Syyskuun 11.–13. 1840 kokoontui kolme piirilääkäriä viettämään perintöruhtinas Aleksanterin nimipäivää Pohjois-Savon Vieremän Nissilän Rotimojärven etelärannalla Mattilan talossa sijaitsevaan kestikievariin.

Tapaamisesta oli sovittu elokuun lopulla, koska tapaamispaikka sijaitsi sopivan matkan päässä kunkin lääkärin toimipisteestä. Tapaamisessa haluttiin pohdiskella ajankohtaisten piirilääkärintyön probleemien lisäksi myös yhteisiä sivistyksellisiä asioita.

Keisari Aleksanteri I oli viettänyt yön Mattilan talon kestikievarissa Suomen-matkallaan 27.– 28. elokuuta 1819. Muistoksi käynnistään keisari oli raapustanut timanttisormuksellaan muistolauseen kestikievarin ikkunaan.

Talon ainoa tytär palveli keisaria. Erään seurueen jäsenen mukaan keisari näki tytössä uutteran ja luonnollisen kauniin savolaisen naisen perikuvan. Mattilan kestikievarirakennus kuului siis Suomen historiaan jo ennen näiden kolmen lääkärin kokousta.

Tapaamiseen saapuivat Oulusta G. Asp, Raahesta J. F. Ticklén ja Kajaanista Elias Lönnrot.

ILMOITUS

Lönnrot kirjoitti ruotsiksi almanakkansa sivuille tapahtumien kulusta. Tulomatkan päivänä hän oli kuivannut kaksi kertaa vaatteitaan tien varressa olevissa taloissa. Saapuessaan myöhään iltapimeässä Nissilän kestikievariin Lönnrot oli jo kolmannen kerran läpimärkä samana päivänä. Ticklé ja Asp olivat saapuneet kestikievariin muutamaa tuntia aikaisemmin. He olivat ylitsevuotavaisesti varustautuneet viinillä ja muilla maittavilla ravintoaineilla. Lönnrotilla oli mukanaan hyvää teetä. Pidot aloitettiin välittömästi, ja ne jatkuivat myöhään yöhön.

”Pidin ansaittuna kostona kiusojen päivästä juoda illalla niin paljon kuin jaksoin. Mutta minä jaksoin miltei liian paljon, sillä seuraavana aamuna oli pääni kipeä yön kemujen jäljiltä. Koko seuraavan päivän vietimme Nissilässä”, Lönnrot kirjoitti almanakkaansa.

Kastajaiset Pulkkilan kappelissa

Kyseinen krapulapäivä oli lauantai syyskuun 12. päivä. Kolmikko keskusteli ajankohtaisista lääketieteellisistä kysymyksistä ja päätti keskustelujen ohessa myös perustaa Suomen ensimmäisen tieteellisen aikakauskirjan, joka käsittelisi yksinomaan isänmaallisia aiheita, toisin sanoen suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria. Aikakauskirjaa julkaistaisiin Suomi-nimellä vähintään joka toinen kuukausi.

Lönnrot oli ehdottanut jo 20.3.1834 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa, että seura alkaisi julkaista aikakauskirjaa, johon voitaisiin painattaa korjattuina ja nykyaikaistettuina isänmaallisaiheisia väitöskirjoja ja sanomalehtikirjoituksia. Hanke lykättiin rahan puutteen vuoksi hamaan tulevaisuuteen. Nissilässä Lönnrot kirjoitti almanakkaansa:

”Me yhdessä olevat sitouduimme kukin antamaan aineistoa kahdeksi kuukaudeksi neljä arkkia eli yhteensä kaksi arkkia kuussa.”

Ja kolmikko laittoi asiat luistamaan vatuloimatta. Seuraavana päivänä Ouluun mennessä aikakauskirja kastettiin samppanjalla Vornan sillan alla Pulkkilan kappelissa. Varhaista aikakauskirjan kastajaistilaisuutta Lönnrot perusteli tähän tapaan:

”Meillä on tapana hyvin varhain kastaa lapsia, joiden eloonjäämistä epäillään ja katolilaiset kuuluvat muinaisina aikoina kastaneen sikiön jo ennen sen syntymää. Tämä tapa olkoon meidänkin puolustuksenamme.”

Alkutaival kangerteli

Tieteellisen aikakauskirja Suomen ensimmäinen numero näki päivänvalon jo seuraavana vuonna 1841. Aikakauskirjan toimituskunnan muodosti Lönnrotin lisäksi valtion lääkärihallinnossa työskentelevä, Lönnrotin opiskelijatoveri, Suomen lääkäriseuran perustajajäsen ja suuri köyhien ystävä Frans Johan Rabbe (1801–79).

Ensimmäisenä vuonna julkaisu sai 254 tilausta, joiden turvin painatuskulut saatiin maksettua. Toisena vuona tilaajia oli 130, joten toimittajat joutuivat maksamaan omasta kukkarostaan 70 ruplaa.

”Yhdentekevää! Mitä ei antaisikaan jalon isänmaanrakkauden tunnelmassa”, kirjoitti Rabbe Lönnrotille 8.6.1842. Kolmantena vuonna tuli tappiota saman verran, ja vararikko oli vääjäämättä edessä. Lannistumattomana toimitussihteerinä Rabbe kirjoitti Lönnrotille Kajaaniin 7.10.1843:

”Minusta tuntui vaikealta antaa lemmikkimme (”Suomen”) kuolla kolmantena vuotenaan. Lääkärinä katsoin velvollisuudekseni tehdä puolestani kaikkeni elämän ylläpitämiseksi. Olen nyt värvännyt Collanin ja muutamia muita nuoria avustajikseni ja koetamme elättää lapsukaista vielä vuoden. Minä puolestani vastaan kaikesta taloudellisesta tappiosta. Sinä hyväntahtoisesti lähettänet lapsukaiselle elinvoimaa omasta varastostasi.”

Rabben ”keisarinleikkaus” pelasti äidin ja lapsen

Valoisan humanisuutensa lisäksi Rabbe oli kuuluisa oveluudestaan ja organisaattorin kyvyistään. Hän pelasti oivallisella ”keisarinleikkauksella” samalla kertaa sekä äidin että lapsen julkaisemalla 18.9.1843 Helsingfors Morgonbladissa”Otteen maaseudulta lähetetystä kirjeestä”.

Tunteikkaassa kirjeessä mainittiin sivumennen suomen kielen harrastuksen kuolevan, ellei Elias Lönnrotia vapauteta viideksi vuodeksi lääkärin tehtävistä suomen kielen harrastusten pariin. Samalla kirjeessä vedottiin 1838 perustetun Suomen Tiedeseuran jäseniin, jotta tutkimusharrastus suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan lisääntyisi.

Hätäpäissään Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti Suomen aikakauskirjan julkaisuohjelmaansa ja lääkintöhallitus myönsi Lönnrotille viiden vuoden virkavapauden. Ilman tätä virkavapautta Lönnrot ei olisi ehtinyt syventyä kansanrunouteen, suomen kielioppiin tai taidelyriikkaan niin syvällisesti kuin sittemmin tapahtui. Myös Kalevalan vuoden 1849 versio olisi saattanut jäädä ilmestymättä.

Suomi aikakauskirja -sarja ilmestyy yhä, ja siinä julkaistaan Suomen ja sen sukukansojen kieliin ja kulttuureihin liittyviä tutkimuksia. Viimeisin Suomi-aikakauskirja oli järjestyksessä 205:s, ja se ilmestyi vuonna 2014. Kyseessä on Yrjö Laurannon tutkimus ”Imperatiivi, käsky, direktiivi.”

Suomi-lehti on digitoitu Kansalliskirjaston kokoelmaan