TV

Riikka Kaihovaaran käsikirjoittama ja ohjaama sarja Seksi-Suomen historia (2017) käsittelee nimensä mukaisesti seksuaalisuuteen liittyviä asenteita ja niiden muutoksia. Neliosainen sarja etenee turhankin nopein siirroin, mutta keskeiset asiat tulevat selviksi.

Aloitusjaksossa kuullaan sekä henkilökohtaisia kokemuksia että havainnollistetaan laajempia sosiaalisia, kulttuurisia ja moraalisia yhteyksiä.

Mitäpä pykälistä, jos naitattaa.

Jos nykyisin melkein kaikki on sallittua, niin toisin oli ennen. Katkelmassa Ajankohtaisen kakkosen ohjelmasta vuodelta 1969 selkokielinen viesti hotellin respassa on, ettei kahden hengen huonetta anneta aviottomalle parille.

Aviorikos oli kielletty vuoteen 1948 saakka. Kirjailija Lauri Viidan kerrotaan olleen yksi viimeisistä, joka tuomittiin huorinteosta (hurja sanayhdistelmä!) sakkoihin. Tapaus oli järjestetty: tarkoitus oli saada avioero, jotta uusi avioliitto Aila Meriluodon kanssa olisi mahdollinen.

Kirkko on ohjelman valossa ollut seksin suuri jarrumies. Se oli myös kaksinaismoralismin vastustajana sekä miehen ja naisen tasa-arvon esitaistelijana tunnetun filosofi Rolf Lagerborgin (1874–1959) arkkivihollinen.

ILMOITUS

1900-luvun alussa siviiliavioliitto ei vielä ollut mahdollinen, mutta omalla kohdallaan Lagerborg löysi tähän ratkaisun. Vastaavat työväenliikkeen radikaalit saattoivat väistää kirkollisen vihkimisen pelkällä lehti-ilmoituksella (toveri- ja omantunnon avioliitot).

Jos yhteiskunnalliset auktoriteetit kirkon johdolla halusivat rajata miehen ja naisen intiimin kanssakäymisen avioliittoon, niin todellisuus oli toinen. Maaseudulla harrastettiin yöjuoksukulttuuria, kaupungeissa rahastettiin prostituutiolla. Tasa-arvosta oltiin kaukana: jos seksi johti raskauteen muttei avioliittoon, nainen oli vaikeuksissa.

Salavuoteus eli esiaviollinen seksi oli laissa kielletty vuoteen 1926 saakka, mutta mitäpä pykälistä, jos naitattaa. Tilastojen mukaan varsinkaan poliisien ammattiryhmä ei jaksanut odottaa hääyön riemuja: lähes 40 prosenttia poliisiperheiden lapsista oli pantu alulle alle kahdeksan kuukautta vihkimisestä.

Vanha kuvamateriaali elävöittää mukavasti laki- ja tilastotietoja sekä haastatteluja, jonka veikeimpiä muistoja on asiasta mitään tietämättömän kokijansa ensimmäinen siemensyöksy.

Seksi-Suomen historia, osa 1/4: Naimaluvan kiertäjät
TV1 ti 5.9. klo 20.00. Katsottavissa Areenassa.