Puhdistus, Sofi Oksanen (2009)
Pippureita: 5
Viron maaseudulle sijoittuvassa tarinassa Oksanen onnistuu kietomaan yhteen kahden eri sukupolvea edustavan naisen tarinat varsin mielenkiintoisella tavalla. Naisten kohtaaminen avaa ikkunan kahteen eri aikakauteen. Kuvatut tarinat ovat varsin henkilökohtaisia ja ehkä juuri siitä syystä teos on sisällöltään samalla myös varsin poliittinen. Eräiden tovereiden kanssa tässä taannoin väittelin siitä, onko Sofi Oksanen natsi, vai ei. Tuolloin puolustelin häntä melko kiivaastikin natsi-syytöksiä vastaan kyeten argumentoimaan vain julkisen keskustelun perusteella Oksasesta muodostamani kuvan perusteella. Väitin mm., että hän on ennen kaikkea feministi eikä mikään natsi. Puolustelin Oksasta myös sanoen, että aina jos joku nainen pärjää Suomessa kirjallisuuden saralla (tai missään muuallakaan) ovat miehet heti kuorossa keksimässä suuria syytöksiä ja kritiikkiä tätä kohtaan.
Nyt, luettuani Oksasen teokset ”Stalinin lehmät” ja Finlandia-palkitun ”Puhdistuksen”, joudun valitettavasti sanomaan olleeni väärässä ja voin yhtyä tovereideni kuoroon: Sofi Oksanen on natsi. Aikamoista puhdistustahan teos ”Puhdistus” nimittäin huokuu kaiken kaikkiaan. Se kylvää kansallismielisyyttä ja toisaalta neuvostovastaisuutta pukemalla vapaata Viroa puolustavat hahmonsa pellavapäisiksi kaikin puolin rakastettaviksi olennoiksi, kun taas kommunismia symboloi pitkälti kärpänen katossa, joka odottaa vain tulevansa liiskatuksi. Kommunistit ovat vain raiskaavia, katkeria ja haisevia pettureita. Oksanen ei itse kärpästä liiskaa, mutta jättää taidokkaasti tehtävän lukijalle. Vieläpä nerokas natsi siis?
Kommunismi kärpäsenä katossa?
Olipa Oksanen natsi taikka ei, niin täytyy sanoa, että kyllä hän on Finlandia-palkintonsa ansainnut. Sen verran taitavasti hän sanailee ja onnistuu suorastaan koukuttamaan lukijan mukaan mielenmaisemiinsa. Molemmat teokset tuli ahmittua ennätysajassa ja avartavia ne ovat kieltämättä monellakin tapaa. Suosittelen siis luettavaksi siitäkin huolimatta, että kärpänen ärsyttää ja saattaa jopa ”puraista” lukijaa koukuttaen lukemaan lisää saman kirjailijan tuotantoa… Ehkä Oksasessa asuu sittenkin vain pieni Sokrateen kaltainen paarma?
Näköjään niitä kaikuja kumpujen yöstä tulee muiltakin kuin Hietaselta ja Bäckmanilta. Tämän blogin selkeän arvopohjan mukaan kansallismielisyys on yhtä kuin natsismi ja neuvostovallan arvostelu on edelleen synti. Toivottavasti ei sentään kuolemansynti niin kuin joskus edesmenneessä Neuvostoliitossa.
http://antifasistit.blogspot.com/2010/01/sofi-oksanen-on-natsi.html
Mikä hänestä tekee natsin?
Sillä, mitä virolaiset kokivat miehityksen aikana, ei ole mitään tekemistä niiden sosialismin ihanteiden kanssa, joita sinä ehkä ihailet.
Viron neuvosto-miehitys oli alistamista, kauhua, nöyryyttämistä ja pelkoa, joka voidaan hyvin rinnastaa naisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön – kuten Oksanen kirjassaan tekee.
