Jarmo Lintunen

Perustuslain pykälät 6 ja 19 asettavat julkiselle vallalle vaatimuksen turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä sen, että kansalaiset ovat yhdenvertaisessa asemassa. Oleellinen kysymys on, asettaako kansalaisten varallisuus ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Valinnanvapauslaissa erityisen merkittäväksi tulee, mikä osa palveluista jää omalla rahalla hankittavaksi. Lain esitöissä tämä lukee useasti vain asiakkaan mahdollisuutena ostaa omalla rahalla tarvitsemansa lisäpalvelut. Mielestäni malli ei ole perustuslain 6:nnen pykälän näkökulmasta demokraattinen eikä kansalaisia yhdenvertaisesti kohteleva. Henkilöt, joilla on mahdollisuus turvata palveluiden laatu lisäpalveluja ostamalla, saavat esitetyssä mallissa kyllä hyvän järjestelmän. Mutta mikä on köyhemmän kansalaisen osa tässä vapaudessa?

Yhteiskunta tarjoaa julkisin verovaroin kustannetun osuuden palveluista, mitä voisi verrata esimerkiksi näkkileipään. Kyllähän sitä syömällä hengissä pysyy ainakin jonkin aikaa, mutta jos asiakas siihen näkkileipään haluaisi voin ja leikkeleet päälle, on hänen ne itse kustannettava. Nämä päällysteet ovat niitä omalla rahalla ostettavia lisäpalveluja. Tähänkin oman rahan käytön ongelmaan vakuutusyhtiöt tulevat mielellään avuksi ja kehittävät nopeasti sopivat vakuutukset ja maksukortit. Ne kansalaiset, joilla varaa on, ostavat itselleen myös vakuutukset. Kuka ostaisi vakuutukset heille, joilla ei sitä arvokasta vakuutustakaan ole varaa hankkia?

Tällaisen mallin parantaminen yhdenvertaisuutta vahvistamalla tuskin on mahdollista ilman merkittävää kustannusten nousua. Se edellyttäisi, että mitään lisäpalveluja ei saisi hankkia omalla rahoituksella ja kaikille asiakkaille pitäisi turvata pääsy haluamalleen palveluntuottajalle maakuntien tarjoamilla rahoituksilla.

Malli ei ole demokraattinen.

Perustuslain pykälä 124 tulee arvioitavaksi useamman maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvän lain kohdalla. Siinä kielletään merkittävän julkisen vallan siirto muulle kuin viranomaiselle. Tämä tulee olemaan hyvin merkittävä lainkohta, kun tulevaisuudessa arvioidaan erityisesti henkilökohtaisen budjetin varassa olevien asiakkaiden palvelutarpeita. Palvelutarpeen arviointia ei voi antaa yksityisten sote-keskusten tai muiden yritysten tehtäväksi. Sama tarkasteluvaatimus kyseisen pykälän kohdalla on suoritettava myös mm. tuleviin kasvupalveluihin liittyvän työttömien työnhakijoiden etuisuuksiin liittyvien päätösten kohdalla.

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer