Jarmo Lintunen

En ole havainnut, että pohdinta vasemmistoliiton viime vuosien vaalituloksista ja gallupluvuista olisi ollut kovin syvällistä. Tuskin kuitenkaan jäsenistö nauttii siitä, että sanoma ei saa laajempaa kannatusta.

Puolue alkaa olla siinä iässä ja yhteiskunnassamme ja maailmassa tapahtuvat asiat sen luonteisia, että kaivattaisiin ehdottomasti päivitystä versioon 2.0 (jos ei kohta jo versioon 3.0!). Sekä toimintamuodoissa että politiikan sisällössä on kehittämisen tarvetta.

Lyhyessä jutussa ei voi laatia uudistusohjelmaa, mutta esitän joitakin hajahuomioita.

Järjestötyön kehittämisessä pitää katsoa ennen kaikkea sitä, mikä on paikallisyhdistysten tilanne ja tarpeet. Kun aluetyötä muutettiin ja toimitsijoita vähennettiin, ei luotu tarpeeksi maakuntarajoja ylittäviä siteitä. Monilla alueilla matkoihin käytettävä aika ja raha ovat isoja ongelmia.

Puolueella on alusta alkaen ollut naistoimintaa, mikä on hyvä esimerkki ottaa työn alle muutakin. Koko puolueen olemassaolon ajan on aikuisuuteen siirtynyt suuri määrä nuorukaisia, joista osa syrjäytyy jo kouluiässä ja osa siinä vaiheessa, kun pitäisi opiskella tai päästä työelämään.

ILMOITUS

Työ nuorten miesten parissa olisi vasemmistolaiselle puolueelle äärimmäisen tärkeää. Nyt on nähty miten iso osa uusista äänestäjistä on suorastaan imetty perussuomalaiseen mentaliteettiin.

Pentti Tiusanen esitti ajatuksia ympäristönsuojelupolitiikasta (KU 25.8.), ja sitäkin seikkaa kannattaa pohtia. Toisaalta, kun on hoettu mantraa punavihreydestä, ei aina ole ymmärretty, että hokeminen ei totta vieköön ketään vakuuta. Kysehän on teoista, kuten politiikassa muun muassa laki- ym. aloitteista.

Myös tasa-arvoisuutta on pohdittava eri näkökannoilta. Sitä on toteutettava mahdollisimman hyvin myös puolueen omassa toiminnassa. Jäsenten, jotka sitoutuvat vasemmistolaiseen politiikkaan puolueen kautta, tulee olla tasavertaisia asuinpaikasta, iästä, sukupuolesta, koulutuksesta ja ammatista, tulotasosta, ruokavaliosta jne. riippumatta.

Ennen kaikkea tarvitaan uusia ideoita. Ehkä keskustelu auttaisi?

PS. Laskin, että Siiri Määtän esitys perustulosta (KU 25.8.) tarkoittaisi omalla kohdallani parinsadan euron menetystä kuukaudessa. En taida kannattaa esitystä.

Aimo Ruusunen
eläkeläinen
Lappeenranta