Muukalaisvihan lietsomisesta itselleen elämäntehtävän tehneen Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten puheenjohtajaksi on aiheuttanut harvinaisen suuren kohinan suomalaisessa politiikassa ja mediassa. Kaiken kukkuraksi puolue valitsi varapuheenjohtajikseen henkilöitä, joiden rinnalla jopa Halla-aho näyttää maltilliselta.

Tämä kaikki johti hallituskriisiin ja perussuomalaisten hajoamiseen. En lähde arvailemaan, miten tässä vielä käy – sellaisella kolumnilla on suuri riski vanhentua jo ennen ilmestymistään. Tyydyn asettamaan tapahtunutta laajempaan kehykseen.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien Marko Junkkari tulkitsee analyysissaan, että henkilövalintojen myötä perussuomalaisissa tapahtui ”täysi vallankumous”. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi, että perussuomalaiset ovat nyt ”aivan uusi puolue”. Väistyvän puheenjohtajan Timo Soinin kerrotaan tokaisseen, että tämä oli ”natsien vallankumous”.

Väitän, että perussuomalaiset siirtyi jo vuonna 2013 vahvasti halla-aholaisten ”nuivien” haltuun.

Mutta kuinka suuri muutos perussuomalaisissa Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi lopulta oli?

Halla-aholaisten ”nuivien” nousu puolueen avainpaikoille alkoi todellisuudessa jo vuosia sitten.

ILMOITUS

Perussuomalainen-lehden päätoimittajana on toiminut vuodesta 2012 alkaen Halla-ahon entinen kampanjapäällikkö, Homma-foorumin perustaja ja äärioikeistolaisen Suomen Sisun entinen varapuheenjohtaja Matias Turkkila.

Vuonna 2013 perussuomalaisten puoluesihteeriksi valittiin Riikka Slunga-Poutsalo. Hän oli yksi kuuluisan halla-aholaisen vaaliohjelman, Nuivan vaalimanifestin, allekirjoittajista vuonna 2010. Halla-aho suosittikin Slunga-Poutsalon äänestämistä vuoden 2010 ”Halla-ahon listassa”. Samassa vuoden 2013 puoluekokouksessa valittiin puolueen varapuheenjohtajiksi – paitsi mieltymyksestään äärioikeistoon tunnettu Jussi Niinistö – Halla-ahon piirin kuuluvat Hanna Mäntylä ja Juho Eerola. Halla-aho on suositellut Suomen Sisussa vaikuttanutta Eerolaa jo vuodesta 2007 alkaen, ja Mäntylä esiintyy Halla-ahon vuoden 2015 listalla.

Väitän, että perussuomalaiset siirtyi jo vuonna 2013 vahvasti halla-aholaisten ”nuivien” haltuun. Soini toki jatkoi puolueen keulakuvana julkisuudessa ja keräsi ääniä perinteisemmiltä populistipuolueen kannattajilta, mutta suuren osan vallastaan hän oli jo menettänyt.

Kaikki tämä oli nähtävissä vuoden 2015 eduskuntavaalien kampanjoinnissa. Vielä vuonna 2011 perussuomalaiset puhuivat erityisesti eurokriisistä ja vaalirahaskandaalista: nyt perussuomalaisilla ei ollut enää oikeastaan mitään muuta vaaliteemaa kuin vaatimus jyrkästä maahanmuuttopolitiikasta.

Puolueen maahanmuuttopoliittisen ohjelman vaaleihin laati Halla-aho. Monet asiantuntijat ovat pitäneet ohjelmaa suorastaan rasistisena.

Vaalien jälkeen eduskunnan puhemieheksi nostettiin Halla-ahon vuoden 2010 listalta tuttu Maria Lohela.

Heinäkuussa 2015 Suomea kuohutti perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen poliittisen väkivallan kanssa flirttaileva taistelukutsu monikulttuurisuutta vastaan.

Soini lupasi, että Immonen ”harjataan huolella”. Todellisuudessa Immonen itse erosi eduskuntaryhmästä pariksi kuukaudeksi ja palasi sitten ilman mitään seuraamuksia. Tämä oli selvä osoitus Soinin vallan heikkoudesta.

Halla-aho sen sijaan julisti, että Immosen kutsu taisteluun oli puolueen linjan mukainen. Myös perussuomalaisten kansanedustajat Jari Ronkainen ja Jani Mäkelä sekä PS-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen totesivat, että Immosen taistelukutsu oli täysin linjassa puolueen tavoitteiden kanssa.

Elokuun 2015 perussuomalaisten puoluekokous Turussa oli samalla puolueen 20-vuotisjuhla. Pääpuhujaksi kutsuttu Halla-aho jätti puolueen perustajan ja johtajan Soinin pahasti varjoonsa. Halla-aho kiihotti kokousväen suoranaiseen hurmokseen, ja yleisö antoi ”Mestarille” korviahuumaavat suosionosoitukset.

Niinistö ja Mäntylä valittiin uudelleen varapuheenjohtajiksi. Jyrkempää maahanmuuttolinjaa vaatinut kokousväki kuitenkin äänesti jo itsessään ”nuivan” Eerolan tilalle räikeän rasistisista puheistaan tunnetun Sebastian Tynkkysen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi.

Halla-ahon lopullinen kruunaaminen valtaistuimelle nyt oli vain johdonmukaista jatkoa kaksi vuotta sitten nähdylle, eikä sen olisi pitänyt enää tulla kenellekään suurena yllätyksenä – jos on vain ollut valmis katsomaan todellisuutta suoraan silmiin.

Valitettavasti monia on vaivannut tässä jonkinlainen toiveajattelu ja haluttomuus tunnustaa rujot tosiasiat.

Perussuomalaisten vuoden 2011 hurja vaalivoitto toi toki mukanaan monenlaisia ihmisiä, jotka olivat lähteneet politiikkaan eri syistä. Eurokriisi herätti tyytymättömyyttä. Monia perinteisiä puolueita ravisteli vaalirahoitusskandaali. Poliittinen ilmapiiri oli otollinen populistiselle protestipuolueelle.

Perussuomalaiset saivatkin vuonna 2011 aiemman viiden paikan sijasta eduskunnassa peräti 39 paikkaa. Hyökyaallon mukana sisään tuli myös kymmenkunta ”maahanmuuttokriittistä” ehdokasta. Kuten edellä on nähty, muuta hajanaista joukkoa paremmin organisoituneet halla-aholaiset ”nuivat” kaappasivat pian vallan puolueessa.

Nyt nähdyssä ei siis pitäisi olla mitään erityisen yllättävää – Halla-ahon valitseminen virallisesti puolueen puheenjohtajaksi oli enemmänkin vain kirsikka kakun päälle.

Samalla täytyy kyllä ihmetellä, kuinka kokoomus ja keskusta ovat voineet hyväksyä jo kaksi vuotta hallitusyhteistyön tällaisen äärioikeistolaisten rasistien puolueen kanssa. Missä ne ”länsimaiset arvot” ovat silloin olleet?

Kirjoittaja on dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistosta.