Herman Andimba Toivo ya Toivo, Namibian vapaustaistelun voimahahmo, kuoli 9.6.2017 kotonaan Windhoekissa.

Toivo ya Toivo syntyi ja kasvoi Pohjois-Namibian Ambomaalla. Poikavuosinaan hän paimensi paikallisen tavan mukaan karjaa. Hän kävi lähetyskoulua ja valmistui myöhemmin opettajaksi. Toimittuaan lyhyen aikaa opettajana hän muutti Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin ja työskenteli rautateillä sekä kaivostyöläisenä. Etelä-Afrikka miehitti Namibiaa, jossa se harjoitti samaa rotuerottelupolitiikkaa kuin Etelä-Afrikassa. Namibia, jolla oli raskas menneisyys Saksan siirtomaana, oli virallisesti YK:n mandaattialue, jonka tähtäimenä oli itsenäistyminen.

Kapkaupungissa Toivo ya Toivo joutui pian vastakkain Etelä-Afrikan hallinnon kanssa. Hän liittyi Etelä-Afrikan vapautusliike ANC:iin ja oli yksi Namibian vapautusliike SWAPO:n (South West African People’s Organisation) perustajista, liikkeen, jolle hän pysyi uskollisena elämänsä loppuun. SWAPO oli ensin poliittinen oppositioliike, mutta toiminta laajeni aseelliseksi vuonna 1965. Toiminnalla oli vahva paikallisyhteisön tuki erityisesti Pohjois-Namibiassa, missä liike sai tukea myös kirkoilta.

Toivo ya Toivo karkotettiin kotiarestiin Ambomaalle hänen salakuljetettuaan YK:lle vetoomustekstin, jossa vaadittiin Namibian itsenäisyyttä. Jatkettuaan Ambomaalla toimintaansa Namibian itsenäisyyden hyväksi Toivo ya Toivo vangittiin yhdessä 36 muun namibialaisen kanssa ja tuomittiin 1968 Pretoriassa Etelä-Afrikan terrorismilain perusteella 20 vuodeksi Robben Islandin vankilasaarelle. Puolustuspuheessaan Toivo ya Toivo korosti, ettei Etelä-Afrikalla ollut oikeutta hallinnoida hänen kotimaataan eikä soveltaa namibialaisiin lakeja, joiden laadintaan nämä eivät ole voineet osallistua. Samaan aikaan hänen kanssaan kärsivät pitkiä vankilarangaistuksia ANC:n vapaustaistelijat, mm. Nelson Mandela ja Walter Sisulu.

1973 YK julisti SWAPO:n Namibian kansan ainoaksi lailliseksi edustajaksi. Martti Ahtisaari toimi YK:n Namibia-valtuutettuna ja myöhemmin itsenäisyyden siirtymävaiheessa YK:n pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa. Monet Afrikan maat, mm. Tansania, Sambia, Angola ja Algeria tukivat SWAPO:a poliittisesti ja osin sotilaallisesti. Sosialistisilta mailta tuli laajaa tukea ja vähitellen myös monet länsimaat, Suomi mukaan lukien, ryhtyivät tukemaan vapautusliikettä humanitäärisesti ja boikotoimaan rotusortoa harjoittavaa ja Namibiaa laittomasti miehittävää Etelä-Afrikkaa.

Toivo ya Toivo vapautettiin Robben Islandilta 1984. Kerrotaan hänen vastustaneen vapautumista, koska moni vankitoveri jäi vankeuteen. Vapauduttuaan hän liittyi Sambiassa ja Angolassa maanpaossa toimiviin maanmiehiinsä ja nimitettiin SWAPO:n pääsihteeriksi. Presidentiksi hän ei pyrkinyt. SWAPO:n presidentti oli Sam Nujoma, josta tuli myös itsenäisen Namibian ensimmäinen presidentti.

Kasvava kansainvälinen painostus, paikallinen poliittinen vastustus ja aseellinen taistelu vaikuttivat Etelä-Afrikan neuvotteluhalukkuuteen. Etelä-Afrikan odottamattomilla sotilaallisilla vastoinkäymisillä Etelä-Angolassa oli myös tärkeä merkitys. Angolan armeija onnistui kuubalaisten tuella pysäyttämään Etelä-Afrikan miehityksen etenemisen Cuito Cuanavalen suurissa taisteluissa Kaakkois-Angolassa. Tämän jälkeen alkoivat neuvottelut, jotka johtivat Angolan ja Namibian välisen rajan rauhoittamiseen, kuubalaisten sotilaiden poistumiseen Angolasta ja kansainvälisesti valvottuihin vaaleihin Namibiassa syksyllä 1989.

SWAPO voitti vaalit suurella enemmistöllä, minkä jälkeen Namibian itsenäisyys voitiin julistaa 21.3.1990.

Ennen vaaleja Andimba Toivo ya Toivo palasi Namibiaan yhdessä tuhansien maanpaossa olleiden tovereidensa kanssa läheltä ja kaukaa. Hän palveli maataan mm. kaivos-, työ- ja vankilaministerinä sekä kansanedustajana. Hän on vaikuttanut itsenäisen Namibian politiikkaan ja työskennellyt sen hyväksi, että maan lukuisat eri väestöryhmät ja kulttuurit ovat voineet elää rauhassa keskenään. Tässä Namibia on onnistunut.

Toivo ya Toivo vetäytyi poliittisista viroista vuonna 2006 ja omistautui luottamustehtävien lisäksi perheelleen, lapsilleen ja amerikkalaissyntyiselle vaimolleen. Hänet on kuolemansa jälkeen julistettu Namibian kansallissankariksi ja hänet haudataan Windhoekissa lauantaina 24.6.2017.

Me allekirjoittaneet työskentelimme Suomen Rauhanpuolustajien Afrikka-komitean lähettäminä lääkäreinä eri vaiheissa 1980-1988 namibialaisten suurimmalla pakolaisleirillä Kwanza Sulissa, Angolassa. Meillä oli siellä tilaisuus tavata Toivo ya Toivo ja nähdä, miten suuresti häntä pakolaisten joukossa kunnioitettiin. Hän oli ystävällinen ja helposti lähestyttävä henkilönä, mutta hänen poliittiset analyysinsa olivat veitsenteräviä.

Toivo ya Toivo oli suurmies, totuuden puhuja. Hän on sanonut, että kehitys ja maan rikkauksien jakaminen koko väestön hyväksi vie enemmän aikaa kuin itsenäisyystaistelu, mutta ” jos on tahtoa, keinot löytyvät”. Itsenäinen Namibia on onnistunut rauhan rakentamisessa ja säilyttämisessä, mutta väestön taloudellisen tasa-arvon parantamisessa on vielä paljon tehtävää. Toivo ya Toivon kaltaiset ihmiset luovat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Birgitta Lång, Merja Saarinen, Liisa Taskinen, Kirsti Paajanen ja Hannu Paajanen

Namibialaisten pakolaisleirillä solidaarisuustyössä olleita lääkäreitä