Sunnuntaina 12.2.2012

Artikkelit asiasanalla ‘vasemmistoliitto’

Hullutusneuvottelut

22. toukokuuta 2011, kello 14.05 - Jami Järvinen

Kun Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti, ettei hän neuvottele hallitustunnustelija Jyrki Kataisen kanssa edes hallitukseen menemisen ehdoista, se palkittiin suosionosoituksin. Soinin toki juorutaan olleen omaan yksimieliseen päätökseensä tyytymätön, mutta kun jytky on puhunut, Soinikin joutuu sommittelemaan turpansa poikkeuksellisen tiukasti rullalle. Sääli sinänsä, sillä Soinilla ei oikeastaan ollut mitään motkottamista jo väistyneen hallituksen linjauksissa. Perussuomalaiset olisi sopinut kivuttomasti kepuksi kepun paikalle.

Voittajan tuska on luettavissa sappea tihkuvista blogi- eli plokimerkinnöistä. Soinin tyyli, joka perustuu kolmen sanan kappaleisiin ja teennäiseen lupsakkuuteen, natisee jo liitoksissaan nillittäessään niin Paavo Arhinmäestä kuin Päivi Räsäsestä:

Paavo Arhinmäellä ei ole enää takkia mitä kääntää, Paavolta puuttuu paitakin.

Kristillisten Päivi Räsänenkin ylistää hallituspohjaa, jossa sekä vihreät että vasemmistoliitto ajavat sukupuolineutraalia avioliittoa. Oi aikoja , oi tapoja.

Arhinmäen notkeus tuo vauhtia SKP:n kannattajakorttikeräykseen. Palefacekin kalpenee.

Lisäys (24.5.2011): Timo Soini äityi riehumaan eduskunnan täysistunnossa, jossa Portugalille annettavan lainan takauksesta keskusteltiin. Tämän linkin takana on Arhimäen puheenvuoro. Huomatkaa Soinin rikkinäinen levy, joka hokee vain ”ensi viikosta”.

Timo Soinin suuri suru on siinä, että hänen poliittinen uransa ei saa kruunuaan. Saavutukset hakevat jo vertaistaan ja jokin painava superministerin salkku olisi sopinut vaalivoiton päälle kuin marenki britakakkuun. Mutta nyt Veikko Vennamon ihmelapsi miettii ohimo tykyttäen, kuinka hän onnistui hävittämään loppumetreillä koko vaikutusvaltansa. Paimen vilkuilee murheissaan katrastaan: 39 kansanedustajan jättiryhmä on täynnä pässejä, jotka kieltäytyvät edes kokeilemasta, olisiko nurkkaan ajetulta Jyrki Kataiselta lypsettävissä etuja.

Siinäpä vasta äänestäjien pettämistä! Puoluetuki ja kansanedustajapalkka kelpasi koko konkkaronkalle Kike Elomaasta Jussi Halla-ahoon, mutta ainuttakaan lupausta ei näemmä ollut edes aietta pitää.

Ei sillä, että lupauksia olisi edes annettu.

Samaan aikaan täipuolueet, Vasemmistoliito (14 edustajaa) ja Vihreät (10), pystyvät kiristämään kokoomusjohtajalta toinen toistaan vasemmistolaisempia klausuuleja vaaliohjelmaan. Se tuntuu ottavan erityisen koville Soinin elimistössä, koska ylisanat ajautuvat jo sfääreihin:

Tämä on rappion toteemi, huijauksen huippu.

Mitäpä Paavo Arhinmäki vastaisi, ellei:

Hehehtshhh!

Vakavasti sanottuna kun vaalivoittaja kieltäytyi käyttämästä vaalivoittoaan mihinkään muuhun kuin verorahojen imuroimiseen aatteettomalle populistipuolueelleen, tarjoutui häviäjille kultainen tilaisuus kääntää tappio voitoksi. Näin Arhinmäki ojensi Timo Soinia Kansan Uutisissa:

Kritiikki siitä, että on muodostumassa häviäjien hallitus, osuu oikeaan, mutta näin on siksi, että vaaleissa oli vain yksi puolue, joka selkeästi voitti, ja se jättäytyi oma-aloitteisesti pois hallitusneuvotteluista

Neuvottelut ovat kesken. Mitään ei ole vielä sovittu, mutta jo yksinomaan Vasemmistoliiton – ja Vihreiden – läsnäolo neuvottelupöydässä pakottaa Jyrki Kataisen ja pienessä määrin Jutta Urpilaisenkin reivaamaan purjeitaan pahimman uusliberalismikiiman osalta.

Mielenkiintonen seuraus Vasemmistoliiton poliittisesta rohkeudesta on se, että vaikka Vasemmistoliitto jäisi pois hallituksesta, hallitusohjelma saattaa olla näiden neuvottelujen jäljiltä sosialistisempi kuin kymmeniin vuosiin.

* * *

Pieni ongelma Paavo Arhinmäellä on. Vasemmistoliiton kannattajakunnassa on fraktio, jolle puoluejohto on myrkkyä joka tilanteessa. Kun Arhinmäkeä oltiin valitsemassa puheenjohtajaksi, hänen ”tiedettiin” olevan Esko Seppäsen aivopesemä äärivasemmistolainen taistolaisrobotti. Nyt Arhinmäen ”tiedetään” syleilevän kokoomuslaista yksityistämisohjelmaa ja jakelevan Portugalille biljoonia euroja pankkitukea legendaaristen ministeri-Audien toivossa.

Nämä niin sanotut vasemmistohakkaraiset eivät missään tapauksessa halua, että Vasemmistoliiton vaaliohjelman vaatimukset pyrittäisiin toteuttamaan. Eivät edes sitä vähää, että puoluejohto marssisi keskustelemaan näistä mahdollisuuksista pääministerikuumeessa hehkuvan Kataisen kanssa.

