Historia alkoi alusta
Königsbergillä on pitkä ja värikäs historia. Saksalainen ritarikunta perusti Pregoljajoen alajuoksulle vuonna 1255 linnoituksen ja kaupungin, joka ristittiin Königsbergiksi, Kuninkaanvuoreksi.
Königsbergistä tuli Itä-Preussin pääkaupunki 1500-luvulla. Yliopiston kaupunki sai vuonna 1544.
Ensimmäisen maailmansodan päättäneessä Versailles’n rauhassa Saksa menetti alueitaan Puolalle ja maayhteys Königsbergiin katkesi. Toisen maailmansodan alussa Saksa sai maayhteyden takaisin miehittämällä Puolan.
Sodan lopulla Königsberg raunioitui pahoin pommituksissa ja asukkaita pakeni. Tuhon viimeisteli puna-armeija vallatessaan kaupungin keväällä 1945. Pientä joukkoa lukuun ottamatta saksalaisväestö karkotettiin.
Königsbergin historia alkoi alusta vuonna 1946, kun se nimettiin bolševikkijohtaja Mihail Kalininin mukaan Kaliningradiksi.
Itämeren rannalla sijaitseva Kaliningradin enklaavi sekä sen samanniminen pääkaupunki ovat eittämättä venäläisiä. Kuitenkin Kaliningradin tunnelmassa, jopa sen tuoksussa on jotain, mikä tekee alueesta hieman toisenlaisen.
Ehkä se johtuu Kaliningradin satoja vuosia vanhasta ja värikkäästä historiasta, vaikka Itä-Preussin aikaisesta Königsbergistä on hyvin vähän jäljellä.
Se voi johtua myös kumpuilevasta alankomaisemasta, joka saa olon tuntumaan kuin ajelisi Baltiassa.
Mutta ennen kaikkea se johtuu maantieteestä: sijaitseehan Kaliningrad tiukasti Liettuan ja Puolan syleilyssä, erityksissä emo-Venäjästä. Kaliningradiin pohjoisesta tultaessa kellokin on käännettävä Keski-Euroopan aikaan.
Kaliningradin alueella asuu miljoona ihmistä, mutta sillä ei ole ollut maayhteyttä äiti-Venäjään sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi 1991. Se jäi myös poliittisesti irralliseksi saarekkeeksi länsiliittouman keskelle, kun Baltian maat ja Puola liittyivät ensin Natoon ja sitten toukokuussa 2004 Euroopan unioniin.
Lähteäkseen autolla muualle Venäjälle, kaliningradilaisten on ajettava Liettuan ja Valko-Venäjän kautta. Kaliningradin ainoa varma huoltoreitti muuhun Venäjän alueeseen on meritie Leningradin alueella sijaitsevasta Ust-Lugan satamasta Baltijskin satamaan Kaliningradin alueella.
Kaliningradilaisilla
oma identiteetti
Toisenlaisuuden tuntu syntyy myös keskusteluista ihmisten kanssa. Moni kuvaa identiteettiään useammalla kuin yhdellä sanalla.
– Olen ennen kaikkea kaliningradilainen ja vasta toiseksi venäläinen. En koe kuuluvani siihen Venäjään, jotka johdetaan Moskovasta. Siksi olen enemmän eurooppalainen kuin venäläiset yleensä, sanoo 26-vuotias Marinaksi esittäytyvä nainen Immanuel Kantin nimeä kantavan yliopiston kampuksella.
Saksalaisfilosofi Immanuel Kant on tunnetuin königsbergiläinen, ja hänen hautapaikkansa sijaitsee konserttisaliksi kunnostetun Königsbergin katedraalin pihamaalla.
Arviolta 70 prosentilla kaliningradilaisista on Schengen-viisumi, kun äiti-Venäjällä ulkomaanmatkoihin oikeuttavan passin haltijoitakaan ei ole kuin korkeintaan kolmannes väestöstä.
Kaliningradista on Berliiniin matkaa linnuntietä runsaat 500 kilometriä, Moskovaan yli 1 200 kilometriä.
