Oulussa menehtyi tiettävästi somalialaistaustainen mies pudottuaan kuudennen kerroksen ikkunasta. Poliisi tutkii asiaa toistaiseksi ilman ääneenlausuttuja epäilyksiä suuntaan tai toiseen. Jutussa on joka tapauksessa vahva peruste epäillä rikosta. Kuolleen nuorukaisen asuntoon oli poliisin mukaan ollut pyrkimässä kolme ihmistä, joita luonnehditaan ilman etnisiä lisämääritteitä ”suomalaisiksi”. Tässä kaikki julkisuuteen tihkuneet tiedot.
Kuten eräästä tamperelaispizzeriasta muistamme, uutisoinnin niukkuus ei ole mikään este Suomen johtavalle rasistifoorumille. Johtopäätökset tehdään täysin siltä pohjalta, että ”hyvä kun kuoli” ja ”varmasti oli oma vika”.
Mainitussa Tampereen pizzeriapalossa syylliseksi osoittautui lopulta vakuutuspetosta suunnitellut yrittäjä, joka sattumoisin ei ollut Väinön kansaa ja Kalevan heimoa. Homma-keskustelussa oli siis arvattu oikein – Päivi Lipposen erehtyessä omassa veikkauksessaan. Tosin hommalaisten vastaus oli totta vain puoliksi, sillä jostain syystä he saivat päähänsä, että tuhopoltto olisi jotenkin sidoksissa maahanmuuttopolitiikkaan.
Ehkä vanhaa asiaa pitää vielä täsmentää. Hommalaisille seuraava virke on täydellisesti ylivoimainen, mutta muut ymmärtänevät: vakuutuspetos ei ole millään tavalla sidoksissa tekijänsä uskontoon, ihonväriin tai kansalliseen taustaan, ei edes silloin, kun rikos johtaa kuolemantapauksiin.
Pizzeriapalon tapauksessa hommalaiset päätyivät omalaatuisella tavalla hurraamaan suomalaisuhreille – olivathan nämä onnettomat nyt maahanmuuttokritiikin sankarivainajia. Suomen Sisun Tampereen osaston historian suurin tragedia lieneekin, ettei ravintolapalon uhreilta jäänyt järjestön käyttöön Blutfahnea, jonka perässä marssia.
Kyllä, natsikortti.
Tässä ohessa muutamia valikoituja kuvakaappauksia Hommaforumin keskustelusta Oulun kuolemantapauksesta. Tällä kertaa siis uhri oli sattumalta toisenvärinen ja siten ei niinkään kansallismielisen liikkeen marttyyri kuin hyvä alku.
(Kuvat voi klikata isommaksi.)
Jokainen voi aivan kiihkotta puntaroida laajaa keskustelua, jossa vittuillaan kuolleelle ja hänen etniselle taustalleen sekä riemuitaan täysin avoimesti siitä, että Suomessa on yksi tummaihoinen vähemmän. Mikäli keskustelu edustaa forumistien valtavirtaa – kuten vaikuttaisi, ovathan kyseessä tuhansien viestien keskusteluveteraanit eikä vastalauseita näy – voidaan sanoa aivan suoraan, että suomalaisten ”maahanmuuttokriitikoiden” lopullinen tavoite on joidenkin ihmisten hävittäminen maasta – tuhoamalla, jos ei muuten – tyystin ihonvärin, kansallisuuden tai uskonnon perusteella.
Tässähän ei sinänsä ole mitään tavattoman pöyristyttävää. Mielipiteitä ovat äärimmäisetkin mielipiteet ja niitä saa esittää, jos on selkärankaa seistä sanojensa takana. Siksi, mikäli he olisivat rehellisiä ihmisiä, hommalaiset voisivat tulla ulos kaapeistaan ja tunnustaa vihaavansa/pelkäävänsä lähimmäisiään pelkän ihonvärin tai uskonnon perusteella. Sen jälkeen keskustelu olisi avointa. Rasisteja voitaisiin auttaa heidän kivuliaassa sopeutumisprosessissaan ja maahanmuuttopolitiikassa päästäisiin pohtimaan todellisia ongelmia maahanmuuttokritiikin varjolla heitettyjen olkinukkeargumenttien sijaan.
Kuolleesta oululaisnuorukaisesta me kukaan emme tiedä mitään muuta kuin vanhempien kansallisuuden, syntymäajan ja kuolintavan. Kuka tai ketkä ikinä ovatkaan vastuussa hänen varhaisesta kuolemastaan, sitä ei tiedetä. Kuten ei sitäkään, oliko miehenalku sekaantunut johonkin rikolliseen vai oliko hän vain viaton uhri.
Sen sijaan siitä on valitettavat todisteet, että Hommaforum ennätti ensimmäisten joukossa korkkaamaan väkivaltaisen kuoleman kunniaksi proverbiaalisen skumppapullon.
Maailmanhistorian paras idea – Guggenheim Helsinkiin – on hienoisessa vastatuulessa. Muuten asiassa ei olisi mitään ongelmaa, mutta valitettavasti jokainen itsenäiseen ajatteluun kykenevä kansalainen vastustaa sitä. Tai ainakin esittää vahvan epäilyksensä projektin toteutukseen niillä ehdoilla, joilla se on kaupunkilaisille haluttu myydä.
Kritiikki puolestaan haavoittaa kuolettavasti pientä, hieman vainoharhaista väestönosaa.
Suomessa, näet, on koko joukko kaksijalkaisia, joiden sisäinen almanakka jäi vuoteen 1986 – siihen maailmaan, jossa jokaisen on valittava joukkonsa Neuvostoliiton ja vapauden välillä. He tietenkin ovat lännen puolella. Heidän henkisessä horisontissaan David Hasselhoff ei koskaan ehtinyt laulaa ”I’ve been looking for a freedomia” sortuvan Berliinin muurin laella.
Tautia on sikäli vaikea itsediagnosoida, koska eräs sen sinnikkäimmistä oireista on vilpitön usko siihen, että on itse yksin tulevaisuuden airut. Vuodesta 2012 katsottuna 80-lukulaisten pakkomielteinen futurismi näyttää tutulta, jos kohta hiukan retrolta, mikä mitä ilmeisimmin johtuu siitä, että valmistautuessaan ikuisesti koittamattomaan tulevaisuuteen he tulivat luoneeksi nykyajan.
Nyt enää he – tai oikeammin heidän mielikuvituksessaan elävät kulttuuritaistolaiset – pitävät yllä Neuvosto-Helsinkiä. Laila Snellmanille, Saska Saarikoskelle tai Eeropekka Rislakille Happoradion sietämätön renkutus ”Käske miestäsi pukeutumaan Che Guevaraan” ei ole ironinen viittaus vuosituhannen vaihteen sinipunavihreään festarikansaan, vaan itäsaksalaisten agenttien aivan autenttinen yritys soluttautua heidän töölöläisiin kulttuuriyhdistyksiinsä.
Ehkä kaupungin kokeminen pelkästään taksissa istumalla rajoittaa liikaa näköaloja.