Jollekin kaikki on aina väärin, vaikka koko puolueohjelma toteutuisi jokaista pilkkuaan myöten. Jos Jyrki Katainen julistaisi kesäkuun alussa Suomen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jollakin netin keskustelupalstalla olisi tämä sama kommentti:

Taivas varjele, mikä sieltä tulee, voi vain köyhä väki ihmetellä. Seuraavat vaalit ja ääni vaihtuu Persuille.

Kaitselmus yksin tietää, miksi vasemmistohakkaraiset äänestävät puoluetta, jonka ne eivät haluavan käyttävän poliittista valtaa; jonka puoluejohtoa he epäilevät kaikesta pahuudesta ja jonka tavoitteita he eivät allekirjoita. Kaiken järjen mukaan heidän tulisi juuri tällaisista syistä kannattaa Perussuomalaisia, jossa puoluejohdon ei tarvitse ikinä pelätä osallistuvan politiikantekoon.

* * *

Facebookissa Vasemmistoliiton soturi, Karoliina Öystilä, kirjoitti tärkeän muistutuksen kaikille selkäänpuukottajille:

Karoliina Öystilä luettuaan keskusteluja täällä, haluaisi muistuttaa vasemmistoliittolaisia sekä puolueen kannattajia ja symppareita tärkeästä oikeusvaltion periaatteesta: syytön, kunnes toisin todistetaan. Luotetaan nyt meidän neuvottelijoihin, odotetaan, että tiedetään ensin millainen hallitusohjelmasta tulee, ja päätetään vasta sitten, onko se sellainen, että voimme olla mukana. Ei revitä pelihousujamme vielä tässä vaiheessa.

Mörrimöykyn kolo

11. huhtikuuta 2011, kello 21.04 - Jami Järvinen

Eurovaaleista tuttu Anna Mikkola esitti Facebookissa – missäpä muuallakaan – harmistuneen kommentin, joka kuvastaa erinomaisesti vuoden 2011 eduskuntavaalien ongelmallista runsaudenpulaa.

Vasemmistoliitolla on aivan liian paljon aivan liian hyviä ehdokkaita ja samaan aikaan joillakin kiinnostavilla pienryhmillä on hurmaavia kylähulluja listoillaan. Ketä siis äänestäisi, kun ristiriitaiset impulssit riepottelevat valitsijaparkaa äänestyskopissa?

Helsingin vaalipiirissä Vasemmistoliiton ehdokaskatrillissa kirmaavat puheenjohtaja Paavo Arhinmäen lisäksi Silvia Modig, Katri Immonen, Dan Koivulaakso, Heikki Patomäki, Martina Reuter… Kun yrittää alkaa listata sopivia ehdokkaita, joutuu lopulta luettelemaan koko litanian: Eduskuntavaalien ehdokkaat Helsingissä.

Jopa kontulalaista politiikkablogistia hellitään kahdella aidosti pätevällä paikallisehdokkaalla: Pekka Saarniosta saisi taas vankkaa osaamista eduskunnan karaokekerhoon ja Tiina Lintunen vaikuttaisi hurjan hyvältä uudelta tulokkaalta itähelsinkiläisten parlamentaarikkojen harvalukuiseen joukkoon.

Takana ovat ajat, jolloin hyvää vasemmistokandidaattia piti hakea täikammalla stalinistien, ydinvoimalobbareiden ja rasistijunttien seasta. Uskollisinkin kansandemokraatti saattoi tuolloin hyvällä omallatunnolla äänestää oman puolueen sijasta mitä hyvänsä protestiehdokasta, mikä saattoi osaltaan olla syynä Vihreiden muuttumisessa Koijärvi-liikkeestä liberaalisosiaalidemokraattiseksi yleispuolueeksi.

Ei, nyt vassareilla on näyttävä rivi ihania ihmisiä jokaisessa vaalipiirissä.

Ja samaan aikaan on tarjolla toisissa porukoissa parasta mahdollista sekopäätä. Esimerkiksi Piraattipuolue, josta muuan Mikko Rautalahti sanoo etevästi:

Piraattipuolue on hieno lafka, jos tykkää sekavasta naisvihasta, rasismista, markkina-arvoteorisoinnista, hönöilystä ja uskomattoman yksisilmäisestä maailmankatsomuksesta.

Aivan kaikki piraatit eivät mene tuohon yllä kuvattuun kategoriaan. On olemassa esimerkiksi BB-Antti. Tätä voisi kuvitella vinoiluksi, mutta vaalikeskustelua seuranneelle on selvää, että toveri Kurhinen saattaa kaikesta huolimatta olla yksi puolueensa täyspäisimmistä ehdokkaista. Mitä nyt demokratian kanssa välillä on omat hakauksensa.

Eduskuntavaalit 2011 ovat Suuret Trollivaalit eikä Peikkometsälle lähtevää kansalaista jätetä yksin. Parhaimmat pahimmat ehdokkaat on löydettävissä vaalikoneiden lisäksi sosiaalisen median niljaisilta soilta. Yksi etevimmistä lähteistä on tuotteliaan henkilön tai työryhmän ylläpitämä Wareborgin piraattiajatuksia -blogi, jossa suositellaan transdimensionaalisia ja ”Wareborg-henkisiä” ehdokkaita. Useimmat edustavat poliittisen kartan etäisimpiä kolkkia styyrpuurin puolella.

Toki, outous ei ole mikään libertaarioikeiston yksinoikeus. On näet olemassa myös ultrakonservatiivisia vihapoliitikkoja, eriskummallisia sitoutumattomia kommunisteja ja ”maapallon mangeettisen kentän piiristä” ammoin karanneita hahmoja.