Neuvostoliiton rikokset eivät kalpene natsien tekojen rinnalla. Ja en todellakaan hyväksi kumpaakaan. On erittäin loukkaavaa, että ihminen leimataan natsiksi tai fasistiksi, jos tuomitsee nämä teot.
Minua ei leimata kommunistiksi, jos tuomitsen Hitlerin rikokset.
Oletko sitä mieltä, että kommunismi on arvokas ja kannatettava ideologia?
Otat vahingollisen kannan antamalla siunauksesi Oksasen palkitsemiselle. Kansallis-šovinisti, josta on tullut nykypäivän suomalaisen feminismin keulakuva ja median sylikoira, ei ole ainoastaan haitaksi naisasialle ja työväenaatteelle, vaan suuri propagandistinen voitto hänen “natsismilleen” ja hänen pyrkimykselleen erottaa feminismi työväenliikkeestä.
Medianäkyvyys ja kymmenien tuhansien eurojen rahapalkinto on siunaus hänen aatteelleen. Kirjoituksesi on hyvä ja rohkea, mutta lopulta annat hänelle ja hänen “natsismilleen” hiljaisen hyväksyntäsi.
Kiintoisa mielipide.
En silti oikein ymmärrä miksi Neuvostoliiton tai neuvostokommunismin rikosten kriittinen kuvaus tekisi kenestäkään natsia. Vaikka tuo kuvaus olisikin mustavalkoinen, kärjistetty ja liioitteleva.
Toisekseen: miten neuvostofasisti eroaa natsista? (aatteethan ovat lähes puhtaasti samanlaisia, kun vaihtaa “juutalaisten” tilalle kulakit ja porvarit jne.)
“Toisekseen: miten neuvostofasisti eroaa natsista? (aatteethan ovat lähes puhtaasti samanlaisia, kun vaihtaa “juutalaisten” tilalle kulakit ja porvarit jne.)”
Eivät ne juutalaisetkaan niin rakastettuja olleet siellä Neuvostoliitossa. Oli kaikenlaisia kiintiöitä korkeakouluissa ja sen sellaista. Keltaista tähteä ei ommeltu päällysvaatteisiin, mutta sisäiseen passiin kansallisuus merkittiin. Bolshevikeissä tosin oli useita juutalaisia, joten tavallinen kansa syyllisti juutalaisia myös punaterrorismista.
Sofi Oksanen on kirjoitustensa mukaan “natsi” sanan epätarkassa merkityksessä, ts. kansalliskiihkoilija-romantikko. Kommentoijat tällä sivulla eivät selvästi tunne kommunismia (jolla siis ei välttämättä ole juuri tekemistä Neuvostoliiton kanssa), eivätkä Viron historiaa.
Miikalle:
Jos “kansalliskiihkoilija-romantikot” ovat natseja, niin esim. Edvard Gylling oli natsi.
Jotain järkeä määritelmiin! Tosin eihän tämä ole uutta. Ei ihme, että natsit pääsivät valtaan, kun kommunistit silloinkin pitivät kaikkia, jotka eivät olleet heidän kanssaan yhtä mieltä, ihan yhtä pahoina.
Heidi kirjoitti: “Se kylvää kansallismielisyyttä ja toisaalta neuvostovastaisuutta pukemalla vapaata Viroa puolustavat hahmonsa pellavapäisiksi kaikin puolin rakastettaviksi olennoiksi, kun taas kommunismia symboloi pitkälti kärpänen katossa, joka odottaa vain tulevansa liiskatuksi.”
Millä ihmeen lailla Aliide (joka itse asiassa oli teoksen ainoa elävä henkilö), oli rakastettava henkilö? Puhdistus nimenomaan osoittaa, että uhri voi olla myös syyllinen.
Tällä “kirjallisuustieteellisellä” menetelmällä, jossa ensin samastetaan tekijä ja henkilöt ja sitten oletetaan lukijoiden olevan idiootteja, voitaisiin saada tulokseksi, että Solohov oli vastavallankumouksellinen ja kannnusti aviorikokseen.
