Lehtikuva/Roni Rekomaa

Valtiovarainministeri Petteri Orpo julisti viime viikolla, että korkea veroaste ja hyvinvointi eivät kuulu yhteen. Vasemmiston Li Andersson kuittasi Twitterissä: ”Onkohan hän koskaan kuullut pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta?” SDP:n veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér täydensi, että liian matala veroaste on este hyvinvoinnille ja että kehittyneimmissä maissa veroaste on yli keskiarvon.

Tästä nousi sosiaalisessa mediassa vilkas keskustelu. Asia nousi lehtiin, muun muassa kokoomuksen Verkkouutisiin asti. Jatkokeskustelu oli juuri niin tasokasta kuin voikin odottaa.

Oikeisto ei anna asiantuntijatiedon häiritä julistustaan.

Koska Orpon väitettä on vaikea puolustaa, oikeistolaiset kommentoijat alkoivat puhua ihan muusta. He ryhtyivät laittamaan sanoja Anderssonin suuhun ja sitten voitonriemuisesti arvostelivat näitä oman mielikuvituksensa tuotoksia.

Ilmeisesti lukematta Verkkouutisten otsikkoa pidemmälle monet innokkaat arvostelijat tulkitsivat Anderssonin väittävän, että Suomessa olisi erityisen alhainen veroaste. Todellisuudessa hän ei esittänyt mitään tämän suuntaistakaan.

Toisten mielestä Andersson väite oli, että korkea veroaste automaattisesti takaa hyvinvoinnin. No ei tietenkään takaa – eikä kukaan ole sellaistakaan väittänyt. Esimerkiksi diktaattori voi verottaa kurjuudessa elävää kansaa raskaasti ja käyttää rahat omaan yltäkylläiseen elämään.

ILMOITUS

Orpon väitteen kyseenlaistaminen ei vaadi tällaisia vahvoja ja ongelmallisia vastakkaisia väitteitä. Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot, joissa veroaste tunnetusti on sieltä korkeammasta päästä, nyt vain ovat monilla eri mittareilla maailman parhaita maita elää ja asua. Korkea veroaste ja hyvinvointi eivät siis sulje toisiaan pois, toisin kuin Orpo antaa ymmärtää.

Oikeistolaiset parkuivat ”kuoliaaksi verottamisesta”. En tiedä, kenet Pohjoismaissa olisi verotettu hengiltä: esimerkiksi IKEAn perustaja Ingvar Kamprad elää ja voi hyvin, ja hänestä on pohjoismaisen verotuksen oloissakin tullut yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Suomessa ansiotulotilaston kärjessä komeilevat Supercellin johtajat kertovat maksavansa suomalaiset verot mielellään ja kiitollisina.

Suositun oikeistolaisen kertomuksen mukaan julkinen sektori on jatkuvasti paisunut, verotusta on koko ajan kiristetty, ja niinpä verotus on Suomessa jo ”aivan tapissa”. Todellisuudessa verotusta on viimeksi kuluneiden parin kolmen vuosikymmenen aikana toistuvasti kevennetty merkittävästi ja lisäksi viety suurituloisia suosivan tasaveron suuntaan. Mitähän se verotus oli ennen, jos se on vielä nytkin ”tapissa”?

Orpon väitettä ei myöskään osoita yhtään oikeammaksi se, että on olemassa taloudellisesti varsin vauraita maita, joissa on melko alhainen veroaste. Varaus voi perustua esimerkiksi hyvään onneen, kuten öljyyn, tai siirtomaiden riistosta kertyneeseen vanhaan rahaan. Suomi ei kuitenkaan muutu sellaiseksi maaksi, vaikka verotusta kuinka kevennettäisiin. Suurikin vauraus voi myös jakautua räikeän epätasaisesti, eikä silloin voida puhua hyvinvoinnista – muiden kuin pienen eliitin kohdalla. Hyvinvointi on ainakin Pohjoismaissa ymmärretty paljon laajemmin kuin vain talouden koko ja keskiarvot.

Erityisen alhaisen veroasteen maita ovat Somalia, Syyria ja Nigeria. Kukaan tuskin ajattelee, että ne olisivat mitään hyvinvoinnin mallimaita. Myöskään pelkkä vahva talous ei ole yleisen hyvinvoinnin tae: Mittavien öljy- ja kaasuvarojen ansiosta Qatar on bruttokansantuotteella asukasta kohden mitattuna maailman vaurain maa. Sekä valta että suuri osa kansallisvarallisuudesta ovat kuitenkin Al Thanin suvun hallussa. Nykyaikainen orjuus rehottaa Qatarissa ja räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää. Epäilen, että moni oikeistolainenkaan haluaisi oikeasti syntyä satunnaiseen perheeseen Qatarissa – vaikka siellä ei ole veroja.

Internetin oikeistolaiset oman elämänsä ekonomistit hokevat kuin papukaijat ”Lafferin käyrä” – ja että vasemmisto ”ei ymmärrä” sitä. Lafferin käyrä on taloustieteellinen malli, jonka mukaan on olemassa tietty verotuksen taso, jonka ylittämisen jälkeen verotulot alkavatkin laskea.

Lafferin käyrä olikin suosittu erityisesti uusliberalismin kultakaudella 1980-luvulla veronkevennysten puolustelussa. Tieteellisesti se on kuitenkin moniin ongelmallisiin oletuksiin perustuva kiistanalainen yksinkertaistus – abstrakti malli eikä mikään kova tieteellinen fakta.

Mutta vaikka lafferilainen perusajatus pitäisikin paikkansa, oikeiston järkeilyssä on valtava aukko: vaikka tuollainen teoreettinen käännepiste olisi olemassa, siitä ei tietenkään vielä seuraa, että Suomessa olisi jo menty sen yli ”huonommalle puolelle”. Tämä näkyy olevan oikeistolle puhdas uskon asia.

Arvovaltainen professoreista koostuva talouspolitiikan arviointineuvosto arvosteli hallitusta viime vuonna siitä, että se kieltäytyy jääräpäisesti veronkorotusten mahdollisuudesta. Silloinen valtiovarainministeri Alexander Stubb vastasi, että hallitus on tehnyt tässä arvovalinnan. Neuvosto ei siis ainakaan jakanut varauksettomasti oikeiston lafferilaista uskoa.

Valtiovarainministeriön finanssisihteeri Mauri Kotamäki on laskenut, että Suomi on kaikkien verolajien suhteen selvästi Laffer-käyrän huippukohdan hyvällä puolella. Verojen korotus siis tuottaisi lisää verotuloa.

Oikeisto ei kuitenkaan anna asiantuntijatiedon häiritä julistustaan, vaan se esittää tämän uskonkappaleensa aina uudestaan kuin kyse olisi kiistattomasta tieteen tosiasiasta – ja ilkkuu ylimielisesti, kuinka vasemmisto voikin olla niin tyhmä ja tietämätön.