– Me matkustamme paljon, yleensä länteen. Kahdeksan tunnin automatka, ja istun terassilla Berliinissä oluttuoppi edessäni aivan erilaisessa maailmassa kuin lähtiessäni, sanoo Boris Klimov seisoskellessaan Kaliningradia halkovan Pregolja-joen rannalla.
Sotilastukikohdasta
erityistalousalueeksi
Kaliningrad on kokenut 70-vuotisessa historiassaan monta käännettä.
Königsberg oli täysin raunioina, kun puna-armeija sai sen haltuunsa toisen maailmansodan päätyttyä. Josef Stalinin johtama Neuvostoliitto nimesi alueen Kaliningradiksi, ja ryhtyi rakentamaan siitä neuvostotyylistä voiton symbolia natsi-Saksasta.
Saksalaisväestö karkotettiin ja tilalle tuotiin uutta väkeä Neuvostoliiton sisäosista. Kaliningrad suljettiin ulkomaalaisilta, ja Baltijskiin, entiseen Pillauhun, rakennettiin Itämeren laivaston tärkein sotilastukikohta, josta Neuvostoliitto pystyi valvomaan kaikkea Itämeren ja Tanskan salmien meriliikennettä.
Neuvostoliiton hajottua Moskovan kiinnostus sekä laivastoa että koko aluetta kohtaan lopahti. Seurauksena oli taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, sillä alueen väestöstä 40 prosenttia oli riippuvaisia alueella olevasta armeijasta.
Nousu alkoi vasta vuonna 2006, kun Kaliningrad sai pitkällisen kädenväännön jälkeen erityistalousalueen statuksen. Erityissäännöt lupasivat ulkomaisille sijoittajille verohelpotuksia ja tullivapauksia, isoille investoijille jopa vapautuksen tulo- ja omaisuusverosta vuosikausiksi.
Teollisuuden veturiksi nousi autojen kokoaminen useille kansainvälisille merkeille. Uusia yrityksiä syntyi, kun ne saivat tuoda EU-maista tullitta tuotteita, joista ne jatkojalostivat tavaraa ja elintarvikkeita Venäjän markkinoille.
Talouskukoistuksen ansiosta alueen vuosisataista historiaakin alettiin muistella, puhuttiin jopa vanhan nimen palauttamisesta. Rohkeimmissa visioissa Kaliningrad nähtiin Itämeren Hongkongina tai Monacon kaltaisena veroparatiisina.
– Kaliningrad on nykyään yksi Venäjän kauneimmista kaupungeista, olen siitä hyvin ylpeä, hehkuttaa Annaksi esittäytyvä nuori nainen, joka kertoo opiskelevansa yliopistossa taloutta.
[adinserter block=”2″]
Ylpeyteen on syytä, sillä Kaliningrad on kuoriutunut 1990-luvun harmaasta sosialismin kaavustaan värikkääksi kaupungiksi. Vanhaa on korjattu, uutta rakennettu, ja ydinkeskustan ”Vuoden 1945 voiton aukiota” ympäröi paitsi upouusi ortodoksikirkko myös useita moderneja ostoskeskuksia.
Lisäpotkua ulkoiseen olemukseensa Kaliningrad saa parhaillaan, kun kaupunkia valmistellaan vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen yhdeksi ottelukaupungiksi. Uusi hulppea stadion tarvitsee kisojen onnistumisen takeeksi myös mittavat liikennejärjestelyt ja kaupunki lisää majoitustiloja kisavieraille. Monet hotellit on jo nyt varattu täyteen kisojen ajaksi.
Nimen vaihtamista
puuhannut vangittiin
Mutta Hongkongia Kaliningradista ei koskaan tullut.
Talous alkoi hidastua vuonna 2013. Öljyn hinnan ja ruplan arvon lasku kiihdyttivät inflaatiolta tuonnista riippuvaisessa Kaliningradissa enemmän kuin muualla Venäjällä. EU ja Venäjä ajautuivat Ukrainan sodan vuoksi pakotekierteeseen, mikä oli kova isku Kaliningradille.
Samanaikaisesti Moskova muutti erityistalousalueen sääntöjä, ja teki Kaliningradin taloudesta entistä riippuvaisemman muun Venäjän kehityksestä.
– Olemme osa Venäjää, ei kukaan tosissaan muusta edes haaveile. Mutta elinehtomme on nykyistä laajempi autonomia päättää asioistamme, esimerkiksi verojen käytöstä, sanoo oppositioaktivisti Jakov Grigoriev Kaliningradissa.
Eikä Kaliningradista tullut Königsbergiäkään.
Kaupungin vanhaa saksankielistä nimeä tosin näkee siellä täällä yritysten mainoksissa – ja vaikkapa Königsbäckerin leipomo-kahvilassa, jossa leivoinnaiset on nimetty myös saksaksi.
Allekirjoituksia Kaliningradin alkuperäisen nimen palauttamiseksi laadittuun aloitteeseen kerännyt aktivisti Aleksandr Orshulevich istuu vankilassa. Myös Grigorievin kotiin tehtiin elokuussa kotietsintä, mutta mies sai kuitenkin jäädä vapaalle jalalle.
– Königsbergistä on tullut separatismin symboli Kaliningradissa, Jakov Grigoriev sanoo.
Baltijsk Venäjälle
strategisesti tärkeä
Kaliningradissa sijaitsevan Baltijskin sotilastukikohdan asema on korostunut Venäjän strategiassa sitä mukaa, kun ilmapiiri Itämerellä on kiristynyt. Alue on nyt Moskovan tiukassa valvonnassa.
Venäjä ei hyväksy Naton joukkojen ja kaluston tuomista Puolaan ja Baltiaan, ja vastatoimena se on tuntuvasti vahvistanut asevoimiaan Kaliningradissa.
Venäjä on myöntänyt tuoneensa jo useamman kerran Baltijskiin myös Iskander-ohjuksia osana sotaharjoituksia, mutta väittänyt kuljettaneensa ne myöhemmin pois. Ohjusten kantama on 500–700 kilometriä, ja ne voidaan varustaa ydinkärjillä.
Itämeri on ollut kesän aikana sakeana aseita sekä Venäjän ja Naton välistä epäluuloa siellä järjestettyjen useiden sotaharjoitusten takia. Tuoreimmat niistä ovat Ruotsin kansainvälinen Aurora ja Venäjän Zapad 2017, joka alkoi torstaina (14.9.) Kaliningradin, Leningradin ja Pskovin alueella sekä Valko-Venäjällä.
Sotapeli on huolestuttanut Liettuan ja Puolan, jotka ovat ryhtyneet rakentamaan aitaa Kaliningradin vastaisille rajoilleen. Aidat eivät pysäytä ohjuksia, mutta ihmisten välisen kanssakäymisen ne tekevät vaikeaksi.
– Haluaisimme säilyttää hyvät välit naapureihimme, mutta tässä tilanteessa se on vaikeaa, Jakov Grigoriev huokaa.
Historia alkoi alusta
Königsbergillä on pitkä ja värikäs historia. Saksalainen ritarikunta perusti Pregoljajoen alajuoksulle vuonna 1255 linnoituksen ja kaupungin, joka ristittiin Königsbergiksi, Kuninkaanvuoreksi.
Königsbergistä tuli Itä-Preussin pääkaupunki 1500-luvulla. Yliopiston kaupunki sai vuonna 1544.
Ensimmäisen maailmansodan päättäneessä Versailles’n rauhassa Saksa menetti alueitaan Puolalle ja maayhteys Königsbergiin katkesi. Toisen maailmansodan alussa Saksa sai maayhteyden takaisin miehittämällä Puolan.
Sodan lopulla Königsberg raunioitui pahoin pommituksissa ja asukkaita pakeni. Tuhon viimeisteli puna-armeija vallatessaan kaupungin keväällä 1945. Pientä joukkoa lukuun ottamatta saksalaisväestö karkotettiin.
Königsbergin historia alkoi alusta vuonna 1946, kun se nimettiin bolševikkijohtaja Mihail Kalininin mukaan Kaliningradiksi.