Neuvosto- tai USA-vastainen on todella kumma termi. Väärin ei ole raiskaus eikä kidutus, vaan siitä kertominen.
Kone päätti sitten aloittaa päivityksen juuri kun olin viimeistelemässä vastausta saatuihin kommentteihin… Koska en jaksa nyt käyttää toista tuntia tämän asian parissa, niin tässä jotain tiivistetysti äsken kirjoittamastani:
- Pohdituttaa tosissaan, että keskusteluttaako tokaisuni sen vuoksi, että on tabu kirjoittaa yleensä omia arvioitaan julkisten vaikuttajien, kuten Finlandia-palkittujen kirjailijoiden, aatteellisuudesta VAI onko tabu kirjoittaa sanaa natsi?
- Tässä yhteydessä tarkoitin käyttäessäni sanaa “natsi” sen väljempää määritelmää, eli vahvasti kansallisromanttista tai -kiihkoista henkilöä. Miika siis tulkitsit aivan oikein. Fasistiksi tai kansallissosialistiksi en häntä kirjojen perusteella vielä menisi “tuomitsemaan”. Hoitakoon Sofi itse oman aatteelisuutensa määrittelyn. Eli sorruin populismiin tässä kohtaa, mutta en siis edelleenkään ole vetämässä takaisin omaa tulkintaani kirjailijasta.
Olen toisaalta myös sitä mieltä, että fasismi on aina saanut voimansa yltiöllisestä kansallisromanttisuudesta ja siksi kaikenlaiseen tietyn kansan tai kansallisuuden korostamiseen toisen “kustannuksella” on mielestäni syytä suhtautua kriittisesti. Aitoa solidaarisuutta, tasa-arvoa, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta ei ole koskaan rakennettu eikä tulla rakentamaan lokeroimalla ja kuvaamalla ihmisiä eri arvoisina sen mukaan mitä kansallisuutta, etnistä ryhmää, sukupuolta, ikäluokkaa tms. he edustavat.
Neuvostofasismista voi ja tulee ihan samalla tavalla käyttää sanaa natsismi kuin saksalais-, virolais- tai suomalaisfasismista. Fasismi on omasta mielestäni tuomittavaa kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Miksi teoksessa Hans, virolaisfasisti, esitettiin miehenä, uhrina, jota Aliide ja Linda molemmat rakastivat? Miksi virolaiskommunisti Martin estettiin vain ei-haluttavana ja epäinhimillisenä välineenä?
Täällä on käyty ihan mielenkiintoista keskustelua samaisesta aihesta:
http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/11/kuka-kirjoitti-puhdistuksen/
Johan Bäckmanin ja Milla F:n käymästä kommentoinnista juontui jostakin syystä mieleeni Henry Laasasen määritelmä pornon ja romantiikan keskeisestä erosta (Naisen seksuaalinen valta, 2008, 248):
“Porno: Miesten kuvataan saavan seksiä halvalla tarjoamatta juuri mitään resursseja naisten seksuaalisuuden vastikkeeksi.
Romantiikka: Naisten kuvataan saavan parhaan mahdollisen korvauksen seksuaalisuutensavastikkeeksi.”
Sofin teoksissa hyödynnetään kiittettävällä tavalla näistä molempia, by the way. Siis laittaessaan päähenkilönaisten polvet tutisemaan ja sydämmen pamppailemaan suhteessa virolaisfasisti Hansiin ja maalaillessaan kuvaa joukkoraiskattavana olevasta Aliidesta virolaiskommunistien kellarin lattialla sekä seksiorjana toimivasta Zarasta Berliinissä vuonna 1991, tulee Oksanen tyydyttäneeksi niin naisten romanttiset haaveet (fasisti-miehestä) kuin miesten pornofantasiat (venäläis- / virolais- [kommunisti] naisesta). Tässä valossa tarkasteltuna voisi siis hänen feminisminsäkin asettaa kyseenalaiseksi. Oksanen sortuu, (kuten ihan liian moni muukin meistä) teoksessaan siis paitsi herkulliseen fasismi-kommunismi vastakkainasetteluun hyvä-paha-akselilla, niin itse asiassa myös varsin populistiseen sosiaalipornoon myyntivalttinaan. Se kannatti.