Mutta viis välittäkäämme heistä – tässä kooste uusimmista Guggis-kuulumisista:
DDR-Revue-lehden päätoimittaja kritisoi gallenkallelasirénmäistä reaalikapitalismia. | Seksivau mikä museo! (Image)
”Jos päästään edes pieneen osaan siitä, mitä Bilbaossa on saavutettu, niin tämä kannattaa”, sanoo vihreä eminenssi, ja jatkaa: ”Hehetshhh!” | Mitä tavallinen helsinkiläinen saa Guggenheimista? (Vihreä Lanka)
Jami tutki raha-asioitaan verkkopankissa. Klikkaukset eivät olleet suotuisat. Tili oli ylittynyt ja ensimmäinen huomautusmaksu oli jo veloitettu. Opintolainan lyhennykseen raha oli riittänyt, mutta muilta osin tilanne vaikutti lohduttomalta. Puhelinoperaattorin karhukirje pölyttyi pöydällä. Seuraava kirje olisi jo perintätoimistolta.
Siinä maha missä painitaan: puhelin pärähti soimaan.
– Hei, täällä on Irjakaarina Kaskiahde Sanoma Magazines Finlandista, päivää, sanoi ääni.
Saatanan puhelinmyyjät, miksi ne eivät koskaan selvitä asiakkaittensa verotietoja? Ymmärtäisivät soittaa vain maksukykyisille.
– Me olemme tilanneet sinulle Aku Ankan, ääni jatkoi.
Me? Tilanneet? Aku Ankan? Tokihan Jami mieluusti luki Aku Ankkaa. Hän oli lapsena ollut kateellinen kavereilleen, joille Aku oli kannettu kotiin. Mutta se oli ollut liian kallis silloin, ja se oli liian kallis yhä. Eikä itse asiassa likikään välttämätön osa elämää.
– Anteeksi, kuka tilasi?
– Me täällä tilasimme sinun puolestasi. Saat Aku Ankan tästä lähtien joka keskiviikko.
– Seeelvä… Mistä tässä on kysymys?
– Me olemme tutkineet asiaa. Aku Ankka on tunnettu hahmo kaikkialla maailmassa ja suosituin sarjakuvajulkaisu Suomessa. Tiedämme, että ystäväsi varmaankin arvostaisivat sinua enemmän, jos voisivat vieraillessaan luonasi lukea aina uusimman Aku Ankan.
Puhelu katkesi. Nähtävästi Irjakaarinalla oli kiire soitella myös toisille ihmisille.
Kolme päivää myöhemmin Jami sai kirjeen Aku Ankan kustantajalta. Hän avasi kuoren uteliaana.
”Hyvä asiakkaamme”, kirje alkoi. ”Kiitämme tilauksestanne. Aku Ankan tavallinen vuositilaushinta on 95 euroa, mutta ymmärtänette, että tässä tapauksessa joudumme vaatimaan Teiltä 250 euron vuosimaksun. Tilaus on voimassa 20 vuotta eikä sitä voi perua. Ensimmäisten viiden vuoden maksu suoritetaan etukäteen.”
”
The Guggenheim Helsinki would demonstrate a heliotropic quality that makes it responsive to the unique light and seasonal conditions of the Nordic region.
Gutenbergin galaksissa kellään ei ole kivaa ja erityisesti Jorma Janne Gallen-Kallela-Sirénillä on kurjaa. Se näkyy kauas. Maineikas esi-isä pyörii kumpujen kätkössä, kun etäisesti samanniminen perillinen rypee tuntemattomuudessa. Isovaarin lähin partneri oli marsalkkaMannerheim, Jannen paras ystävä on newyorkilainen luomuviljelijä Osmo Rauhala.
Janne Sirén johtaa Helsingin taidemuseota. Hänellä on hallussaan Suomen vaikuttavimpiin kuuluva kokoelma, muttei sanottavammin näyttelytiloja. Taidemuseo on levittäytynyt Helsinkiin yhtä elegantisti kuin kaupunginkirjasto: hiukan sinne ja tänne. Käyntikortissa voi olla mairitteleva titteli, mutta missä kelpaisi vieraita kestitä?
”
Osmo Rauhala still manages his family’s farm, and many of his paintings and videos deal with nature and its relationship to civilization.
Taidemuseolle on toki kaavailtu uusia tiloja, mutta…
Ei pidä aliarvioida tuttavaverkostoja. GKS:n kaveri”Kisu” Ehrnroothin valinta The Solomon R. Guggenheim Foundationin johtokuntaan avasi portin, jonka kautta amerikkalaissäätiölle selvisi mahdollisuus siirtää pieleen mennyt Vilna-hanke vauraalle ja itsetunto-ongelmaiselle pohjoismaalle. Hankkeella on sitäkin enemmän kiire, kun muistetaan Abu Dhabiin kirjaimellisesti povatun jättiläismenestyksen olevan ”luovalla tauolla”, jossa mikään muu ei edisty kuin Guggenheim-brändin alamäki.
Mannerheimista Guggenheimiin! Säätiön suomalaisjäsenen kautta Helsingin taidemuseon johtaja heitti täkynsä koukkuineen kaupungin päättäjille. Pelissä oli paljon. GKS saisi kukaties ihan oikean jättiläismuseon egonsa loppusijoituspaikaksi, ikuisten rahoitushuoliensa kanssa painiva säätiö saisi miljoonia vastikkeettomia dollareita ja Helsingin kaupunki saisi laskun.
Pakko. Yrittää.
Helsingin päättäjiä on toistakymmentä vuotta pehmitetty puheilla jokseenkin kuvitteellisesta ”kansainvälisestä metropolikilpailusta”, jossa jokin arvoituksellinen taho jakaa pisteitä sen mukaan, kuinka isoja taloja kussakin kylässä on. Ja Guggenheimiin liittyy aina isous.
Apaja oli siis otollinen.
Myönteistä päätöstä auttaa isojen kavereiden tuki. Itse pirukaan ei tiedä, miksi suomalainen bisneseliitti haluaa Guggenheimin, mutta se tosiaan himoitsee sitä. Ehkä siksi, koska museota hallinnoiva säätiö on eräänlainen miljonääriklubi?
Yhtä kaikki, pienemmissäkin kaupungeissa kokoomusvaikuttajien kuolaneritys käynnistyy refleksien nopeudesta riippuen sekuntien kuluessa siitä, kun teollisuusjohtajat vihjaavat olevansa jonkin idean kannattajia – koski se sitten uuden ydinvoimalan rakentamista, taidemuseon ostamista tai pään työntämistä hydrauliseen puristimeen. Reaalikapitalismissahan ei niin suurta julkista menoerää ole keksittykään, etteikö se kelpaisi elinkeinoelämälle. Paitsi jos kyseessä on tuloerojen tasaaminen. Se olisi veronmaksajien rahojen holtitonta tuhlaamista.
Ja tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa, ettei pääomatuloista kanneta kunnallisveroa. Siis sitä rahaa, jolla Guggenheim aiotaan maksaa.
