Solvaukset ja loukkaantumiset ovat jatkuneet muuttumattomina siitä lähtien, kun maailma oli nuori ja Jeesus ratsasteli dinosauruksella ympäri Galileaa.
Juonenkäänteet ovat niin vikkeliä, että rahvas ei aina itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun kansanedustaja on ensin solvannut hävyttömästi todellisia ja kuviteltuja vastustajiaan ja hetkeä myöhemmin jo itse loukkaantunut saamastaan todellisesta tai kuvitellusta palautteesta. Ja taas tulee täyslaidallinen itse aiheutettua kiihkoa. Vihapuhekin on melko mieto ja tylsämielinen ilmaus tälle kaiken läpitunkevalle ilkeydelle – jota kaikista puolueista harrastaa juuri se, joka väittää edustavansa aidointa suomalaisuutta.
Ei ihme, että sarjakuvataiteilija Ville Ranta päätti piirtää kuvan aiheesta. Paperille pääsi raivopäinen persulauma, joka on olemassa vain kylvääkseen ihmisvihaa.
Piirros osui täsmälleen keskelle kivuliasta totuutta, sillä naisia, ulkomaalaisia ja homoseksuaaleja vainoava eduskuntaryhmä loukkaantui reflektiostaan kuolettavasti.
Harrastajanekromantti Mika Niikko ei suostunut sietämään loukkausta, vaan päätti laatia kantelun Julkisen sanan neuvostolle, joka siis on median itsesääntelyelin. Tämän median, joka niin armottomasti vainoaa juuri Perussuomalaisia ja etenkin puolueen hullusiipeä.
Ikävä kyllä hulluus vetää puoleensa. Toimittajalle helpoin jutunaihe on erikoinen ihminen, jolla on erikoisia mielipiteitä. Ja kas, siinä mielessä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on journalismin musta aukko: sen hulluus on supermassiivista, ja jokainen siitä tehty juttu – kuten tämä blogimerkintä – vain paisuttaa hulluutta. Foliopipopäät saavat itseään koskevista artikkeleista vahvistusta uskolleen. Ja taas Aatos Erkko on stalinistinen reptiliaani, joka toteuttaa Bilderberg-ryhmän salaista agendaa romuttaa Suomi tuomalla maahan ehkä jopa tuhat pakolaista.
Typerän loukkaantumiskierteen yllättävin ja toimivin katkaisuyritys nähtiin, kun pahin vihanlietsoja kokeili Facebookissa sarkasmia. Valitettavasti kyseessä on Suomi. Tämäntapaiset sivallukset ymmärretään puolin ja toisin joko ylimielisenä ilkeilynä tai kirjaimellisena totena.
Ja se on todellinen harmi, sillä Halla-ahon vastaus oli oikeasti hiton näppärä. Väittelyilmapiiri olisi parempi, elleivät osapuolet niin sinnikkäästi haluaisi loukkaantua jokaisesta välimerkistä.
Siksi ojennettakoon käsi. Hyvän yhteistyöhalun, joulurauhan ja sillanrakentamisen merkeissä Kaasuputki-blogi tarjoaa Hommaforumille liudan valmiita uutisnostoja kulttuurien yhteentörmäyksestä ja maahanmuuton varjopuolista. Näistä kelpaa väitellä monta viikkoa:
Onko koskaan kerrottu uutista, jossa suomalainen lainkuuliainen kansalainen ajaa ulkomaalaisten rikollisten yli? Aivan, miksiköhän ei? | Huumenainen törmäsi suomalaispyöräilijään USA:ssa (Iltalehti)
Nokian uusi toimitusjohtaja saneeraa tuhansia työntekijöitä ulos firmasta vuonna 2011. Kultaisen kädenpuristuksen sijasta hän jakelee kultaisia neuvoja ja suihkuja.
Jussi Halla-aho ilmoittaa, että hänellä ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmällä on telepaattis-maaginen tieto siitä, mitä kansa oikeasti haluaa ja että kansa tekisi hyvin, jos pitäisi turpansa kiinni eikä häiritsisi vastavalittuja jytkyhallitsijoitaan.
Petri Matikainen keksii lätkäkisojen aikoihin olleensa nuorena miehenä kaukopartiossa ja etulinjassa. Valmentaja esittelee kranaatin repimiä taisteluarpiaan ällistyneelle ruotsalaismedialle.
Maikkari tavoittelee vuoden 2011 journalismipalkintoa esittelemällä kirkon, johon nuori Teuvo Hakkarainen murtautui ennen kuin tuli uskoon ja ryhtyi absolutistiksi.
Miehen seksuaalisuus on heinäkuun tärkein huolenaihe. Aamulehden mukaan Norjan massamurhaaja suoritti verilöylynsä, koska lesbostalinistifeministit eivät olleet ymmärtäneet antaa hänelle seksiä.
Pohjois-Karjala pääsee 15.9.2011 otsikoihin muustakin kuin väkivaltaisista rasisteistaan. Kiteen kaupunginvaltuusto harkitsee kunnan nimen muuttamista Pamplonaksi.
James Hirvisaari on syytänyt suhteetonta, perustelematonta vihaa ja syytöksiä kaikkia erivärisiä ja -uskoisia ihmisiä kohtaan koko 2000-luvun. Jos hänen vainoharhojaan ei silitetä myötäkarvaan, kyse on ajojahdista.
Tasavallan presidentti ja Helsingin Sanomat käyvät aivan henkilökohtaisesti pilaamassa kansanedustajan isänpäivätunnelman. Taustalla on tutkimus, jonka mukaan Perussuomalaisten äänestäjissä on muihin puolueisiin verrattuna huomattava määrä rasisteja. Tätä ei olisi saanut kertoa, koska sananvap…
Perussuomalaiset haluaisivat myös, että naiset eivät hangoittelisi vastaan, kun mies haluaa seksiä avioliitossa. Ja että naiset pukeutuisivat ulkona käydessään siveästi – vaikkapa kasvot peittävään huiviin.
– Vieläkö se jatkaa? Aina kun pitäisi puhua ruskeiden ihmisten maahantulon estämisestä tai minareettikiellosta, se katsoo minua ja purskahtaa nauruun. Kohta kyllä menen itkemään tästä Ristolle.
Kaasuputki-blogi edustaa määritelmällisesti ”elämää Zeitgeistissa”. Tärkeää on muistaa, että tässä yhteydessä sanalla Zeitgeist viitataan kirjaimellisesti ”ajan henkeen”, ei superfoodeja popsiviin, kemikaalivanoja bongaileviin, liikaa pilveä polttaviin hopea-addikteihin.
Yksi keino kellua ajopuuna ajan akanvirrassa on tarkkailla sähköistä liikennettä. Kuka klikkaa ja mitä – ja miksi.
Vuoden 2011 kolme luetuinta artikkelia – tähän mennessä – kertovat hiukan samasta asiasta eri keinoin. Ne kritisoivat idioottikonservatismia: suurten ikäluokkien valenostalgiaa, hommalaista rasismia ja kaupallistettua isänmaallisuutta.
Jos suomalaisella naisella on kurdimies ja nainen kuolee suojatieonnettomuudessa kahden askeleen tai tuhannen kilometrin päässä miehestään, kuolema ei missään tapauksessa voi johtua punaisia päin kaahanneesta Audista, liukkaista korkkareista jäisellä asfaltilla tai tuhannen promillen kännistä, vaan neek… karvakäs… kulttuurien yhteentörmäyksestä.
Hävyttömimmillään täyttä eläkettä ja erilaisia esiintymis- ja kirjoituspalkkioita ynnä tunnustuspalkintoja kaksin käsin rohmuava professori Kari Uusikylä on syyttäessään toimeentulominimin alla sinnitteleviä opiskelijoita ahneudesta.
Syntyi musiikkia, jossa syvimmät tunteet liittyvät arjen heteronormatiiviseen harmauteen, jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuihin, sotaveteraani-isoisiin ja – suvainnette – munien rapsutteluun kotisohvalla.
Kaasuputken lukijakunta ohjautuu sisään nokkelien tekstien ääreen usiaita reittejä. Karkeasti ottaen puolet lukijoista on klikannut vetävää otsikkoa Facebookissa, 12,5 % pitää linkkiä kirjanmerkeissään ja reilu viidennes eksyy blogiin netin hakupalvelujen opastamana.
Facebook ei paljasta reittejään, mutta hakukoneiden metkut rekisteröidään tarkoin. Kaasuputken viisikymmentä suosituinta hakua vuodelta 2011 kertoo, mikä suomalaisia kiinnostaa juuri nyt.
kansan uutiset
kaasuputki
virpi salmi
arto länsman
jami järvinen
kansanuutiset
seksivideot
wille rydman
carl danhammer
kari uusikylä
lex soininvaara
kyösti tarvainen
risto nurkkala
tuomas holopainen johanna kurkela
porno
hanna-leena hemming
mikael pentikäinen
lisa lampanelli
teuvo hakkarainen
johanna kurkela tuomas holopainen
arto länsman ikä
www.kansanuutiset.fi
kaasuputki blogi
stx sisustusvarustelu
tomi walamies
matti putkonen
teuvo hakkarainen viitasaari
poju zabludowicz
rothschild alumiini
jouni tervo
saunasolmu
anu harkki
guggenheim haatainen tennispalatsi
aarno laitinen
milano
susanna kuparinen
länkipohja
pezhman ahmadi
herutuskuvia
pentti stranius
sisupuukko
emilia kukkala
erkki nysten
hanna nikkanen sauli niinistö
janten laki
http://www.kansanuutiset.fi/
janne virkkunen
kadonnut symboli
pedobear
jorma pokkinen
Mainittakoon myös, että eräässä aiemmassa blogissa jo vuonna 2006 hakusana ”seksivideot” oli kymmenen kärjessä. Tällöin tosin muodossa ”susanna sievisen seksivideot”.
Yleisradiolle saatiin aikaan rahoitusratkaisu. Tv-maksu jää historiaan ja tilalle astuu progressiivinen mediavero, joka kerätään sekä ansio- että pääomatuloista ja jonka myös yritykset maksavat.
Erikoisuutena maksussa on muiden muassa se, että progressio ulottuu jopa yritysmaailmaan:
Myös vuosittain yli 400 000 euron liikevaihdon omaavat yritykset ja yhteisöt osallistuvat julkisen palvelun rahoitukseen maksamalla liikevaihtoon suhteutetun veron. Yrityksiä varten luodaan kaksiportainen maksuperusteinen järjestelmä, jolla kerätään vuosittain 22 miljoonaa euroa YLE-veroa. Yrityksiltä ja yhteisöiltä jonka liikevaihto on yli 400 000 euroa, mutta alle yksi miljoona euroa, YLE-vero on noin 317 euroa. Yli miljoonan euron liikevaihdon omaavilta yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä vero on noin 634 euroa.
Vastalahjaksi maksuvelvoitteestaan etenkin viestintäyritykset saivat uuteen Yleisradiolakiin näppärän jarrupykälän. Ylen poliittisesti valittu hallintoneuvosto näet velvoitetaan arvioimaan ”ennakolta merkittävät uudet palvelut ja toiminnot suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen”.
