Yle Kuvapalvelu

Deutschland 83 (2015) on kelpo saksalainen poliittinen vakoilu- ja jännityssarja. Se esitettiin edellisen kerran viime vuoden alussa. Sarja mahdollistaa kiinnostavia vertailuja tämän päivän eurooppalaisiin vastakkainasetteluihin.

Sarjan luoja Anna LeVine ja Jörg Winger ovat työstäneet maukkaan moni-ilmeisen käsikirjoituksen. Se tuikkii näppärästi tiivistettyä poliittista lähihistoriaa ja ajankuvaa tuolloisen rautaesiripun molemmin puolin.

Tapahtumavuosi on 1983, tarina käynnistyy Länsi-Saksan pääkaupungissa Bonnissa sijaitsevasta Itä-Saksan edustustosta. Siellä työskentelevä korkean tason tiedusteluvirkailija (Maria Schrader) kuuntelee Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin ajan henkeä hyvin kuvaavaa puhetta ja saa idean.

Se menee ylemmällä taholla läpi, ja näin virkailijan 24-vuotias, osaavaksi todettu sukulaispoika (Jonas Nay) passitetaan rajajoukoista vaativampiin hommiin länteen. Nuori mies saa asianmukaisen ideologisen lähtöpotkun: tiedustelupalvelu on sosialismin eliittiä, on suuri kunnia palvella sen riveissä isänmaata.

Repliikki ”kylmä sota kuumenee” tiivistää hyvin pelin hengen. Suurvaltapoliittisten asetelmien sähköistyminen näkyy myös kerronnan intensiteetissä. Juonikuvio etenee reippaassa tempossa ja tilanteet vaihtuvat nopeasti, jännittäviä käänteitä riittää heti alusta pitäen.

Henkilökaarti on runsas ja vivahteikas, roolihahmoissa on liikkuma-alaa ja näyttelijöissä sopivasti persoonallista särmää. Näin aukeaa tilaa myös yksilötason säpinöille. Ylipäänsä viihdyttävä sarja kiertää yksioikoisen vakoiluväännön ja sen pintaliitoisen toiminnallisuuden.

Deutschland 83. Osat 1-8, TV1 torstaisin klo 22.55 alkaen 13.7. Areena 30 päivää.