Itse asiassa lopuistakin veroista pitäisi päästä eroon, ehdottaa Kansallinen Kokoomus. Kuningaspuolueen masinoimassa vallankumouksen takaisinkelauksessa päästään pian veroista pysyvästi vapautettujen säätyjen luomiseen.
Vauhtisokeudessaan kaupunginisät ja museokauppiaat eivät vaivautuneet edes tiedustelemaan valtiovallan halua päästä jakamaan kustannuksia. Tietenkin valtioneuvosto avaa rahahanat, onhan hankkeessa mainittu innovaatio. Onhan? Katalaksi onneksi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäkiei kuitenkaan anna rahaa. Mistäpä antaisi, kun lompsa on tyhjä. Ketään yllättämättä kokoomuslainen elinkeinoministeri Jyri Häkämiesyrittää silti yhä tunkea kymmenien miljoonien menoerää takaisin Arhinmäelle kulttuuribudjettia nakertamaan.
Ehkä Kokoomuksen ideana onkin vain lakkauttaa suomalainen kulttuuri.
”
The city would be responsible for funding and overseeing the development and construction of the museum, possibly with support from the Finnish government, foundations, corporate donors, and private citizens. The city would also provide or secure the museum’s operational funding. The Guggenheim would have no financial obligations with respect to the design, development, construction, or operation of the museum.
Yksimielisessä rintamassa muun työnantajaleirin mukana täysin rajoittamatonta museotuhlausta liputtaa Helsingin Sanomat. Pääkirjoitustasolla lehti ottaa kipakan kannan. Guggenheim on pantava alkuun ennen kuin demokratia alkaa vaikuttaa päätöksentekoon:
Tämä vuosi on kunnallisvaalivuosi, ja mitä lähemmäs vaaleja mennään, sitä vaikeammaksi tällaisen investointipäätöksen tekeminen käy. Päätöksen siirtäminen vaalien yli merkitsisi taas asian viivästymistä ainakin vuodella. Mikään uusi asiahan Guggenheim-hanke ei ole, sillä se julkistettiin lähes tasan vuosi sitten. Olisi onnetonta, jos tällainen mahdollisuus jätettäisiin käyttämättä.
Kokonainen vuosi! Ihmisikä!
Todellisuudessa asiasta ei tietenkään ole keskusteltu, koska kaikki ovat odottaneet nyt saatua selontekoa. Eli Guggenheim-säätiön mainosta, jonka se härskisti teetti asiakkaansa rahoilla.
Helsingin Sanomat tiedusteli myös viisastelijoiden kerholta, HS-raadilta, mitä he tuumivat ajatuksesta. Päätoimittajan harmiksi enemmistö oli vastaan, mutta sentään 39 % raatilaisista kannatti museon rakennuttamista.
Vai kannattiko sittenkään? Vastauksista selviää, että monilla kyllä-puolueenkin jäsenillä on puolustavalle mielipiteelleen tiukemmat täsmennysvaatimukset ja reunaehdot kuin useimmilla vastustajilla.
Mari K. Niemi:
Jos Helsinki on keskeinen maksaja, millaisesta taide- ja kulttuuritoiminnasta rahat ovat pois?
Paula Tuovinen:
Jos venäläisille myönnetään viisumivapaus. Jos muun kulttuuritoiminnan rahoitus ei vähene. Jos hankkeelle saadaan yksityistä rahoitusta. Jos rakennuksen suunnittelussa otetaan huomioon monitaiteisuus.
Matti Kalliokoski:
Jos laskelmat osoittautuvat riittävän realistiksi ja yksityisiä rahoittajia löytyy.
Claes Andersson:
Rahoitus pitää järjestää niin, ettei se kavenna muita julkisia palveluja kaupungissa.
Aku Louhimies:
Yksityisellä rahoituksella.
Katja Tukiainen:
Taiteilijana olen kiinnostunut uusista mahdollisuuksista ja tottunut ottamaan riskejä, mutta kysymys Guggenheimin rahoituksesta saa minut toivomaan että olisin taloustieteilijä.
Maria Pettersson:
[…] Gukkis ei saa olla pois muista suurista kulttuurihankkeista, kuten keskustakirjastosta (jonka muuten voisi sijoittaa uuden taidemuseon yhteyteen).
Seppo Zetterberg:
Ei lisämuseo pahitteeksi ole, kunhan sen varjolla ei kuristeta muita museoita. Suomessa museot ovat valitettavasti harmaita varpusia, joille kulttuuritahdon osoituksena järjestetään pakollista talviruokintaa, mutta muuten ne joutuvat elämään omaa hiljaista elämäänsä. Jos Guggenheim-mantra puhkeaa vuosikymmenen lopulla täyteen kukoistukseensa, se saattaa jättää yhä enemmän vaille huomiota Suomen muun, niukkuudessa elävän mutta tärkeän museolaitoksen.
Riiko Sakkinen:
Taiteilijana iloitsen uudesta museosta, mutta antikapitalistina näen sen dystooppisena. Vastustan julkisen palvelun eli Helsingin taidemuseon yksityistämistä.
Kokoomuslaisten ohella vihreä tuki ajatukselle on ollut alusta asti selvä. Talousliberalistisen estetiikkapuolueen inho Kekkosta, 70-lukua ja agraari-Suomea kohtaan ulottuu henkisten rakenteiden ohella fyysisiin. Jos se on vanhaa, se pitää purkaa.
Ei mikään sattuma, että Helsingin Vihreiden puheenjohtaja toivoo ”valtakunnan paraatipaikan” somistamista suunnilleen millä tahansa, kunhan siihen liittyy wow ja design. Vihreää näet ahdistaa outo käänteisnationalismi, joka sykkii vahvana kuin perussuomalaisen homofobia. Vaikka ulkomaalaisvieras ei ole sitä sanonut ääneen, katseen suunta on sen aina kavaltanut: Kanavaterminaali on niin blasé. Kohta ei enää uskalla käydä edes Barcelonassa – ties vaikka ilkkuisivat helsinkiläiselle maalaisserkulle.
Vihreällä valtuustoryhmällä onkin Helsingin Sanomain tapaan tulenpalava hoppu. Ville Ylikahri pelännee eniten, että valtuutetut saisivat päättää asiasta faktojen, ei sokean innostuksen pohjalta. Punavihreästä marginaalista kumpuavat arvostelevatpuheenvuorot sivuutetaan. Jopa Osmo Soininvaaranvaroittelut vaikuttavat kaikuvan kuuroille korville. Noloa nillittämistä ties mistä peruspalveluista. Jätetään vaikka joku liikenneympyrä rakentamatta.
Konversio hipeistä jupeiksi kiihtyy.
”
There would be no plastic bags available for customers purchasing items at the store.
