Hallituksen valmisteleman aluekehitys- ja kasvupalveluiden uudistuksen avaintavoitteena pitäisi olla palvelujen korkea laatu. Lakiehdotus esittää kuitenkin toimenpiteitä, joiden ykköstavoitteena on julkisten palvelujen pakkosiirto yksityisille tuottajille. Jos markkinoita ei ole, palvelut on pakko yhtiöittää. Tämän pitäisi hallituksen mukaan taata julkista tuotantoa tehokkaammat ja innovatiivisemmat palvelut.
Julkiset hyvinvointipalvelut on aiemmin nähty Pohjoismaissa investointina sosiaaliseen ja inhimilliseen infrastruktuuriin. Lakiehdotuksen henki puolestaan on, että kilpailuttaminen ei ole pelkästään keino kustannustehokkaan palvelutuotannon luomiseen, vaan kilpailun synnyttäminen itsessään on palvelutuotannon keskeinen tavoite.
Lain vaikuttavuusarviot ovat hataria ja mahdollisia haittoja on vähätelty tai suorastaan sivuutettu, esimerkiksi kansainvälinen vaikuttavuusvertailu työvoimapalvelujen järjestämisestä. Taustaoletukset on otettu sellaisenaan lakitekstiin, mutta perustelut eivät pohjaudu tutkittuun tietoon. Tämä vaarantaa jatkossa palvelujen laadun ja tarkoituksenmukaisuuden vakavalla tavalla.
Erityisen kovan mullistuksen kokevat työttömien palvelut.
Erityisen kovan mullistuksen kokevat työttömien palvelut, jotka on tarkoitus yksityistää niin täydellisesti kuin mahdollista. Perusteena käytetään tehostamisvaatimusta. Tutkimusten mukaan julkisen työnvälityksen tehottomuus ei kuitenkaan johdu siitä, että toiminta itsessään on tehotonta, vaan yksinkertaisesti virkailijoiden ja määrärahojen puutteesta.
Jotta oikea kuva kirkastuisi, vertailua kannattaa tehdä muihin Pohjoismaihin.
Valtiovarainministeriön oman selvityksen mukaan (Suomen julkisen talouden näkymät ja haasteet, 2017) Suomessa julkisten työvoimapalvelujen henkilöstömäärä suhteessa työttömien määrään on monta kertaluokkaa pienempi kuin Ruotsissa. Ruotsin Arbetsförmedlingenillä on 14 000 työntekijää palvelemassa 370 000:ta työtöntä. Suomen TE-toimistoissa on 2 200 henkilöä palvelemassa 450 000:ta työtöntä. Julkisiin työvoimapalveluihin käytetään Suomessa selvästi vähemmän rahaa suhteessa BKT:hen kuin Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.
Lakiluonnoksessa ei esitetä mitään perustelua tai tutkittua tietoa siitä, että työvoimapalvelut hoituisivat laadultaan ja tehokkuudeltaan paremmin yksinomaan yritysten tai yhtiöiden tuottamina. Tavoiteltu malli saattaa päinvastoin vaikeuttaa erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymistä, koska työttömien kerman (siis helpoiten työllistettävät ja koulutettavat) mukana järjestäjäyrityksille menee myös merkittävä osa määrärahoista.
Kasvupalveluiden järjestäminen on jätetty maakunnan harkinnan varaan. Erityisesti kansalaisten kannalta tärkeät työnhaun palvelut jäävät määrittelemättä. Kun edes rahoitusohjaus ei ole ehdotuksen mukaan käytössä, vaan määrärahat jaetaan yleiskatteellisena rahoituksena, ei ole mitään takuuta siitä, että palvelut järjestetään asiakkaitten tarpeiden mukaan ja laadultaan korkeina.
Uutuutena on esitelty käsite asiakkaan valinnanvapaus. Lakiehdotuksen puutteellisen vaikuttavuusarvioinnin vuoksi on vaikea arvioida valinnanvapauden toteutumisen hyötyjä asiakkaille. Ehdotus ei anna riittävää vastausta siihen, varmistaako valinnanvapaus asiakkaan omasta tarpeesta lähtevät palvelut, sananvaltaa palveluketjujen rakentamisessa ja sisältöjen määrittämisessä ja liittyykö palveluihin palautteenantomahdollisuus.
Kansalaisille annettu palvelulupaus pitäisi kuitenkin toteuttaa mahdollisimman tarkoin. Normiohjauksella ja valvonnalla pitäisi varmistaa, että tuottajilla on riittävästi osaavaa henkilöstöä eri palvelukokonaisuuksissa, sillä palvelujen tarkoituksenmukaisuus, laatu, vaikuttavuus ja yhdenvertaisuuden vaatimus edellyttävät riittävää ja osaavaa ammattihenkilöstöä. Palveluiden rapauttaminen heikentäisi työllisyyden parantamisen edellytyksiä ja kasvattaisi sosiaaliturvamenoja, erityisesti työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukimenoja.
Hallituksen tavoitteena on digitalisoida julkiset palvelut. Digitaalisilla palveluilla voidaan kuitenkin hoitaa vain osa työvoimapalveluista. Erityisesti työttömyyden pitkittyessä työnhakijat tarvitsevat henkilökohtaisempaa ohjausta ja neuvontaa. Vaarana on, että työttömien mahdollisuuksia saada tukea työnhakuun tai oman työmarkkinakelpoisuutensa parantamiseen heikennetään uudistuksen seurauksena.
Työttömän palvelutarpeen määrittäminen oikein, tarvittavien palvelukokonaisuuksien rakentaminen sekä määräaikaishaastattelujen perusteella tehtävät päätökset vaativat henkilökohtaisia keskusteluja asiakkaiden kanssa. Ja tähän hommaan tarvitaan alansa ammattiosaajia.
Tuottajien odotetaan tekevän yhteistyötä sähköisten palvelujen edistämisessä, keräävän määriteltyä tietoa työttömistä ja jakavan sitä yhteisissä tietojärjestelmissä. On kuitenkin muistettava, että yritykset kilpailevat toistensa kanssa, jolloin tiedon jakamiseen ei ehkä olla halukkaita, varsinkaan mikäli yrityksen on vielä itse kustannettava tietojärjestelmiin liittyminen.
Mikään ei velvoita myöskään maakuntia, tai kuntiakaan, osallistumaan yhteisiin tietojärjestelmähankkeisiin ja niiden ylläpitoon. Tavoite on kunnianhimoinen, kun otetaan lisäksi huomioon kokemukset julkisista tietojärjestelmistä ja niiden suurisuuntaisista, mutta täysin epäonnistuneista kehittämishankkeista.
Uudistuksen myötä Suomi eroaisi suuresti muista Pohjoismaista ja lisäksi valitsisi vastakkaisen tien kuin esimerkiksi Hollanti ja Saksa, joiden julkisia palveluja korostavat ratkaisut perustuvat tutkimuksiin ja käytännössä saatuihin kokemuksiin. Suomessakin uudistuksen tavoitteena pitää olla kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisääminen, eikä uudistuksissa voi korostaa pelkästään yritys- ja elinkeinopoliittisia päämääriä.
Kirjoittaja on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n työllisyyspoliittinen asiantuntija.