Arvostan ja kunnioitan häntä suuresti kirjailijana, sillä nerokas hän on. Sitä ei voi kiistää. Ehkä oli itseltäni aliarvioivaa kuvitella etteivät muutkin lukijat näitä teoksen elementtejä olisi huomioineet mutta jos näin on, seuraa kysymys: Miksi Finlandia-palkinto?
Määritelmäsi, “väljän” sellaisen, mukaan kansallisromantiikka on natsimia, eli kansallissosialimia. Eli romantiikka on sosialismia. Tai sitten kansallis- määreellä on eri merkitys romantikaan ja sosialismin edessä. Jolloin kansallisromantiikka ei olisikaan kansallissosialismia, eikä Sofi Oksanen ole natsi.
Jos kansallisromanitiikka ei ole kansallissosialismia, ja Sofi Oksanen on edelleen natsi, siis kansallissosialisti, niin silloin hänen täytyy olla kansalliskiihkoilija. Jolloin kiihkoilu on siis sosialimia. Bingo!
Tietenkin jokainen saa esittää mielipiteensä. Mutta muilla on oikeus arvostella sekä mielipiteitä että sitä, että että ne esitetään epäselvästi, käsitteitä sekottaen.
Kannattaa muistaa, että kun joku huutaa “susi” tarpeeksi monta kertaa aiheetta, ei häntä enää uskota, kun susi todella on kyseessä.
Et ole vieläkään vastannut, mikä tekee Hansista fasistin. Oman maan vapauden puolustaminen NL:a vastaan?
Sitä paitsi, Puhdistuksessa on vain yksi moniulotteinen henkilö, Aliide, ja hänet jätät kokonaan pois. Kuitenkin juuri Aliide (uhri josta tulee myös syyllinen) näyttää virolaisten aseman kompleksisuuden.
Olen Komulaisen arvioiden kanssa jokseenkin samaa mieltä Oksasen teoksen sisällön arvioinnista. Hän on itse lähtenyt apuvälineeksi ideologiseen kamppailuun. Se kattaa niin natsismin/fascismin valkopesun kuin sosialismin ja kommunismin demonisoinnin.
Mitä tulee NL:n “fasistisuuteen” t.m.s. ja sen rinnastamiseen natsismiin niin siinä menee vellit ja jauhot pahasti sekaisin. Ne ovat ideologisesti kaksi ääripäätä ja niistä etua hakevat ovat kaksi poliittisen ja taloudellisen kentän ääripäätä. Ne ovat sisällöllisesti kaksi ääripäätä. On kuitenkin totta, että molemmat hallinnot tappoivat ihmisiä. Toinen toteutti ideologiaansa. Toinen pystytti omaa valtaansa ja tappoi poliittisia vastustajiaan vastoin ideologiansa teorioita. Siinäkin suhteessa ne ovat kaksi ääripäätä. Sitäpaitsi tämä meille niin rakas läntinen vapaa maailma tappaa myös ihmisiä läjäpäin omien etupyyteittensä takia parhaillaankin.
Mitä tulee Sofi Oksasen taitoon kirjailijana niin olisin taipuvainen pitämään häntä nerokkaan asemesta aloittelevana harrastelijana. “Puhdistukseen” hän on kerännyt erilaisia kirjallisia temppuja ilmeisesti osoittaakseen kuinka paljon hän niitä tuntee: takautumat, päiväkirjamuoto, eri ihmisten erilaiset näkökulmat samoihin tapahtumiin, kärpäset, hajut y.m.s. symboleina j.n.e. Lisäksi hän on katsonut aiheelliseksi osoittaa “aikuisuuttaan” käyttämällä genitaaleista n.s. isojen poikien käyttämiä nimityksiä. Hänen laatunsa ja kykynsä kirjailijana paljastuisi vasta jos hän joskus julkaisisi uusia kokonaan itse kirjoittamiaan teoksia. Hän voisi vaikka julkaista niitä kaivattuja runoja kun on ulkoministerimme runoilijaksi julistama.