Guggenheim-projekti huokuu uutta kulttuuripoliittista paradigmaa, jonka mukaan keskittämällä paljon jännää yhteen paikkaan se tulee maagisesti säteilemään ympärilleen luovuutta. Ajatus on tietenkin saatu talouspolitiikasta, jossa uskotaan suurten tuloerojen luovan vaurautta: kuvitellaan, että keventämällä äveriäimpien ihmisten sekä yritysten verotusta luodaan rikkauskeskittymiä, joista hyvinvointi jollain tieteiskirjallisuudessa keksityllä tempulla valuu ympäristöönsä.
Toisin sanoen panemalla kaikki Helsingin taidemäärärahat yhteen huippumuseoon koko Uusimaa ja lopulta Suomi muuttuu Guggenheim-säätiön kuratoimaksi kulttuurionnelaksi.
Toki – joku saattaisi ehkä haksahtaa ajattelemaan, että jakamalla puoletkin kaavaillusta Guggenheim-panostuksesta taiteentekijöille suomalainen kulttuuriosaaminen saisi ihmiskunnan historian suurimman sähköstartin ja itse asiassa tekisi Suomesta koko maailman ihaileman taidesuurvallan. Mutta koska se on väärää ajattelua, sosialismia, siitä on vaiettava.
”
There is a small antiglobal faction in Finland that considers large international companies “imperialistic.”
Ymmärrettävästi kenenkään pyytämättä ja kaikille yllätyksenä pöydälle kannettu hanke on herättänyt kiivasta keskustelua. Taiteilija Silja Rantanen teilasi projektin valmistelun Ykkösen aamu-tv:ssä ja heti perään kirjailija Kalle Isokallio sanoi samat sanat Jälkiviisaissa ja höysti kommenttiaan Iltalehden kolumnillaan.
Taidemaailman kannatus ylikansalliselle franchiselle on ylipäänsä ollut rajallista. Guggenheimilla on kova maine, muttei välttämättä toivotunlainen. Useat pieleen menneet laajentumishankkeet ja lukuisat taloudelliset väärinkäytökset eivät luo kuvaa niinkään dynaamisesta taideorganisaatiosta kuin markkinoita kahmivasta, aggressiivisesta liikeyrityksestä. Taidekriitikko Otso Kantokorven ynseys Guggenheimia kohtaan on suorastaan eeppistä, mutta nuivia puheenvuoroja on esitetty muuallakin.
”
The permanent collection of the Guggenheim Foundation will not form a centerpiece of the new museum.
Kiasmassa hankkeella ei ole liikaa ystäviä. Vaikka esitettyä tulokasta ei suorastaan torpata, museojohtaja Pirkko Siitarin blogimerkintä sisältää vahvoja varauksia:
Kiasman näkökulmasta hanke tulisi toteuttaa niin, ettei se entisestään kavenna Kiasman tai alan muiden toimijoiden jo pienentyneitä määrärahoja. Jos museohankkeen käynnistäminen kuitenkin tarkoittaisi toimintakykyisten kulttuuri-instituutioiden aseman heikentämistä ja rahoituksen leikkaamista, kaventaa se merkittävästi suomalaista taidekenttää ja vaarantaa monimuotoisen taidetarjonnan.
Jos valtio lähtee mukaan, on rahojen tultava matkailu- tai elinkeinomomentilta. En voi mitenkään pitää eettisesti hyväksyttävänä, jos rahoitus viedään olemassa olevilta kulttuurilaitoksilta, joiden resursseja jatkuvasti supistetaan.
Tämä on jopa taiteen kentällä ymmärretty väärin: uusi Guggenheim ei korvaa vanhan kaupungin taidemuseon toimintoja, vaan hajottaa ne kahtaalle ottaen sen näyttelytoiminnan ja projektit, mutta siirtäen tärkeän funktion, kokoelmat ja niiden esittämisen, muualle. Missään 187-sivuisen raportin sivuilla ei sanota, että kokoelmia esitettäisiin Guggenheimin katon alla.
Ajatus siitä, että kuvataiteilijat tarvitsisivat Guggenheim-museota kehittyäkseen, on typerryttävä. Ammatissa aktiivisesti toimivat, erityisesti nuoret suomalaiset kuvataiteilijat ovat jo kansainvälisiä.
”
Of course, a Guggenheim Helsinki would raise the profile of the city, bolster tourism, and create jobs, among numerous other benefits.
Vaikka taidemuseo – tai tässä tapauksessa pelkät kuoret – on kulttuurihanke, museota on myyty kansalaisille ennen kaikkea investointina, josta koituu mittavia kansantaloudellisia hyötyjä. Jopa siinä mitassa, että kaupungin suorastaan kannattaa ottaa lisävelkaa kaksin käsin. Esitystä pitää siis tarkastella samalta pohjalta.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomisti, VTT Jenni Pääkkönen lyttää nämä oletukset blogissaan sekä Taloussanomien haastattelussa: luvut eivät kestä tarkastelua. Kyseessä on totaalinen uhkayritys, jossa riskit on jaettu hiukan epäsymmetrisesti: kaupunki 100 %, Guggenheim-säätiö 0 %.
Tällainen ”heads I win tails you lose” -skenaariohan on tullut ikävä kyllä tutuksi pankkiirien bonuksista, joissa voitot jaetaan pankkiireille ja tappiot veronmaksajille.
Yhden nauloista arkkuun naputtelee Taloussanomien Risto Pennanen. Hän esittää kolumnissaan suorasanaisesti, ettei Helsingin kassan tyhjentäminen Guggenheim-unelmiin itse asiassa edistä metropoliajattelua lainkaan. Espoolaisia voi olla vaikea houkutella maksamaan Katajanokalle rakennettavan parisataamiljoonaisen taidegallerian kulunkeja:
Tässä tilanteessa luulisi, että fuusiohaluinen Helsinki laittaisi oman taloutensa kuntoon ennen kuin se alkaa kosiskella väkipakolla naapureita. Kannattamattomalta näyttävä Guggenheim-hanke tuskin lisää Espoon fuusiohalua, vaikka myönnettäköön, että 200 miljoonan hanke ei sentään millään muotoa ratkaise fuusiokysymystä.
Yllättävää tukea taiteilijat ja palveluistaan huolestuneet kaupunkilaiset saavat kaikkien talousviisaiden ja hallitusammattilaisten äidiltä, Sirkka Hämäläiseltä, joka toteaa MTV3:lle kylmästi:
Jos se on niin kannattavaa bisneksenä kun on sanottu, niin eiköhän silloin pitäisi löytyä yksityisestä sektorista siihen rahoitustakin.
Mutta huoli pois! Tahattoman koomisista itsenäisyyspäivän vastaanoton mekoistaan tunnetuksi tullut Marko Ahtisaaren vaimo sentään lupaa lahjoittaa tuhat euroa museon perustamiseen.
”
On the other side, it might be possible to reduce the funding gap by adopting a tighter policy on personnel and exhibition costs.
Joka tapauksessa kaupungin johto vaikuttaa olevan valmis kävelemään kansalaismielipiteen yli, koska ”tämä tilaisuus ei toistu” ja villin huhun mukaan jokin toinen yhtä pahasti Guggenheimin edessä suomettunut henkisten kääpiöiden valtakunta haluaisi projektin omakseen.
Keskellä säästöbudjettia ja kutistuvaa taloutta satojenmiljoonien satsaaminen fiilispohjalta pilvilinnaan kuvastaa ääretöntä ylimielisyyttä ja äänestäjien halveksuntaa. Valitettavasti Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n omahyväisyyttä ei voi mikään naarmuttaa. Paitsi demokratian ääni, onhan kunnallisvaalivuosi. Perussuomalaiset teroittavat jo hampaitaan tietäen, että jokainen suljettu kirjasto, koulu ja terveysasema tarkoittaa heille viittä valtuutettua lisää.
Vallankin, jos ja kun asia viedään läpi ilman minkäänlaista käsittelyä parissa viikossa.
Helsingin ja helsinkiläisten kannalta prosessista koituu pelkästään huonoja seurauksia. Sopimus valmistellaan kiireellä ja allekirjoitettaneen helmikuussa, jonka jälkeen lisenssimaksut alkavat virrata viivytyksettä Atlantin taakse. Ankara sopimussakko estää prosessin keskeyttämisen. Ja kaiken kukkuraksi syksyn vaalien jälkeen kaupunkia hallitsevat kansallismieliset ultrakonservatiivit, joille guggenheimilaiset ihan vapaaehtoisesti tarjoilevat jytkyn.
Miksi?
Koska Janne Gallen-Kallela-Sirénillä oli tylsää Gutenbergin galaksissa ja Jussi Pajusella tarve päteä.
Toimittaja luulee, että Neuvostoliitto on yhä olemassa ja että Kosmoksessa on jokin salainen vasemmistoklikki juomassa punaviiniä. | BELSEBUUBIN JUONIA (Korjaamo/Jouni Tervo)
Kaupunginjohtajalle faksattiin, että yksityiset rahoittajat ovat jo lastanneet kaksikymmentä rekkaa täyteen viisisatasia, mutta valitettavasti diesel oli kaikista lopussa. Että kestää vielä hetken. | Guggenheimin lisenssimaksu kustannettaisiin aluksi kaupungin rahalla (Helsingin Sanomat)
Kansa on amerikkalaisvastainen, neuvostomyönteinen, impivaaralainen natsilauma, joka vastustaa kaikkea kaunista silkkaa ilkeyttään. | MTV3:n kysely: Täystyrmäys Guggenheimille (MTV3)
Nokian uusi toimitusjohtaja saneeraa tuhansia työntekijöitä ulos firmasta vuonna 2011. Kultaisen kädenpuristuksen sijasta hän jakelee kultaisia neuvoja ja suihkuja.
Jussi Halla-aho ilmoittaa, että hänellä ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmällä on telepaattis-maaginen tieto siitä, mitä kansa oikeasti haluaa ja että kansa tekisi hyvin, jos pitäisi turpansa kiinni eikä häiritsisi vastavalittuja jytkyhallitsijoitaan.
Petri Matikainen keksii lätkäkisojen aikoihin olleensa nuorena miehenä kaukopartiossa ja etulinjassa. Valmentaja esittelee kranaatin repimiä taisteluarpiaan ällistyneelle ruotsalaismedialle.
Maikkari tavoittelee vuoden 2011 journalismipalkintoa esittelemällä kirkon, johon nuori Teuvo Hakkarainen murtautui ennen kuin tuli uskoon ja ryhtyi absolutistiksi.
Miehen seksuaalisuus on heinäkuun tärkein huolenaihe. Aamulehden mukaan Norjan massamurhaaja suoritti verilöylynsä, koska lesbostalinistifeministit eivät olleet ymmärtäneet antaa hänelle seksiä.
Pohjois-Karjala pääsee 15.9.2011 otsikoihin muustakin kuin väkivaltaisista rasisteistaan. Kiteen kaupunginvaltuusto harkitsee kunnan nimen muuttamista Pamplonaksi.
James Hirvisaari on syytänyt suhteetonta, perustelematonta vihaa ja syytöksiä kaikkia erivärisiä ja -uskoisia ihmisiä kohtaan koko 2000-luvun. Jos hänen vainoharhojaan ei silitetä myötäkarvaan, kyse on ajojahdista.
Tasavallan presidentti ja Helsingin Sanomat käyvät aivan henkilökohtaisesti pilaamassa kansanedustajan isänpäivätunnelman. Taustalla on tutkimus, jonka mukaan Perussuomalaisten äänestäjissä on muihin puolueisiin verrattuna huomattava määrä rasisteja. Tätä ei olisi saanut kertoa, koska sananvap…
Perussuomalaiset haluaisivat myös, että naiset eivät hangoittelisi vastaan, kun mies haluaa seksiä avioliitossa. Ja että naiset pukeutuisivat ulkona käydessään siveästi – vaikkapa kasvot peittävään huiviin.
Tony Montana tuli tunnetuksi vuonna 1979 voitettuaan Suosikki-lehden järjestämän kilpailun Johnny & The Dodgers -yhtyeen kokoonpanossa. (Wikipedia)
Mitään ei tapahdu. Hallitus säätää toinen toistaan epäoikeudenmukaisempia lakeja, jotka riistävät viattomia elektroniikkaharrastajia, ja kaamos syvenee.
Vai…? Ehkä sittenkin jotain on meneillään. Seuraavassa katsaus perjantain kiihkeisiin uutisotsikoihin:
Olen prostituoitu, mutta siis vain rahasta, toteaa sataprosenttisesti heteroseksuaalinen BB-Janica, joka on sataprosenttisesti heteroseksuaalinen. | BB-Janica avautuu seksuaalisuudestaan (MTV3)
”Autot on hyvin turvattu kun ne eivät ole käytössä. Tässäkin tapauksessa ne olivat suljetulla alueella”, toteaa poliisi ja lisää: ”Hajaantukaa.” | Poliisiautojen polttaminen viittaa anarkisteihin (Yleisradio)
Ensimmäinen adventtisunnuntai oli ja meni. Uusi kirkkovuosi alkoi rennoissa tunnelmissa. Pohjanmaalla harjoitettiin kuntoliikuntaa ja Suomen eduskunnassa Teuvo Hakkarainensai ystävän eikä Parviaistenkaan heteroavioliitto kariutunut.
Onneksi pian palattiin takaisin päiväjärjestykseen:
Juha Mieto oli aikoinaan Suomen ainoa ihminen, joka ei tiennyt Jari Sillanpään rakkauselämän oikeaa laitaa. Nyt hiihtäjäsuuruudelle tuli suunnattomana yllätyksenä Suomen Keskustan ahdistavuus. | Juha Mieto moittii keskustan ministerit (Seinäjoen Sanomat)
Tieteiskirjailijat olivat optimisteja kuvaillessaan takavuosina ihmisten ja robottien välistä kamppailua. Kukapa olisi tiennyt, että koneet iskevät ensimmäisenä ihmisruumiin herkimään osaan, lompakkoon. | Pörssikone riehui berserkkinä – osti ja myi vailla tolkkua (Taloussanomat)
Joulunodotus on lähtenyt iloisesti liikkeelle. Kaasuputki-blogissa joulukalenterin uutis- ja muita luukkuja availlaan päivittäin, kunnes pukki tulee ja antaa kilteille lapsille uudet pelikonsolit ja älypuhelimet.
