IPS/Claire Ngozo

YK-järjestö jatkaa työtään USA:n vastahangasta huolimatta.

Maailmassa on 10–24-vuotiaita enemmän kuin koskaan, 1,8 miljardia. Jos syntyvyys saadaan kuriin, ”väestöosingoksi” kutsuttu ilmiö voi vaurastuttaa kehitysmaita, mutta se vaatii tyttöjen tukemista, YK:n väestörahasto Unfpa sanoo.

Väestö kasvaa kiivaimmin Afrikassa, jonka asukkaista on 60 prosenttia alle 25-vuotiaita. Lapsiluvun nopea alentaminen mahdollistaisi väestöosingon eli tilanteen, jossa työikäisiä on enemmän kuin huollettavia, kaavailee Unfpan vt. toimitusjohtaja Natalia Kanem. Hänet nimitettiin tehtävään kesäkuussa äkillisesti menehtyneen Babatunde Osotimehinin tilalle.

Parantuneen terveydenhoidon ansiosta kuolleisuus alenee kehitysmaissakin ja myös syntyvyys laskee paikoin. Siitä seuraa, että perheissä on aiempaa vähemmän ruokittavia suita, Kanem havainnollistaa.

– Jotta osingosta saadaan hyödyt irti, ihmisiä pitää auttaa mukaan yhteiskunnan toimintaan. Tyttöjen koulutus on avainkysymys.

Nuoret voimavarana

Panamalainen Natalia Kanem johtaa YK:n väestörahastoa Unfpaa.

ILMOITUS

Unfpan tehtävänä on tuoda lisääntymisterveyden palvelut kaikkien ulottuville. Liian varhain avioon pakotetut tytöt eivät pysty säätelemään lapsilukuaan toiveidensa mukaan, joten heitä on autettava, Kanem jatkaa.

Unfpan kokemuksen mukaan sijoitus lisääntymisterveyteen kannattaa aina ja tuo parhaimmillaan yli satakertaiset taloudelliset hyödyt.

Kanem mainitsee Etelä-Korean klassisena esimerkkinä siitä, miten kansantuote kasvoi 50 vuodessa yli 2 000 prosenttia, kun maa panosti vapaaehtoiseen perhesuunnitteluun ja koulutukseen. Väestörakenne muuttui, ja perheillä oli varaa huolehtia lastensa koulunkäynnistä ja terveydestä.

– Kyse on sosiaalisesta vallankumouksesta, jossa nuoret nähdään voimavarana perheelle, yhteisölle ja maalleen.

Trump ei lannistanut

Afrikassa tilanne vaihtelee. Eräissä maissa jopa 70 prosenttia tytöistä avioituu alle 17-vuotiaana, mutta perhesuunnittelussa kunnostautuneessa Ruandassa osuus on pudotettu alle 10 prosenttiin. Myös Uganda on edistynyt hyvin, Unfpan kartoitus kertoo.

Kanem painottaa, että väestörakenteen muuttaminen ja tyttöjen aseman kohentaminen vaatii yhteisiä ponnistuksia valtioilta, YK- ja muilta järjestöiltä sekä yksityiseltä sektorilta, joka työllistää 90 prosenttia kehitysmaiden työvoimasta.

Yhdysvallat on Donald Trumpin presidenttikaudella evännyt tukensa Unfpalta ja muilta perhesuunnittelua tukevilta tahoilta abortin vastustamisen varjolla. Kanemin mukaan virheellisin perustein tehty päätös aiheutti järjestölle noin 600 miljoonan euron budjettivajeen vuoteen 2020 ulottuvalle kaudelle. Työtä jatketaan silti päättäväisesti.

– Meillä on kolme tavoitetta: estää äitiyskuolemat, tarjota perhesuunnittelumahdollisuudet 214 miljoonalle äidille, joilta ne nyt puuttuvat, ja lopettaa naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta, Kanem tiivistää.

Englanninkielinen versio