Kysynkin miksi ihmeessä hän on palkintonsa saanut. Finlandiankin, jos esimerkiksi vertaa hänen tekelettään edeltäjiinsä tai seuraajaansa.
Huh. Puurot ja vellit ovat tosiaan vähän sekaisin tässä keskustelussa – allekirjoittaneellakin.
Marianna muistutti siitä etten ole vielä vastanut, mikä tekee Hansista fasistin. – Vastaan että vahva oletus. Se puolestaan muodostui siitä kansallisromantiikasta, joita Hansin kirjoitukset teoksessa huokuvat ja siitä, että hän on osa tuon aikaista virolaista vastarintaliikettä.
Osallistuin tiisataina 23.3 avoimeen arkkipiispa Leon seminaariin Kuopion kaupungitalolla, jossa hänen vieraanaan oli Sofi Oksanen. Oksanen alusti keskustelua otsikolla “Tuhottu historia” ja sain nyt oivan mahdollisuuden tiedustella teoksen ideologisuudesta häneltä suoraan. Kiitin Oksasta ensin siitä, että olen vasta teosten kautta saanut maalattua mieleeni joninlaisen kuvan Viron historian osalta. Kerroin myös sen, kuinka uusvasemmistolaisena minua häisritsi muuten ansioikkaissa teoksissa ja erityisesti Puhdistu-teoksen kohdalla sen vahva ideologisuus ja neuvostovastaisuus. Tähän Oksanen esitti minulle vastakysymyksenä, että onko mielestäni neuvostovastaisuudessa sitten jotain pahaa. Aidosti Viron historiaa tarkemmin tuntemattomana kysyin, oliko metsäveljillä jonkinlaisia ideologisia kytköksiä Natsi-Saksaan, USA:han tms.? Oksanen kertoi heistä osalla toden totta olleen kytköksiä Natsi-Saksaan, osalla Englantiin/länteen ja osan toimineen ilman mitään taustavaikuttajia.
Oksanen kertoi itse tuomitsevansa samalla tavalla niin Natsi-Saksan rikkomukset kuin Neuvostoliitonkin ihmisoikeusrikkomukset. – Aivan kuten minäkin.
Vaikka olenkin vasemmistolainen ja Marxin tarkoittamassa mielessä myös kommunisti, en silti ole “neuvostokansalainen” tai tahdo millään tavalla puolustella sen koommiin neuvostodiktatuuria kuin Saksan kansallissosialistista diktatuuriakaan. Nämä kaksi ovat tosiaan ideologisella tasolla toistensa vastakohtia, mutta vallanjaon näkökulmasta yksi ja sama asia. Molemmissa harjoitetut ihmisoikeusrikkomukset ovat aivan yhtä tuomittavia.
Mielestäni mikään ideologia, jonkun “suurempi pätevys” tai vallanhimo eivät anna oikeutusta kahmia valtaa pois kansalta. Ne eivät oikeuta ketään kansanmurhaan, valtaviin propagandakoneistoihin tai edes vallan keskittämiseen yhä harvemmille. Sellainen ideologia, joka vahvistaa sortoa ja diktatuuria (=vallan keskittämistä, yksinvaltaa) ei ole ainakaan minun ideologiani. – Eikä ilmeisesti myöskään Oksasen.
