Jouko Huru

Mutkan kautta suoraan

Nišville on elokuussa järjestettävä balkanilainen modernin jazzin festivaali. Sen tahtiin on juhlittu Kaakkois-Serbian Nišissä vuodesta 1984 lähtien.

Vähän Tamperetta suurempaan Nišiin ei ole helppo matkustaa. Tässä 279 eaa. perustetussa, Roomaa vanhemmassa kaupungissa ei ole kansainvälisessä kaupallisessa käytössä olevaa lentokenttää.

Lentoturistin on matkustettava sinne jonkun lähellä olevan kentällisen kaupungin kautta. Lähin kaupunki olisi Kosovon Pristina alle sadan kilometrin päässä. Mutta itsenäistä Kosovoa ei Serbialle ole olemassakaan. Sota-arpien vuoksi Kosovosta ei ole helppoa yhteyttä suoraan Nišiin. Pitäisi kiertää yli 300 kilometriä joko Montenegron tai Makedonian kautta.

Helpoin valinta on Serbian pääkaupunki Belgrad. Sieltä pitäisi aikataulun mukaan päästä kuuluisilla Balkanin junilla reilussa neljässä tunnissa 235 kilometrin päässä olevaan Nišiin.

Toisin kävi. Juna Belgradista Nišiin vei aikaa peräti yhdeksän tuntia.

ILMOITUS

Balkanin junista palttunut jazzkärpänen palasi vajaan viikon päästä Belgradiin kansainvälisellä bussilla. Matka kesti vain reilun kolme tuntia.

Nišin perinteisellä jazzfestivaalilla Serbiassa soi tasokas itäeurooppalainen jazz.

Nišvillen jazzfestivaalin ensimmäinen päivä kului neljäkymmentäasteisessa säässä hikisessä serbijunassa matkalla Belgradista Nišiin. Jazzkärpäsellä ei ollut silti hätää. Karsean kuljetuksen puutteita korvasi kohtalotovereiden hyvä seura.

Samassa junavaunussa matkaavat ainakin seitsemän muun maan kuin Serbian kansalaiset tajusivat jo ennen matkan puoliväliä, miksi serbit itse kaihtavat kesäisin matkustamista halvoissa junissaan.

Junassa ei ollut kaupallista tarjontaa.

Viisi tuntia myöhästyneestä junastaan riemastuneena jazzkärpänen siemaisi illalla Nišissä hotelliinsa päästyään kylmän olutpullollisensa minuutissa. Yhdeksän tunnin junamatkan kunniaksi toista olutta saattoi jo sitten vähän maistellakin.

Monet festivaalit kolunnut jazzkärpänen lähti aamulla uudestisyntyneenä pörräämään Nišin vanhaan linnoituspuistoon jazzeille. Tarkoituksena oli tutustua erityisesti itäeurooppalaiseen jazziin.

Esitteissä kehuttiin, että paikalla on 700 artistia ja kuultavana 130 konserttia. Perjantaipäivän runsaasta viidestäkymmenestä konsertista kuudella eri estradilla jazzkärpänen päätti tutustua tarkemmin pariin kymmeneen.

Ensimmäinen kosketus elävään musiikkiin tapahtui heti tervetuliaisportilla. Ahne jazzkärpänen ohitti kuitenkin pian serbialaiset yhtyeet ja eksyi viinikylään. Sieltä se pörräsi kohti Open Stage -lavaa, josta löytyi Creativo String Quartet.

Neljän naisen jousikvartetti, CSQ, esitti osaavasti moderneja jousikvartettitulkintojaan sekä jazzstandardeista että klassisista pop- ja rock-sävelmistä. Jazzkärpänen ihasteli yhtyeen rohkeita sovituksia. Mieleen tuli jopa maailmankuulu Kronos Quartet, jonka kanssa Kimmo Pohjonenkin on soittanut isoissa yhteisprojekteissa.

Seuraavaksi jazzkärpänen ryntäsi päälavan ääreen imemään Maks Kocetovin serbialais-ukrainalaisen bändin kiemuraista post-bopia. Bändijohtaja Kocetov on taitava altto- ja sopraanosaksofonisti.

Jouko Huru

Reilun vartin baarikärpäsroolin jälkeen pörrääjä palasi huippujazzin pariin, jota tarjosi bulgarialainen Kamelia Todorovan ja Jivko Petrovin JP3 Trio. Se oli illan huippukokemus. Hymyilevä jazzdiiva, Lady Todorova on tosi taitava tyylistä toiseen helposti muuntautuva taitolaulaja.

Hän esitti tyylitellen vanhoja jazzballadeja. Hän aloitti Nina Simone -bravuurilla My Baby Just cares for me. Sitten oli vuorossa Cole Porterin Love for sale. Puolivälissä konserttia hän lähti funkahtaviksi mutta tempoltaan hitaiksi sovitettujen soul-sävelmien pariin. Kuultiin herkästi tulkittuja Marvin Gaye -biisejä.

Ehkä hauskin Todorovan ja taustatrion rock-muokkauksista oli liioittelevan hidas ja mahtaileva jazzversio Paul McCartneyn Beatles-rynkytyksestä Get Back. Vieressäni intoillut brittitoimittaja tähdensi minulle, että John Lennonin ystävyydestä mustasukkainen Paul osoitti perääntymiskäskynsä Yoko Onolle.

Todorova näytti lopussa kypsyytensä tulkitsemalla sielukkaasti Aretha Franklinin hitin You Make Me Feel Like A Natural Woman, joka on takuuvarmaa Carole King ja Gerry Goffin -tuotantoa.