Ja tämän ennakkoarvioinnin voi siis pyytää kuka tahansa ”sellainen oikeushenkilö, jonka etua asia koskee”.
Tämä ei silti tyydytä yksityisiä mediataloja, jotka täyttivät pääkirjoitussivunsa tuskanparahduksilla:
”Veronmaksajat maksavat, muu mediakenttä voi vain kadehtia”, toteaa Etelä-Suomen Sanomat.
”On ihmisiä, joiden uskonnollinen vakaumus kieltää telkkarin tuijottamisen. Lisäksi on ihmisiä, jotka eivät muusta syystä halua kotiinsa televisiota. Moni pitää television tuijottamista täysin turhana eikä katso ohjelmia tietokoneen kauttakaan. Silti hekin joutuvat maksamaan uutta veroa”, vuodattaa krokotiilinkyyneleitään Lapin Kansa.
”Toisaalta Ylen tekijöiden ei pitäisi tuhlata panoksiaan hömppäkilpailuun kaupallisten kanavien kanssa”, muistuttelee tekohurskaasti Alma Median toinen lappilaislehti.
”Ylen rahoituksen vatvominen vei aikaa tärkeämmältä työltä”, otsikoi otsaansa kurtisteleva Ilkka-lehti.
”Jo 1600-luvulla keksittiin uusia veroja, kun vanhoja ei kehdattu nostaa”, tiivistää Iltalehti itkuraivarinsa ingressissään.
Ilta-Sanomat huomauttaa nyyhkytyksensä lomassa, että Yleisradio on kuolettava uhka kaikelle viestinnälle: ”Laki edellyttää, että Ylestä ei synnytetä julkisen palveluvelvoitteensa ulkopuolelle rönsyilevää viestintäjättiä, joka takuuvarman rahoituksensa turvin tuhoaa kaupallisen viestinnän toimintaedellytykset.”
”Johtavien poliitikkojen ja Yleisradion kiinteä symbioosi ei vahvista kuvaa riippumattomasta Yleisradiosta”, kehtaa Helsingin Sanomat vielä huomauttaa lisäten uusia tasoja tekopyhyyden määritelmään.
Kainuun Sanomat kaivoi hihastaan kaikkien väittelyiden voittajan, vanhuskortin: ”Pitääkö Moska -tv-sarjan kaltaisten ohjelmien rahoituksen olla paremmin turvattu kuin esim. vanhusten- ja sairaanhoidon, joiden rahoituksesta hallitus ja eduskunta voivat päättää kulloisenkin taloustilanteen mukaan.”
”Kansalaiset maksavat ja piikki näyttää olevan auki. Yleisradio saa käytännössä itse rajata julkisen palvelun ja laajentaa reviiriään esimerkiksi julkaisutoimintaan”, hämmästelee Valtteri Niiranen.
Hei, mediajätit, ette ole yksin! Myös Hommaforum on teidän kanssanne samalla puolella. Yleisradion rahoitusmalli ensimmäistä kertaa yhdistää viherstalinistien mokutusmediat ja ulkomaalaisvastaiset rasistit!
Kontula on asuinalue ja synonyymi Helsingin 47. kaupunginosalle eli Mellunkylän peruspiirille. Se sijaitsee kaupungin itäisellä laidalla ja on kaupunki itsessään omine lähiöineen ja kaksine metroasemineen. Kaikkiaan kymmenen neliökilometrin alueella asuu ihmisiä yhtä paljon kuin Kajaanissa (2 264,01 km²): yli kolmekymmentäkuusituhatta asukasta, joille Itäkeskus on yksi lähikauppa muiden joukossa ja metro tutumpi kulkuneuvo kuin henkilöauto.
Kontulalla ja itähelsinkiläisillä lähiöillä on paha maine sikäli kuin niiden olemassaoloa tiedetään. Tuskin kukaan Helsingin ulkopuolella on kuullutkaan Puotilasta tai Roihuvuoresta, näistä kulttuuriväen suosimista boheemikaupunginosista. Tammisalon ja Marjaniemen tapaisia kultahammasrannikoita ei mielletä Itä-Helsingiksi edes Itä-Helsingissä, vaikka alueet fyysisesti ovat melkein Itäkeskuksen kainalossa.
Ei, kun sanotaan ”lähiö” ja ”Itä-Helsinki” samassa lauseessa, tarkoitetaan Kontulaa ja jotain, jota Helsingin Katajanokalla asuva rovaniemeläis-espoolainen Jari Tervo nimitti Mogadishu Avenueksi.
Elokuussa 2011 Kontulassa järjestettiin yhdeksättä kertaa KontuFestari-niminen ilmainen musiikkitapahtuma. Tilaisuus on aina ollut suosittu – muun muassa vuonna 2004 paikalle Kontulan Kelkkapuistoon saapui bussilasteittain yleisöä pitkin Keski-Eurooppaa vain todistamaan Amorphis-yhtyeen silloisen laulajan viimeistä keikkaa. Tilaisuus on ollut alusta asti avoin kaikille, minkä vuoksi laajaa, kumpuilevaa nurmikenttää ovat kansoittaneet lapset, nuoret, perheet, juopot, raittiit, suomenkieliset ja ulkomaalaiset.
KontuFestari onnistui hyvin ja suunnitelmien mukaisesti, jopa edellisvuosia paremmin. Ylimitoitetusta median jälkijulkisuudesta huolimatta itse tapahtuman järjestelyt ja ohjelma saivat kiitosta yleisöltä, jota oli päivän aikana 6 000-7 000 paikan päällä. Loppuillan itähelsinkiläisten räppiyhtyeiden esityksiä seurasi n. 2 500 iloisella ja hyvällä tuulella ollutta ihmistä.