Muuten, eikö Wille Rydman näytäkin aivan Jörg Haiderilta? Tai sitten se on vain tuo rusketus.

On huutava vääryys, että vuosisadan sekopäisimmissä vaaleissa on vain yksi eduskunta valittavana. Ainoan äänen antaminen asiantuntevalle, miellyttävälle ehdokkaalle panee ironia-aistin käryämään, sillä ketäpä ei kutkuttaisi nähdä Jussi Parviaista ja Veltto Virtasta käymässä kyselytunnilla debattia Jouko Pihon kanssa siitä, minkäväristä tinapaperia tulisi eduskunnan torkkupeittoon ommella.

Kaasuputki-blogi ehdottaa, täten, että Suomen eduskunta uudistetaan kaksikamariseksi. Toinen kamareista olisi perinteinen nykymuotoinen parlamentti, toinen pienpuolueiden ja valikoitujen kokoomuslaisten hiekkalaatikko. Se olisi sitten makuasia, kumpi olisi ala-, kumpi ylähuone.

Japani: uutiskooste

21. maaliskuuta 2011, kello 19.03 - Jami Järvinen

Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.

Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.

Ja hyvin onkin onnistuttu!

Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.

* * *

Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.

Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.

Lieneekin paikallaan muistuttaa Helsingin Sanomain lehtiartikkelista vajaan kolmen vuoden takaa: ”Ydinvoimayhtiöt lypsävät valtavia tukiaisia päästökaupasta”. Kun oikein pinnistellään aivoja, saattaa jossain synapsissa välähtää.

Rahaa!

Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?

Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.

Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainen oli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.

Kataisen kintereillä Ben Zyskowicz harrasti jyristelyä:

– Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.

Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.

Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.

(Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)

Joulukalenteri: Itsenäisen Suomen leijonakimara

6. joulukuuta 2010, kello 09.12 - Jami Järvinen

6

Työväenpuolue Kokoomus ja ympäristöpuolue Vihreät ovat haudanneet historialliset sotakirveensä. Suomalaisen puolueen yli satavuotinen hajaannus on tällä haavaa ohi. Edistyspuolue on omaksunut suomettarelaisten pää-äänenkannattajan nimen motokseen eduskuntavaaleissa ja jopa vanhasuomalainen kokoomuslogo kelpaa nusujen vaalitunnukseksi.

Oletettavasti nuorsuomalaiset haluavat viestinnällisillä uudistuksillaan osoittaa, että he ovat tyytyväisiä konservatiivien uusiin, liberaaleihin avauksiin sekä tiukkoihin Venäjä-kannanottoihin. Ja toisaalta he kertovat itse palanneensa pitkältä korpivaellukseltaan takaisin mitä porvarillisimman emäpuolueen helmoihin.

Muut puolueet, kuten Vasemmistoliitto, pohtivat vielä omia siirtojaan. Vassareiden tapauksessa paluu isänmaallisille juurille olisi vieläkin helpompaa, onhan punainen leijonalippu itsenäisen Suomen ensimmäinen valtiollinen tunnus.

Vasemmistoristeily

6. marraskuuta 2010, kello 16.11 - Jami Järvinen

Kertomus mereltä.


Suomen Kuvalehden uudissanakilpailu

– Teillä on rollup, Aatto Takala sanoi.

Vihreä nuori oli saapunut Pelmenit-ravintolaan yhdessä kohupamfletisti Anto Ruskon kanssa. Hiukan julkean kuuloinen huomio oli osoitettu nurkassa kyhjöttävälle pitkulaiselle kassille, jota teologi Vetinen oli kanniskellut Kontulasta asti.

– En edes tiennyt, että niillä on nimi, maisteri Sivula puuskahti pelmeniannoksensa takaa.

Sanottakoon, että kyseinen maisteri oli Kansan Arkiston työntekijä, jonka avuliaana, jos kohta hiukan krapulaisena roudarina ylioppilas Vetinen oli ollut ennenkin – tehtävänään kantaa erityisesti pitkiä ja viheliäisiä tavaroita.

Mietteliäs Rusko mulkaisi puheenaiheena ollutta esinettä ja loihe lausumaan:

– Mä en pidä englanninkielisistä nimistä. Mikä se voisi olla suomeksi? Nostake?

– Nostake! Se on hyvä! huudahti Takala ja julisti Ruskon maailman lyhimmän uudissanakilpailun voittajaksi.

Venäläinen perinneruoka oli tasoitellut hiukan teologi Vetisen kolmannen päivän raskasta kankkusta, jonka vakava kirjamessuilu oli aiheuttanut. Hän imaisi Fizz-siiderin kurkkuunsa ja kiitti punavihreää ateriaseuraa inspiroivasta keskustelusta. Matkan oli jatkuttava.

Varovaisesti Vetinen ujutti nostakkeen ulos ahtaasta ravintolasta ja lähti seuraamaan maisteria ylös Vaasankatua metroasemalle, ja lopulta Länsisatamaan.

Stig ombord

Maisteri Sivula selvitti matkaliput nopeammin kuin kukaan ehtii kirkkoa rakentaa. Yhdessä uskollisen juhtansa kanssa hän livahti laivaan ennen muita matkailijoita.

Baltic Princessin konferenssiosastossa työväenhenkisten kansalaisjärjestöjen puuhakkaat aktivistit olivat jo täydellä tohinalla lastaamassa pöytiinsä karamellejä, postikortteja, heijastimia ja t-paitoja. Myös jo liian moneen kertaan mainittu Kansan Arkiston seksikäs nostake sai tuulta purjeisiinsa.