Toivoisin todella, että “neuvostohaamu” voitaisiin pikku hiljaa jättää taakse ja suunnata poliittinen katse tähän päivään ja tulevaisuuteen. Muistaakseni sanoin tämän tiistain seminaarissakin ääneen. Tässä toiveessa piilee myös keskeisin syy esittämälleni Puhdistuksen ideologiakritiikille. Itse asiassa saman toiveen voisi kai esittää myös suhteessa “Hitlerin-haamuunkin”? Natsi- ja kommarikortit voisi siis tässä mielessä piilottaa syvälle hihoihin, koska varmasti suuri enemmistö voi olla yksimielisiä siitä, ettei diktatuuri ole millään ideologisella verukkeella kannatettava tai edes toimiva vaihtoehto. Ehkä sitten me “kaappikommarit” ja “kaappinatsitkin” voisimme alkaa puhumaan politiikkaa ikään kuin samalta lähtöviivalta käsin porvereiden kanssa? Eikä tämä tarkoita nyt ollenkaan sitä, että kommarit ja natsit olisivat mielestäni jotenkin “samasta puusta veistettyjä”. Pikemminkin päin vastoin. Mutta päästäisiin edes puhumaan… Vastakkainasettelujen aika kun ei ole vielä ohi.
Varovaisesti mietin, saisikohan politiikkakin takaisin kadotetun merkityksensä, jos ideologisuuden ilmaiseminen laillistettaisiin sen kentällä? Mitäköhän tapahtuisi, jos saisikin puolustaa yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, vahvempaa yhteisomistusta, rauhaa ja ympäristöarvoja niin, ettei heti “leimattaisikaan” utopistiseksi neuvostokansalais-kommariksi?
Kansallistunnon vahvistamisesta ja ylipäätään ihmisten arvottamisesta kansallisuuden tai sukupuolisuuden perusteella nyt ei leimoja taidetakaan juuri jaella. Itsekin taisin jo vetää oman populistisen lipsahdukseni / leimaamisyritykseni pois, mitä tähän kirja-arvosteluun tulee.
Liikoja leimoja jakelematta, poliittinen keskustelu saattaisi olla ainakin nykyistä vilkkaampaa? Tai sitten tässä meidän sensaatiohakuisessa mediakulttuurissa viimeisetkin rippeet yhteiskunnallisesta keskustelusta hautautuisivat mainostulvan ja kaiken pintapolitiikan alle?
Toisaalta ymmärrän senkin, että historia on jättänyt meihin arpensa ja pelkäämme sen toistavan itseään, missä varmasti suurin syy leimoille ja “haamuille”. Suomeksi sanottuna pelko. Jopa ihan aiheestakin.
Mutta onko joku muukin kuin minä pohtinut esimerkiksi sitä, kuinka MTV eroaa aikaisemmista tehokkaista propagandevälineistä? Tai miksi Naton sotilasoperaatiot ovat oikeutetumpia kuin vaikkapa Afganistanin tai Venäjän? Tai mikä oikeuttaa Palestiinalaisiin kohdistuvat kontrollitoimet Israelissa?
Joku päättää asioista aina. Ja kun vähän pohtii, niin on hankalaa keksiä asioita, joista ei voisi olla montaa eri mieltä. Kaikki ne asiat, joista voi olla eri mieltä, ovat poliittisia. Mielestäni yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin, kuinka saada mahdollisimman moni mukaan päättämään asioista. Toisin sanoen, kuinka turvata kansanvalta ja vahvistaa sitä entisestään. – Avoimempi keskustelukulttuuri ja yhteiskunnallinen dialogisuus eivät varmaankaan olisi pahitteeksi, jos me ihmiset nyt tahdomme sitä valtaa jakaa?
Niin. Ja Sofi Oksanen ei siis ole natsi. Vaikka kovin kansallisromantinen ja neuvostovastainen onkin. Se hänelle suotakoon, samoin kuin kaikki tieteen -, taiteen – ja sananvapaus.
Hei Heidi ja muut täällä,
Savon Sanomien kulttuurisivun ja Heidin hyvistä kysymyksistä syntyneen kainalojutun usuttamana tulin tänne Oksasesta virinnyttä blogikeskustelua seuraamaan.
