Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Viimeinen sana

”Niinistö seisautti veret”, oli Ilta-Sanomien etusivun pääotsikko tiistaina. Katetta otsikolle antaa sisäsivulla Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä, jonka mukaan on ainutkertaista, että istuva presidentti lähtee kansanliikkeen ehdokkaana puolueiden tukemia ehdokkaita vastaan.

Aivan ainutkertaista se ei kuitenkaan ole, sillä vuonna 1950 J. K. Paasikivi valittiin toiselle kaudelle J. K. Paasikiven kannattajat -nimiseltä listalta, jonka takana olivat muut porvaripuolueet paitsi Maalaisliitto sekä SDP. Niissä vaaleissa muuten kakkoseksi tuli SKDL:n Mauno Pekkala ja Urho Kekkonen jätettiin pronssille.

Seurasin Niinistön ilmoitusta suorana verkkolähetyksenä. Veri kiersi normaalia tahtiansa. Tuntui jo etukäteen loogiselta, että Niinistö pyrkii jatkokaudelle ja nimenomaan jotain toista kautta kuin kokoomuksen ehdokkaana. Hän on onnistuneesti asemoinut itsensä ”koko kansan presidentiksi”, mistä todistuksena ovat hurjat suosioluvut. Miksi palata lyhyeksi jäävän vaalikampanjan ajaksi yhden puolueen mieheksi?

Eikä tämä lehtimiesten kiihko presidentinvaaleja kohtaan muutenkaan jaksa veriä väpsäyttää. Presidentiksi valitaan joka tapauksessa tolkullinen ihminen, ja hän vaikuttaa arkiseen elämäämme huomattavasti vähemmän kuin kunnanvaltuutettu, vaikka äänestysprosenteista voisi toisin päätellä.

Toimituksissa nähtävästi ajatellaan, että Suomeen valitaan kuuden vuoden välein kuningas Kekkosen valtaoikeuksilla.

ILMOITUS

Sen sijaan Niinistön ilmoitus pisti muistelemaan erästä toista presidentinvaalien kansanliikettä. Niin teki Facebookissa myös SKDL:n poliittisena sihteerinä 30 vuotta sitten toiminut Matti Hokkanen. Kulttuuritalon kahvilassa mietittiin, että jotain tarttis tehdä, koska maaherra Kalevi Kivistö ei ollut innokas lähtemään SKDL:n ehdokkaana Mauno Koivistoa vastaan. Puheenjohtaja Reijo Käkelä keksi, että perustetaan laajempi kansanliike.

Syntyi Liike 88, josta tuli hieman viime vaalien Pekka Haavisto -ilmiön kaltainen menestys. Se keräsi taakseen yleisvasemmistolaisia ja kulttuuri- ja yliopistoväkeä paljon laajemmalta kuin silloiset SKDL ja SKP.

Tuloskin oli hyvä. Koivisto oli ylivoimainen, mutta Kalevi Kivistö sai yli 330 000 ääntä ja 10,5 prosentin kannatuksen.

Itse aloitin Kansan Uutisissa tasan 30 vuotta sitten. Syksyllä 1987 aloin eduskunnan ohessa seuraamaan erityisesti Kivistön ja Liike 88:n kampanjaa. Oli innostavaa tutustua itse ehdokkaaseen ja nähdä, että liike, joka oli vuosia puhunut oman uudistumisensa tarpeesta, myös uudistui.

Ja jatkoa seurasi.

”Liike 88 oli sillä tavoin merkittävä poliittinen innovaatio, että ilman noita kokemuksia vasemmistoliiton perustaminen olisi luultavasti venynyt kohtalokkaalla tavalla niin, että sen perustaminen olisi voitu katsoa johtuvaksi Neuvostoliiton romahtamisesta”, Hokkanen kirjoitti.

Vasemmistoliitonkin alussa oli liike.