PÄIVITYS (klo 11.08). Tarkkasilmäinen lukija huomasi, että turkulais-naantalilainen kolarointi tapahtui jo vuonna 2007. Eli kyseessä on niin sanottu vintage-uutinen.
Vaasalaismiestä sanottiin rasistiksi ja ammuttiin. Paikallisen rasistikerhon jäsen on harmissaan: ”On aika outoa, että ammutaan ihmistä, jota ei tunneta, kerhon jäsen pohtii ja samalla harmittelee sitä, että täysin ulkopuolinen henkilö loukkaantui ampumisessa.” | Kuolema milleistä kiinni (Iltalehti)
Perussuomalaisten kansanedustaja yrittää täsmentää, että häntä ei suinkaan kiinnosta, mihin ruumiinaukkoon pannaan ja mitä, mutta kun. | Seksuaalivähemmistöt ja työnantajan oikeudet (Mika Niikko/Uusi Suomi)
Kokoomuslainen nörtti tuumaa, että perussuomalaisten kansanedustaja puhukoon, mitä puhuu, mutta että ad hominem on nyt tehty liian helpoksi. | Case Niikko – homorekisterin taustavoima (Ossi Mäntylahti/Uusi Suomi)
Suomalainen, 21-vuotias nainen putosi viisikerroksisen talon parvekkeelta Alanyassa ja menehtyi vammoihinsa. Syytä ei tiedetä, mutta tilanne vaikuttaa onnettomuudelta. Uutisen tultua julki niukassa muodossaan Hommaforum joka tapauksessa sähköistyi. Avainsanat ”parveke” ja ”turkkilainen poikaystävä” riittivät todisteiksi siitä, että kirottu rodunpettäjä sai mitä tilasi.
Riemu nuoren naisen kuolemasta oli aitoa. Oppipahan kerrasta.
Nyt, kun puhutaan kunniamurhista, pitäisi muistaa, että muiden muassa kurdikulttuurissa ne ovat äärimmäisiä tekoja ja liittyvät suvun asemaan yhteisössä. Miesten ”kunnia” tahriutuu, kun suvun naiset ”huoraavat” – esimerkiksi heilastelevat väärään jengiin kuuluvien miesten kanssa. Suvun miesten riiustelut eivät ole likikään yhtä vakava asia.
Suomessa tätä kunnia-asennetta lähimmäksi pääsevät hommalaiset itse: he monitoroivat kiimaisella kiihkeydellä kaikkia tapauksia, joissa suomalainen nainen on epäilyttävissä suhteissa muunmaalaisen ja etenkin eri uskontoa edustavan miehen kanssa.
Ulkomaalaisen ja erityisesti ei-eurooppalaisen miehen kanssa seurusteleva nainen saa hompansseilta osakseen kauneimmillaankin typeryksen leiman. Hänen tunteitaan ei pidetä aitoina, vaan hiukan lutkamaisen luonteen aikaansaamana jännityksen- ja seksinnälkänä.
Ja tietenkin jokainen suomalaisnaisen ja ulkomaalaismiehen suhteessa tapahtunut turma luetaan automaattisesti epäsäätyisen liiton tiliin. Vaikka foorumi täyttyy pulskista krokotiilinkyynelistä, rivien välistä tai aivan suoraan on luettavissa vilpitön nautinto tyydytetystä, jos kohta umpikierosta oikeudentunnosta: NAINEN SAI MITÄ TILASI.
Tämä siis siitä huolimatta, kuka on tehnyt ja mitä. Jos suomalaisella naisella on kurdimies ja nainen kuolee suojatieonnettomuudessa kahden askeleen tai tuhannen kilometrin päässä miehestään, kuolema ei missään tapauksessa voi johtua punaisia päin kaahanneesta Audista, liukkaista korkkareista jäisellä asfaltilla tai tuhannen promillen kännistä, vaan neek… karvakäs… kulttuurien yhteentörmäyksestä. Hommalogiikassa ei ole olemassa onnettomuuksia tai edes länsimaisia motiiveja ulkomaalaisten tekemille rikoksille.
Ilta-Sanomien uutisoimasta tapauksesta ei vielä sunnuntai-iltana ole selvillä kuin yleiset tapahtumat. Turkkilainen paikallislehti on tietävinään myös jotain reippaasta viinanjuonnista, minkä lisäksi vihjaillaan mustasukkaisuudesta. Hommalaisten silmissä tämä viimeistään todistaa kaiken.
Se, että suomalaismedia on joka viikonloppu mustanaan poliisiraportteja samanlaisista, viinapohjaisista kolmiodraamoista, ei tarkoita mitään. Suomalaismiehet näet tappelevat keskenään ja välillä tappavat nykyiset tahi entiset tyttöystävänsä täysin perustelluista, yksilöllisistä syistä, jotka johtuvat jostain aivan muusta kuin ”maan tavasta”.
Ilman ensimmäistäkään todistetta mistään raiskaustilastofoorumin siveyspoliisit ovat jo saaneet profetian, jonka mukaan pahasti käy kaikille naisille, elleivät Pohjolan salskeat ritarit käy suojelemaan heitä heiltä itseltään.
* * *
Ajatusleikkinä voisi pohtia tätä:
Alle 20-vuotiaalla naisella onkin ikäisensä kundikamun sijasta niskassaan 56-vuotias, naisen siveettömyydestä raivostunut turkkilainen aviomies. Ajatelkaamme, että mies olisi käynyt eroriidan tuoksinnassa tappelemassa naisen asunnolla. Olisivatko maahanmuuttokriitikot hätkähtäneet? Jos mies olisi repinyt naista hiuksista ja lyönyt päähän, olisivatko maahanmuuttokriitikot tulkinneet sen johtuvaksi etelämaalaisesta kansanluonteesta? Mitä maahanmuuttokriitikot olisivat sanoneet siitä, että naisella on koko ajan ollut luonaan myös hänen pieni tyttärensä aiemmasta suhteestaan? Miten maahanmuuttokriitikot suhtautuisivat siihen, ettei virkavalta puutu asiaan mitenkään?
Tapaus on näet olemassa, mutta mies on ei ole turkkilainen, vaan turkkalainen: supisuomalainen Jussi Parviainen, jonka suhde 19-vuotiaaseen Saanaan on hyvin dokumentoitu kaikkialla.
Ihmissuhteet – ne ovat kenties hankalimmat asiat itse kunkin elämässä. Kvantittuneiden spinien laskeskelu on helppoa kuin heinänteko, kun sitä verrataan inhimillisen parinmuodostuksen mutkikkaisiin yhtälöihin.