Heidi kirjoittaa seuraavaa: “Toivoisin todella, että “neuvostohaamu” voitaisiin pikku hiljaa jättää taakse ja suunnata poliittinen katse tähän päivään ja tulevaisuuteen.”
Tämän allekirjoitan minäkin. Minusta ette Neuvostoliiton ihailijaa saa, vaikka todennäköisesti kuulun samaan kategoriaan kuin toveri Heidikin -kommunisti marxilaisessa mielessä. Tai sitten olen utopiasosialisti kropotkinilaisessa mielessä:)
Kuinka moni teistä on ollut omin käsin eri mielenosoituksissa ja henkilökohtaisesti kaatamassa Neuvostoliittoa? Osuin opiskelemaan Moskovaan, kun järjestelmä alkoi mureta.
Liikuin lisäksi 1980-luvun lopulla Puolassa, Tsekkoslovakiassa ja Unkarissa. Tutustuin vaihtoehtopiireihin ja sikäläiseen undergroundiin. 1980-luvun lopussa entisissä itäblokin maissa oli selkeä uuden tekemisen meininki.
Naomi Kleinin kirjasta Tuhokapitalismin nousu voi lukea, mitä tapahtui niin Venäjällä kuin Puolassakin. Huonosti kävi.
Nyt on odoteltava kapitalismin murtumista. Ehkä vielä käy niin, että ihmiset vain lakkaavat taputtamasta, kuten Timo Harakka Luoton loppu -pamfletissaan osuvasti ilmaisi. Minä tosin toivon myös – toisin kuin Harakka -, että ihmiset lakkaavat taputtamasta riistokapitalismin lisäksi itse markkinataloudelle.
Sofi Oksasen Stalinin lehmät olen lukenut, mutta Puhdistusta en oikeastaan haluakaan lukea. Stalinin lehmissä minua hyyti tekstin kylmyys ja katkeruus enkä voi muuta sanoa kuin Oksanen selvästi ratsastaa Suomen 2010-luvun henkisellä ilmapiirillä, joka muistuttaa kovasti 1930-lukua.
Eihän tästä puutu enää kuin meidän uusvasemmistolaisten muilutukset. Oikeastaan muilutuksia ja henkisiä teloituksia tapahtuu koko ajan virtuaalisesti – nettikeskusteluissa ja blogeissa. Ei voi muuta kuin ihailla uusvasemmistolaisten rohkeutta esimerkiksi http://www.uusisuomi.fi:ssä, jossa vaikkapa toveri Katariina Kajannes koettaa puolustaa muun muassa työttömien kansalaisoikeuksia.
Ylempänä kysellään metsäveljien ideologisia y.m. kytköksiä. Minun käsittääkseni he olivat pääasiassa niitä virolaisia jotka olivat II Maailmansodassa Natsi-Saksan puolella ja sen armeijassa taistelemassa. Yleensä sille valinnalle oli ideologiset ja poliittiset syyt. Mukana oli myös virolaisia jotka auttoivat natseja keskitysleirien pitämisessä Virossa. Osa noista metsäveljistä oli myös osallistunut kapinaan heti sen jälkeen kun Puna-armeija oli karkottanut Saksan armeijan Virosta. Osa noista natsien kätyreistä ja apulaisista pakeni metsiin, osa ulkomaille ja osa jäi kiinni. Kiinnijääneet ja heidän auttajansa olivat pääosa NL-laisten Virosta tuolloin Siperiaan ja kauko-Itään karkoittamista. Tosin stalinilaiseen tyyliin karkotuksissa ei oltu turhan tarkkoja todellisesta syyllisyydesta vaan noudatettiin periaatetta, että parempi viedä muutama syytön kuin jättää joku syyllinen viemättä. Ja ulkomaille paenneiden jälkeläisten hallinnosta virolaiset saavat parhaillaan nauttia.
