Johan Alén

Tämän kirjoittaminen KU:n arvoisille mielipidesivuille on ollut mielessäni pitkään, jo ennen vihreän liiton ”historiallista gallup-kannatusta”. Nyt on kyse vasemmistoliitosta, ei vihreästä liitosta.

Vasemmistoliitto perustettiin liitoksi, jossa ekologisella ajattelulla ja periaatteilla oli keskeinen sijansa.

Käytännössä tätä linjausta vastusti myöhemmin puoluesihteeri Ralf Sund, jonka mielestä ”punavihreys oli sotku” ja vasemmistoliiton värin tuli olla ”kirkkaasti punainen”. Tuskin myöskään Matti Viialainen oli erityinen ympäristöaktivisti, sittemmin hän on tullut kuuluisaksi SDP:n Saimaan maakuntien johtajana, joka ei ainakaan ole tehostanut saimaannorpan suojelua.

Vastapainona oli Esko Seppänen, joka eduskunnan ensimmäisenä ympäristövaliokunnan puheenjohtajana avasi pitkän kauden vasemmistoliittolaiselle puheenjohtajalle, aina vuoteen 2011 saakka, jolloin vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja Martti Korhonen valitse itselleen ilmeisesti sopivamman liikennevaliokunnan puheenjohtajuuden. Nyt Annika Lapintien perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuus on onnenkantamoinen, saavutus huolimatta vasemmistoliiton ryhmän pienenemisestä tusinaan kansanedustajaan.

Ympäristö- ja ekologisen näkökulman korostaminen oli puolueen ympäristöpoliittisen työryhmän tehtävä sen vuosikymmeniä jatkuneen aktiivisen toiminnan aikana, joka jatkuu toki edelleen.

ILMOITUS

Samalla kun ympäristökysymysten painoarvo jatkuvasti kasvaa ja ilmastonmuutos sekä biodiversiteetti ovat ylittäneet valtamedian uutiskynnykset, on vasemmistoliiton profiili tältä osin kutistunut.

Asiaa voi ehkä kuvata niin, että eläkkeiden ja työstä saatavan palkan taso tai seksuaalinen tasavertaisuus eivät toimi, mikäli maapallon elinolosuhteet kuihtuvat Venus-ilmiöön eli metaani vapautuu merien pohjasta ja ikiroudasta äkillisesti johtaen maapallon ilmakehän nopeaan kuumenemiseen.

Vasemmistoliiton tila ei ole tietenkään nykykansanedustajien vika, jokaisella on omat vahvuutensa.

Puolueen puheenjohtaja on hyvä ja vahva punainen feministi, jolle toivon kuitenkin enemmän vihreää väriä mukaan, metsäkannanotto (KU 28.7.) oli jo tätä, puoluesihteeristämme en osaa sanoa mitään.

Pentti Tiusanen
Kotka