Hyvä esimerkkitapaus ihmissuhteiden loputtomasta kiemuraisuudesta on Matin ja Tepon jälkeen maailman kuuluisin turkulaiskaksikko, Elina Kiikko ja Ilkka Kanerva. Tunnetun poliitikon ja lentokenttätyöntekijän yhteiselämä kun on ollut kampaamokeskusteluiden keskiössä jo vuosia eikä edes Jumalan silmien alla annettu lupaus aviosäätyyn astumisesta ole vakuuttanut ihmisiä siitä, että asia olisi loppunkäsitelty.
Kun eihän se ole.
Kanervalla on tunnustetusti vahvat ja näppärät sormet, joilla naisensaasyttymään, joten voidaan olettaa hänen naisystäviensä luonnostaankin olevan erityisen alttiita juuri tekstuaaliselle lähestymistavalle. Niinpä, kun Elina Kiikon ja täysin tuntemattoman Klaus Tuomisenmobiiliviestinnällinen ”kengurumeininki” kävi ilmi, kansalaiset eivät juuri korviaan lotkauttaneet.
Jotain outoa kuviossa on. Entinen uimarinrouva ja missifinalistiSusanna Sievinen tunsi sisikunnassaan kurnivan journalistisen uutisnälän. Tottuneesti hän tarttui härkää sarvista ja haastatteli omalla, kieliopillisesti haasteellisella tavallaan koko ménage à trois’n.
Egorazzin Comic Sans -kylläisessä artikkelissaTauskiksi Tauskin paikalle haluava Tuominen myöntää, että intiimi tekstisuhde alkoi facebookitse vasta kaksi viikkoa sitten. Hän tietää Elina Kiikon käyttävän ”Victoria’s Secret piksuja”, ja ehkä on tullut vähän tavattuakin. Ymmärrettävästi Elina Kiikko on tästä huomiosta äimänä. Hän ei ole tunne koko jätkää ja että senhän piti olla kiinnostunut lastensuojelusta.
Mutta miksi text and tell? Tuominen myöntää, että koko tempun takana oli vain mystinen tarve näpäyttää Ilkka Kanervaa. Miksi? Koska se on Ilkka Kanerva. Joka ei silti aio menettää malttiaan, vaikka rouvansa on – pysäyttäkää painokoneet – vastannut tekstariin.
Normaalissa, aikuisten maailmassa tekstiviestien, pikkutuhmienkaan, vaihtelua ei pidetä suhteena sinänsä. Vaan julkkiksiin pätevät samat säännöt kuin peruskoululaisiin: jos ne puhuu kahdestaan, ne seuccaa.
Mutta entäpä, kun ystävyys- tai seurustelusuhteessa petetään. Katastrofi!
Tällainen kauhunhetki koettiin, kun Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja Timo Soini koki rakkaimman ääniharavansa puhuneen hoopoja, toivottaneen kreikkalaisille sotilasvallankaappausta.
”Tähänkö loppui Perussuomalaisten taru?” (keskustelija Hommaforumilla)
Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon ystävyys joutui Kiikko–Kanerva-pariskunnan tavoin koetukselle pahimpaan yläastetyyliin. Tohtorin verbaliikka kävi keulimaan sosiaalisessa mediassa tavalla, joka oli liikaa maisterille. Suomalaiseen perinnäistapaan Venäjältä palaileva puoluejohtaja joutui jo junassa etähyllyttämään Mestarin ja sanomaan joitakin kovia sanoja koko puolueensa teutaroivalle sisufraktiolle. Tapahtumain kulkua on turha tässä käydä enempää läpi, sillä kaikki on dokumentoitu tarkoin täällä ja täällä, kiitos Vihreiden De Gröna superbloggaaja Erkki Perälän.
”Jos otsikko on totta, niin tämä on koko maahanmuuttokriittisen liikkeen historian synkin päivä.” (toinen keskustelija Hommaforumilla)
Tohtori Halla-ahon ja vennamolaispuolueen välistä paritanssia kiinteästi monitoroiva puskaraiskausfoorumi sähköistyi. Nyt jo yli 35-sivuinen keskustelu pohtii edelleen, mikä meni vikaan ja miksi. Kuten aina idolien riidoissa ja eroissa, myös tässä tapauksessa pettymystään ruotinut fanilauma oivalsi jo alkumetreillä, mistä päästä kansaa kusetetaan.
”Tankkicausti” eteni kulovalkean tavoin ulkopuolisten syyllisten etsimiseen. Inha media koko jutun juonitteli!
Timpen sanomiset on todnäk. toimittajien erektiossaan laatimia orgastisia fantasioita, eikä lähelläkään totuutta, luulen. Odotellaas vielä hetki ihan virallista pläjäystä. Mitään oikeaa syytä erottamiselle en näe.
Elämme todellakin ihmeellisä asioita kuin jonkun perkeleen naamakirjan jorinat ovat roskalehtien lööppikamaa. Ehdotan siis naamakirjan käyttäjille lisäverolappua. Vaikkapa 1000 euroa per vuosi.
Mistä sinä tiedät varmuudella, että onko Soini sanonut niin kuin iltapulju väittää. Sinä ja moni muu näytätte pitävän iltapuljun uutista totuutena..
Mielenkiintoisin sivujuonne homma-ammeessa syntyneessä ristiaallokossa oli Jussi Halla-ahon kautta aikojen käsittämättömimmän mediaulostulon pintautuminen uudelleen.
Koska joka tapauksessa on selvää, että Jussi Halla-ahosta ei voi julkaista minkäänlaista lehtikuva ilman, että se todetaan pilkanteoksi, voidaan itse asiassa ryhtyä tekemään sitä ihan oikeasti.
Kontula on asuinalue ja synonyymi Helsingin 47. kaupunginosalle eli Mellunkylän peruspiirille. Se sijaitsee kaupungin itäisellä laidalla ja on kaupunki itsessään omine lähiöineen ja kaksine metroasemineen. Kaikkiaan kymmenen neliökilometrin alueella asuu ihmisiä yhtä paljon kuin Kajaanissa (2 264,01 km²): yli kolmekymmentäkuusituhatta asukasta, joille Itäkeskus on yksi lähikauppa muiden joukossa ja metro tutumpi kulkuneuvo kuin henkilöauto.
Kontulalla ja itähelsinkiläisillä lähiöillä on paha maine sikäli kuin niiden olemassaoloa tiedetään. Tuskin kukaan Helsingin ulkopuolella on kuullutkaan Puotilasta tai Roihuvuoresta, näistä kulttuuriväen suosimista boheemikaupunginosista. Tammisalon ja Marjaniemen tapaisia kultahammasrannikoita ei mielletä Itä-Helsingiksi edes Itä-Helsingissä, vaikka alueet fyysisesti ovat melkein Itäkeskuksen kainalossa.
Ei, kun sanotaan ”lähiö” ja ”Itä-Helsinki” samassa lauseessa, tarkoitetaan Kontulaa ja jotain, jota Helsingin Katajanokalla asuva rovaniemeläis-espoolainen Jari Tervo nimitti Mogadishu Avenueksi.