Risteily alkoi saada hahmoaan. Ovet oli avattu suurelle yleisölle ja ihmiset punnersivat lankonkia pitkin laivaan, jossa he joutuivat ovella väijyneen muumihahmon ahdistelemiksi sekä juoksivat portaiden päässä virnuillutta klovnia pakoon.

Baarin puolella pönötti leegio vasemmistovaikuttajia, jotka takoivat puoluejohtaja Rahinkäkeä selkään raivokkaasti. Teologi Vetinen hymyili partaansa ohi pinkaistessaan. Potrassa kunnossa näkyivät ammattiyhdistysmiehet olevan. Aivan toista kuin tällaiset aliravitut pätkätyöl… Saatana! Roimasti kiroillen hän muisti, mitä oli unohtanut. Raha, sitähän tarvitaan myös vasemmistolaisten keskuudessa! Katsomatta hän tiesi lompakossaan olevan tyhjiön lokerossa, jossa ihmiset yleensä säilyttävät merikelpoisia pankki- ja luottokorttejaan. Visa Electronilla laivassa saisi korkeintaan kölihaalauksen.

Mikä eteen? Vasta eilen kirjamessuilla mitä kapitalistisin kustannuspäällikkö oli juottanut koko joutilaan prekariaatin sammalluskuntoon, mutta täällä laivalla koko taisteleva työväenliike vain katseli päältä köyhälistön kirjaimellista kurjistumista. Riistäjät!

Ja juuri, kun Mikki Hiiri oli syvimmässä merihädässään, Suomen Joutsen seilasi paikalle Keravalta risteilemään lähteneen Taimenpuron pariskunnan hahmossa. Keskiuusmaalaiset ymmärsivät toverin tuskaa ja lainasivat jumaluusoppineelle solidaarisesti tukun riihikuivaa.

Sata salamaa iskee tulta

Risteilyohjelmaan oli liitetty monipuolisia huumoriesityksiä, joita jokainen kunnon kansalainen vältteli kuin ruttoa. Suljettu tila ja Marja Tyrni eivät kertakaikkiaan vaikuttaneet lupaavalta yhdistelmältä.

Tervetulotilaisuus oli aikeissa kajahtaa käyntiin jossakin arveluttavassa paikassa, jota Tallink Silja kutsui Starlight Palaceksi, kello 18.45. Siitä ei sen enempää.

Kuohuviinilasi laiskan näyttöpäätetyöläisen pehmeän käden sirossa otteessa samppanjasosialisti Vetinen vaelsi hämärään juottolaan, jonka sponsori oli ristinyt kielioppia uhmaten ”Iskelmä Baariksi”. Näpsän esitteen mukaan paikalla oli tekeillä karaoken karsinta.

Kilpailuhenkiset vasemmistolaiset olivat jo jonottamassa lauluvuoroja. Varauslista piteni nopeasti parituntiseksi, mistä mallikoulusta tarkoitusta varten rekrytoitu karaokevetäjä varoitteli yleisöä. Kisa saattoi alkaa.

Vantterat herrat ja rouvat kävivät kajauttamassa ikivihreitä tango- ja iskelmäteoksia. Kuta synkempää, sen parempaa. Lapin tangosta Pettäjän tieksi. Kuuluisa potkupukutaistolainen A.-N. Teerola lohdutti merisairasta työväenluokkaa Myrskyn jälkeen -tulkinnallaan, kun taas kontulalainen partatoveri Jokke Kuusio itketti yleisöä viiltävällä Lapin kesällään.

Bloginpitäjä Vetinen lehteili pientä punaista muistikirjaansa ja tuhersi ylös jälkipolvien iloksi, että joku Markku oli laulanut Markku Aroa.

– Mitä sä kirjoitat sinne?

Ajatuksiinsa vaipunut jumaluusoppinut hätkähti kuin synninteosta yllätettynä. Tyrmäävän kaunis kansanedustajaehdokas Marja Rönnblad siinä nojaili kohti ja yritti vilkuilla merkintöjä.

– Mhäm… Yhhm… Vetinen selitti ja osoitti taivalkoskelaisen hotellin mainoskynällä lavalle.

– Kirjoita sinne: ”Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti”.

Marja Rönnblad esitti Flashdancen loistavasti.

Viimein myös teologinplanttu viitottiin framille. Hiukan turhaan, sillä kansandemokraattisen liikkeen veteraaneja pursuava risteilyalus ei ole mikä tahansa lähiökaraoke: edes Virve Rostin 80-lukulainen viisuhelmi ei saanut yleisöä villiksi.

Vasemmistoliitossa karaokeen onkin aina suhtauduttu vakavuudella, johon verrattuna Kristillisdemokraattien homoliittokannat vaikuttavat kepeältä vitsailulta.

Seilissä

Tekstiviestien saattelemana maisteri Sivula etsiytyi työpaikaltaan karaokeravintolan koville penkeille. Surukseen hän myöhästyi. Kisa oli jo ratkennut ja ammattilaiset olivat ottaneet estradin haltuunsa. Ja heillä oli taidetta tarjolla.

Uusi Kukka ja Ääri-kuoro viihdyttivät yleisöä kaikin voimin. Mutta on kenen tahansa ajattelevan ihmisen tunnustettava pari tosiseikkaa: musiikkia voi kuunnella kotonakin ja art shouldn’t go kapakka.

Matkakumppanit mulkoilivat toisiaan skumppalasien yli. ”Meitä yritetään viihdyttää”, sanoivat vihaiset katseet. Itse asiassa aluksen jokaisessa ravintolatilassa oli meneillään jokin musiikkinumero, joten välteltävää riitti. Lisäksi pöytäseurueen keskuuteen oli ilmestynyt pyytämättä ja yllättäen täysinäinen luomukuohuviinipullo, jolle pitäisi tehdä jotakin.

Nyt on muistettava, että vaikka jokainen kertomuksessa mainittu ihminen olikin vesiliikenteelle ominaisessa laitamyötäisessä, he luonnollisesti olivat ja ovat yhä tätä kirjoitettaessa sangen tietoisia Tallink Siljan järjestyssäännöistä, jotka visusti kieltävät juopottelemasta laivalla minkään muun kuin aluksen omista ravintoloista ostetun alkoholin voimalla. Tästä säännöstä lainkuuliaiset suomalaiset eivät ole kuunaan tinkineet.

Tämä mielessään maisterin, hengenmiehen ja tiedottaja-toimittaja Paula Juuttaalan muodostama kolmikko päätti siirtyä hytin puolelle katselemaan kuohuviinipulloa. Erehtymättömällä vaistollaan uksesta kolisteli kohta läpi myös oululainen kansanedustajaehdokas, päätoimittaja Elvis P. Lahtinen.

Ja mihinpä yksi skumppa riittäisi. Hetken harkinnan jälkeen he päättivät katsella myös kahden desilitran eli taskukoon Fernet Brancaa. Eikä se ole mitään siihen verrattuna, mitä kaikkea muissa hyteissä katseltiin.

Eivätkä he koskaan soittaneet Haddawayta

Kello kävi puoltayötä. Lapsiperheet, eläkeläiset ja muut iltatorkut olivat vetäytyneet lavereilleen. Pahimmat juopot taas olivat jo ehtineet sammua. Oli oikea aika uhmata karua todellisuutta. Hytin ovi yhdeksännellä kannella narahti auki.

Teologian ylioppilas Vetinen oli maisteri Sivulan tavoin tutkinut ennen matkaanlähtöä Pyhää Kirjaa eli Facebookia, jossa oli ilmoitettu Left Hooks -klubin sijoittuvan Baltic Princessille. Mikäpä siis olisi estänyt tutustumasta viimeinkin tähän eläimellisten viidakkorytmien ihmeelliseen maailmaan? Tiskijukat Tuomanos ja Althustler olisivat tiettävästi pyörittelemässä musiikkitiedostoja.

Diskoteekki vilisi vasemmistonuoria ja muutamia -aikuisia.

– Onko sulla tarjota kalja? kysyi tamperelaistoveri Patu Kahvonen

Vetinen, joka näytti tapansa mukaan äveriäältä ja hyväntahtoiselta mesenaatilta, ei kyennyt puistamaan päätään. Kuten jokainen tätä tekstiä alusta asti lukenut tietää, miesparka oli saanut kahmalokaupalla lainapääomaa. Se poltti taskussa napalmin tavoin.

Kaikkia mahdollisia järjestöjä edustavat tutkijat, tiedottajat ja toimittajat kiemurtelivat tanssilattialla ilkikurisesti miksattujen listahittien tahdissa. Sopivin välein he rojahtivat istumaan vääriin syleihin ja verkostoitumaan toinen toistaan söpömpien maakuntadelegaattien kanssa. Muutamat degeneroituneet pikkuporvarit yrittivät tutustua jopa omiin puolueosastotovereihinsa.

Juotavaa noudettiin baaritiskiltä katkeamattomana norona. Kertakäyttöisten muovimukien pinot kasvoivat valtaviin mittoihin. Hylättyjä pikkutakkeja, kaulahuiveja ja villapaitoja ajelehti ympäri salia kuumuuden kasvaessa trooppisiin lukemiin. Vain yksi piti tyylistään kiinni: Elvis P. Lahtinen tapaili tanssiaskelia hihaakaan käärimättä tutussa sinapinkeltaisessa kaavussaan.

Bändärit norkoilivat dj-kopin kulmilla. Tai ainakin verkkotoimittaja Arttu Vähä-Kurkku.

Jatkot

– Jatkot, jatkot! kiljahtelivat ihmiset. Valomerkki oli annettu, vaikka ilta oli vasta nuori. Aamuviideltä bileet vasta alkavat sivistysmaissa.

Kollektiivisen tajunnan rippeet muodostivat ajatuksen, jonka mukaan jokin ”Mikko Kähkönen” -niminen henkilö tiesi hytin, jossa viinaksia olisi katseltavana yli oman tarpeen. Joku, joka näytti kaikkea muuta kuin ”Mikko Kähköseltä”, väitti tietävänsä, missä tuo hytti saattoi sijaita.

Maisteri Sivula oli jo livistänyt kuittaamaan univelkojaan hyttiinsä, mutta hänen matkaseuransa, freelancealkoholisti Vetinen, koki yhä aatteen palon siksi isona roihuavan rinnassaan, ettei juhlia ollut vielä jättäminen. Toisten samanlaisten kanssa hän taivalsi halki käytävien varmaotteisen oppaansa johdattamana.

– Se oli viiskuuskasikolme… Ei kun kuuskolmeviisseitsemän… Hei, kenen hytin numero tää oli?

Lopulta oikea kabiini osui kohdalle, mistä ei voinut erehtyä hitaampikaan yksilö: oviaukossa röhnötti näet tielle uupunut toveri. Sisätiloissa odotti iloinen jälleennäkeminen. Helsinkiläispoliitikot Väinämö Ullig ja Ben Mäntykukkulahan siellä olivat muiden kanssa, täpötäydessä ahtaudessa, lonkerotölkit junttapolitiikan kovettamissa kourissaan.

Sillipurkkimainen tunnelma sai uutta eloa, kun hytin äärimmäisellä perällä liikahti peitto. Sen alta kohosi kaikkien hämmästykseksi pää ja sen viereen toinen. Koska päät eivät yleensä putkahda tyhjästä, oli ilmeistä, että vällyjen alla ne olivat kiinni kumpikin respektiivisissä vartaloissaan. Jotka puolestaan olivat kiinni toisissaan. Päiden omistajat antoivat ärtyneenä ymmärtää, että heillä oli meneillään tärkeitä asioita, jotka eivät kaivanneet ylimääräisiä todistajia.