Normaalisti joukkoviestimet uutisoisivatkin riemukkaasti, että festivaalien suosio yllätti. Että tapahtuma oli jymymenestys, kaikilla oli kivaa.
Mutta ei Kontulassa.
Useimmille helsinkiläistoimittajille pääkaupungin alueet yli sadan metrin päässä Lasipalatsin salavasta ovat vieraita ja pelottavia eikä niistä haluta tietää mitään. Toisinaan joku hurjapäisempi avustaja lähtee safarille metron itäpään asemille, mutta tuolloinkin kyseessä on piipahdus eksoottiseen maisemaan katsomaan, miten jalo villi – hyvässä lykyssä vieläpä maahanmuuttaja – elää näissä luonnottomissa oloissa, jonne ei edes pääse raitiovaunulla ja jossa ei ole pieniä kivijalkakauppoja, joista voisi valehdella ostavansa nuorten muotoilijoiden tekemiä taide-esineitä.
Mutta hetkinen, olihan festareilla esiintymässä Suomen kuuluisimpia rap-artisteja. Asan ja Jätkäjätkien sekä Steen1:n esiintymisiä seurasi Notkean Rotan 10-vuotisjuhlakonsertti Rane Raitsikan, Petoksen ja Mato Valtosen kanssa. Ja kulttuuriministeri juontamassa bändejä lavalle. Sattuisiko sellainen kiinnostamaan kaupunki- ja kulttuuritoimittajia, jotka niin kovin hehkuttavat pohjoisen metropolin urbaania sykettä?
Ei, mitä turhia. Onhan Sanomatalolle toimitettu tiedotteet niin tapahtumanjärjestäjältä kuin poliisilta: ensimmäinen kertoo, mitä aiottiin, ja jälkimmäinen, mitä saatiin.
Pelko ja vainoa. Otsikoita, joilla yritetään perustella poliisin tarve uusille etälamauttimille ja joukkojenhallintavälineille. Uutisia, joilla ruokitaan perustelematonta pelkoa. Tietoja, jotka ovat aidosti valheellisia. Mielettömiä lauseita, joissa väitetään, että ”sadat päihtyneet käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti sekä poliisia että palomiehiä kohtaan”.
STT:n sellaisenaan lainaama poliisitiedote ei kerro mitään konserteista. Se ei näytä festarialuetta, lapsia tanssimassa musiikin tahdissa, hyväntuulisia järjestysmiehiä ja skeittailevia teinejä. Se ei näytä pariskuntia suutelemassa rinteessä. Se ei näytä makkaraperuna-annostaan näykkivä perheitä, metrilakukauppiaita, Njassan stadilaista nasaaliääntä tai lettukahvilan jonoa.
Se kertoo vain, että festivaaleihin liittymätön risukasa paloi ja että humalaiset olivat humalassa. Ja että o tempora, o mores, nykyajan nuoret, miksi ne eivät enää hakkaa halkoja sotaveteraaneille niin kuin me teimme 60-luvulla.
Alma Media sai kunnian laatia omituisimmat uutiset asiasta, josta yhtiön yhdelläkään viestintävälineellä ei ollut minkäänlaista ensi käden tietoa. Iltalehti teki geneerisen ”palavat lähiöt” -uutisensa, mutta muisti sitten, että Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ennenkin ollut alle sadan kilometrin säteellä jostakin tapahtumasta. Nopealla kynänvedolla umpikokoomuslainen julkaisu päättää korvata sanan ”festivaali” sanalla ”mellakka”.
Ministeri keskellä mellakkaa -jutussa Arhinmäki yrittää sanoa, että eihän siellä tätä nuotiota lukuun ottamatta mitään tapahtunut. Lehti ei tätä usko, vaikka Arhinmäki oli itse paikalla ja toimittaja ei.
Heti perään saman konsernin tamperelainen Aamulehti tiesi linkittää Kontulan ”mellakan” täysin surrealistisesti Tampereen ”mellakkaan”, jotka ovat molemmat kytköksissä ”hip hop -kulttuuriin” ja ehkäpä sitä kautta taianomaisesti Lontoon tapahtumiin ja jos vaikka vähän sosialismiin, maahanmuuttajiin ja muihin lehden sovinistista toimituskuntaa uhkaaviin, porvarillis-patriarkaalista maailmankuvaa kalvaviin ilmiöihin.
Myös Tampereen poliisi oli viikonloppuna täystyöllistetty. Hip hop -festivaali Blockfest houkutteli Tampereen keskustaan sankoin joukoin nuoria, jotka tappelivat ja aiheuttivat häiriötä.
– Meillä oli tiukemmat turvajärjestelyt kuin aiempina vuosina ja kaikki meni ihan nappiin. Meillä oli entistä tarkemmin valittu turvamiesporukka, yhteensä 20 ammattilaista. Turvapäällikkömme antoi apua sekä poliisille että pelastuslaitokselle, [festivaalituottaja Ilkka] Tuominen toteaa.
– Ohjelma toimi erittäin hyvin. Jätkäjätkät veti erittäin hyvän keikan ja paikalliset bändit esiintyivät omille kannattajilleen, Tuominen selvittää.
– Meistä riippumattomista syistä joku päätti polttaa Porttitien varresta risukasan, Tuominen huokaa.
Näettehän, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Yleisradio, Aamulehti, Iltalehti, MTV3, se ei ole tuon vaikeampaa.
Lyhyeksi ajaksi viitasaarelainen sahuri varasti helsinkiläistoimittajien huomion, mutta nyt peli on palautettu sinne, minne se kuuluukin: Suomen pääkaupungin palavimpaan ongelmalähiöön, Eirabiaan.