Elokuussa 2011 Kontulassa järjestettiin yhdeksättä kertaa KontuFestari-niminen ilmainen musiikkitapahtuma. Tilaisuus on aina ollut suosittu – muun muassa vuonna 2004 paikalle Kontulan Kelkkapuistoon saapui bussilasteittain yleisöä pitkin Keski-Eurooppaa vain todistamaan Amorphis-yhtyeen silloisen laulajan viimeistä keikkaa. Tilaisuus on ollut alusta asti avoin kaikille, minkä vuoksi laajaa, kumpuilevaa nurmikenttää ovat kansoittaneet lapset, nuoret, perheet, juopot, raittiit, suomenkieliset ja ulkomaalaiset.
KontuFestari onnistui hyvin ja suunnitelmien mukaisesti, jopa edellisvuosia paremmin. Ylimitoitetusta median jälkijulkisuudesta huolimatta itse tapahtuman järjestelyt ja ohjelma saivat kiitosta yleisöltä, jota oli päivän aikana 6 000-7 000 paikan päällä. Loppuillan itähelsinkiläisten räppiyhtyeiden esityksiä seurasi n. 2 500 iloisella ja hyvällä tuulella ollutta ihmistä.
Normaalisti joukkoviestimet uutisoisivatkin riemukkaasti, että festivaalien suosio yllätti. Että tapahtuma oli jymymenestys, kaikilla oli kivaa.
Mutta ei Kontulassa.
Useimmille helsinkiläistoimittajille pääkaupungin alueet yli sadan metrin päässä Lasipalatsin salavasta ovat vieraita ja pelottavia eikä niistä haluta tietää mitään. Toisinaan joku hurjapäisempi avustaja lähtee safarille metron itäpään asemille, mutta tuolloinkin kyseessä on piipahdus eksoottiseen maisemaan katsomaan, miten jalo villi – hyvässä lykyssä vieläpä maahanmuuttaja – elää näissä luonnottomissa oloissa, jonne ei edes pääse raitiovaunulla ja jossa ei ole pieniä kivijalkakauppoja, joista voisi valehdella ostavansa nuorten muotoilijoiden tekemiä taide-esineitä.
Mutta hetkinen, olihan festareilla esiintymässä Suomen kuuluisimpia rap-artisteja. Asan ja Jätkäjätkien sekä Steen1:n esiintymisiä seurasi Notkean Rotan 10-vuotisjuhlakonsertti Rane Raitsikan, Petoksen ja Mato Valtosen kanssa. Ja kulttuuriministeri juontamassa bändejä lavalle. Sattuisiko sellainen kiinnostamaan kaupunki- ja kulttuuritoimittajia, jotka niin kovin hehkuttavat pohjoisen metropolin urbaania sykettä?
Ei, mitä turhia. Onhan Sanomatalolle toimitettu tiedotteet niin tapahtumanjärjestäjältä kuin poliisilta: ensimmäinen kertoo, mitä aiottiin, ja jälkimmäinen, mitä saatiin.
Pelko ja vainoa. Otsikoita, joilla yritetään perustella poliisin tarve uusille etälamauttimille ja joukkojenhallintavälineille. Uutisia, joilla ruokitaan perustelematonta pelkoa. Tietoja, jotka ovat aidosti valheellisia. Mielettömiä lauseita, joissa väitetään, että ”sadat päihtyneet käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan”.
STT:n sellaisenaan lainaama poliisitiedote ei kerro mitään konserteista. Se ei näytä festarialuetta, lapsia tanssimassa musiikin tahdissa, hyväntuulisia järjestysmiehiä ja skeittailevia teinejä. Se ei näytä pariskuntia suutelemassa rinteessä. Se ei näytä makkaraperuna-annostaan näykkivä perheitä, metrilakukauppiaita, Njassan stadilaista nasaaliääntä tai lettukahvilan jonoa.
Se kertoo vain, että festivaaleihin liittymätön risukasa paloi ja että humalaiset olivat humalassa. Ja että o tempora, o mores, nykyajan nuoret, miksi ne eivät enää hakkaa halkoja sotaveteraaneille niin kuin me teimme 60-luvulla.
Alma Media sai kunnian laatia omituisimmat uutiset asiasta, josta yhtiön yhdelläkään viestintävälineellä ei ollut minkäänlaista ensi käden tietoa. Iltalehti teki geneerisen ”palavat lähiöt” -uutisensa, mutta muisti sitten, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ennenkin ollut alle sadan kilometrin säteellä jostakin tapahtumasta. Nopealla kynänvedolla umpikokoomuslainen julkaisu päättää korvata sanan ”festivaali” sanalla ”mellakka”.
Ministeri keskellä mellakkaa -jutussa Arhinmäki yrittää sanoa, että eihän siellä tätä nuotiota lukuun ottamatta mitään tapahtunut. Lehti ei tätä usko, vaikka Arhinmäki oli itse paikalla ja toimittaja ei.
Heti perään saman konsernin tamperelainen Aamulehti tiesi linkittää Kontulan ”mellakan” täysin surrealistisesti Tampereen ”mellakkaan”, jotka ovat molemmat kytköksissä ”hip hop -kulttuuriin” ja ehkäpä sitä kautta taianomaisesti Lontoon tapahtumiin ja jos vaikka vähän sosialismiin, maahanmuuttajiin ja muihin lehden sovinistista toimituskuntaa uhkaaviin, porvarillis-patriarkaalista maailmankuvaa kalvaviin ilmiöihin.
Myös Tampereen poliisi oli viikonloppuna täystyöllistetty. Hip hop -festivaali Blockfest houkutteli Tampereen keskustaan sankoin joukoin nuoria, jotka tappelivat ja aiheuttivat häiriötä.
– Meillä oli tiukemmat turvajärjestelyt kuin aiempina vuosina ja kaikki meni ihan nappiin. Meillä oli entistä tarkemmin valittu turvamiesporukka, yhteensä 20 ammattilaista. Turvapäällikkömme antoi apua sekä poliisille että pelastuslaitokselle, [festivaalituottaja Ilkka] Tuominen toteaa.
– Ohjelma toimi erittäin hyvin. Jätkäjätkät veti erittäin hyvän keikan ja paikalliset bändit esiintyivät omille kannattajilleen, Tuominen selvittää.
– Meistä riippumattomista syistä joku päätti polttaa Porttitien varresta risukasan, Tuominen huokaa.
Näettehän, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Yleisradio, Aamulehti, Iltalehti, MTV3, se ei ole tuon vaikeampaa.
Mannerheimista Guggenheimiin! Säätiön suomalaisjäsenen kautta Helsingin taidemuseon johtaja heitti täkynsä koukkuineen kaupungin päättäjille. Pelissä oli paljon. GKS saisi kukaties ihan oikean jättiläismuseon egonsa loppusijoituspaikaksi, ikuisten rahoitushuoliensa kanssa painiva säätiö saisi miljoonia vastikkeettomia dollareita ja Helsingin kaupunki saisi laskun.
