Tampereen Työväen Teatteri/Kari Sunnari

345 vuotta vanha näytelmä riemastuttaa Tampereen Työväen Teatterissa.

Tampereen Työväen Teatterin Otso Kauton ohjaamassa, onnistuneessa tulkinnassa Molièren vuosisatainen satiiri iskee piikin medikalisaation persukseen irvaillen hyväntahtoisesti ihmisten hyväuskoisuudelle ja terveydenhoidon poppamiesten silmänkääntötempuille.

Jos kansalaiset vaatisivat poliitikoilta yhtä tarkkoja yhteiskunnan taudinmäärityksiä, mitä he vaativat omalääkäriltään omasta terveydentilastaan, asiat saattaisivat tasavallassamme olla tyystin toisella tolalla. Entä jos olisimme yhtä herkkiä reagoimaan valepolitiikkaa kohtaan kuin kauhistelemaan muutamaa valelääkäritapausta? Sekin saattaisi viedä merkittävästi myönteisiä asioita eteenpäin.

Näistäkin lähtökohdista lähdetään liikkeelle TTT:n uutuusnäytelmässä. Molièren Luulosairas on jo 345-vuotias, mutta yhä ajankohtainen – ehkä enemmän kuin koskaan. Teksti hersyy neulanpistoja sote-uudistuksen pakaroihin, kiitos Arto af Hällströmin tuoreen, aikamme ilmiöihinkin vihjailevan suomennoksen ja Kauton ajantasaisen rennon ohjauksen.

Näyttelijärekrytoinnit ovat kauttaaltaan erinomaiset ja Kauton ohjaus syväluotaavan onnistunut.

Päähenkilö Argan, pitelemättömän hersyvän ja satuttavan roolityön tekevä Auvo Vihro, kuvittelee sairastavansa kaikkia mahdollisia tauteja turvautuen päivittäin lääkärinsä ja apteekkarin apuun. Hän saa raivokohtauksia perheenjäsenten huomautellessa, ettei perheenisää oikeasti vaivaa mikään.

Arganin ”sairasvuoteen” taustalla hänen toinen vaimonsa, tyttärien äitipuoli Béline, uhkea ja katala Miia Selin, järjestelee asioita oman tulevaisuutensa näkökulmasta myönteiseen suuntaa salarakkaansa, notaari Bonnefoyn, mainion Verneri Liljan asiantuntevalla opastuksella.

ILMOITUS

Tytär Angélique, rooliinsa sopiva, mutta häiritsevästi ylinäyttelevä Heidi Kiviharju riutuu rakkaudesta salskeaa Cléantea, Janne Kallioniemeä kohtaan. Minäkin rakastan Kallioniemeä, tässäkin esityksessä. Tai ainakin hänen kokonaisvaltaista, älykästä ja sävykästä näyttelemistään.

Molièrekin nauraisi

Näytelmän dynamo, jokaisessa hetkessä läsnä oleva, rooliinsa joka solullaan uppoutunut, sympatiaa ja raivoa katsojassa aiheuttava, luulosairas Vihro Arganina haluaa kuitenkin naittaa tyttärensä juuri lääkäriksi valmistuneelle, hieman saamapuolelle jääneelle Tuomas Diafoirukselle, saadakseen perheeseen oman lääkärin.

Diafoiruksen poskettoman hauskan roolityön tekee Mika Honkanen saaden katsojat ulvomaan naurusta. Ja hänen isänsä, poikaansa tarmokkaasti naittava herra Diaforus, Verneri Lilja, vasta mainio onkin. Kautto on rakentanut heidän roolinsa ja puvustaja asut niin överiksi, että Molièrekin hihkuisi naurusta.

Topakka palvelustyttö Toinette, mainiosti touhottava, mitä parhain Teija Auvinen, puuttuu kuitenkin nokkelasti tapahtumien kulkuun yhdessä Arganin järkevän nuoremman Béralde-veljen, hyvin ja aina yhtä varmaotteisesti näyttelevän Tommi Raitalehdon kanssa.

Taustalla apteekkari Fleurant tarkkailee rahasaataviaan pitäen huolta, ettei Argan saa tietoonsa liikaa terveysvinkkejä. Arganin nuoremman, kehitysvammaisen tyttären, Maija Langin rooli tapahtumien kulussa jää hieman päälle liimatuksi, vaikka Lang roolinsa tyylipuhtaasti ja koskettavasti esittääkin. Mitä lisäarvoa Kautto hänen kauttaan haluaa esitykseen tuoda ei oikein avautunut, mutta kiinnostava lisä tämäkin luulosairautta ja sairautta pohtivassa esityksessä.