Kaikki alkoi, kun tunnettu lingvisti ja J. R. R. Tolkien -asiantuntija Jussi Halla-aho (عليه السلام) antoi puhelinhaastattelun tamperelaiselle vasemmistojulkaisu Aamulehdelle.
Haastattelu on kaikkineen tässä:
Soitan Aamulehteen liittyvästä valokuva-asiasta. Olet kirjoittanut Aamulehden toimittajalle sähköpostilla lehden käyttämistä valokuvista, että…
– Yritä päästä asiaan, kiitos.
Kirjoitit, että niin kauan kuin ”tuollaisia kuvia” julkaistaan, et anna mihinkään asiaan kommentteja. Haluaisin kysyä, että mitä tämä tarkoittaa käytännössä.
– Mä sanoin jo, että sun on turha pyytää mihinkään asiaan kommenttia niin kauan kuin te käytätte tuollaisia valokuvia.
Mitä tämä ”tuollaisia valokuvia” tarkoittaa, mikä niissä on vikana?
– Sä voit miettiä sitä ihan keskenäs. Sä ehkä oivallat sen. Moikka.
Tavallinen kansalainen katselee Aamulehden artikkelia niin kuin mitä tahansa juttua jostakusta kansanedustajasta. Vain ammattivalokuvaaja, graafikko tai innokas amatöörikuvaaja saattaa pohtia, miksi Aamulehden tasoinen julkaisu käsittelee kuvan noin pahasti päin helvettiä.
Mutta ei muuta.
Jussi Halla-aho sitä vastoin näkee kuvassa ajojahdin, joka on osa hänen ja ”median” välistä eeppistä kamppailua. Tämän näkemyksensä – ammattitermein ilmaistuna harhansa – hän vie oikopäätä opetuslapsilleen. Ja nämä myötätuohtuvat.
Puheena ollut valokuva on Lehtikuva Oy:ltä ostettu arkistokuva, jonka valoisuutta on kuvankäsittelyohjelmassa jälkikäteen säädetty.
Näin ainakin pääteltiin lämminverikriittisten raviharrastajien Hummaforumilla, kun kuvaa oli parinkymmenen hengen voimin tuijotettu yhden vuorokauden ajan.
Kirkkaimman vision maahanmuutto- ja mediakriittisten eli ulkomaalais- ja toimittajavastaisten kansalaisten sielunmaisemasta antaa nimimerkki Nimismiehen ylläpitämä blogi, jossa ounastellaan kyseessä olevan musta- eli tässä tapauksessa valkomaalauskampanja.
Siis Aamulehden käyttämä valokuva. Joka esittää Jussi Halla-ahoa.
Mikä tarkalleen ottaen Jussi Halla-ahoa Aamulehden käyttämissä arkistokuvissa ärsyttää niin paljon, että se johtaa vihanlietsontaan ulkomaalaisvastaisella nettifoorumilla? Kun kohdehenkilö lisäksi jääräpäisesti kieltäytyy yksilöimästä ongelmakuvia, edessä on umpikuja.
Media eli joukkoviestimet heräsivät. On harvinaista, jos kohta ei tavatonta, että julkisuuden henkilö haluaa vaikuttaa siihen, millaisia kuvia hänestä levitetään. Viimeksi näin teki Jussi Halla-ahon sielunsisar, Britney Spears. Poliitikkojen parissa tapa on todella poikkeuksellinen.
Koska Halla-aho kieltäytyi vastaamasta Aamulehdelle, millaisia kuvia hänestä saa käyttää, muut lehdet yrittivät kysyä samaa. STT:lle Halla-aho vastasi: ”Juu ei ole aikaa, hei hei.” Iltalehti sai luurin korvaan ja Helsingin Sanomille ei riittänyt enää sanaakaan.
Halla-ahon ja hänen kauko-ohjattujen seuraajiensa jännittävissä päiväunissa nämä puhelinsoitot ovat merkki siitä, että ”media” ei aio vieläkään ”jättää rauhaan” koko kansan tuntojen tulkkina eduskunnassa hääräävää tohtoria. Sananvapauden puolesta jopa kalterien takana istuneiden maahanmuuttokriitikkojen kaksinaamainen huoli kansanedustajansa työrauhan puolesta on sitäkin räikeämpää, kun muistetaan, miten intohimoisesti jokainen heistä on puskaraiskannut maahanmuutosta vastaavan ministerin lausumia.
Entä se kuva? Ivallinen kuvatoimittaja ei missään tapauksessa olisi tyytynyt vain säätämään kuvan gamma-arvoja voidakseen jotenkin ”näpäyttää” hänelle tuntematonta helsinkiläispoliitikkoa. Kuva-arkistot ovat pullollaan otoksia julkisuuden hahmoista, myös Jussi Halla-ahosta, posket pullaa täynnä, silmät puoliummessa, huulet töröllään, räkätippa nenänpäässä. Näitä sitten sopivasti rajaamalla ja sieltä täältä korostamalla saisi vakavimmankin valtiomiehen näyttämään vankimielisairaalan Napoleon-osastolta karanneelta koiriinsekaantujalta.
Siihen nähden Aamulehti on kuvittanut juttujaan sangen neutraalisti.
Perussuomalaisten pahaksi onneksi Jussi Halla-ahon väyrystely ei toimi. ”Media” ei ole henkilö, aate tai edes firma. Se on väline, joka tuottaa juuri sen julkisuuden, jossa Halla-aho ja hänen blogitekstinsä yrittävät toimia. Markkinataloudessa toimiva lehdistö tarvitsee puheenaiheita ja yksi erittäin hyvä sellainen on kansanedustajan sota journalismia vastaan. Ja ei, netti ei ole mikään median vastakohta, vaan ihan sitä samaa.
