallan muodostumisessa on aikuisten kansalaisten välinpitämättömyydellä, aidon kansalaisrohkeuden puuttumisella, kaikkien mahdollisten yhteisöjen pirstaloitumisella. Naapurin asioihin ei saa puuttua, vaikka avunhuuto kuuluu yläkerrasta. Lasta ei saa rangaista, jotta tämän – tai vanhemman – mieli ei pahoittuisi. Maahan kaatuneen tai katuun lyödyn yli kävellään, koska on kiire kotiin, töihin, kuntosalille…tai koska vaatteet likaantuvat ja joku voi luulla, että tuo onneton vertavuotava juoppo voisi olla vaikka omainen…

Joensuun rasismi

Öisinajattelijalla on pientä omakohtaista kokemusta joensuulaisesta rasismista, joka on taas on lisääntymään päin. Tulin tähän kaupunkiin vaimon ja kolmen nuorimman lapseni kanssa vuonna 1993 – Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorisosihteeriksi. Elettiin ”skinicityn” ja skiniaatteen ensimmäistä aaltoa Joensuussa. Ensimmäiset somalipakolaiset saapuivat Pohjois-Karjalaan samoihin aikoihin. Elettiin myös lamavuosia ja hurjan työttömyyden aikaa. Muistan hyvin kuinka skinien suorittamia rikoksia vähäteltiin. Paikallislehdet vaikenivat eivätkä julkaisseet aluksi edes huolestuneita yleisönosastokirjoituksia, jotta kaupungin maine ei menisi. Lupsakoiden karjalaisten kommentit ulkomaalaisista olivat hyvinkin negatiivisia. ”Penttilän poikien” pesäpallomailahyökkäyksille naureskeltiin. Jotkut hyväksyivät ne hiljaisesti: ”pojat ovat poikia”.

Pahoinpitelyt, autojen polttaminen, ikkunoiden särkeminen, asuntoihin tunkeutuminen ja pesäpallomailat olivat äärimmäistä fyysistä kiusaamista, rikoksia. Niitä todella vähäteltiin pitkät ajat. Jopa poliisi jätti tutkimatta monia tappeluja. Onneksi kukaan ei kuollut vaikka läheltä piti kun puukotkin otettiin aseiksi.

Ja onneksi löytyi kansalaisrohkeita joensuulaisiakin. Mainitsen mielelläni muutaman, maailmankatsomukseen tai puoluekantaan katsomatta: komissaari Erkki Kanerva, nuorisosihteeri Jouni Erola, vapaaehtoistyöntekijä Melody Karvonen, tutkija Vesa Puuronen, MLL-työntekijä Leena Sopanen, toimittaja Tiina Tolvanen. Moni heistä oli työkaverini vuosilta 1993-94. Tämän päivän Joensuu kaipaisi heidän kaltaisiaan, jotta uusi rasismin aalto ei saisi tuulta purjeisiinsa. Onneksi tilanne onkin hieman toinen kuin lähes parikymmentä vuotta sitten. Paikallismedia ei ainakaan vähättele rasistisia rikoksia, äärimmäinen fyysinen kiusaaminen yritetään saada kuriin myös poliisin toimesta.

Mutta: jotakin pitäisi muuttua myös kiusaajien tasavallan ytimessä, mediassa ja kasvatussysteemeissä yleensä. Jos pelko alkaa jäytää sielua (lainaus elokuvaohjaaja Rainer Werner Fassbinderiltä), olemme hukassa, korvia myöten kusessa.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Agricolan ja suomen kielen päivänä sallittakoon seuraava:
Suomessa ei enää osata puhua eikä kirjoittaa suomea, siis äidinkieltä. Näin huokaili tuttu tuskastunut äidinkielen opettaja, ylioppilaskirjoitusten aattona. Mutta mitäpä se haittaa? Ketä koskettaa? Tosi ”tieto”yhteiskunta on inglishin, irkkailun, facebookin, chattailun, twitterin ja – tottavie – tositeeveen paikka.

Lukutaidoton kansa?