Mitä ideologisiin eroihin natsien ja kommunistien välillä tulee, niin olen Komulaisen kanssa samaa mieltä, ne ovat toistensa ääripäät. Tosin natsismi aatteena on teorialtaan melko köykäinen ja sen voisi tulkita myös valtiomonopolistisen kapitalismin hallintomalliksi. Kommunismin osalta yleinen harha on sotkea ideologinen kommunismi ja stalinistinen hallintomalli. Ne ovat ihan eri asioita eikä edes samalla mitta-asteikolla.
Sorrosta kärsivän henkilökohtainen kokemus on riippumaton siitä minkä aatteen nimissä sortaja väittää toimivansa. Kuitenkin kun pyritään ottamaan historiasta oppia niin nuo erot on tunnistettava ja ymmärrettävä jotta ymmärrämme ja tunnistamme omassa ympäristössämme pyrkimykset toistaa historian vääryyksiä. Kategorinen demonisoiminen vain hämärtää ja helpottaa nykyajan sortajien tekoja.
Yhdyn Komulaisen toivomukseen, että politiikkaan olisi saatava näkyville lisää ideologiaa. Ideologiset taustat on siellä olemassa kokoajan. Ne yritetään vain peittää tehdyt ideologiset valinnat ja ratkaisut kuvaamalla valtajulkisuudessa ne mukamas pakon sanelemina ja ainoina mahdollisina. Kun porvarit puhuvat ulkoistamisista ja yksityistämisistä, palveluseteleistä ja tilaaja-tuottaja -malleista niin eivät he ole rakentamassa mitään ideologiatonta insinöörimallia vaan tekevät ideologisia ratkaisuja muka tehokkuuden nimissä. Vasemmiston ensimmäinen tehtävä olisi paljastaa tuo peli kaikessa raakuudessaan.
Myyryläinen esittää metsäveljistä vain omia arvelujaan. Hän unohtaa ensinnäkin sen, että NL itse provosoi virolaisten vastarintaan kesäkuun 1941 kyydityksillä. Jos omaa ja läheisten henkeä uhataan, ei ole varaa valita, mistä ottaa apua. Se ei tarkoita, että kannattaisi tuota avun antajaa.
Toiseksi, virolaiset yrittivät Saksan joukkojen poistuttua Tallinnasta syyskuussa 1944 palauttaa Viron tasavallan. Metsäveljet taistelivat tuon tavoitteen puolesta.
Miten Heidi tulee siihen tulokseen että Hans on ihannoitu hahmo? Itselleni jäi romaanista lähinnä se kuva että Hans oli yli-idealistinen, fasisteja sympatisoiva hölmö joka kuolee lähinnä omaan tyhmyyteensä ja kyvyttömyyteensä havannoida sitä, miten Aliiden elämä menee. Hansin lisäksi “Viroa puolustaviksi” hahmoiksi jäävät lähinnä Aliiden kodin ulkopuolella öykkäröivät, uhkaavat uusnationalistit, joita ei oikein voi pellavapäiksi kuvailla.
Marianna antaa hieman virheellistä väriä metsäveljien touhuille ja motiiveille. Kyydityksillä -41 yritettiin estää saksalaisten puolesta taisteleminen rintaman takana kun tiedettiin saksalaisten hyökkäävän. Ne olivat pikemminkin seuraus kuin syy. Tosin Stalinin hallinto toimi noissa asioissa hyvin n.s. “suurella pensselillä” eli otettiin mielummin jokunen syytön enemmän kuin otettaisi riskiä jonkun aiheellisen lipsahtaminen haavista.
Myöskään Mariannan Viron tasavallan palauttamisyritys oli itse asiassa yritys nostaa uusi rintama Viron sisälle ja tukea siten Natsi-Saksan sodankäyntiä.
Noiden tekojen jälkeen syyllisillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää ulkomaille tai mennä metsään. Paikalleen jääminen olisi tarkoittanut kiinnijäämistä ja joutumista vastaamaan teoistaan.