Rasistiskene tietenkin kysyy itseltään, miksi media pyrkii ohjailemaan kansalaisia tällaisilla valokuvilla. Miksi aina Jussi? Miksi aina persut? Salaliittoteorioita synnytetään. Yksinkertaisesti vastaus on “miksi ei?” Toistaiseksi jytkypuolue on ainoa, joka on tarjonnut äänestäjille koko rahalla hupia. Kansa odottaa nyt, keksiikö Teuvo Hakkarainen taas jotakin, vai joko Kike Elomaa tarttuisi haasteeseen.
Perussuomalaisten tarjoamat viralliset lehdistökuvat Jussi Halla-ahosta ja muista samanlaisista täällä.
Japanin taannoisen maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin uhrien määrää laskeskellaan yhä. Yli kahdeksantuhatta kuolemantapausta tiedetään, toistakymmentätuhatta on yhä haussa. Samaan aikaan japanilaiset teknikot ja pelastusviranomaiset yrittävät jäähdyttää Fukushima Daiichin vioittuneita ydinreaktoreita, mitä nyt välillä juoksevat pakoon laitoksen sylkemiä radioaktiivisia huuruja.
Koska tilanne on päällä, kukaan ei tiedä, mitä koko ajan tapahtuu. Viestimet ja uutistoimistot ovat kaikkensa ponnistellen koettaneet seuloa uutisvirrasta jotain oleellista kerrottavaa.
Yksi jos toinenkin toimittaja ehti jo laatia koskettavan jutun henkiinjääneestä, joka oli jäänyt henkiin ihan muuten vain. ”Uutistoimisto Kyodo kertoo, että mies olikin löytynyt jo aiemmin ja palannut kotiinsa evakuointikeskuksesta.” | Ihmepelastuminen olikin väärinkäsitys (Yleisradio)
Niin, no: kukaties etenkin Perus-Putkosen kammoama vihrefasistinen ekoterrorijärjestö tarjoaa tarkimman ajatasaisen tiedon: Greenpeace Suomen blogia kannattaa vilkuilla kapitalistisenkin tiedemiehen.
* * *
Suomessa, Pohjolan Japanissa, luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä ydinturmariski otettiin vastaan tyrmistyksellä. Aseveli petti! Saksan, Italian ja Japanin rinnalla käyty erillissota onkin ollut turha. Japanilta olisi viimeksi odottanut mitään ydinvoimavastaista toimintaa.
Ydinvoimaa rakastetaan Suomessa. Ei siksi, että Suomen teollisuus sitä omiin tarkoituksiinsa tarvitsisi yhtään enempää, vaan siksi, koska kaikenlaiset hipit ja kaupunkilaiset ovat sitä vastaan. Ja tietenkin siksi, koska se on hyvä bisnes.
Voimayhtiöillä ja niiden rahoittamalla poliittisella puolueella on vahva intressi rakennella voimaloita joka niemeen ja notkoon. Jokaisesta atomimiilusta syntyy suoria tulonsiirtoja rikkaille ja hyvinvoiville. Vastaväitteet kuitataan taistolaisten haihatteluna. Kuinka Suomea muka rakennettaisiin, ellei valtio pumppaisi verovarojaan sähköntuottajien taskuihin kuin merivettä Fukushima 3:een konsanaan?
Yleisin ydinvoimafanaatikon harhaluulo on, että hänen rakastamaansa energiantuotantomuotoa vastustetaan makuasioiden takia – että Kallion ja Punavuoren hipit dissaavat atominhalkomista väärän estetiikan tai ydinvoimaloiden junttien sijaintipaikkojen takia. Ensimmäisenkään ydinuskovaisen mielessä ei käy, että hänen kritiikittömästi palvomaansa energiaratkaisua yksinkertaisesti pidettäisiin taloudellisesti, poliittisesti ja henkiinjäämisen kannalta kestämättömänä ongelmajätteenä, joka suosii juuri nyt harvoja, mutta haittaa miljoonien elämää myöhemmin.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja arveli Japanin tsunamin jälkimainingeissa, että eiköhän se ydinvoima ole jo nähty. Nyt sopisi jättää rakennusluvat uusille laitoksille myöntämättä, koska odottamattomia onnettomuuksia sattuu – ja odotettujakin ongelmia on vielä tulossa. Siksi pitäisi alkaa pohtia vaihteeksi uusia ratkaisuja näiden 1950-luvun innovaatioiden jälkeen.
Kansallisen Kokoomuksen puoluejohto reagoi kommenttiin ärhäkästi. Jyrki Katainenoli niin vihainen, että olisi luullut uusien ydinvoimalupien olleen osoitetut Siilinjärvelle. Tai sitten pitää kysyä, mistä Kansallissäätiö saa rahoituksensa.
– Osoittaa aika halpamaista suhtautumista, jos yrittää tästä aiheesta vääntää itselleen vaaliasetta.
Kokoomuspoliitikoiden äänekäs hurskastelu muistuttaa taas siitä tosiasiasta, että oikeistolainen toteaa, vasemmistolainen politikoi. Jopa Helsingin Sanomat riensi vahvistamaan ydinvoimalobbyn poliittisen siiven näkemystä.
Todellakin on Luojan lykky, että Kansallinen Kokoomus ei itse koskaan ratsasta luonnononnettomuuksilla. Kataisen ja Zyskowiczin ulostulot olivat vain isällistä nuhtelua ja toki puolueen kuuliaisen rakkikoiran, Iltalehden, herkistelyartikkeli Suomen seuraavan presidentin, Sauli Niinistön, tsunamikokemuksista menevät vain nostalgian piikkiin. ”Japanin katastrofi veti Sauli Niinistön mietteliääksi”, sanoo lehti, koska kansalaiset alkavat hiljalleen unohtaa Palloliiton puheenjohtajan tolppariippumiset.