Viipymättä hytti tyhjeni. Valitettavasti ovea ei voitu sulkea ennen kuin kynnyksellä makoillut poliitikonalku oli saatu kammettua pois.

– Malttakaa vielä hetki, Vetinen huusi ovenraosta kiskoessaan muiden mukana onnetonta ihmistulppaa käytävän puolelle. Viimeinen näky sulkeutuvasta ovesta osoitti, että YYA-sopimuksen hierominen eteni rivakasti. Housut olivat jo puolisääressä.

Jatkojen jatkot

– Minne nyt? teol. yo Vetinen kysyi viereensä ilmaantuneelta naiselta, joka kanniskeli punaviinikartonkia.

– Jatkoille, nainen vastasi iloisesti.

Seurue hajaatui. Karriääripoliitikot Ullig ja Mäntykukkula olivat jo kaikonneet teilleen – mahdollisesti parin tunnin päästä odottavia kokousvelvoitteitaan muistaen – mutta yhä pieni joukko jaksoi pitää perinteisen suomalaisen juomakulttuurin lippua korkealla.

Lyhyen erämaavaelluksen jälkeen joukko saapui portaikon vieressä olevaan aulatilaan. Punaviininainen perusti paikkaan leirin.

Myös Vetinen oli aikeissa istua alas, mutta ensin hänen piti tutkia käsiään. Ne tuntuivat oudoilta.

Pienellä havainnoimisella hän ymmärsi kantavansa käsissään jotakin. Toisessa kourassaan hän huomasi diskosta asti mukana kulkeutuneen muovituopin, jossa oli yhä tilkka siideriä. Hyvä, se oli laillista viinaa, jota sääntöjen mukaan sai juoda. Sen sijaan toisen käden sisältö vaikutti epäilyttävämmältä. Hetken aikaa esinettä tarkasteltuaan teologi päätteli sen olevan tuoli.

Hän istahti jakkaralle ja kumosi siiderin kurkkuunsa.

Piknikpaikka oli sikäli onnettomasti valittu, että sen läpi kulki jatkuva liikenne. Hytteihinsä ties kenen luota palailevat ammattiyhdistystoimitsijat murahtelivat kirotulle nuorisolle, joka vain istuu käytävällä juopottelemassa eikä tee mitään hyödyllistä. Aamuvirkkujen lasten vanhemmat osoittivat pilteilleen varoittavia esimerkkejä viinapirun turmeluksesta. Eikä siivoojakaan vaikuttanut antavan liiaksi arvoa työväenpuolueen nuorille lupauksille.

– Mennään aamiaiselle, sanoi punaviininainen.

– Mennään, sanoi Saima Juurinen.

Kaikki maksaa

Saima Juurinen oli ilmestynyt jatko-jatkoseureelle niin kuin ilmestykset tapaavat tehdä – kuin salama kirkkaalta taivaalta tai palava pensas autiomaassa. Teologi Vetisen iloksi hän ei kuitenkaan pyrkinyt esiintymään sanansaattajana tuonpuoleisilta voimilta, vaan lähinnä pysymään hengissä.

– Mulla on tunnin kuluttua puoluevaltuusto ja heti sen perään Vasemmistonaisten kokous, Juurinen murahteli johdattaessaan hyvän paimenen tavoin lampaansa kohti aamiaisbuffettia.

– Pystylähtö, kahvia ja torkut, Vetinen vastasi, ja lisäsi: – Onneksi mulla ei ole mitään.

Myöhemmin ilmeni, että hän oli erehtynyt.

Hidas aamiaisseremonia eteni sääntöjen mukaisesti. Vetinen haarukoi suolavajeen runtelemalle elimistölleen välttämättömiä hivenaineita nakkien, lihapullien ja kananmunien hahmossa. Kun hän iski haarukkansa maksapasteijaan, hän teki päivän ensimmäisen ison virheen.

Hän hyvästeli punaviininaisen, Juurisen ynnä muut kumppanit ja lähti onnahtelemaan kohti omaa hyttiään.

Kello 12 Vetinen heräsi. Maisteri Sivula oli ilmeisesti jo töissä näyttelyosastollaan. Laivan keinuminen häiritsi. Maailma tuntui reagoivan laivan liikahduksiin viipeellä. Ikään kuin ilma olisi ollut elohopeaa.

Hän tutki muistikirjaansa, jonne on ilmestynyt puolen sivun kokoisin kirjaimin mielipide: ”Ulkona on Viro, voiko olla turhempaa?”

Sana saattoi olla myös ”Viiro”.

Vetinen kömpi ylös vuoteeltaan, kävi suihkussa ja alkoi miettiä, miten hämmästyttävän hyvin tämä neljättä päivää jatkunut juopottelu oli onnistunut. Hirvittävää pämppäämistä ja silti olo näin hyvä.

Vain muutamaa sekuntia myöhemmin jumaluusoppinut tunsi tarvetta vuodattaa Pyhän Hengen. Hän polvistui hyttiin tätä varten asennetun valkoisen kotialttarin ääreen.

Äärettömän pahan maksapasteijan maku ei poistunut suusta koko päivänä.

Finaalissa

Kolmannella yrittämällä teologian ylioppilas Vetinen pääsi pois hytistä. Matkapuhelin näytti tyhjyyttä. Maisteri Sivula oli kadonnut. Päätä kivisti. Eikö tämä matka pääty koskaan?

