Jarmo Lintunen

Horisontti

SAK julkisti viime viikolla tavoitteensa syksyn neuvottelukierrokselle. Yksi neljästä kattoteemasta oli nollatuntisopimuslaisten aseman parantaminen. Tähän pääsemiseksi SAK:n jäsenliittojen on tarkoitus neuvotella työehtosopimuksiin esimerkiksi kirjauksia työtuntien vähimmäismääristä tai keskimääräisten työtuntien vakiintumisesta työsopimuksen ehdoksi.

Nollasopimusteeman nousu SAK:n tavoitelistalle perustuu suomalaisen työelämän epäkohtiin ja omien jäsenten tarpeisiin. Samaan aikaan asiassa ollaan kuitenkin myös eurooppalaisen keskustelun ytimessä.

Työntekijöiden oikeuksien vahvistamista tullaan varmasti jälleen vastustamaan.

Nollasopimusten rajoittaminen on jo vuosia ollut vahvasti agendalla useissa Euroopan maissa, ja viime aikoina se on noussut työelämäkeskustelun keskiöön myös EU-tasolla. Euroopan parlamentti esimerkiksi linjasi viime vuonna, että nollatuntisopimuksia ei niiden merkitsemän äärimmäisen epävarmuuden vuoksi pidä hyväksyä.

Kuluvan vuoden huhtikuussa EU-tason keskustelu nollasopimuksista otti uuden askeleen, kun Euroopan komissio julkaisi alustavan hahmotelmansa työehtojen ilmoittamista koskevan EU-säännöksen uudistamisesta. Kyseinen direktiivi määrittelee olennaiset työehdot, joista työntekijällä on oikeus saada työnantajalta tiedot kirjallisesti. Nyt komissio ehdottaa harkittavaksi, että vaadittuihin tietoihin lisättäisiin päivittäisten tai viikoittaisten työtuntien liikkumaväli tai periaate keskimääräisten työtuntien vakiintumisesta. Käytännössä komissio siis harkitsee nollatuntisopimusten rajoittamista SAK:nkin esittämin keinoin.

Nollatuntisopimusten nousu Euroopan komission viime vuosina hyvin niukaksi käyneelle lainsäädäntöagendalle kertoo asian vakavuudesta: harva pitää nollasopimuslaisten turvatonta asemaa hyväksyttävänä.

ILMOITUS

Enemmän keskustelua sen sijaan herättänee se, onko EU-lainsäädäntö oikea väline ongelmaan puuttumiseen. Eivätkö kansalliset lait tai SAK:n nyt tavoittelemat työehtosopimusten kirjaukset riitä?

Euroopan unionilla on jo pitkään ollut varsin mittava joukko työelämäsäännöksiä. Jäsenmaille on asetettu sitovia vähimmäismääräyksiä muun muassa työturvallisuudesta, työelämän tasa-arvosta ja työntekijöiden kuulemisesta. EU-säännöillä pyritään varmistamaan myös maasta toiseen liikkuvien työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu.

Kaikkien näiden määräysten taustalla on yleisen työntekijöiden oikeuksien kunnioituksen ohella ajatus jäsenmaiden välisestä tasavertaisesta kilpailusta. On haluttu varmistaa, ettei yksikään jäsenmaa saa eurooppalaisilla markkinoilla kilpailuetua työntekijöiden huonon kohtelun sallimisesta.

Tämä sosiaalisen polkumyynnin vastainen logiikka on kirjattu myös nollasopimusten rajoittamista ehdottavaan komission julkaisuun. Uusien sääntöjen perusteluissa viitataan yritysten tasavertaiseen kilpailuun ja jäsenmaiden välisten sääntelyerojen hyväksikäytön estämiseen. Toisin sanoen sosiaalinen polkumyynti uhkaa, jos nollasopimusten kaltaisten turvattomien työsuhdemuotojen käyttöä on joissain maissa rajoitettu ja toisissa ei. Siksi asiassa tarvitaan EU-tason pelisääntöjä.

Nollatuntisopimuksia koskevat ehdotukset ovat viimeaikaisessa EU-tason työelämäkeskustelussa konkreettisimmasta päästä, mutta tarve eurooppalaisten vähimmäissäännösten vahvistamiseen on laajempi. Kevään ulostuloissaan komissio nosti keskusteluun myös muun muassa epätyypillisissä työsuhteissa ja itsensä työllistäjinä työskentelevien sosiaaliturvan aukkojen paikkaamisen. Komission mielestä pitkälti vakinaisista palkkatyösuhteista lähtevä sääntely ei enää riitä: EU-lainsäädäntöä päivittämällä on varmistettava, että kaikki työtä tekevät ovat eurooppalaisten vähimmäisoikeuksien piirissä.

Tässä vaiheessa on vaikea arvioida, mihin komission keväiset avaukset lopulta johtavat. Työntekijöiden oikeuksien vahvistamista tullaan varmasti jälleen kerran vastustamaan yritysten kilpailukykyyn ja joustotarpeisiin vedoten. Ammattiyhdistysliikkeelle työntekijöiden oikeuksien vahvistaminen on luonnollisesti oikea tavoite, mutta keinoissa komissiolle ja lainsäätäjille ei anneta avointa valtakirjaa.

Suomessa nollasopimuslaisten asemaan haetaan nyt vahvistusta kotimaisin keinoin neuvottelemalla, mutta on selvää, että ratkaisujen etsiminen tulee jatkumaan myös Euroopan tasolla. Toivottavasti meillä suomalaisilla on siinä keskustelussa pian hyviä esimerkkejä tarjottavaksi.

Kirjoittaja on SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö.