Kun me tapasimme, olimme nuoria ja nättejä kansandemokraatteja Jalasjärveltä ja Lapinlahdelta. Oli vuosi 1962. Perheemme olivat hiljattain rantautuneet Kuopioon ja Siilinjärvelle. Sinä toimit osastonhoitajana Harjamäen mielisairaalassa ja miehesi Venni yleismies-Jantusena eli korjausmiehenä. Lisäksi perhettä tähdittivät kaksi sirkeäsilmäistä tyttölasta Tiina ja Elina. Esikoinen Maria oli jäänyt mummon hoiviin Imatralle.
Hetken päästä koko SKDL:n väki kohisi: nyt on saatu vetovoimainen ehdokas eduskuntavaaleihin, sairaanhoitaja, myöhemmin hum. kand. Lauha Männistö. Ja demokraattiset naiset hyrisivät tyytyväisyyttään: nyt lyötäisiin myös kd-ryhmää kaksi vuosikymmentä hallinnut ”ukkovalta”. Olin lyöttäytynyt pahaisena toimittajanalkuna kaikki Kuopion läänin 30 kuntaa käsittävään suunnitteluryhmään. Siitä alkoi myös perheidemme välinen yhteys, pohjalaas-savolaenen ystävyys kesti halki vuosikymmenten.
Myös vuosikymmenien vaalityö alkoi. Kun sinä 1966 aloitit Arkadianmäellä, oli opinnäytetyö puurtamisessa tehty. Mutta vasta sinun kokemuksesi ja persoonallisuutesi takasi jatkuvan menestyksen. Kun iskuryhmä oli kokoontunut pienessä asunnossanne Harjamäellä, Venni jo käänsi auton ratin Rautavaaran nietosten keskelle taloon, jossa pidettävässä tupaillassa puhui Lauha Männistö. Eikä vain puhunut, vaan jäi myöhään iltaan keskustelemaan innosta puhkuvien paikallisten kanssa poliittisten asioiden käytännön hoidosta. Viimeisimmät mielipiteet vaihdettiin ihan yksittäisten ihmisten ongelmien hoidosta. Niin pientä asiaa ei ollutkaan, jota sinä et olisi tuupannut eteenpäin.
Niin ne äänetkin kerättiin – eivät ne lennähtäneet torikahveilla ehdokkaan syliin, eikä niitä somessa haalittu tai surkuteltu, vaan ehdokas meni ihmisten luokse.
Niin ne äänetkin kerättiin – eivät ne lennähtäneet torikahveilla ehdokkaan syliin, eikä niitä somessa haalittu tai surkuteltu, vaan ehdokas meni ihmisten luokse. Massatilaisuudet taas olivat tuulten nuuhkimista ja toimintainnon luomista varten. Ensikertalaisen äänimäärä vei sinut kevyesti eduskuntaan, mutta sitten ne vasta menivät muidenkin puolueiden pasmat sekaisin, kun vetäisit piskuisen vaalipiirin äänipotista liki kymmenentuhatta ääntä.
Kovia taisivat jakarandatuolitkin olla 1960–70- ja vielä 80-luvullakin. Kekkonen huiski hallituksia nurin, ja taas olivat vaalit edessä. Vaikka 1966 eduskunnan voimasuhteet olivat 103–97 vasemmiston hyväksi, joka ikisen edustajan piti olla täysistunnoissa paikalla, koska noina vuosikymmeninä luotiin vasemmiston voimin pohjat sille hyvinvoinnille, jota porvarihallitukset nyt murtavat.
Sitäkään emme arvanneet, että kun 1977 puhuit työtapaturmassa kuolleen mieheni haudalla työsuojelulakien tiukentamisesta, it- ja muun tekniikan junat juuri ohittivat meidät kaikki: nyt tarvitaan täysin toisia työn(teon)suojelun lakeja.
Kun Claes Andersson sanoi parin viikon takaisessa KU:ssa, että politiikassa saa parhaat ystävät ja parhaat viholliset, Lauha nitisti nämä parhaat viholliset vetoavalla katseella, lempeällä hymyllä ja äänellä, mutta ennen kaikkea taidokkaasti muotoillulla lauseella, jonka piikin tuo vastapeluri ymmärsi ehkä ennen seuraavia vaaleja.
Yhteytemme jatkui, vaikka en sairauteni vuoksi pystynytkään vaalityöhön. Omalla tutulla vetovoimallasi sinä jatkoit aina 1991 saakka. Kun olit toipilaana Vennin hoivissa kamalan vatsaleikkauksen jäljiltä, ripustimme ikkunaasi lasiorvokkejani.
Puolenkymmentä sinistä orvokkia välkehti jo ikkunassa, ja kysyin, mitä nyt, vastaus oli kirkas ja selkeä:
– Noita elämän värejä! Ne värit olivat kirjavia, kirkkaita, monen värisiä.
Ne elämän värit ja sitkeyden säilytit loppuun asti, vaikka ulkoisesti olit hauras kuin heinänkorsi Maijatrannan kaislikossa, ja loppuaikoina muistelin usein Bertolt Brechtin säkeitä: ”miten paljon tuskaa tarvittiin kunnes hän oli niin kevyt”.
Vennin taival katkesi kaksi vuotta aikaisemmin, mutta teidän työnne vähäväkisten auttamiseksi kansandemokraattien parhaiden vuosien aikaan jäi meidän, teidän tyttärienne ja kaikkien seuraavien sukupolvien eduksi, lahjaksi ja muistoksi.
Vielä lohdutus ja kiitos Ritvalle ja muille teuvalaisille, että lähetitte meille edustajan, joka kelpasi jopa savolaisille 25 vuodeksi.
Lopetan Lauhan ja Vennin tekstiin, joka on irrotettu pitemmästä ”kirijootuksesta” ja osoitettu meille ”kansanerustajantekijöölle”: ”Kun ny ei olla niin nuoria, tairetahan senkin erestä olla vähä ylypeetä.”
Tellervo (Tellu) Tuura
Lauhan ja Vennin ystävä ja toveri