Avainsana: Syyrian kriisi

Tutkimustulosten perusteella syyrialaiset ovat demokraattisen prosessin kannalla, mutta sodan osapuolet ajavat autoritarismia. Kuvassa taistelujen jälkiä Arihan kaupungissa lokakuussa.

Syyrian poliittinen katastrofi

Vuonna 2017 YK:n silloinen ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad al-Hussein kutsui Syyrian aseellista konfliktia ”pahimmaksi ihmisen aiheuttamaksi humanitaariseksi kriisiksi sitten toisen maailmansodan”.

– Leirillä olleiden aikuisten teot pitää tutkia tarkkaan ja mahdollisiin rikoksiin syyllistyneet tuomita oikeudessa. Se pitää tapahtua oikeusvaltion normaalien prosessien mukaan, muistuttaa Arhinmäki.

Arhinmäki: Lapset eivät ole valinneet vanhempiaan eivätkä ole vastuussa vanhempiensa teoista

– Suomen lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaan lasten turvallisuus ja lasten oikeudet pitää aina turvata. Kysymys ei ole politiikasta vaan laista. Koska emme halua antaa tilaa oikeusvaltion murentamiselle, pitää viranomaisten toimia lakien mukaan. Olivat poliitikot mitä mieltä tahansa, kirjoittaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki blogissaan.

Valtava määrä Syyrian pakolaisia on tullut Libanoniin ja Jordaniaan, joissa infrastruktuuri on joutunut koville.

Syyrian sota tuhoaa naapureitaan ja ympäristöä

Kun Eurooppa sulkee rajojaan Syyrian pakolaisilta, helposti unohdetaan, että kovin paine on kohdistunut Turkkiin, Libanoniin ja Jordaniaan. Sähkö- ja vesijohtoverkostot eivät kykene vastaamaan tarpeeseen, ei myöskään jätehuolto, eivätkä pohjavedet uusiudu. Kansainvälinen apu ei riitä paikkaamaan puutteita.

Lapsia leikkimässä kovia kokeneessa Kobanen kaupungissa Syyriassa.

Turkki ahdistelee kurdeja molemmin puolin rajaa

Turkin viranomaiset ovat kiristäneet otteitaan maan kurdienemmistöisillä alueilla. Myös vapaaehtoisten ja paikallisten kurdiviranomaisten rajan lähelle perustamat Syyrian pakolaisten leirit on hajotettu. Turkin pakolaisille järjestämissä väliaikaiskouluissa saa puhua vain arabiaa ja turkkia, ei kurdia.

Nuori kurditaistelija YPG-joukkojen vartiopisteellä Pohjois-Syyrian Rojavassa.

Rojava, Syyria ja Turkki

Arviot kurdien lukumäärästä vaihtelevat huomattavasti, mutta he ovat vähintään 30-miljoonainen kansa, joka asuu jakautuneena Turkin, Iranin, Irakin ja Syyrian alueille.

Sivu 1 / 3 1 2 3

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.