Kyllä jazzkärpänen antoi suosiotaan myös festari-illan päätähdelle, amerikkalaisen Al Fosterin kvintetille. Yli 70-vuotias rumpali Foster on soittaessaan aina ihmeteltävän iloisesti hymyilevä. Se kuuluu kevyessä ja iskevässä rytmien tulkinnassa. Yhtyeessä kuulaasti soittava trumpetisti Freddie Hendrix oli bändin tähti. Taitonsa näytti myös pianisti Adam Birnbaum.

Jazzkärpäsen siivet alkoivat väsyä puolen yön lähestyessä, kun päälavalla riehui Nik West, 24, jota on sanottu naispuoliseksi Lenny Kravitziksi. Oli pakko todeta, että menestyksen myötä – ehkä sen hintana – lyhyeen sifonkimekkoon sonnustautunut West oli taantunut sitten vuoden takaisen Tampereen-keikkansa. Nuori yleisö oli silti innoissaan. West toi festarille simppeliä funkahtavaa Amerikan jytinää.

Jouko Huru

Festarin lauantaipäivä jäi lyhyeksi. Pari tuntia ohjelmien alkamisen jälkeen konsertit keskeytettiin alkavan ukkosrajuilman vuoksi. Illan musiikkinautinto jäi jazzkärpäsellä baaripöydästä nautituiksi tervetuliaskahvilan esityksiksi, joista vastasi kaksi nišiläistä nuoriso-orkesteria.

Sunnuntaina oli päivä uusi. Ukkosmyrskyssä neljästäkymmenestä 25-asteiseksi viilentynyt sää tarjosi pohjoiselle jazzkärpäselle paremmat musiikista nauttimisen puitteet.

Alkuillasta se ihasteli Open Stage -lavan äärellä funk-sävyistä menomusaa soittavaa Jazz Addicts -yhtyettä. Kypsästä tyylittelystä jazzkärpäselle tuli mielleyhtymä John Scofieldin funkjazz-kauteen. Toisaalta yhtyettä johtavien trumpetisti Bojan Petrovicin ja kitaristi Milan Mutaovicin yhteistyö toi mieleen Miles Davisin sähköisen kauden alun, kun basisti ja sähköpianisti loivat heille sykkivän taustan.

Päälavalta kuultiin huippuunsa hiottu esitys georgialaiselta The Tbilisi Big Bandilta. Yli 30-jäseninen yhtye on kovaa kansainvälistä luokkaa. Se on voittanut vuonna 2006 Monte Carlon kansainvälisellä jazzfestivaalilla Grand Prix -palkinnon Big Bandien sarjassa. Upeiden jazzstandardien lisäksi tbilisiläiset soittivat sovituksiaan Frank Zappan musiikista ja isojen bändien rockista.

Visuaalisen huippunsa jazzkärpänen koki, kun pikkulavalle nousi sunnuntai-illan pimetessä flamenco-musiikkiaan soittava serbialainen Pata Negra. Sovinnaisten mutta eläväisten tulkintojen kiintopiste oli tanssija Aleksandra Pejic.

Jouko Huru

Jazzkärpänen pani festivaalilla ilokseen merkille, että useat itäeurooppalaiset yhtyeet koostuivat sikäläisesti useiden maiden soittajista – vaikka niiden hallituksilla ei välttämättä ole hyvät välit.

Ärhäkkään Serbiaan oli tullut muusikoita lähialueilta Sloveniasta, Kroatiasta, Makedoniasta, Bulgariasta, Ukrainasta ja Georgiasta. Vähän kauempaa tulleet olivat Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Puolasta, Liettuasta, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Irlannista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Argentiinasta, Norsunluurannikolta ja Australiasta. Suomalaisia ei näkynyt esiintymislavalla eikä katsomoissa.

Jazzkärpänen keskittyi kuuntelussaan tasokkaaseen ja monipuoliseen itäeurooppalaiseen musiikkiin. Siksi esimerkiksi reggaetähti Alpha Blondy ja Grammy-palkittu jazzlaulajatar Patti Austin jäivät näkemättä.

Mutkan kautta suoraan

Nišville on elokuussa järjestettävä balkanilainen modernin jazzin festivaali. Sen tahtiin on juhlittu Kaakkois-Serbian Nišissä vuodesta 1984 lähtien.

Vähän Tamperetta suurempaan Nišiin ei ole helppo matkustaa. Tässä 279 eaa. perustetussa, Roomaa vanhemmassa kaupungissa ei ole kansainvälisessä kaupallisessa käytössä olevaa lentokenttää.

Lentoturistin on matkustettava sinne jonkun lähellä olevan kentällisen kaupungin kautta. Lähin kaupunki olisi Kosovon Pristina alle sadan kilometrin päässä. Mutta itsenäistä Kosovoa ei Serbialle ole olemassakaan. Sota-arpien vuoksi Kosovosta ei ole helppoa yhteyttä suoraan Nišiin. Pitäisi kiertää yli 300 kilometriä joko Montenegron tai Makedonian kautta.

Helpoin valinta on Serbian pääkaupunki Belgrad. Sieltä pitäisi aikataulun mukaan päästä kuuluisilla Balkanin junilla reilussa neljässä tunnissa 235 kilometrin päässä olevaan Nišiin.

Toisin kävi. Juna Belgradista Nišiin vei aikaa peräti yhdeksän tuntia.

Balkanin junista palttunut jazzkärpänen palasi vajaan viikon päästä Belgradiin kansainvälisellä bussilla. Matka kesti vain reilun kolme tuntia.