Signe Brander

Signe Branderin kartanokuvista aukeaa katsojalle jo aikaa sitten kadonnut Suomi.

Parkanossa 15.4.1869 syntynyt ja Sipoossa 17.5.1942 kuollut Signe Brander tunnetaan parhaiten kulttuurihistorian ja luonnon valokuvaajana. Hänen tunnetuimpia kuviansa ovat vuosina 1906-1912 tallennetut näkymät katoavasta Helsingistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Museoviraston yhteisponnistuksena syntynyt Signe Brander Suomen kartanoissa esittelee 86 kartanoa, jotka Brander on kuvannut vuosien 1910 – 1912 välisenä aikana.

Teos käsittää kaikkiaan 271 kuvaa, joissa kartanoita on kuvattu sekä sisältä että ulkoa. Brander teki kuvausmatkan yli kahteensataan kartanoon, joissa otti miltei kaksituhatta kuvaa. Signe Branderin kuvissa näkyy hänen Taideteollisen keskuskoulun piirustuksenopettajan kurssilla omaksumansa taidekäsitykset. Sommittelu ja valo-olosuhteet ovat Branderin kuvissa aina kohdillaan.

Keskikesän valoa

Kartanoita Brander kuvasi keskikesän auringossa ja se näkyy kuvissa. Kartanot sivurakennuksineen ja puistoineen kylpevät niin upeassa auringonvalossa, että mustavalkoisuudestaan huolimatta kuvissa voi nähdä värejä.

Tekstillisesti Signe Brander Suomenkartanoissa on irtonainen ja sekava. Etenkin kartanoiden kuvaukset ovat epätasaisia ja hankalasti luettavia. Ikävää on muun muassa se, että kartanoesittelyihin ei ole merkitty missä kartanot sijaitsevat tai sijaitsivat. Tiedot löytyvät kyllä kirjan lähdeluettelosta, kunhan jaksaa tarpeeksi kaivella. Parhaimmillaan kirja tarjoaa paljon mielenkiintoisia faktoja ja kertomuksia vuosien takaa.

Kirjan keskiössä kuitenkin ovat Branderin ottamat kuvat jotka ovat upeaa katseltavaa.

ILMOITUS

Kartanoiden vuosisadat

Signe Brander Suomen kartanoissa jakautuu useaan osaan alkaen varhaisista vuosisadoista.

Kuvat kirjassa ovat kartanoiden iän mukaisessa järjestyksessä. Teoksen aloittaa 1480-luvulla rakennettu Kuitian kartano ja päättää 1900-luvun alussa rakennettu Kirjola.

Louhisaari kuuluu maan vanhimpiin yhä pystyssä oleviin kartanoihin. Ylhäisaatelin linnaan astellaan Johan Westamin veistämän portaalin läpi. Brander on kuvannut myös kartanon sisätiloja, joissa ainakin 1911 on ollut pellavaisia tapetteja ja seinään maalatut palmu ja muratti kuvaavat romantiikan kauden kaukokaipuuta.

Askaisissa sijaitseva Louhisaaren kartano toimii nykyisin museona.


1480-luvulla rakennettu Louhisaaren kartano toimii nykyisin museona.

Tyylien kirjo

Signe Brander Suomen kartanoissa esittelee laajasti suomalaista kartanoarkkitehtuuria. Mansardikattoisia kartanoita löytyy pitkin Suomea, nelisivuinen taitekatto saattoi maaseudulla saada punamultaa ylleen. Antiikin arkkitehtuuri on innoittanut myös monia kartanonrakennuttajia ja se näkyy myös Branderin kuvissa.

Pernajassa sijaitseva Malmgårdin kartanon tiilinen päärakennus on hyvin mahtipontisen näköinen. Se on F.A. Sjöströmin suunnittelema ja kuvernööri Carl Magnus Creutzin 1880-luvulla toteuttama. Malmgård on on historiallisia tyylejä yhdistelleen arkkitehtuurin merkittävimpiä muistomerkkejä.


Malmgårdin kartanon arkkitehtuurissa on yhdistelty historiallisia tyylejä.

Kadonneet kartanot

Oman surumielisyytensä kirjan katselemiseen tuo se miten monet kartanot ovat sittemmin tuhoutuneet. Yksi sellainen on Hämeenlinnassa sijainnut Aulangon kartano, joka muokattiin 1890 torneilla, ulokkeilla ja runsailla koristeilla keskieurooppalaiseksi linnaksi. Aulangon kartanon rakennukset ympäröitiin suurenmoisilla puutarhoilla, jotka korostivat vain päärakennuksen keskieurooppalaisuutta. Tuli tuhosi kaikki rakennukset vuonna 1928, samalla paikalla sijaitsee nykyisin Aulangon hotelli.

Tulipaloissa ja maailmansodan melskeissä tuhoutuneita kartanoita on paljon muun muassa Kirjola, Ykspää, Gammelbacka, Taubila ja Herttuala. Kuusaan ja Kavantsaaren kartanot selvisivät 2000-luvulle saakka, mutta tuli tuhosi ne 2006.

Muista syistä on purettu muun muassa Tenholan, Juustilan ja Linnaisten kartano. Vastapainoksi esimerkiksi Herttoniemen kartanoon voi tutustua kuka tahansa ja siellä saa liikkua vapaasti.

Signe Brander: Suomen kartanoissa. Toimittaneet: Irma Lounatvuori, Sirkku Dölle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017. 227 sivua.