Lehtikuva/Ashraf Shazly

Ilmastonmuutos, konflikti tai molemmat yhdessä ovat aiheuttaneet ruokakriisin 19 maassa.

Pitkän suotuisan kehityksen jälkeen nälkää näkevien määrä maailmassa on alkanut kasvaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.

Järjestön mukaan meneillään on pahin ruokakriisi sitten toisen maailmansodan.

FAO raportoi, että 19 maassa joko ilmastonmuutos, konflikti tai molemmat yhdessä ovat aiheuttaneet ruokakriisin. Pahimmin kärsiviin maihin kuuluvat Etelä-Sudan, Nigeria, Somalia ja Jemen, jossa ruuan puutteesta kärsii lähes 20 miljoonaa ihmistä.

Pitkällä tähtäimellä pelkkiin kriiseihin reagoiminen ei tuota toivottua tulosta.

Etelä-Sudan ilmoitti hiljakkoin, ettei maassa enää kärsitä nälänhädästä. Miljoonien eteläsudanilaisten ravitsemustilanne on kuitenkin heikko väkivaltaisuuksien edelleen jatkuessa.

– Ei ole rauhaa ilman kestävää kehitystä, eikä kestävää kehitystä ilman rauhaa, FAO:n pääjohtaja Graziano da Silva sanoo.

ILMOITUS

– Ihmisten elämän säilyttäminen edellyttää heidän elinkeinojensa säilyttämistä. Emme voi pelastaa ihmisiä ja sitten vain sijoittaa heidät leireihin.

Pitkällä tähtäimellä pelkkiin kriiseihin reagoiminen ei tuota toivottua tulosta. Kansainvälinen yhteisö ei toisaalta voi vain jäädä odottamaan sotien ja väkivaltaisuuksien päättymistä.

– Poliittinen sitoutuminen nälän poistamiseen on perusta, mutta se ei riitä. Nälkä hävitetään vain, jos maat muuttavat aikeensa konkreettiseksi toiminnaksi, erityisesti kansallisella ja alueellisella tasolla.

Nälkiintymislukemat ovat kääntyneet nousuun vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun kansainvälinen yhteisö sopi kestävän kehityksen tavoitteista, joista yksi on nälän hävittäminen maailmasta vuoteen 2030 mennessä.

Englanninkielinen versio