Paras valhe eniten totta

Kuten Moliéren näytelmissä asiaan kuuluu, vauhtia ja käänteitä riittää. Luulosairas on maailman esitetyimpiä näytelmiä, mutta kulumavikoja siitä on vaikea löytää. Se sopii kuin nappi silmään ylimainostettuun totuuden jälkeiseen aikaamme.

Totuutta osattiin vältellä jo 345 vuotta kenties vielä sujuvammin kuin nykyään. Paras valhe oli tuolloinkin eniten tosi. Lisäksi kielenkäyttö, käytöstavat ja eleet olivat huomattavasti moniselitteisempiä kuin someaikakautemme lähinnä naisen sukupuolielimiä käsittelevät kaksitavuiset ilmaukset.

Luulosairaan ympärillä touhuavien lääkäreiden ja apteekkarin periaatteet ovat paljolti samat kuin tulevan konsulttipainotteisen soteuudistuksenkin: varakas potilas on pidettävä sairaana mutta hengissä ja medikalisaatio voimissaan, Totuus diagnoosista jää jokaisen oman harkinnan ja valinnanvapauden huoleksi.

Turhaa selittelyä

Näyttelijärekrytoinnit ovat kauttaaltaan erinomaiset ja Kauton ohjaus syväluotaavan onnistunut, sopivissa määrin modernisoitu ja ajankohtaisuudessaan terävä. Mutta karsimisen varaa olisi ollut, esitys on aivan liian pitkäkestoinen. Ylimääräisiä rönsyjä, kuten pienoisoopperaesitys, alinomaisia potalla juoksemisia ja juonittelua olisi voinut huoletta karsia, sillä ne vain pitkittivät hersyvän hauskaa ja notkeaa esitystä. Ei satiiria tarvitse selittää.

Puvustus upeine epookkipukuineen ja rokkivermeineen on hieno. Minkä entréen Miia Selin äitipuoli Bélinenenä upeassa punaisessa puvussa tekeekään. Ilmiömäisen hieno näyttelijäntyö ja puvun loisteliaisuus saa katsomon kohahtamaan. Angéliquen goottipuku ja Cléanten rokkivermeet ja konemusiikki kuvannevat nuorten anarkiaa, epätoivoista irtautumista ajan tavoista ja moraalikäsityksistä ihan hauskasti, joskin hieman kliseisesti yleisöä kosiskellen.

Ääni- ja valosuunnittelu ovat Niklas Vainion ja TJ Mäkisen taitavissa käsissä tukien ja rytmittäen hienosti esitystä.

Luulosairas esitettiin ensimmäisen kerran helmikuun 10. päivänä 1673. Sen neljännessä esityksessä tuberkuloosia sairastanut Molière sai verensyöksyn ja joutui keskeyttämään esityksen. Muutaman tunnin kuluttua hän kuoli kotonaan 51-vuotiaana.

Molière on sovittanut Luulosairaaseen häntä itseään koskevan jakson. Arganin veli ehdottaa, että he lähtisivät katsomaan Moliéren uutta Luulosairas -näytelmää, koska se voisi helpottaa Arganin tautien pelkoa.

Argan saa raivokohtauksen ja huutaa kostoa Moliérelle ja tämän rienaaville komedioille. Argan uhoaa, että jos Moliére sairastuisi, hän antaisi tämän kuolla ilman hoitoa.

Tämänkin kohtauksen Kautto on ohjannut nerokkaasti, kuten esityksen riipaisevan lopunkin.

Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö: Luulosairas. Käsikirjoitus: Molière, suomentanut Arto af Hällström. Ohjaus: Otso Kautto. Lavastus ja pukusuunnittelu: Annukka Pykäläinen, kampaukset-maskit; Pia Kähkönen, valosuunnittelu; TJ Mäkinen, äänisuunnittelu; Niklas Vainio, tuottaja; Heidi Kollanus, apulaistuottaja; Elise Richt. Rooleissa: Auvo Vihro, Miia Selin, Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Maija Lang, Tommi Raitalehto, Janne Kallioniemi, Verneri Lilja, Mika Honkanen ja Jukka Saikkonen. Ensi-ilta oli 2.9.2017.