(Hei, kokoomuslaiset, tässä on MTV3:n kattava uutinen joulukuulta 2004. Sitä kun jakaa, niin ei tarvitse enää surffata Japanin tsunamiuhreilla.)
Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja Antti-Pekka ”AP” Pietilä. Hän on paljon vartija, sillä konserni julkaisee roimaa nivaskaa mainoslehtiä pitkin Suomea.
Journalistiliiton taulukkopalkkojen perään kitisevien avustajien vaimentamiseksi Pietilä onkin ottanut tavakseen kierrättää materiaalia lehdestä toiseen. Ennen kaikkea hän tekee tätä omien kolumniensa kanssa.
Syntyy säästöä ja saadaan laatua.
Erityisesti Pietilä on inspiroitunut kuluneen vuoden suurista homopuheenvuoroista. Näitä usein uskonnollisten kysymysten kanssa tangeeraavia avautumisia voitaneen kutsua vaikkapa pietismeiksi. Ne julkaistaan aina kaikissa Lehtiyhtymän kaupunkilehdissä.
Helsingin Pride-kulkueen jälkimainingeissa elokuussa 2010 kirjoitettu ”Nyt on kysymys ääri-ilmiöiden ylivallasta” kysyi, miksi Suomi salli homomaahanmuuttajien julkisen masturbaation. Lokakuussa laadittu pietismi ”Piispat eivät osaa mediapeliä” tarttuu kirkkoa jäytävään ongelmaan, jossa häntä heiluttaakin koiraa – tässä tapauksessa Kristuksen ruumiin ollessa koira ja julkisen keskustelun näytellessä hännän vaativaa roolia.
Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina.
Ultraovelasti varjoissa vaaninut ”Yhteys” – jo nimikin viittaa avaruusolentoihin – on pitänyt kynttiläänsä niin visusti vakan alla, ettei yksikään ”iso media” ole oivaltanut heidän tarkoitusperiään. Vain salaisuuksiin vihkiytyneet saattoivat tietää, että yhteys.org-osoitteessa on julkaistu järjestön toimintakertomuksia ja pöytäkirjoja vuodesta 2003. Ja absoluuttisesti yksikään ei taatusti ollut perillä kirkon uudistusta markkinoivasta Tulkaa kaikki -liikkeestä, jonka ehdokaslistat levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Liian myöhään, vasta vaalien jälkeen, saattoi Pietilä hyödyntää syväkurkkua, jonka oli yhyttänyt ties mistä Helsingin syntisestä homokapakasta:
Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”
Antti-Pekka Pietilän vuoratessa pipoaan alumiinifoliolla muut kuluttaja-kansalaiset voivat pohtia, olisiko parempi, jos hän ottaisi mallia kollegastaan, vahvasti heteroseksuaalisesta toimittaja Aleksi Valavuoresta, ja hankkisi nipun homokavereita. Sellaisia saa melkein minkä tahansa media- tai kustannusyhtiön juhlista.
Tämä merkintä on omistettu 110-vuotiaalle Urho Kaleva Kekkoselle ja hänen motolleen ”niin on, jos siltä näyttää”.
Vuosi 1974. Aleksandr Solženitsyn karkotetaan Neuvostoliitosta. Urho Kaleva Kekkonen jatkaa presidenttikauttaan poikkeuslain turvin neljällä vuodella. Abba voittaa Eurovision laulukilpailun. Gerald Ford vannoo virkavalansa ja armahtaa Richard Nixonin. Antero Eerola syntyy.
Pitkin vuosikymmentä taistolaiset ovat jatkaneet terrori-iskujaan. He muiden muassa pitävät puheita, järjestävät omia aatetovereitaan opiskelijajärjestöjen johtotehtäviin ja järjestävät bileitä, jonne porvariopiskelijoita ei kutsuta. Tätä pidetään yleisesti huomattavasti pahempana kuin 1930-luvulla koettua lapualaisterroria eli ”isänmaallista toimintaa”.
Vielä 2000-luvulla Ilkka Kylävaara toteaa katumusta ja ylpeyttä äänessään, että lapualaiset olivat joutavia pellejä verrattuna taistolaisiin. Onni Happosen hakkaaminen kuoliaaksi vuonna 1930 ei ollut mitään verrattuna siihen, kun Kulttuurityöntekijäin Liitto perustettiin 1972. EI MITÄÄN!
Taistolaisaika huipentuu vuonna 1975, kun heidän johtajansa, yksivuotias Antero Eerola sanelee UKK:lle Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjan sisällön.
* * *
Mitä on tapahtunut?
Vuonna 2010 Antero Eerola on menossa uusimaan työsopimustaan Yleisradioon, kun hänelle ilmoitetaan, ettei asiasta tule mitään. Eerolan esimies, Jouni Kemppainen, valittelee, ettei ”ollut muuta mahdollisuutta”, vaikka työhön oltiinkin tyytyväisiä.
Tämä vaatii lähempää tutkimista.
Antero Eerolalla oli määräaikainen työsopimus. Se oli juuri päättymässä. Toimittajalle oli luvattu tai hänen oli annettu ymmärtää, että sopimusta jatkettaisiin.
Tähän asti kaikki on jokseenkin normaalia. Hyviä työntekijöitä ei haluta heittää pihalle, joten työnantaja rohkaisee määräaikaisiaan lupaamalla jatkoaikaa tai vihjaamalla löysähkösti, että vielä ei tarvitse alkaa katsella seuraavaa työpaikkaa. Toisin kuitenkin kävi, kuten tiedetään.