Uuskieli syntyy kännyköiden näytöllä – ja mitä enemmän tuijottaa illat tositeeveen tositarinoita sen kauempana paha reaalimaailma! Uuteen uljaaseen yhteiskuntaan koulun kai tuleekin näin lasta kasvattaa, modernisti irkkaillen, pelaten ja huumorilla herkutellen? Loogista, eikö? Juuri Orwell-uuskieli vastaa kuin risteilyohjus tulevaisuuden globaalivikkeliin markkinahaasteisiin? Tässä ja nyt! vastaa jo! heti kaikki mulle! OMG, LOL! Mitä väliä yleensäkään on kielitaidolla? Könkköenglannilla pärjää inarista timbuktuun ja aunuksen raitillakin tankeroivat auttavasti jamaikan inglishiä!

Miksi minä sitten narisen ja pahoinvoin kun avaan teeveen tai – oho! – vahingossa seitsemän päivää? Miksi me enää yritämme tekstejä tavailla kun kuvien katseluun ei aakkosia tarvita? Alas homeiset kirjastot – bordelli tai ainakin sex-shop meidänkin lähiöön – parnassot, kaltiot ja kulttuurivihkot nuotiolle! Kulttuuri-sanan turhakäytöstä kuula kalloon! Fahrenheit!

Nyt jo lukutaidoton jukolan väki istuu päivät pitkät kuvia vahdaten; milloin netistä, milloin ruudusta, juorulehdistä, kännystä postimerkkimaisemia tihrustellen. Joka poika ja tyttö tylsyydestä mykkänä kuin 60-luvun peeping tom.Välillä kaljalla. Mitä väliä? No jaa, nyt alan vakavaksi:

Ero kirjan ja (elo)kuvan välillä on edelleen siinä, että lukijalle ei tarjota yhtä ja ainoata kuvallista tulkintaa; sen hän yleensä hahmottaa itse, jos kykenee. Kohta ei kykene. Juuri hahmottamisen ja kuvittelun taito tekee lukemisesta niin ihmismäisen teon, henkisen ponnistelun aktin. Lukemisen rauhallinen tila on kiire-kiire-systeemissä paikka, missä voi viihtyä sopusoinnussa ihmismielen ja kehon, jopa sydämen lyöntien rytmin kanssa. Lukeminen ajatteluttaa. Eikä Inhimillinen Ajattelu ole nopeatempoista, vaan hidasta kuin rukous Valamon luostarissa. Siksi ajattelemaan, maailmaa hahmottamaan pakottava lukeminen on pyhitetty tila, joka stimuloi inhimillistä kasvua laajemminkin. Näin ainakin haluaisin uskoa.

Luovuudesta

Kun ihminen lukee ja uppoutuu kirjaan, hän on hartaassa ITSETUNTEMUKSEN ja LUOVUUDEN tilassa. Vähän niin kuin kirjailijakin(?): hän keskittyy tekstiin, käyttää mielikuvitustaan, sepittää sivutarinoita, arvailee ratkaisumalleja ja myös kyseenalaistaa lukemaansa jopa väitellen mielessään tekijän kanssa. Prosessi on hämmästyttävän monipuolinen. Lukiessa ihminen tekee lukemisaktin ohella vähintäänkin paria muuta asiaa: pohdiskelee koko ajan lukemaansa – mutta myös kerää huomaamattaan tietoa ja rakennuspuita aikuistuakseen, kehittyäkseen, viisastuakseen.

Lukeva ihminen on usein vakava ihminen, koska itseä viisaamman kaunokirjallisuuden lukemisen ymmärtäminen vaatii aikaa ja vaivaa. Lukija ei ole helposti ulkomaailman liikuteltavana tai ohjattavissa eikä myöskään markkinoilla myytävänä. Hän on vaikutuksille altis, mutta rauhallinen sisäisessä tunnemaailmassaan – ja lukemaansa visioidessaan harvinaisessa kehitys- tai käymistilassa. Lukiessa kasvaa myös itsetuntemuksen hiljainen viisaus ja sydämen näkökyky ympäröivään maailmaan: lukeva ihminen myötäelää, näkee paremmin sydämellään. Kuten Pikku Prinssi.

Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski on sanonut jotenkin niin, että todellisen kulttuurin ja taiteen vastaanottaminen ja ymmärtäminen vaatii joskus lähes samanlaisia ponnistuksia kuin sen tuottaminen – mutta antaa myös samankaltaisia elämyksiä! Hyvän kaunokirjan mystinen salaisuus on aina siinä ettei se avaudu jokaiselle samalla tavalla – eikä hetkessä. Lukekaamme!

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Öisinajattelijan tapana ei ole puuttua skandaalinkäryisiin päivänpoliittisiin, populistisiin ilmiöihin. Nyt teen poikkeuksen.

Urho Kaleva Kekkosen viimeisinä keisarivuosina monet olivat huolissaan kahdeksankymppisen Urkin terveydentilasta. Hurjia huhuja kulki. Syytäkin oli. Urkki ei aina muistanut lähimpiään eikä pystynyt lukemaan tekstiä edes paperista. Tässä hän lähentyi itänaapurin Leonid Iljitshiä. Urkki myös kaatuili ja kompuroi lentokoneen portailla kuten myöhemmin muuan Boris, naapurista hänkin. YYA-sopimus siis toimi monella tasolla, solidaarisia oltiin puolin ja toisin.

Näistä kompuroinneista ei 1970-80-luvuilla vielä paljon puhuttu. Nyt maailma on muuttunut, ”avoimuus” lisääntynyt. Eikö vain?

Mutta palataan tämän lyhyen blogin varsinaiseen aiheeseen.
Nettiyhteiskunnassa on syytä luottaa nettiin, tässä tapauksessa Wikipediaan. Se kertoo lääkäri / psykiatri Alois Alzheimerin jo vuonna 1906 löytämästä oireyhtymästä seuraavaa:

””…Alzheimerin tauti on dementiaa aiheuttava sairaus, joka johtuu aivoaineenvaihdunnan häiriöistä. Beta-amyloidi on eräs taudin aineenvaihduntahäiriöön liittyvistä valkuaisaineista. Taudin aiheuttajaa ei tiedetä, mutta mahdollisia riskitekijöitä on monia, kuten esim. vakava aivovamma, perinnöllisyys (ApoE4-geeni), korkea kolesteroli ja verenpaine, aikaisempi hoitamaton depressio (masennus), ympäristömyrkyt sekä alhainen koulutustaso. Korkea ikä on merkittävä riskitekijä. Tauti rappeuttaa ihmisen henkiset kyvyt ja sen näkyvät oireet voivat kestää kaksikymmentäkin vuotta. Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava monitekijäinen sairaus, jonka kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen merkitys kasvaa entisestään väestön ikääntymisen myötä…””

Huolestuttavaa on, että juuri ”masennus, ympäristömyrkyt sekä alhainen koulutustaso” aiheuttavat alzheimeria. Ja kaiken lisäksi ”korkea ikä on merkittävä riskitekijä” kun ”tauti rappeuttaa ihmisen henkiset kyvyt ja sen näkyvät oireet voivat kestää kaksikymmentäkin vuotta”. Ei siis ole mitään takeita siitä, että oma edusmiehesi-naisesi ei olisi juuri tällä hetkellä sairastumassa alzheimeriin?! Jopa punavihreä aktivisti, ympäristömyrkyille altis!, voi olla vaarassa ja painaa väärää nappulaa ydinvoima- tai nato-äänestyksissä, jos niitä satuttaisiin järjestämään!

On siis syytä olla huolissaan! Alzheimeria sairastavat jo alle nelikymppiset naiskansanedustajat, vanhasista puhumattakaan. Ehkä yhteiskunnan onni on siinä, että äänestäjät yhtä lailla UNOHTAVAT kaiken sen, minkä poliitikot lupaavat, mihin syyllistyvät vaalien väliajoilla. Näin alzheimer-muistamattomina äänestämme yhä uudelleen ja uudelleen erilaisia tiuroja ja vanhasia eduskuntaan ja muihin luottamuselimiin. Eläköön Alois Alzheimer!

Joensuun virallinen Öisinajattelija