Vetinen tutki 25-vuotiasta rannekelloaan ja siirsi sen tunnin verran taaksepäin. Talviaika oli koittanut. Risteilyn loppu häämötti jälleen loitommalla horisontissa.

Sunnuntain ohjelma oli aamun puoluevaltuuston jälkeen viihdepitoinen. Taikuri Luttinen väänsi kaskua Starlight Palacen täpötäydessä salissa ja jossain kaukana taas kerran odotti vuoroaan Marja Tyrni. Rotevat vasemmistoaktivistit muikistelivat komeljanttarille suupieliään ja läpsyttivät kämmeniään sopivin väliajoin. Alkoholin pakahduttava tuoksu lehahteli baaritiskiltä ja tuopeista kääntäen pappiskokelaan vatsan yhä uudelleen ympäri. Hän yritti sännätä pakoon, muttei tiennyt, kummalta puolelta ohittaisi sosiologi Laina Vesalan, joka hehkeänä pasteeraili kapeassa aulatilassa ottamassa vastaan ihailevia katseita.

Viimein maisteri Sivula yhytti matkakumppaninsa ja ehdotti, että viikatemiehen apulaiselta näyttävän Vetisen kannattaisi kokeilla kävelyä kannella. Happi kun tavallisesti on hyväksi.

Darratoipilas Vetinen avasi oven kävelykannelle. Sankka tupakansavu täytti keuhkot.

Hän kääntyi kannoillaan.

– Sulla on vettä! karjaisi vasemmistolaisen nuorisoliikkeen kautta aikain sirorakenteisin edustaja, näyttämötaiteilija Raisu Lusso ja vaati teologi Vetistä hellittämään hetkeksi otteensa kivennäisvesipullosta, johon tämä oli takertunut kuin viimeiseen oljenkorteen. – Aah! Tää on vissyä!

Kun laiva kolmenkymmenenseitsemän vuoden Odysseian jälkeen lopulta kiinnittyi Länsisataman kaijaan, Vetinen koki jo olevansa kävelykunnossa. Hän heitti hellät jäähyväiset Itämeren Prinsessalle ja marssi ulos.

Helsingin tanner keinui enää vain hiukan.

Uutisviikon hedelmäkori

12. syyskuuta 2010, kello 13.09 - Jami Järvinen

Häh, kuvittelitteko, että olisi mennyt kokonainen viikko ilman hömppää?

Kotimaa

  • Suomen ensimmäinen naispiispa vihittiin virkaansa 12.9.2010 eli vain päivää 9/11:n jälkeen. Miksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa loukata WTC-iskun uhreja? | Irja Askola vihittiin Helsingin piispaksi (Yle)
  • ”Äkkisilmäilyllä kuitenkin feminismi näyttää olevan ainoa naisliiton ja emopuolueen eroa määrittävä tekijä.” Uutispäivä Demarin päätoimittaja Juha Peltonen myöntää, ettei vanhakantainen sovinistipuolue ole vielä valmis luopumaan 1950-luvusta. | Sukupuolineutraali puolue (Uutispäivä Demari)
  • Pirkanmaan ylärajalla on loikattu oikein urakalla Vasemmistoliitosta demareihin. Mutta miksi painaa jarrua vielä, hyvät ex-toverit, kun maamme ainoa työväenpuoluekin odottaisi ovet avoimena? Kuten Kari Rajamäen (äärioik.) entinen avustaja on lausunut: ”Minusta on hienoa, että tietyistä rajanvedoista huolimatta suomalaisissa puolueissa pystyy toimimaan hyvinkin erilaisilla näkemyksillä.” | Vasemmistoliiton valtuutettu loikkasi SDP:hen Ylöjärvellä (Kansan Uutiset), Tuomo Alanen loikkasi demareihin (Kansan Uutiset), Vantaan Sdp:n varavaltuutettu loikkaa kokoomukseen (Helsingin Sanomat)

Viihde

Tuska

Liveseurantaa kokouspaikalta

17. kesäkuuta 2010, kello 12.06 - Jami Järvinen

Vasemmistoliiton puoluekokousta päästään tarkkailemaan monin tavoin. Puolueen oman verkkosyötteen lisäksi myös Kaasuputki-blogi anniskelee valikoituja otteita Laajavuoresta ja kaupungilta. Pysykää kanavalla, perjantaina tavataan!

Työväenliike kutistui valkopesussa

28. huhtikuuta 2010, kello 17.04 - Jami Järvinen

Jutta Urpilainen. Kuva: SDP

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on kutistunut käsittämättömän pieneksi. Tällä hetkellä sillä on vain yksi kansanedustaja, mikä on entiselle valtionhoitajapuolueelle mahdoton tilanne.

Toki eduskunnassa istuu koko joukko ydinvoimaa kannattavia ulkomaalaisvastaisia miehiä ja naisia, joista useiden nimet löytyvät SDP:n jäsenrekisteristä. Minkään sortin sosialisteja nämä Kokoomuksen ay-siiven kellokkaat eivät ole olleet vuosikausiin.

Mediakin on pannut merkille aatteellisten demareiden kadon, joka ei jätä toimittajaressukoille muuta kuin vaatteelliset demarit. ()

Iltalehden lystikkäästi nimetty ”Stailaaja” teki telkkaria katsellessaan vallankumouksellisen havainnon, että eksoottisissa kaukomaissa kaikenlaisten sutturoiden kanssa koko ajan matkusteleva Kimmo Kiljunen käyttää hassunkurisia vaatteita. Siinäpä mainio jutunaihe!