Oliko Eerolalla huono esimies, joka ei uskaltanut kertoa ajoissa, että se on loppu nyt ja jengat päähän – tai olisiko käynyt niin, että pomokaan ei tiennyt asiasta vielä viikko sitten? Jouni Kemppaisen olisi syytä kukaties pohtia, kumpi vaihtoehto on hänen kannaltaan harmillisempi.
Mutta tarinassa ei vielä ole mitään täysin tavatonta. Määräaikaisia työntekijöitä on oikeus kohdella kuin lihakarjaa eikä jokainen esimies ole hyväntahtoinen patruuna, joka ilman muuta puolustaa alaisiaan.
Vaan juoni tiivistyy.
Antero Eerola ilmoittaa julkisesti, että sopimusta ei uusittu, koska hänen uutisjuttunsa ei ollut maan valtapuolueen ja sen puheenjohtajan mieleen. Syynä oli siis Jyrki Kataisen moka.
Tätä ei hevillä myönnetä. Kansallinen Kokoomus ilmoittaa puheenjohtajansa suulla, että kyseinen toimittaja on kylmäverisesti valehdellut venäläiselle haastateltavalleen täten vaarantaen koko isänmaan turvallisuuden.
Ja tietenkin viestinnän asiantuntemuksen huippuyksikkö Yleisradio ilmoittaa, että toimittaja oli hyvä tyyppi ja rautainen ammattilainen; irtisanominen oli vain sattumalta samaan aikaan kuin tämä pieni palautekeskustelu. Vaikka toki, myönnetään, Kokoomuksesta oltiin yhteydessä Yleisradioon, oikea syy oli silti kahden läppärin varastaminen Antero Eerolalta. Mieshän on turvallisuusriski.
Eerola vastaa Kokoomukselle kirjoittamalla Savon Sanomien yleisönosastoon, että älkää edes yrittäkö, tiedätte puhuvanne muunneltua totuutta:
Koko haastattelu on venäjänkielisellä nauhalla, jonka olen toimittanut Savon Sanomille sekä Kataiselle ja hänen avustajilleen. Missä on siis puutteellinen totuus, provokaatio ja tarkoituksellinen valehtelu?
Yleisradion läppäritekosyystä annetaan Uudelle Suomelle haastattelu, jossa tehdään selväksi, ettei tämä voi olla koko totuus:
Eerolan Yle-diili oli katkolla elo-syyskuun vaihteessa. Hän ihmettelee, miksei hylkäysaikeista kerrottu aikaisemmin, jos kerran syy oli tietokonevarkaus tai -varkaudet. Eerolan mielestä Katais-kohulla ja Ylen hänelle antamilla lähtöpasseilla näyttäisi olevan selvä ajallinen yhteys varsinkin, kun hänen Yle-esimiehensä oli varoittanut Kataisen esikunnan käyvän kuumana uutisoinnin takia.
Lopulta saavutetaan konsensus siitä, että ”jokin tässä haisee”. Eerola sanoo sen itse Yleisradion Pressiklubissa, Journalistiliiton puheenjohtaja keskustalaisessa Verkkoapilassa ja Viikkolehden toimituspäällikkö Kansan Uutisissa. Yleisradio ei enää ota kantaa eikä Jyrki Katainenkaan vastaa saamaansa vastineeseen.
Hajun syytä ei luultavasti koskaan selvitetä.
* * *
Kuinka kokoomuslaisten kannattajat reagoivat? Verkkouutisten artikkelin alla ensimmäinen lukijapalaute on selvä:
Fundeeraaja
Taistolaiset 02.09.2010 08:53
Jee, vihdoinkin maksatetaan taistolaisille heidän kotimaalleen tekemistään antipalveluista.
1970-luvulla syntyneet potkupukutaistolaiset ovat ymmärrettävästi hämillään. Eivät ainoastaan Kokoomuksen puoluelehdessä julkaistun mielipiteen takia. Sinne sun tänne neutraalin tai myönteisen kansalaismielipiteen sekaan on lorahtanut vino pino puhdasta, kiilusilmäistä vihaa:
”Avainpaikat ovat YLE:ssäkin vielä vanhojen taistolaisten ja stalinistien hallussa. Ison luudan on aika puhdistaa YLE:kin vapaan tiedotuksen välineeksi. Äärivasemmiston edustajien valheeseen perustuvat 1970-luvun menetelmät eivät toimi tänä päivänä.” | Kataisen haukkuman Yle-toimittajan avustajasuhde päättyi (Helsingin Sanomat)
Nyt Antero Eerolan ja vähän muidenkin alle 40-vuotiaiden taistolaisten olisi syytä olla varuillaan. Tai ainakin lakata hallitsemasta vuoden 1970 Teiniliittoa.
* * *
Hyvät porvariystävämme, pitäisi kysyä teiltä erästä asiaa.
Kun te olette aivan varmoja, että taistolaissukupolven lapset aikovat toistaa isiensä synnit – vastustaa Iranin väkivaltaista hallintoa, levyttää melodista musiikkia, järjestää maailmanpolitiikkaa käsitteleviä keskustelutilaisuuksia ja jättää antamatta seksiä oikeistolaisille – mikä on suhteenne karvan verran vakavampaan poliittisen väkivallan uhkaan?
Toisin sanoen, mikä on suhteenne siihen, että omat edustajanne Suomen Keskustassa ja Kansallisessa Kokoomuksessa haaveilevat valkoisen terrorin sekä Mäntsälän kapinan kunnian päivistä ja siksi puuhaavat maahamme takaisin suojeluskuntia?
Eero Lehden itsetietoisesti nimetyn Lehtiyhtymän ilmaisjakelutuotteita luotsaa julkaisujohtaja-päätoimittaja 