* * *

Totta puhuen yhden poliittisen liikkeen syöksykierre ei oikeasti ole minkään puolueen etu. SDP:n romahdus vaikuttaa yleiseen politiikan arvonantoon. Siksi sekä vasemmiston että oikeiston kannalta mitä toivottavinta, että Hakaniemessä oltaisiin jo kokoamassa suurta lähetystöä, joka marssisi Suomen tämän hetken vähiten äärioikeistolaisen presidenttikandidaatin pakeille ja pyytäisi hänet myös demareiden ehdokkaaksi.

Ehkä Pitkänsillan ylittänyt lähetystö voisi muutenkin olla se viimeinen puuttuva tekijä, jota tarvitaan, jotta Sauli Niinistö suostuisi lähtemään ehdolle. Suomen kansalle hänen valintansa olisi kuin Pyhän Kolminaisuuden voitto, yhden miehen värisuora: railakkaan vihreä kokoomusjohtaja, joka tunnetusti olisi myös työväen presidentti.

Niinistö tosin joutuisi käymään ankarat väittelyt SDP:n jääräpäisen ydinvoimaklikin kanssa; he kun eivät hevillä hyväksy kokoomusjohtajan ekoanarkistisia aloitteita.

* * *

Muitakin jännittäviä asioita on puolen viikon otsikoissa ollut:

Vasemmistorasistit ry.

31. maaliskuuta 2010, kello 12.03 - Jami Järvinen

Suomalaista työntekijää ja työtöntä työnhakijaa on kohdannut uusi luokkasota. Työ ja pääoma eivät ole enää ristiriidassa. Nyt työväenluokkaa uhkaa kaiken menettäneiden, henkilökohtaista vainoa, kidutusta ja vaaroja kokeneiden vääränväristen ihmisten hiljainen rajanylitys.

Siksi useiden Vasemmistoliiton jäsenten keskuudessa on virinnyt tarve liittyä yhteen, järjestäytyä omaksi puolueosastokseen.

Uuden Vasemmistorasistit ry:n tavoitteena on:

  • hyväksyä hyvinvointivaltion alasajo taloudellisena välttämättömyytenä
  • estää suomen kieltä osaamattomia ihmisiä saamasta ainuttakaan osaa rikkaiden pöydiltä putoavista murusista
  • ehdottaa työttömille 18–55-vuotiaille suomalaisille pakkotyötä sosiaalietuuksia vastaan
  • kieltää tieteiden, taiteiden ja politiikan harjoittaminen verovaroilla
  • lopettaa ruotsin kielen opettaminen ja käyttää vapautuneet oppitunnit hiihtoharjoituksiin
  • vaatia ”maan tavan” kirjoittamista pysyviksi lakiteksteiksi, jotka ylittävät perustuslain, ja
  • esittää lakiin kidutus- ja kuolemanrangaistuksen hyväksyminen ”maan tapaa” koskevien rikkomusten rangaistusmuodoiksi

Lisäksi perustavassa kokouksessa on tarkoitus valmistella kannanotto kolmen uuden ydinvoimalan, Vuotoksen altaan rakentamisen, turkistarhauksen tukemisen ja maksullisen korkeakouluopetuksen puolesta sekä siviilipalvelusajan lyhentämistä vastaan.

Vasemmistorasistit ry:n perustajat ovat innoissaan hankkeesta. ”Maan tavan” suunnittelutyö etenee vauhdikkaasti ja tuoreimman mielipidetutkimuksen mukaan jopa 16 prosenttia vasemmistolaisista on ilmaissut valmiutensa liittyä uuteen osastoon. Huikeimmillaan osuus voisi nousta peräti 44 prosenttiin.

– Rasismilla on Suomessa paljon mahdollisuuksia, koska meillä on valtavan yksivärinen, yksikielinen ja tasalaatuinen väestö, jossa sellaisetkin asiat kuin outo aksentti, silmälasipäisyys tai vanhempien ammatit ovat jo riittäviä tekosyitä väkivaltaisille purkauksille, Vasemmistorasistit ry:n perustajat kehaisevat.

Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon seuraajista hankkeen puuhamiehet ja -naiset sanoutuvat irti:

– Se on ihan eri asia! Hehän ovat oikeistolaisia, kun taas me olemme vasemmistolaisia.


Vasemmistoliiton uuden puolueosaston perustava kokous pidetään 1.4.2010 Seurojentalolla Mäntsälässä. Bussikuljetukset Helsingin Hakaniemestä ja Itäkeskuksesta, Turusta, Vaasasta ja Lappeenrannasta sekä Mäntsälän rautatieasemalta on järjestetty tilausajoina.

Kokous alkaa kello 11.00 lipunnostolla ja Lippulaululla. Kiväärien jako on kahvin jälkeen kello 14.30.

Työläisten marssi

29. maaliskuuta 2010, kello 15.03 - Jami Järvinen

Pitkin kaupunkia tarpoo
työväenliikkeen haamu
liikennevaloissa arpoo,
onko nyt ilta vai aamu.

Keskellä ruuhkaista katua
mataa pitkä marssi,
jonossa vanhaa patua;
vallankumous vai farssi?

Duunareita ovat kaikki,
Nortti roikkuu huulella.
Hiiteen TKK ja TaiKki,
ei innovaatiotuulella!

Vuonna noottikriisin,
viimeks’ voimantunnossa.
Tahdissa työläisbiisin,
aatemaailma kunnossa.

Tunne ajatuksiin hiipi:
Ei enää uutta voida.
Kokoomuksen ay-siipi
– antaa toisten agitoida.

Sitä turha lienee kiistää,
ruutiin livahtanut vettä.
Mieli maata viistää
kaipaa enää eläkettä.

Miten käymme vaaliin?
Ääniä on kerättävä!
Vain yksi pääsee maaliin,
jäsenten on herättävä.

Voiko enää virittää
aatetta sammunutta?
Yksi lause kirittää:
”Rasisti en ole, mutta…”

Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319